Kertokaapa te viisaampina ja kokeneempina että mitä kannattaisi pyrkiä lukemaan yliopistoon työllisyyden ja vähän myös tietysti palkankin kannalta ajateltuna? Varmasti nyt ensimmäisenä mieleen tulee kauppatieteet, lääkis, oikis jne, mutta onko muita? Kun ei nuo oikein nappaisi tarpeeksi. Sivuaineena tosin voisin kuvitella jotain esimerkiksi kauppatieteisiin liittyvää lukevanikin, mutta ei ihan pääpainoisesti.
Olisi kiva löytää aine, jossa saisi hyödyntää psykologista ja kielellistä lahjakkuutta. Aiemmin harkitsin yleistä kasvatustiedettä (opettajan työ kun ei kiinnosta), mutta se on lytätty nyt niin monessa paikkaa, etten enää oikein tiedä siitäkään.
Olen selaillut eri yliopistojen koulutustarjontaa jo ahkerasti, mutta tuntuu ettei mitään sopivaa vaan löydy. Haluaisin myös, että koulutukseen liittyisi mahdollisuus kansainvälisyyteen sekä opiskelujen aikana, että myöhemmin valmistuttua (esimerkiksi mahdollisuus työskennellä ulkomailla).
Kertokaa vinkkejä niin ehkä saisin uusia ideoita!
Olisi kiva löytää aine, jossa saisi hyödyntää psykologista ja kielellistä lahjakkuutta. Aiemmin harkitsin yleistä kasvatustiedettä (opettajan työ kun ei kiinnosta), mutta se on lytätty nyt niin monessa paikkaa, etten enää oikein tiedä siitäkään.
Olen selaillut eri yliopistojen koulutustarjontaa jo ahkerasti, mutta tuntuu ettei mitään sopivaa vaan löydy. Haluaisin myös, että koulutukseen liittyisi mahdollisuus kansainvälisyyteen sekä opiskelujen aikana, että myöhemmin valmistuttua (esimerkiksi mahdollisuus työskennellä ulkomailla).
Kertokaa vinkkejä niin ehkä saisin uusia ideoita!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suosittelen ensisijaisesti valitsemaan kiinnostavan alan, työllisyys kakkoskriteerinä. Opiskeluajan pitäisi olla kiinnostavaa ja antoisaa. Vängällä tylsän, mutta rahakkaan alan opiskelu tuskin tuo onnea. Jotkut myös tekevät kaksi tutkintoa niin, että toinen on erityisen kiinnostavalta alalta, toinen erityisen työllistävältä alalta. Työllisyys on toisaalta kiinni monesta muustakin asiasta kuin pääaineesta, erityisesti suhteista.
Kansainvälisyys on periaatteessa mahdollista lähes alalla kuin alalla. En näe sitä minään erityisenä valintakriteerinä. Tietysti tietyillä aloilla on erityistä kysyntää, esimerkiksi olen kuullut, että kauppatieteilijöitä (rahoitus) - ainakin HSE:stä - menee säännöllisesti Lontooseen.
Mutta jos hyvin selkeästi tähtää kv-uralle, niin silloin kannattaa ehkä harkita tutkinnon tekemistä ulkomalla. Englannin tai Yhdysvaltain huippuyliopistot lienevät sen suhteen parhaita. Sellainen ero löytyy, että ymmärtääkseni esimerkiksi Britanniassa humanistisen alan tutkintoja arvostetaan enemmän kuin tekno-Suomessa. Mikä ei ole lainkaan yllätys, kun vertaa maiden tuotantosektoreita: Suomessahan vahvoja aloja ovat puu-, metalli- ja elektroniikkateollisuus. Kulttuuriteollisuus on lapsenkengissä.
Alan valintaa on hirmu vaikea alkaa neuvomaan. Suosittelen oppaiden lukemisen lisäksi tutustumaan eri alojen pääsykoekirjoihin ja kenties myös itse kurssikirjallisuuteen. Esimerkiksi itse lukion loppupuolella tutustuin useiden alojen pääsykoekirjoihin, ennen kuin löysin alani. Mutta viime kädessä alojen kiinnostavuus selviää vasta niitä opiskellessa. Voi mennä vuosiakin, ennen kuin suosikki (tai suosikit) valikoituu. Sinun on vain valittava joku. Yliopistossa voit sitten kokeilla sivuaineena kaikkea mahdollista.
TKK:lla eräs pääaineista tuotantotalouden laitoksella on "Työpsykologia ja johtaminen", mutta vaatii tietysti hieman matemaattista kiinnostusta että tuonne voi pyrkiä, olisi kuitenkin hyvin kauppistyylinen opiskelupaikka.
Omasta mielestäni siihen kiinnostavaankin alaan voi kiinnostus loppua lyhyeen, kun huomaa ettei työnantajia kiinnosta palkata sinua :) Kannattaa tosiaan yrittää yhdistellä työllistävät aineet niiden mielenkiintoisten kanssa.
Jos kaikki miettisivät työllisyyttä noin yksinkertaisesti, niin silloinhan jokainen akateemisesti koulutettu suomalainen olisi joko KTM, OTM, LL tai DI. Työllistyisivätköhän kaikki?
Sehän on aivan selvää, että myös muut alat työllistävät. Ei taida olla sellaista alaa joka ei työllistäisi. Jotta voisi sanoa että joku ala ei työllistä niin todennäköisyyden joutua työttömäksi tulisi olla yli 90 %.
Itse opiskeltavan aiheen kiinnostavuuden lisäksi on hyvä perehtyä alalle tyypilliseen urapolkuun, ts. minkälaisia töitä (ja palkkaa) olisi luvassa valmistumisen jälkeen. Akateemiset opinnot taitavat keskimäärin kestää n. 7 vuotta - työt sen jälkeen ehkä 30 vuotta. Esimerkiksi: jos humanistiset alat kiinnostavat, mutta duuni lukion opettajana tai kiinnostavat mutta epävarmat pätkätyöt matalahkolla palkalla ei, kannattaa miettiä vielä toisen kerran.
Kannattaa myös muistaa se, että aika harvat akateemiset tutkinnot ovat ns. putkitutkintoja, jotka valmistavat vain siihen yhteen ja ainoaan työhön, ja joita muut opinnot (toinen maisterintutkinto, sivuaineet..) eivät tue ollenkaan. Mm. JOO-sopimuksen (Joustava opinto-oikeus, mahdollistaa sivuaineopinnot muissa yliopistoissa) takia valinta esim. DI:n, KTM:n tai FM:n tutkintojen välillä ei ole lainkaan niin lopullinen, kuin miltä se ennen yliopisto-opintojen alkua saattaa kuulostaa.
ammattikoulu paitsi muutamien alojen osalta, joista useimmat taisit mainitakin.
Mitenkäs olisi kulttuurienvälinen vuorovaikutus, monikielinen ammattiviestintä tai sosiaalipsykologia?
Itse siirryin yliopiston puolelta kauppakorkeakouluun työnäkymien takia. Yliopiston papereilla ei ollut esimerkiksi mitään virkaa kesätyöpaikkaa etsiessä, nyt taas löytää paljon helpommin omaan alaan liittyvää työtä. Sitten valmistuessa on paljon helpompi saada hyväpalkkaisia omaan alaan liittyviä töitä kun on jo opintojen aikana tehnyt muutakin kuin lakaissut lattioita. Jos sinulla ei ole tiettyä ammattia mielessä johon pääsee vain yliopiston puolelta, niin suosittelen harkitsemaan muitakin vaihtoehtoja. Itse opin kantapään kautta että kannattaa tosiaan miettiä millaisen uran haluaa, ei ainoastaan että millaiset opiskeluvuodet tahtoo viettää.
Logopedia! Siinä ainakin psykologia ja kieli ovat keskiössä. Palkka hyvä, töitä on. Sisään opiskelemaan on tosi aika vaikea päästä, halukkaita on paljon. Googletapa tuo "logopedia" niin löydät lisätietoa.
Suosittelen, että valitset alan kiinnostuksesi mukaan tai muuten opiskelusta tulee yhtä tervanjuontia ja toisaalta sitten pitäisi jaksaa vuosikymmeniä siinä työssäkin...Tässä on kaikenlaista jo lueteltu, mutta katsopa vielä esim.sellaisia oppiaineita kuten farmasia (farmaseutti, proviisori) ja sosiaalityö. Saat akateemisen tutkinnon ja lisäksi vielä ammatin sekä samalla lukuisia muita työmahdollisuuksia. Ja töitä on pilvin pimein näillä aloilla jo opiskeluaikana.