Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Metropolitan-lehti

Olen lueskellut aina silloin tällöin ilmaisjakelulehtä nimeltään metropolitan tai jotain sinne päin. Siellä on aina anonyymi haastatteluosuus ja trendi-ilmiönä seksikysymyksissä on tietenkin myös kysymys, että onko koolla väliä. Joka ikisessä lukemassani haastattelussa vastaus on ollut, että kyllä on, mutta mitään lisäselvitystä ei ole asiaan tullut.

Oletan, että naiset ovat nimenomaan tarkoittaneet tässä sitä, että iso on parempi kuin pieni(?). En myöskään usko, että jokainen vastaaja on ollut tekemisissä ns. mikropeniksen kanssa, joka on erektiossa huomattavasti alle 10cm ja on kuitenkin melko harvinainen poikkeama.

Nyt ihmettelenkin kovasti, että missä ovat normaalit naiset, jotka ovat sen perään, että ei sillä ole seksin onnistumisen kannalta merkitystä? Seksologit ja haastateltavat muissa medioissa ovat kuitenkin hyvin usein maininneet tämän. Oletin, että kyseisessä haastattelussa tulee välillä vastauksena, että ei ole mitään väliä ja välillä on väliä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. On tietenkin mahdollista, että kyseiseen lehteen haetaan nimenomaan ERITTÄIN aktiivisia naisia seksielämältään ja sitä kautta on yksinkertaisesti totuttu mahdollisimman isoon elimeen.

Minua on kuitenkin alkanut tämä kyseinen asia häiritsemään, koska omistan hieman keskimääräistä pienemmän, noin 13-14cm kalun ja mietin, että miten paljon se sitten ratkaisee.
132521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kirjoituksesi on älykkään miehen tekstiä. Olet lukenut ja pohtinut asiaa. Olen todella pahoillani että, edes murehdit moista asiaa. Jos naisen emätin on n.13-15cm "syvä" niin sinun kalu on sopiva toimiin. Usko jo, että hyvä rakastaja mitataa muilla mitoilla kun cm. määrillä.

Äänestä
  • mul oli jo 12cm ala-asteella heeheheh. nykyää onneks miesten mitois 22cm. kelpais jopa feikki naiselle maalta hah ,, perhana kyl koolla on väliä ,sen on jokanen muija todennu mulle. myöskin ne jokka oli aikasemmi toista mieltä olevinansa.

    Äänestä

  • supermiäs (rotunsa huipulta) kirjoitti:

    mul oli jo 12cm ala-asteella heeheheh. nykyää onneks miesten mitois 22cm. kelpais jopa feikki naiselle maalta hah ,, perhana kyl koolla on väliä ,sen on jokanen muija todennu mulle. myöskin ne jokka oli aikasemmi toista mieltä olevinansa.

    Älä mittaa nivusista.

    Voi sinua supermiäs. Totta helvetissä kaikki akat kehuu miestensä vehkeitä!!!! Joka lyyli kertoo miten se pippeli on niiiiin iso ja upea ja ihmeellinen. Miehet haluavt kuulla, että juuri heidän pippeli on maailman parhain ja ennen nähdyt ja läpinaidut vehkeet oli niiiin pieniä ja surkeitä. Jokaisella miehellä on näköjään kamala fobia. Uskokaaa jo että KAIKKI kullit ovat hienoja ja varmasti tuovat iloa naisillenne!!!

    Äänestä

  • taas joku pikkupoika esiintyy naisena ja paljastaa samalla et ei ikinä ole päässyt pillun kanssa läträämään :D
    pentu ei tiedä mitään naisen anatomiasta ja ihmekkös tuo, kun illat kuluu käteenvedon parissa :D
    sä oot oikeesti vitun nolo tapaus...

    Äänestä

Miten eroaa 15 tai 25 cm kulli, jos nainen saa vain klittaorkkuja?.

Näky kiihoittaa ??

Äänestä

13-14cm on aivan normaalin kokoinen keskimittainen penis keskimitan ollessa maailmassa 14.3cm. Isolla ein tee mitään eikä liian pienellä. Isoja tosin on, mutta ei ne ole 20cm, vaan sellaista 16cm luokkaa. 20cm on jo hevoskokoa!

Äänestä
  • Kun mulla on erektiossa mitattuna 16 cm, ja silti toivoisin että se olis isompi. Paksuutta löytyy =) vessapaperirullan sisäreiän verran.

    Äänestä

  • Mulla on 16 ja toivon et ois isompi.Paksuutta on =) wc paperirullan hylsyn reiän verran.

