Suomi janoaa evotietoa :D

itse lapsiani tuolla pari viikkoa sitten. Maanmainio näyttely olikin, samoin opastuskierros elämän alusta ja kehityksestä. Jäljennökset Archaeopteryxin ja Lucy:n tekivät myös vaikutuksen. Suosittelen kaikille.

Itsekin kävin juuri hiljattain, eräänä aurinkoisena arkiaamuna ja kyllä oli tupa niin täynnä varsinkin lapsiperheitä, ettei meinannut sekaan mahtua. "Suomen luonto" -osastolla oli tosin hieman väljempää kuin "Luut kertovat" näyttelyssä.

Kirjoitin myös heti vain vajaan tunnin kestäneen visiittini aluksi nimenikin eteisaulan vieraskirjaan ja aika monta sivua sai selata taaksepäin, että se sieltä vielä lähtiessä löytyi ;)

Huippua! Ja lapsethan tunnetusti rakastavat luonnontieteellistä. Itselleni se on e r i t t ä i n tärkeä paikka, ja tämä aihe kirvoittaa minussa katkeraa tilitystä, jota kenenkään ei ole pakko lukea, mutta sen kirjoittaminen helpottaa itsessäni uskonnon aiheuttamaa ahdistusta.

Minusta on ollut aivan lapsesta saakka hieman perverssiä, että koulussa opetetaan sekä Raamattua että ympäristöoppia/bilsaa rinnan. Muistan ihmetelleeni, miksi ihmeessä jankkasimme omituisia ikivanhoja tarinoita jostain pienestä kolkasta, jossa ihmiset ridasivat aaseilla ja elivät lähes aavikko-olosuhteissa. Joka päivä luokassa roikkui joku Palestiinan kartta, jota käytiin tökkimässä karttakepin kanssa. Sitten veisattiin urkuharmonin tahtiin kummallisia, ikäviä ja surumielisiä lauluja, joihin en kyennyt samaistumaan ollenkaan.

Ja pääsiäisenä sekä jouluna hämmensi tämä omituinen yhdistelmä uskonnollista hartautta ja pakanahahmoja. Ensin leikattiin paperista noita-akkoja ja sitten mentiin katselemaan kuvia tyypeistä, jotka heiluivat palmunoksien ja aasien kanssa. Muistan ajatelleeni, että miksi juuri ne tyypit siinä maassa olivat ne merkittävät tyypit, ja miten ihmeessä se meihin liittyy.

Erityisen paljon vihasin arkkitarinaa, sillä siinä ei ollut järjen hiventäkään, eikä se ollut tarinakaan erityisen hyvä, sillä hyvä tarina saattoi olla seikka, joka joskus piti minut kiinnostuneena hartaushetkinä tai uskontotunneilla. Bilsa, historia ja ympäristöoppi kertoivat paljon vakuuttavammin ympäröivästä maailmasta, ja niitä aiheita ahmin sitten helpottuneena.

Ylipäänsä kaikki raamattutoitotus oli minusta todella omituista, mutta minua pelotti puhua siitä negatiivisia, sillä kaikki muut tuntuivat olevan niin vakavissaan siitä. Kun kuuntelin Bob Marley'a, ystävättäreni sanoi, että se on syntistä musiikkia ja joudun helvettiin jos jatkan sen kuuntelemista. Ihmettelin, miten se voi olla syntistä, kun siinä mainitaan jumala ja rakkaus joka toisessa laulussa. Päätin ottaa riskin.

No jossain vaiheessa kaikki olivatkin rippikoulussa. Meillä ei oltu edes puhuttu asiasta kotona joten ripari meni minulta täysin sivu suun. Kaverieni perheet olivat asiasta järkyttyneitä, ja kaveritkin ihmettelivät, että miksi en ole ilmoittautunut riparille, kun silloin voi saada vaikka mopon, hopeisen ristin sekä naimaluvan, ja riparilla on hyvät säpinät poikien kanssa.

Paskat minä siitä, mutta luonnontieteellinen museo ja Heureka, niistä minä tykkäsin - onneksi ne olivat olemassa. Odotin luokkaretkiä kuin kuuta nousevaa!

Uudet sukupolvet ovat jo paremmin tiedoin varustettuja kuin me pelkän kansakoulun käyneet.
Uskovainen isäni jyrähti heti, jos uskalsimme uskontoa mitenkään arvostella.

Kun pääsin irti kodin 'pakkodemokratiasta', uskalsin omaksua todempaa tietoa
maailmasta jossa elämme.