Tiitisen lista

Eläköön sosialismi!

Hienoa, että suojeluspoliisi toimii meidän vallankumouksen uljaiden ritareiden puolella. Lipponenkin oli sitä mieltä ettei moista listaa kapitalismin oloissa tule julkaista.

Vallankumouksen jälkeisessä sosialismissa Tiitisen listan kaikki toverit määritellään sankareiksi ja heille myönnetään asiaankuuluvat ansiomerkit. On todella mukavaa, ettei nimiä vielä julkaista, koska he kaikki tekevät hyvää työtä vallankumouksen puolesta.

Kapitalismi on sensuurin aarreaitta. Jos jo olisimme ihanassa sosialismissa kaikki Tiitisen listan mainitsemat henkilöt saisivat ainakin pienen muistomerkin aukioille, joita lähiöiden tienoille perustettaisiin. Ovathan he kaikki vallankumouksen suuria sankareita. Mutta nykyisessä kapitalismin oloissa on syytä vielä olla hiljaa heidän kaikkien. Paljon hyvää vallankumouksen puolesta he vielä ehtivät puuhailla.

On todella ihanaa, ettei Tiitisen lista tule julki vielä nyt, vallankumouksen jälkeen sen arvokkuus korostuu kymmenenteen potenssiin. Silloin vasta oikeasti ymmärrämme esimerkiksi tulevan johtajamme Paavo Lipposen todellisen luonteen, syyn, miksi juuri hänestä tulee proletariaatin diktaattori, meidän kaikkien vallankumouksen uljaiden ritareiden kiistaton johtaja. Ah, tulisipa se päivä, jolloin vallankumouksesta tulee totta mahdollisimman pian!
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joku kepuliko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanha demari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu