ONKO? XP-n

Kysyn kun on eppäselvyyttä, kun tuo naapuri tuli tohkeissaan kertomaan, että nyt sun xpeehen on löydetty ilosanomaa eikä kukaan ole minulle kertonut aiemmin.
Siis että xpeen oma palomuuri on parasta.
ja siihen kylkeen ilmainen virusturva?
nämä riittävät sanoi hän sen ilosanoman, ja näin tein ja olen ollut ylivuoden onnellinen/ilonen.
ei enään jumalattoman raskaita palomuureja ei virusscannauksia, ei koneen tökkimisä, olen vapaa näistä ja viruksista ja näin helposti, miksi meitä huijataan, kun pärjäämme näillä?
7397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

yksi puute siinä on mikä tekee siitä "käyttökelvottoman"; sillä ei pysty estämään ulospäin suuntautuvaa liikennettä.

Äänestä
  • suissa ja koetat pitääkin ne siellä!

    Äänestä

shields up palomuurisi vuotaa näköisesti. itelläni on modeemissa palomuuri en muuta tarvitse

Äänestä

virustorjuntaa..?? voin vain kuvitella kuinka paljon
örkkiä on koneellasi.

Äänestä

Windows XP:n oma muuri torjuu kyllä ulkoa päin tulevan liikenteen siinä missä muukin muuri ja tietoturva lähtee ensisijaisesti tietoturvareikien paikkauksesta sekä tuolin selkänojan ja näppäimistön välistä. Periaatteessa Windows XP ei ole tarvinnut mitään tietoturvaohjelmia neljään vuoteen kunhan vaihtaa IE:n ja OE:n menemään ja päivittää kaiken säännöllisesti ja ei lataile kaikkea paskaa koneelle.

Käytönnössä sitten ihmiset sitten töppöilee Windows XP:n hankalan ylläpidon kanssa ja klikkailee ties mitä linkkejä MSN:ssä (joita nykyisin on vaikea jo peruskäyttöjän erottaa aidoista).

Mutta ei tuo nyt mikään uutinen ole, että firmat myy "tietoturvan" ja sitten on kaikki kunnossa kun on joku turvallisen näköinen logo kellon vieressä "vahtimassa" ja kone aina jotain ruksuttelee. Ihan tarkoituksella se Windows XP:kin mainostaa niitä tietoturvaohjelmia siinä tietoturvakeskuksessa, että saisi tyhmiltä rahat pois. Kun on siitä Windows XP:stä maksettu niin pitää sitten vielä nyhtää lisää rahaa kun se kerran onnistuu!

Itse en ole käyttänyt omissa koneissa mitään virustorjuntaa säännöllisesti kymmeneen vuoteen. Palomuuriohjelmisto oli aikoinaan. Kyllä kone pysyy kunnossa jos oikeasti ymmärtää sen tietoturvan perusteet.

Äänestä
  • Käytönnössä sitten ihmiset sitten töppöilee Windows XP:n hankalan ylläpidon kanssa ja klikkailee ties mitä linkkejä MSN:ssä (joita nykyisin on vaikea jo peruskäyttöjän erottaa aidoista).
    Mikä on MSN?

    Äänestä

  • tölliKKö kirjoitti:

    Käytönnössä sitten ihmiset sitten töppöilee Windows XP:n hankalan ylläpidon kanssa ja klikkailee ties mitä linkkejä MSN:ssä (joita nykyisin on vaikea jo peruskäyttöjän erottaa aidoista).
    Mikä on MSN?

    MSN on Microsoftin pikaviestinverkkoprotokolla ja sitä käytelle MSN asiakasohjelmat. Yleisin on varmaankin Live Messenger.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arttu Kurvoinen kirjoitti:

Kysyn kun on eppäselvyyttä, kun tuo naapuri tuli tohkeissaan kertomaan, että nyt sun xpeehen on löydetty ilosanomaa eikä kukaan ole minulle kertonut aiemmin.
Siis että xpeen oma palomuuri on parasta.
ja siihen kylkeen ilmainen virusturva?
nämä riittävät sanoi hän sen ilosanoman, ja näin tein ja olen ollut ylivuoden onnellinen/ilonen.
ei enään jumalattoman raskaita palomuureja ei virusscannauksia, ei koneen tökkimisä, olen vapaa näistä ja viruksista ja näin helposti, miksi meitä huijataan, kun pärjäämme näillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu