mieheni kuoli yllättäen joitakin aikoja sitten.Siitä saakka olen käynyt ainoastaan työssä.Olen päivä päivältä masentuneempi ja tuntuu,että jollain tapaa erakoidun vähitellen.
Olen tokiulospyyntöjä saanut,mutta useimmilla näillä miehillä tuntu olevan kuvitelma puutteessa elävästä leskirouvasta jolle kelpaa mies kuin mies.
Itse olisin tahtonut ymmärtävää seuraa ehkä saman
kokeneesta leskimiehestä jonka kanssa vaihtaa kokemuksia.
Nyt tuntuu,että en jaksa enää toivoakaan löytäväni koskaan sitä ihmistä,joka näkisi minut ihmisenä,ei mahdollisena saalistuskohteena.
Joskus tuntuu,että koti on vain paikka,jonne tulen iltaisin itkemään.
Miehen kuolemasta olen jokseenkin selvinnyt,mutta
jotenkin tunnen eläväni kuin robotti.Elämänilo om poissa.On hirveää olla yksin kuusikymmenvuotiaana odottamatta enää elämältä mitään.
Ehken jaksaisikaan ellei minulla olisi omaisia,joille en voi kuvitellakaan aiheuttavani surua,
Lieneekö esim.Joensuussa ketään samoin tuntevaa ihmistä?
os onkin niin enhän minä heitä löydä,kun en osaa
yksin mihinkään lähteä....
Jos olet jossakin,sinä myös menettänyt ja eksyksissä elämäsi kanssa,voi kun löytäisin sinut.Kaipaan niin kipeästi iloa elämääni!
yksinäisyys tappaa
8
2043
Vastaukset
- maan korvessa
Hyvä nimim. "Miksi näin"
Tuttuja tunteita. Jaksa luottaa ja kulkea eteen päin. Olet isojen kysymysten äärellä ja usko pois, samalla myös suurten mahdollisuuksien! Haluan kertoa omasta reitistäni takaisin elämään, jos siitä olisi Sinulle mitään apua.
Mieheni kuoli 2,5 vuotta sitten íhan yllättäen. Kamppailen yksinäisyyden kanssa. Minua on helpottanut se, että olen löytänyt tähän tilanteeseeni asenteen, jossa pyrin kysymään: mitä tämä kaikki kokemani opettaa minulle elämästä? Voinko kääntää menetykseni voimavaraksi, elämänviisaudeksi ja -ymmärrykseksi?
Kun rakas ihminen viereltä kuolee, kuoleman kohtaaminen avaa suuria kysymyksiä oman olemassaolon oikeutuksesta ja elämän merkityksestä yleensä. Luulen, että näiden peruskysymysten äärellä ihminen on aina yksin. Syy sillä hetkellä jatkaa elämää voi olla läheiset tai "keskeneräiset työt". Tätä kaikkea ulkoista arkista jatkaa, mutta kuitenkin on tunne, että sisäisesti liikkuu maailmassa täysin erillään ja kapseloituneena, tuntemattomana myös itselleen.
Selviytymiskeinoja on varmasti yhtä monia kuin on meitä ihmisiäkin. Shokkivaiheessa ja siitä n. 0,5 vuotta eteen päin minua auttoi todella paljon Suomen mielenterveysseuran SOS-keskus. Sen jälkeen hakeuduin yksilöterapiaan (gestalt-) ja sain sieltä apua myös siihen, kuinka löydän takaisin kotiin omaan fyysiseen kehooni. Yksi suuri menetys nimittäin oli se, ettei enää ollutkaan rakkaan syliä, ei ihojen lämpöä toisiaan vasten, ei kosketusta. Tämä yksinäisyyden kohta aiheutti lähes fyysisiä kipuja ja teki minusta jotenkin olemattoman.
Yksinäisyydessä jouduin hahmottamaan oman itseni, identiteettini, naiseuteni ja parisuhteen merkityksen uudestaan. Jos rakkauden kääntöpuoli on tämä valtava tuska luopumisen hetkellä, onko maailmassa mitään mieltä rakastaa, uskaltaako kiintyä? Eikö pääsisi helpommalla olemalla kylmä, kova, kaukainen erakko? Tai kuolemalla pois? Mietin, haluanko enää elää. Myöhemmin mietin, haluanko rinnalleni miehen elämänkumppaniksi, ja jos
haluan, miksi. Täyttämään yksinäisyyteni? Vai onko minusta tällaisena sirpaleisena naisena mitään iloa parisuhteessa? Voinko koskaan antaa mitään mihinkään suhteeseen?
Minulla on ollut onni siinä, että tämän matkan varrella olen löytänyt yhden tajullisen miehen, jonka syliin olen voinut hautautua pelkästään löytämään takaisin sitä, onko minussa vielä mahdollisesti kykyä nauttia fyysisestä läheisyydestä, kosketuksesta, seksistä kenenkään muun miehen kanssa kuin menetetyn rakkaani. Pyysin hänet tähän suhteeseen, joka on ollut minulle tärkeä, vaikea, lohdullinen, merkityksellinen. Itkua ja iloa. Alusta alkaen meille molemmille oli selvää, ettei tämä ole mikään tavallinen seurustelusuhde. Luulen, että hän on ollut koko ajan tietoisempi ja viisaampi kuin minä. Olen ollut niin sekava ja jatkuvassa muutosprosessissa syvällä surun sisällä. Minulla on hyvin vankka kokemus siitä, että juuri tämä fyysinen lämpö ja syli pelasti ja houkutteli minut takaisin elämään, ja olen loppu elämäni kiitollinen tälle miehelle. Hän osoitti, että minun fyysisetä kehostani löytyy ilon aiheita.
Pari viikkoa sitten yksinäisyydessä tavoitin itseni ensimmäistä kertaa unelmasta, jossa halusinkin lähteä jonkun miehen kanssa pitkälle matkalle kohti tulevaa. Oli ihan aito unelma, koska teki minut onnelliseksi ja avasi monia toivon ja luottamuksen portteja! Siis että voi ollakin mahdollista, että olen vähitellen eheytymässä ja pääsemässä tasapainoon kuoleman ehdottomuudesta ja kaipauksesta niin, että minun olisi mahdollista solmia myös tasavertainen, hyvä parisuhde ilman että lastaan suhteeseen menetykseni, kipuni ja kärisimykseni sellaisenaan - hyväksikäytän tai tulen hyväksikäytetyksi.
Unelman taustalla on ollut luopumiseen suostumista, tyhjyyttä, nollapisteaikaa, jossa on pitänyt löytää jotenkin omaehtoinen, elämästä, omasta sisäisyydestä kumpuava riittävän tärkeä syy jatkaa matkaa vaikka yksinkin. Voima jatkaa elämää, kaikesta huolimatta. Että elämä voi olla täyttä ja mielekästä. Ja että itse olen oman onneni seppä.
Tämän prosessin aikana olen oppinut paljon elämästä, itsestäni ja parisuhteen merkityksestä. Oudolla ja rajulla tavalla rakkaani kuolema lähetti minut tälle yksinäiselle tielle.
Näine elämänkokemuksineni olen päättänyt jatkaa, ja tavoitteni on kehittyä onnelliseksi, elämäntäyteiseksi vanhaksi mummoksi. Kuolema odottakoon siihen asti.
Rakkautta, rohkeutta ja luottamusta Sinulle! Yksinäisyys voi tappaa. Heittäydy siis taistelemaan elämän ja itsesi puolesta äläkä anna periksi. Meille on annettu elämä, aistit, keho, tunteet, ajattelun voima, että oppisimme ihmisyydestä jotain. Kuolema, kärsimys, menetys, luopuminen ja yksinäisyys ovat osa sitä. Vain osa.- todella
fiksusti ja viisaasti kirjoitit. Antaa ajattelemisen aihetta...
- sartan
mieheni kuolemasta tulee pian 13vuotta! olin 30, kun hän kuoli yllättäen! jäin yksin kolmen pienen lapsen kanssa! ei mene päivääkään etten kaipaisi miestäni, tunnen olevani niin yksin! ja nykyään se tunne on taas kerran pahentunut päivä päivältä, en kohta löydä ratkasua, miten jaksan eteenpäin! ystävät ja kaverit sanoo,että mun pitää löytää joku kenen kanssa viihtyisin! miten se on mahdollista, kun sydämeeni kuuluu vain mieheni! olen masentunut, itkeskelen yksinäni, en oikein halua lähteä mihinkään!ei tämä yksinäisyys siksi ole raskasta, että on oma taakka kannettavana vaan siksi ettei ole kenenkään toisen taakkaa jota kantaisi!
- maan korvessa
Hyvä nimim. "sartan"
Olet pystynyt vastaamaan ilmeisen suureen elämänhaasteeseen jäädessäsi leskeksi niin nuorena, yksin huolehtimaan kolmen pienen lapsen vanhemmuudesta ja kasvatusvastuusta. Kerrot, että olet kaivannut miestäsi päivittäin jo 13 vuoden ajan, mutta nyt tunne on pahentunut, etkä tiedä kuinka löytäisit ratkaisun. Onko Sinulla nyt joku uusi vaihe elämässäsi? Onko esim. lastesi murrosikä ja itsenäistyminen mahdollisesti käynnistänyt muutoksen, joka tuo pintaan surun?
Minun on ollut aika vaikea oppia erottamaan, onko tunteissani kyse masennuksesta, ahdistuksesta vai surusta. Olen ollut ahdistunut ja surullinen, mutta en onneksi masentunut. Olen pärjännyt ahdistuksen kanssa, mutta käsittääkseni masennukseen on hyvä hakea hoitoa ja terapiaa. Suosittelen käyntiä hyvällä erikoislääkärillä (psykiatri), joka voi auttaa hahmottamaan ja arvioimaan, tarvitseeko mielenterveyttäsi tukea ja hoitaa masennuksen vuoksi esim. lääkkeillä. Terveyskeskuksen yleislääkäreillä ei välttämättä ole riittävästi aikaa eikä asiantuntijuuttakaan, vaan tarjoavat helpotukseksi mielialalääkereseptin, vaikka kyse olisi luonnollisesta, terveestä surusta.
Olen itsestäni ainakin näiden 2,5 vuoden aikana huomannut, että jotenkin surun luonteeseen kuuluu se, että se kertautuu ja kehii, tosin muuntuen. Uusien asioiden äärellä ja ilon hetkillä miettii, voi kunpa hän olisi voinut olla kanssani kokemassa tämän, ja uudet vaikeudet ja surut kutsuvat vanhan surun uudelleen pintaan.
Menetyksen hetkellä tunnekirjoon avautuu uusi, järkyttävän syvä pimeys, joka vähitellen konkretisoituu, saa sävyjä ja värittää kaikkea tulevaa siitä eteen päin. Olen mielessäni verrannut tätä prosessia timantin syntymiseen: maan uumenissa musta hiili valtavassa paineessa vähitellen kiteytyy valoa läpäiseväksi jalokiveksi. Kuinka tuskan ja menetyksen voi kääntää voimavaraksi, elämänviisaudeksi?
Viktor E. Franklin kuvaa kirjassaan ”Ihmisyyden rajalla” sitä, kuinka natsisaksan keskitysleirikokemuksista hengissä selviytyneet pystyivät eheytymään. Hän nostaa esiin toivon merkityksen. Äärimmäisen kärsimyksen keskellä toivo ja unelma paremmasta piti yllä elämää, vaikka sillä hetkellä olisi ollut helpompi antaa periksi ja kuolla pois.
Vapahtaja puhuu uskosta, toivosta ja rakkaudesta, joista suurin on rakkaus. Sinulle, ”sartan”, on jäänyt sydämeesi valtavasti rakkautta! Kerrot, että kannat kyllä omaa taakkaasi, mutta ettei ole ketään rinnalla, jonka taakan kantamiseen voisit osallistua. On tarve tulla rakastetuksi, mutta myös rakastaa, vastavuoroisesti. Mielestäni olet tässä sekä oman itsesi että parisuhteen merkityksen ydinkohdassa. Olla heikko ja tarvitseva, mutta samalla myös vahva niin, että voi olla avuksi ja tueksi elämänkumppanille hänen pyrkimyksissään.
On paljon kertomuksia ja tutkimuksia siitä, että pahinkin kärsimys ja koettelemus saa merkityksen ja ”kääntyy voitoksi” sillä hetkellä, kun ihminen voi käyttää kokemustaan auttaakseen muita. Esim. monet hiv-positiiviset ovat kuvanneet, että sairastumisen jälkeen elämän laatu on parantunut sairastumista edeltänyttä tilannetta jopa paremmaksi sen jälkeen, kun ovat vertaisryhmien kautta voineet auttaa ja tukea toisia.
Laitan nyt tähän lopuksi vielä Maslowin tarvehierarkian. Tämä on ollut minulle yksi vähän kömpelö työkalu ja kartta, jonka avulla olen yrittänyt selvittää, missä kohdassa viidakkoa kulloinkin kuljen. Tämä on auttanut minua ja olen noihin ranskalaisiin viivoihin täydentänyt löytämääni pohjaan jotain. Eri kohdat menevät ristiin rastiin limittäin ja toistensa lomassa, mutta on kuitenkin edes jokin lähtökohta, johon peilata omia tuntemuksiaan.
1. Fysiologiset perustarpeet
- fyysiset tarpeet, ravinto, vesi, puhdas ilma, lämpö
- aistiärsykkeet, ”peruskontaktit” ulkoiseen maailmaan, kaikki hyvyys, syli
- laittaisin tähän myös seksuaaliset tarpeet, vaikkei henki lähdekään jos eivät tule tyydytetyiksi…
2. Turvallisuuden tarpeet
- turvallisuudenkaipuu, pelosta vapautuminen, trauman läpi käyminen
- luonnonkauneuden kaipuu, tietyt pysyvyydet, tähtikuviot ja maamerkit maisemassa, kauneus
- vaihtelun ja seikkailun tarve – uskaltaisiko lähteä ihmisten ilmoille, matkalle…
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
- liittymisen ja kontaktin tarve, tarve kertoa, jakaa kokemuksia
- viihtyisän, kauniin kodin ja ympäristön kaipuu
- halu oppia uutta, tutustua
4. Arvonannon tarpeet
- omanarvontunto, itsensä tärkeäksi kokeminen
- viehättyminen asioista, kiinnostuminen, innostuminen
- suunnitelmallinen itsensä kehittäminen
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
- elämäntarkoituksen löytäminen
- luovuus, taiteet, ihanteet
- tiedonjano, maailmankatsomuksen elävyys
Kaikkea hyvää Sinulle, ”sartan”! Pidetään toivon kipinä elossa, eikö niin! - sartan
maan korvessa kirjoitti:
Hyvä nimim. "sartan"
Olet pystynyt vastaamaan ilmeisen suureen elämänhaasteeseen jäädessäsi leskeksi niin nuorena, yksin huolehtimaan kolmen pienen lapsen vanhemmuudesta ja kasvatusvastuusta. Kerrot, että olet kaivannut miestäsi päivittäin jo 13 vuoden ajan, mutta nyt tunne on pahentunut, etkä tiedä kuinka löytäisit ratkaisun. Onko Sinulla nyt joku uusi vaihe elämässäsi? Onko esim. lastesi murrosikä ja itsenäistyminen mahdollisesti käynnistänyt muutoksen, joka tuo pintaan surun?
Minun on ollut aika vaikea oppia erottamaan, onko tunteissani kyse masennuksesta, ahdistuksesta vai surusta. Olen ollut ahdistunut ja surullinen, mutta en onneksi masentunut. Olen pärjännyt ahdistuksen kanssa, mutta käsittääkseni masennukseen on hyvä hakea hoitoa ja terapiaa. Suosittelen käyntiä hyvällä erikoislääkärillä (psykiatri), joka voi auttaa hahmottamaan ja arvioimaan, tarvitseeko mielenterveyttäsi tukea ja hoitaa masennuksen vuoksi esim. lääkkeillä. Terveyskeskuksen yleislääkäreillä ei välttämättä ole riittävästi aikaa eikä asiantuntijuuttakaan, vaan tarjoavat helpotukseksi mielialalääkereseptin, vaikka kyse olisi luonnollisesta, terveestä surusta.
Olen itsestäni ainakin näiden 2,5 vuoden aikana huomannut, että jotenkin surun luonteeseen kuuluu se, että se kertautuu ja kehii, tosin muuntuen. Uusien asioiden äärellä ja ilon hetkillä miettii, voi kunpa hän olisi voinut olla kanssani kokemassa tämän, ja uudet vaikeudet ja surut kutsuvat vanhan surun uudelleen pintaan.
Menetyksen hetkellä tunnekirjoon avautuu uusi, järkyttävän syvä pimeys, joka vähitellen konkretisoituu, saa sävyjä ja värittää kaikkea tulevaa siitä eteen päin. Olen mielessäni verrannut tätä prosessia timantin syntymiseen: maan uumenissa musta hiili valtavassa paineessa vähitellen kiteytyy valoa läpäiseväksi jalokiveksi. Kuinka tuskan ja menetyksen voi kääntää voimavaraksi, elämänviisaudeksi?
Viktor E. Franklin kuvaa kirjassaan ”Ihmisyyden rajalla” sitä, kuinka natsisaksan keskitysleirikokemuksista hengissä selviytyneet pystyivät eheytymään. Hän nostaa esiin toivon merkityksen. Äärimmäisen kärsimyksen keskellä toivo ja unelma paremmasta piti yllä elämää, vaikka sillä hetkellä olisi ollut helpompi antaa periksi ja kuolla pois.
Vapahtaja puhuu uskosta, toivosta ja rakkaudesta, joista suurin on rakkaus. Sinulle, ”sartan”, on jäänyt sydämeesi valtavasti rakkautta! Kerrot, että kannat kyllä omaa taakkaasi, mutta ettei ole ketään rinnalla, jonka taakan kantamiseen voisit osallistua. On tarve tulla rakastetuksi, mutta myös rakastaa, vastavuoroisesti. Mielestäni olet tässä sekä oman itsesi että parisuhteen merkityksen ydinkohdassa. Olla heikko ja tarvitseva, mutta samalla myös vahva niin, että voi olla avuksi ja tueksi elämänkumppanille hänen pyrkimyksissään.
On paljon kertomuksia ja tutkimuksia siitä, että pahinkin kärsimys ja koettelemus saa merkityksen ja ”kääntyy voitoksi” sillä hetkellä, kun ihminen voi käyttää kokemustaan auttaakseen muita. Esim. monet hiv-positiiviset ovat kuvanneet, että sairastumisen jälkeen elämän laatu on parantunut sairastumista edeltänyttä tilannetta jopa paremmaksi sen jälkeen, kun ovat vertaisryhmien kautta voineet auttaa ja tukea toisia.
Laitan nyt tähän lopuksi vielä Maslowin tarvehierarkian. Tämä on ollut minulle yksi vähän kömpelö työkalu ja kartta, jonka avulla olen yrittänyt selvittää, missä kohdassa viidakkoa kulloinkin kuljen. Tämä on auttanut minua ja olen noihin ranskalaisiin viivoihin täydentänyt löytämääni pohjaan jotain. Eri kohdat menevät ristiin rastiin limittäin ja toistensa lomassa, mutta on kuitenkin edes jokin lähtökohta, johon peilata omia tuntemuksiaan.
1. Fysiologiset perustarpeet
- fyysiset tarpeet, ravinto, vesi, puhdas ilma, lämpö
- aistiärsykkeet, ”peruskontaktit” ulkoiseen maailmaan, kaikki hyvyys, syli
- laittaisin tähän myös seksuaaliset tarpeet, vaikkei henki lähdekään jos eivät tule tyydytetyiksi…
2. Turvallisuuden tarpeet
- turvallisuudenkaipuu, pelosta vapautuminen, trauman läpi käyminen
- luonnonkauneuden kaipuu, tietyt pysyvyydet, tähtikuviot ja maamerkit maisemassa, kauneus
- vaihtelun ja seikkailun tarve – uskaltaisiko lähteä ihmisten ilmoille, matkalle…
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
- liittymisen ja kontaktin tarve, tarve kertoa, jakaa kokemuksia
- viihtyisän, kauniin kodin ja ympäristön kaipuu
- halu oppia uutta, tutustua
4. Arvonannon tarpeet
- omanarvontunto, itsensä tärkeäksi kokeminen
- viehättyminen asioista, kiinnostuminen, innostuminen
- suunnitelmallinen itsensä kehittäminen
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet
- elämäntarkoituksen löytäminen
- luovuus, taiteet, ihanteet
- tiedonjano, maailmankatsomuksen elävyys
Kaikkea hyvää Sinulle, ”sartan”! Pidetään toivon kipinä elossa, eikö niin!kaikki lapseni ovat muuttaneet kotoa pois, nuorin toukokuun alussa ja se on ollut todella kova asia! itse lähdin helsinkiin töihin enkä viihdy täällä! vanhin lapseni sairastui 18-vuotiaana samaan tautiin kuin isänsä eikä mene hetkeekään etten pelkäisi poikani puolesta! pojallani tosin on ihana vaimo, joka huolehtii hänestä! vanhempi tyttäreni on menossa syyskuussa naimisiin enkä oikein osaa hyväksyä asiaa, koska mies on huomattavasti vanhempi, eivätkä he ole ymmärtäneet ettei yhteinen elämä ole huvinpitoa vaan huolenpitoa! kaikki nämä asiat tuntuvat raskailta eikä ole ketään kuka kuuntelisi! toisinaan yöllä valvoessani juttelen miehelleni, koska tiedän, että hän kuuntelee vaikka en häntä näekkään! tahtoisin vaan niin kovin paljon nähdä ja tuntea hänet!
- maan korvessa
sartan kirjoitti:
kaikki lapseni ovat muuttaneet kotoa pois, nuorin toukokuun alussa ja se on ollut todella kova asia! itse lähdin helsinkiin töihin enkä viihdy täällä! vanhin lapseni sairastui 18-vuotiaana samaan tautiin kuin isänsä eikä mene hetkeekään etten pelkäisi poikani puolesta! pojallani tosin on ihana vaimo, joka huolehtii hänestä! vanhempi tyttäreni on menossa syyskuussa naimisiin enkä oikein osaa hyväksyä asiaa, koska mies on huomattavasti vanhempi, eivätkä he ole ymmärtäneet ettei yhteinen elämä ole huvinpitoa vaan huolenpitoa! kaikki nämä asiat tuntuvat raskailta eikä ole ketään kuka kuuntelisi! toisinaan yöllä valvoessani juttelen miehelleni, koska tiedän, että hän kuuntelee vaikka en häntä näekkään! tahtoisin vaan niin kovin paljon nähdä ja tuntea hänet!
Voi rakas ihminen, "sartan"!
Kuinka isoja muutoksia ja asioita elämässäsi nyt onkaan! Usein pelkästään se, että lapset lentävät pois pesästä, käynnistää vanhemmilla sisäisen kriisin - ns. "tyhjän sylin syndrooma".
Se, että olet itsekin vaihtanut maisemaa ja muuttanut, osoittaa mielestäni rohkeutta ja pyrkimystä tarttua elämään! Vaikuttaa siltä, että et ole lamaantunut, joka taas osaltaan voi kertoa siitä, että et ehkä olekaan masentunut?
Helsingissä on hyvää se, että täällä on mahdollisuuksia löytää monenlaista apua ja tukea elämän kriisitilanteisiin. On esim. leskien vertaistukiryhmiä, joissa voi kohdata samassa tilanteessa olevia naisia ja miehiä.
Poikasi sairaus kysyy Sinulta varmasti valtavan paljon voimavaroja. Ehkä on olemassa ko. sairauteen sairastuneille ihmisille ja heidän omaisilleen potilasyhdistys, josta voisit saada tukea ja apua.
Olet äitinä hoivannut ja huolehtinut lapsesi, ja nyt he nuorina aikuisina ovat omissa elämäntehtävissään. Elämä kantaa!
Minullakin on usein tunne, että voin olla yhteydessä rakkaaseeni. Että hän on aivan lähellä, antaa voimia ja valaa rohkeutta täällä selvitymiseen. On kova ikävä.
Minua on helpottanut se, että luon hiljentymisen ja pysähtymisen hetkiä, jolloin "antaudun" tälle surulle ja kaipaukselle, suostun yksinäisyyteen, luopumisen kipuun ja tyhjyyteen. Jostain ihmeestä tähän sielun tyhjään tilaan sitten laskeutuu lohtu ja rauha. Minä en tiedä, mistä tässä on kysymys, mutta saattaa olla jotenkin sukua armokokemukselle.
Olen myös oppinut sen, että helpottaa kun tekee tietoisia "vastaeleitä" kuoleman kauhistuttavuudelle ja peloille. Ne voivat olla jotakin ihan yksinkertaista, kaunista ja hyvää. Beethoven soimaan, keskittyminen kukkasten katsomiseen, ajan antaminen sille joka sitä tuntuu tarvitsevan.
Me olemme täällä oman aikamme. Ihan samalla tavalla kuin meillä on syntymähetkemme, meihin on valmiiksikirjoitettuna hetki, jolloin kuolemme. Eikö ole suuri onni se, että elämäntiellä kohtasitte miehesi kanssa, saitte kokea rakkauden, ja syntyi vielä kolme lastakin?
Pia Perkiön runon myötä voimia Sinulle, "sartan"!
”Elämän syliin ei tarvitse jonottaa
eikä pelätä astua sisään
siihen, mikä on nyt.
Rakkaus määrittelee rajattomuuden
ja sen ohut seitti kannattelee
kaikkea
viimeiseen seinämään saakka,
valon ovelle asti.” - sartan
maan korvessa kirjoitti:
Voi rakas ihminen, "sartan"!
Kuinka isoja muutoksia ja asioita elämässäsi nyt onkaan! Usein pelkästään se, että lapset lentävät pois pesästä, käynnistää vanhemmilla sisäisen kriisin - ns. "tyhjän sylin syndrooma".
Se, että olet itsekin vaihtanut maisemaa ja muuttanut, osoittaa mielestäni rohkeutta ja pyrkimystä tarttua elämään! Vaikuttaa siltä, että et ole lamaantunut, joka taas osaltaan voi kertoa siitä, että et ehkä olekaan masentunut?
Helsingissä on hyvää se, että täällä on mahdollisuuksia löytää monenlaista apua ja tukea elämän kriisitilanteisiin. On esim. leskien vertaistukiryhmiä, joissa voi kohdata samassa tilanteessa olevia naisia ja miehiä.
Poikasi sairaus kysyy Sinulta varmasti valtavan paljon voimavaroja. Ehkä on olemassa ko. sairauteen sairastuneille ihmisille ja heidän omaisilleen potilasyhdistys, josta voisit saada tukea ja apua.
Olet äitinä hoivannut ja huolehtinut lapsesi, ja nyt he nuorina aikuisina ovat omissa elämäntehtävissään. Elämä kantaa!
Minullakin on usein tunne, että voin olla yhteydessä rakkaaseeni. Että hän on aivan lähellä, antaa voimia ja valaa rohkeutta täällä selvitymiseen. On kova ikävä.
Minua on helpottanut se, että luon hiljentymisen ja pysähtymisen hetkiä, jolloin "antaudun" tälle surulle ja kaipaukselle, suostun yksinäisyyteen, luopumisen kipuun ja tyhjyyteen. Jostain ihmeestä tähän sielun tyhjään tilaan sitten laskeutuu lohtu ja rauha. Minä en tiedä, mistä tässä on kysymys, mutta saattaa olla jotenkin sukua armokokemukselle.
Olen myös oppinut sen, että helpottaa kun tekee tietoisia "vastaeleitä" kuoleman kauhistuttavuudelle ja peloille. Ne voivat olla jotakin ihan yksinkertaista, kaunista ja hyvää. Beethoven soimaan, keskittyminen kukkasten katsomiseen, ajan antaminen sille joka sitä tuntuu tarvitsevan.
Me olemme täällä oman aikamme. Ihan samalla tavalla kuin meillä on syntymähetkemme, meihin on valmiiksikirjoitettuna hetki, jolloin kuolemme. Eikö ole suuri onni se, että elämäntiellä kohtasitte miehesi kanssa, saitte kokea rakkauden, ja syntyi vielä kolme lastakin?
Pia Perkiön runon myötä voimia Sinulle, "sartan"!
”Elämän syliin ei tarvitse jonottaa
eikä pelätä astua sisään
siihen, mikä on nyt.
Rakkaus määrittelee rajattomuuden
ja sen ohut seitti kannattelee
kaikkea
viimeiseen seinämään saakka,
valon ovelle asti.”hei maan korvessa!
olin viikonlopun omassa kotona ja tänään kävin lääkärilläni! onneksi minulla on aivan ihana ymmärtäväinen lääkäri, uskovainen mies, mutta hänelle olen tuukan sairastumisesta asti osannut jutella! ehkä sen takia juuri,että hän uskovainen! alotan huomenna masennuslääkityksen! hän sanoi, että olen kokenut kovia ja selvinnyt kaikesta ja selviän nyttekin, mutta apua tarvitsen! olen nyt hieman väsynyt enkä oikein jaksa kirjottaa enempää, mutta kirjotan taas joku päivä!
kiitos sinulle maan korvessa neuvoistasi - maan korvessa
sartan kirjoitti:
hei maan korvessa!
olin viikonlopun omassa kotona ja tänään kävin lääkärilläni! onneksi minulla on aivan ihana ymmärtäväinen lääkäri, uskovainen mies, mutta hänelle olen tuukan sairastumisesta asti osannut jutella! ehkä sen takia juuri,että hän uskovainen! alotan huomenna masennuslääkityksen! hän sanoi, että olen kokenut kovia ja selvinnyt kaikesta ja selviän nyttekin, mutta apua tarvitsen! olen nyt hieman väsynyt enkä oikein jaksa kirjottaa enempää, mutta kirjotan taas joku päivä!
kiitos sinulle maan korvessa neuvoistasiParahin "sartan",
Ilo saada kuulumisiasi! Ja että Sinulla on hyvä, luotettava lääkäri, joka tuntee elämäntilanteesi, ymmärtää ja auttaa Sinua.
Masennuslääkkeet ovat varmasti tukena siinä, että jaksaa kulkea raskaimpien vaiheiden läpi uppoamatta liian syviin vesiin. Pidä muutenkin oikein hyvää, rakastavaa huolta kehostasi, koska se on herkän, rohkean ja rakastavan sielusi maallinen koti!
Varmasti selviät tästä! Äläkä yhtään pelkää tai murehdi, mitä huominen tuo tullessaan, riittää kullekin päivälle oma murheensa.
Aurinkoista matkaa, "sartan"!
Suojelusenkeli kanssasi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909