Yli 1600 keskusteli ortosisuuden suhteesta naisiin

kysyvä tiellä

Yhteenvetona keskusteluun Vihaavat ortodoksit naisia voi todeta, että keskusteluun jätettiin lähemmäs sata viestiä ja lukijoita oli yli 1600.
Osa keskustelijoista sortui tapansa mukaan syyttelyihin ja muiden keskustelijoiden mielipiteiden halveksimiseen.
Onneksi joukossa oli asiallisiakin keskustelijoita ja myös huumoria viljeltiin.
Valitettavana voi pitää, että pappisväki ja seurakuntien nokkahenkilöt eivät osallistuneet, ainakaan niin, että heidän sanomisensa olisi erottunut edukseen.
Tällaista se on.
Naisen asema näyttää olevan vielä niin tunteita nostattavaa, että siitä harva puhuu asiallisesti.

42

604

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuulunee tännekin

      Aivan ortodoksisuus ja nainen näyttää olevan joku kummajainen yhtälö. Osaako joku asiallisesti selittää?

      • OLE MIKÄÄN KUMMAJAINEN

        AINAKAAN MINULLE 40-VUOTTA ON SAMAN PÖYDÄN VIERESSÄ SYÖTY,SAMASSA SÄNGYSSÄ NUKUTTU, LAPSET KASVATETTU JA KOULUTETTU, KESTETTY HYVÄT JA PAHAT AJAT JOTKA KUULUVAT IHMISELOON. VIIMEISEKSI RAKAS VAIMONI EI OLE OLLUT NYRKIN JA HELLANVÄLISSÄ ENKÄ MINÄKÄÄN,TOSI ON.


      • pyöreä
        OLE MIKÄÄN KUMMAJAINEN kirjoitti:

        AINAKAAN MINULLE 40-VUOTTA ON SAMAN PÖYDÄN VIERESSÄ SYÖTY,SAMASSA SÄNGYSSÄ NUKUTTU, LAPSET KASVATETTU JA KOULUTETTU, KESTETTY HYVÄT JA PAHAT AJAT JOTKA KUULUVAT IHMISELOON. VIIMEISEKSI RAKAS VAIMONI EI OLE OLLUT NYRKIN JA HELLANVÄLISSÄ ENKÄ MINÄKÄÄN,TOSI ON.

        ... kuin härjän perse!

        Totisesti, totisesti näin on!


      • se RAKO
        pyöreä kirjoitti:

        ... kuin härjän perse!

        Totisesti, totisesti näin on!

        NIISSÄ PAISTIEN VÄLISTÄ????


      • selittää.

        Ortodoksisuus ja se, että siinä ei ole mitään ongelmaa ilomantsilaisten naisten tai miesten keskuudessa, on tullut natsimaisesta mielenlaadusta tunnetuksi tulleen aloittajan ongelmaksi.


      • vaan kysyvä tiellä
        selittää. kirjoitti:

        Ortodoksisuus ja se, että siinä ei ole mitään ongelmaa ilomantsilaisten naisten tai miesten keskuudessa, on tullut natsimaisesta mielenlaadusta tunnetuksi tulleen aloittajan ongelmaksi.

        Eli heti kun ei mene mielersi mukaan ihminen on joko natsi tai joskus kommari, niinhän se täällä ilomantsissa aina on.
        Vastausta ei kysymyksiin tule, vaan leimaamista ja luokittelua.
        Onse ihme, että ei ole vieläkään opittu puhumaan, mutta silti pitää näillä palstoilla kanssaihmisiä haukkua ja syyllistää.
        Ja taas uskoit tietäväsi kuka keskustelee,,,,


      • varsinkin ukonturjakkeet

        siihen ne kykenevät, tuskin muuhun


      • akanturjake
        varsinkin ukonturjakkeet kirjoitti:

        siihen ne kykenevät, tuskin muuhun

        senhän näkee naamasta, kun lakkaa....lauloi juha vatt vainio ja siinä hän oli oikeassa.


      • aivan selvästi
        akanturjake kirjoitti:

        senhän näkee naamasta, kun lakkaa....lauloi juha vatt vainio ja siinä hän oli oikeassa.

        puutosta koko porukalla


      • kusuri
        vaan kysyvä tiellä kirjoitti:

        Eli heti kun ei mene mielersi mukaan ihminen on joko natsi tai joskus kommari, niinhän se täällä ilomantsissa aina on.
        Vastausta ei kysymyksiin tule, vaan leimaamista ja luokittelua.
        Onse ihme, että ei ole vieläkään opittu puhumaan, mutta silti pitää näillä palstoilla kanssaihmisiä haukkua ja syyllistää.
        Ja taas uskoit tietäväsi kuka keskustelee,,,,

        No mitäs se sinun avaus oli et taida todellakaan olla mikään ruudinkeksijä,että silleen provo.


      • ja tohdi

        kun ne on tossunalla


    • kusuri

      Mistäs sie tiesit ketkä sinne kirjotteli sitä paitsi niinni typerä keskustelun avaus kuin se oli ei vinutkaan kirvoittaa muita kuin mitä siellä oli eli kukaan EI provosoitunut,pölkkypää

      • syyteltynä

        Hienoa, taas yksi yli-ihminen syyttelee toisia ja uskoo kirjoittajan olevan se, jota epäilee.
        Jo on yksinkertaista touhua.
        Katsopa kirjoitustasi ja päättele siitä kuka on todellinen hölmö.


      • kysyvä tiellä

        Katsopa kirjoituksia, niin huomaat ettei kukaan pappisihminen kirjoittanut ainakaan niin, että kirjoituksesta hänet olisi tuntenut. Se, jos mahdollisesti joku, mahdollisesti Sinä tai muu, kirjoitti nimimerkillä ei kerro pappeudesta.
        Ja mitä tulee toisten ihmisten hölmöksi syyttelyyn, se kai on puhdasoppisuutta.


      • kusuri
        syyteltynä kirjoitti:

        Hienoa, taas yksi yli-ihminen syyttelee toisia ja uskoo kirjoittajan olevan se, jota epäilee.
        Jo on yksinkertaista touhua.
        Katsopa kirjoitustasi ja päättele siitä kuka on todellinen hölmö.

        Elä höpötä


      • kusuri
        kysyvä tiellä kirjoitti:

        Katsopa kirjoituksia, niin huomaat ettei kukaan pappisihminen kirjoittanut ainakaan niin, että kirjoituksesta hänet olisi tuntenut. Se, jos mahdollisesti joku, mahdollisesti Sinä tai muu, kirjoitti nimimerkillä ei kerro pappeudesta.
        Ja mitä tulee toisten ihmisten hölmöksi syyttelyyn, se kai on puhdasoppisuutta.

        Jos hölömöjä sanoo hölömöks ei siihen paljon opinkappaleita tarvihe


      • kysytäänpä
        kusuri kirjoitti:

        Jos hölömöjä sanoo hölömöks ei siihen paljon opinkappaleita tarvihe

        Hölmöksi toisia ihmisiä nimittelevät ovat katsoneet peiliin lausuntoa antaessaan.


    • esittelemään

      kykyjäsi!

      • Paiholaan

        esittelemään kykyjäsi!


      • kusuri
        Paiholaan kirjoitti:

        esittelemään kykyjäsi!

        oun avohoijossa


    • kysyvä tiellä

      Mikähän joitakin kirjoittajia oikein vaivaa, sillä heidän kielenkäyttö on ala-arvoista ja nimittelyt törkeitä. Samoin kehoitukset mennä hoitolaitokseen ei ole sivistyneen ihmisen tekstiä.
      Olisikohan ko. henkilöllä/henkilöillä syytä käydä auttajan luona, jotta pääsisi irti tavoistaan.
      - Ja varsinaiseen asiaan ei juuri kukaan kajoa.

      • voisko

        Kuottasta olla apua?


      • kuin tietäis
        voisko kirjoitti:

        Kuottasta olla apua?

        kyllä meillä kommareilla on huono olla kun porvarisika aina näykkii ja pilkkaa


      • paljastaakin
        kuin tietäis kirjoitti:

        kyllä meillä kommareilla on huono olla kun porvarisika aina näykkii ja pilkkaa

        sinut tällä kertaa. Vai olet sinä kommariksi päässyt?


      • vaikka osaa vaivaakin?
        paljastaakin kirjoitti:

        sinut tällä kertaa. Vai olet sinä kommariksi päässyt?

        Taidat olla niitä "vie sinä minä vikisen" -tyyppejä.


    • stadista ollaan

      ei ihme, että maaseutu tyhjenee kun lukee landelaisten pölinää. siinä ei ole mitään otetta, vaan jopa kysymysmerkeistä siellä kiistellään. meillä on friidutkin niin ovelia, että ne ei kysy ne ottaa, ohjat ja muun

      • että täällä

        nyt hävetään ja syyllistytään, kun sinä ulkopuolinen tulet tänne arvostelemaan?


    • kysytään nyt

      Hesari kertoo, että kirkkoherra Veikko on pantu virkatehtävistä sivuun. Tietääkö joku syyn

      • ja saivat myös

        aran piispan puolelleen.


      • PYHÄN HENGEN
        ja saivat myös kirjoitti:

        aran piispan puolelleen.

        TEKOPYHÄT SITTEN OVAT EIKÖS NEKIN OLE MAALIKKOJA,EIVÄTHÄN NE MISTÄÄN TAIVAASTA OLE PUDONNUT TÄNNE MAANPÄÄLLE.


      • olla
        PYHÄN HENGEN kirjoitti:

        TEKOPYHÄT SITTEN OVAT EIKÖS NEKIN OLE MAALIKKOJA,EIVÄTHÄN NE MISTÄÄN TAIVAASTA OLE PUDONNUT TÄNNE MAANPÄÄLLE.

        huutamatta?


      • kusuri
        ja saivat myös kirjoitti:

        aran piispan puolelleen.

        Myös Veikko vois katsoa peiliin ja ISOON sellaiseen


      • Tällukka
        kusuri kirjoitti:

        Myös Veikko vois katsoa peiliin ja ISOON sellaiseen

        joka suurentaa ja tekee lihavaksi.


      • jos olisi vielä
        Tällukka kirjoitti:

        joka suurentaa ja tekee lihavaksi.

        äänentehostuslaitteet?


    • näyttää olen

      jossa jauhetaa sitä iteään eli ######

      • kusuri

        Ja Ihan Täyttä


    • myös kirkonasioissa ?

      Maallikot näyttävät ottavan vallan myös kirkonasioissa ja papit jäävät sivuun. Ort. seurakunnissa jopa piispat pistävät kauhansa soppaan ja häätävät kirkkoherrojaan ulos.

      • ja pyrkyrit johtavat

        Joskus oli konsti kerätä rahaa sanomalla, että sielu taivaareen vilahtaa kun lantti kirstuun kilahtaa.
        Mitenkähän on nykyisin?
        Tuntuu, että lompsatalous vallitsee.
        Onko kirkolle sopivsaa heittää juuri eläkkeelle lähtevä henkilö pihallle.
        Taitaa tulla kirkolle kalliiksi.


      • ei ole muuta
        ja pyrkyrit johtavat kirjoitti:

        Joskus oli konsti kerätä rahaa sanomalla, että sielu taivaareen vilahtaa kun lantti kirstuun kilahtaa.
        Mitenkähän on nykyisin?
        Tuntuu, että lompsatalous vallitsee.
        Onko kirkolle sopivsaa heittää juuri eläkkeelle lähtevä henkilö pihallle.
        Taitaa tulla kirkolle kalliiksi.

        kun jauhaa tätä samaa asiaa eri muodoissa niin menkää vaikka MUSTIKKAAN VÄHÄKSI AIKAA RAUHOITUMAAN.


      • mennä vaikka
        ei ole muuta kirjoitti:

        kun jauhaa tätä samaa asiaa eri muodoissa niin menkää vaikka MUSTIKKAAN VÄHÄKSI AIKAA RAUHOITUMAAN.

        Lipposen kanssa nahkurinorsille.


      • katselemaan
        mennä vaikka kirjoitti:

        Lipposen kanssa nahkurinorsille.

        lopposen kanssa vapaasti niitä LILLUKANVARSIJA NYT OVAT JO MARJATKIN KYPSIÄ.


      • kuspiämokkereita
        katselemaan kirjoitti:

        lopposen kanssa vapaasti niitä LILLUKANVARSIJA NYT OVAT JO MARJATKIN KYPSIÄ.

        ei tiedä itkisikö vai nauraisiko Sinun kanssasi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe