En tiedä onko tämä jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vai mitä. Mutta minun on todella vaikea lähteä yleensäkään mihinkään. Esimerkiksi kauppaan lähteminen on todella vaikeaa yksin tai jonnekin missä on paljon ihmisiä. Myöskin kouluun meneminen. Alussa on helppoa koska kukaan ei tunne, mutta sitten kun tutustuu joihinkin tai muut alkaa tuntea sinua niin sinne meno vain vaikeutuu.
Onko muita joilla olisi samanlainen tilanne?
Onko muita joilla olisi samanlainen tilanne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sama tilanne, vaikka olenkin jo keski-ikäinen. Tiedän kyllä syynkin asiaan, mutta kun en osaa sitä parantaa.
Ensin oli paikkakunnan muutos. Ystävään tutustuminen. Pettymys, kun toinen syrjäytti minut. Sain uusia ystäviä ja asia ei kovin painanut.
Perheenjäsenen itsemurha. Masennusta. Toisen perheenjäsenen kuolema. Voimat vähissä, ei enää paljon ihmissuhteita. Aloin jännittää tutustuttuani uusiin ihmisiin. Tutustun kyllä helposti, mutta pelkään kauheasti tilannetta, jossa joudun kahden ystävyksen väliin ja koen, että minut syrjäytetään taas.
On ollut tilanteita, joissa esim. muut on läsnäollessani kutsuttu juhliin ja minä ainoana jätetty kutsumatta. Tai tilanne, että olen kolmestaan kahden naisen kanssa ja sitten nämä alkavat kutsua toisiaan kylään, ja minä siis seison vieressä ja pidätän itkuani. Olen tosi kipeä näissä tilanteissa. Tuntuu, etten enää yhtään kestä tällaista.
Itse en haluaisi koskaan käyttäytyä niin tökerösti, että kutsuisin toisen kylään silmieni edessä ja toista en.
Tiedätkö sinä mikä on aiheuttanut jännittämistäsi?
Onko sinullekin tullut suuria pettymyksiä tai menetyksiä?
Olen herkkä ja haavoittunut, mutta haluaisin parantua tälläisesta. Onkohan terapia ainoa vaihtoehto vai keksiikö joku itseapua? Hankala päästä terapiaan olosuhteitten takia.
Minun on aika helppo kuitenkin tutustua toisiin ihmisiin ja aloittaa se jutteleminen. Mutta jos meistä tulisikin hyvät ystävät, se alkaa ahdistaa ja haluan hieman etäisyyttä tähän henkilöön.
Minulla ei oikeastaan ole mitään syytä jännittämiseen. Olen jännittänyt tilanteita jo ihan kerhoiästä asti, joten tämä on tuntunut ihan normaalilta.
Kannatan että hakeudut johonkin terapiaan, vaikka ei nyt niin sitten myöhemmin. Se auttaa.
Sama juttu, että on helppo tutustua ja olen avoin, mutta jarrut lyö päälle, kun tutustuu paremmin. Menettämisen pelko on tullut niin suureksi, kun on ollut paljon menetyksiä elämässä.
Järjellä tiedän, ettei se ole niin iso asia, jos ystävyyttä jaetaan läsnäollessni muillekin, mutta tunne-elämä menee ihan paniikkiin. On tullut inhottava pelon kierre noita tilanteita kohtaan.
Yksi syy on, ettei ole vielä omaa sydänystävää paikkakunnalla - tai orastavaa ystävyyttä on, mutta se pelko menettämisestä! Onko sinulla sydänystävää? Se taitaa olla meille tytöille ja naisille tärkeä asia.
Voi kai sanoa että minulla on jonkinlainen sydänystävä. Tai ehkä vain ystävä, en tiedä. Olen ollut kyseisen henkilön kanssa ystäviä ala-asteelta lähtien ja olemme ystäviä tulevaisuudessakin. Ongelma on siinä, että kumpikin ollaan hieman arkoja paljastamaan mitään henkilökohtaisia asioita toisillemme ja voin melkein sanoa että emme tiedä toisiemme ajatuksen kulusta paljon mitään. Ennen oli niin että minä puhuin ja ystäväni kuunteli ja nyt on toisinpäin, minä kuuntelen ja ystäväni puhuu, ja se on ihan hyvä.
Vaikka olemme ystäviä, minun on aina välillä pidettävä häneen etäisyyttä. Tuntuu että ahdistun jos tapaamme joka viikko. Tai saattaa se olla niinkin että haluan kaikkiin joskus etäisyyttä.
Tuli mieleen että paikassa jossa on paljon ihmisiä jotka tuntevat toisensa ja minut, niin tuntuu että he voisivat minä hetkenä hyvänsä kääntyä minua vastaan ja jättää ulkopuolelle. Tuo pelko voi johtua siitä että ala-asteelta lähtien muut oppilaat jättivät minut kaiken toiminnan ulkopuolelle ja huomiotta. Pelkään sen toistuvan muissa kouluissa ja siksi on niin vaikea mennä uusiin opiskelupaikoihin.