    Äänestä

todellisuudessa miehen peniksen koolla ei ole mitään merkitystä. Isoin merkitys on miten taitavasti sitä käyttää. Itselläni on kokemusta kekimääräistä pienemmästä ja hyvin isosta ja kaikesta siitä väliltä. Ja täytyy myöntää, että pienimmän peniksen omaava mies oli käyttänyt eniten aikaansa huomioimaan naisen ja tekniikat olivat hallussa. vaikka miehellä olisi millainen halko tahansa, naiset eivät nauti pelkästä edestakas liikkeestä nopealla temmolla. seksi on tekniikka laji. Monelta isomman peniksen omaavalta unohtuu, että yksin penis ei riitä. Miehet, hyvä seksikumppani ei ole yhtä kuin iso penis.

Äänestä
  • Tässä tilastotietoa, joka on todistettu paikkansapitäväksi.

    Milanon yliopisto on tehnyt eu:n pyynnöstä tutkimuksen penisten koosta. Syynä kondomiteollisuuden pyynnöt sekä eu:lle tulvivat valitukset kondomien riittämättömästä koosta.

    Koko tutkimus on luettavissa Milanon yliopiston verkkosivuilta.

    http://www.unimib.it/

    Lyhyt yhteenveto Laura Circolarin tekemästä tutkimuksesta.

    Otanta oli yli 30 000 miestä, yli 18 -vuotiaista tasaisesti kaikista eu maista.

    Penisten pituuksissa päästiin seuraaviin tuloksiin.

    Keskimitta 23cm
    Alle 18cm penis löytyy noin 10% miehistä
    Alle 15cm vain 2% miehistä
    Yli 21cm noin 30% miehistä
    Yli 27cm noin 25% miehistä
    Yli 30cm noin 10% miehistä

    Tässä karkeasti pituudet, tarkemmat tiedot löytyy todellakin tuolta em. mainitulta verkkosivulta.

    Eli tässä on nyt faktaa ja voimme lopettaa keskustelun siitä, että keskimitta olisi jotain 13-15cm.

    Äänestä

  • faktaa.. kirjoitti:

    Tässä tilastotietoa, joka on todistettu paikkansapitäväksi.

    kyllä on väliä koolla jos on tällainen:
    http://apina.nwpshost.com/8809.jpg

    Tämä sama monomaaninen kusipää, joka jo toukokuun alusta lähtien on lähes päivittäin levitellyt tätä samaa, huonolla suomella kirjoitettua, alkeellisia kielioppivirheitä sisältävää viestiään, voisi jo lopettaa ja keksiä itselleen jonkin hyödyllisen harrastuksen.

    Minkäänlaista Milanon yliopistossa tehtyä penistutkimusta ei ole olemassakaan! Mistään lääketieteellisestä tai muustakaan tietokannasta ei löydy viittausta ko. haamututkimukseen!

    Asialliset tieteelliset tutkimukset peniksen koosta on referoitu esim. Wikipediassa ja kaikkien tutkimusten mukaan peniksen pituus erektiossa on keskimäärin n 13-15 cm.

    Milanon idiootti, lopeta siis pelleily ja kasva aikuiseksi (mikäli mahdollista).

    - erikoislääkäri 24 vuoden ammattikokemuksella

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies811 kirjoitti:

Olen lueskellut aina silloin tällöin ilmaisjakelulehtä nimeltään metropolitan tai jotain sinne päin. Siellä on aina anonyymi haastatteluosuus ja trendi-ilmiönä seksikysymyksissä on tietenkin myös kysymys, että onko koolla väliä. Joka ikisessä lukemassani haastattelussa vastaus on ollut, että kyllä on, mutta mitään lisäselvitystä ei ole asiaan tullut.

Oletan, että naiset ovat nimenomaan tarkoittaneet tässä sitä, että iso on parempi kuin pieni(?). En myöskään usko, että jokainen vastaaja on ollut tekemisissä ns. mikropeniksen kanssa, joka on erektiossa huomattavasti alle 10cm ja on kuitenkin melko harvinainen poikkeama.

Nyt ihmettelenkin kovasti, että missä ovat normaalit naiset, jotka ovat sen perään, että ei sillä ole seksin onnistumisen kannalta merkitystä? Seksologit ja haastateltavat muissa medioissa ovat kuitenkin hyvin usein maininneet tämän. Oletin, että kyseisessä haastattelussa tulee välillä vastauksena, että ei ole mitään väliä ja välillä on väliä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. On tietenkin mahdollista, että kyseiseen lehteen haetaan nimenomaan ERITTÄIN aktiivisia naisia seksielämältään ja sitä kautta on yksinkertaisesti totuttu mahdollisimman isoon elimeen.

Minua on kuitenkin alkanut tämä kyseinen asia häiritsemään, koska omistan hieman keskimääräistä pienemmän, noin 13-14cm kalun ja mietin, että miten paljon se sitten ratkaisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu