”Suomi on syytön, koska maamme ei rikkonut ainuttakaan kansainvälistä tai maidemme välistä kahdenkeskistä sopimusta tavalla, joka olisi sopimuksen mukaan oikeuttanut vastapuolelta sotatoimia”
Olen odotellut, mutta et ole perustellut mitenkään tätä mutuväitettäsi! Vai onko jäänyt minulta huomaamatta? Esittänet siis sinä tapauksessa linkin… Muuten minun tietojen mukaan, jotka perustuvat historiallisiin faktoihin, Suomi rikkoi kansainvälisiä sopimuksiaan talvisotaa ennen tavalla, joka oikeutti kyseisen sopimuksen mukaan vastapuolelta jopa sotatoimia!
Mutta palataan käsitykseeni, kun kerrot ensin pyytämäni perustelut!
”- ei ainakaan stalinin käsityksen mukaan.”
Olen odotellut, mutta et ole perustellut mitenkään tätä mutuväitettäsi! Vai onko jäänyt minulta huomaamatta? Esittänet siis siinä tapauksessa linkin… Muuten minun tietojeni mukaan, jotka perustuvat historiallisiin faktoihin, Neuvostoliiton käsityksen mukaan Suomi rikkoi talvisodan ala maidemme välistä kahdenkeskistä sopimusta!
Mutta palataan käsitykseeni, kun ensin kerrot pyytämäni perustelut!
”Yhtäkään vasta-argumenttia ei ole esitetty Kallen väitteelle kuusisen syyllisyydestä Talvisotaan”
Olen odotellut, mutta et ole perustellut mitenkään tätä mutuväitettäsi! Vai onko jäänyt minulta huomaamatta? Esittänet siis siinä tapauksessa linkin… Muuten minun tietojeni mukaan, jotka perustuvat historialisiin faktoihin, ei voida katsoa, että Kuusinen olisi ollut mieskohtaisesti syyllinen talvisotaan!
Mutta palataan käsitykseeni, kun ensin kerrot pyytämäni perustelut!
Kalle! Missä perustelut mutuväitteillesi???
7
370
Vastaukset
- Kysyjä X
...kun kommarienriepu vaatii perusteluita asioihin joita ei ole. Kaiken kukkuraksi Kallen pitäisi antaa namusedälle vieläpä perustelutkin siihen miksi kommarit eivät ole antanee vasta-argumentteja.
Kyllä kuule namusetä kaikki ovat nähneet että olet tässä väittelyssä saanut turpiisi 100-0. Mutta ei sinun nyt pidä siitä noin vetää naamaa ruttuun että tuollaiseen lapselliseen inttämiseen alat. Aikuinen mies ja huutaa naama soikiona perusteluita asioihin mitä ei ole tapahtunut. Vähemmälläkin sitä itsensä tolloksi tekee.
Olette te punikit ratkiriemukasta porukkaa. Aikansa kun teitä täällä haastattelee niin aivan ihmeellisiä sekopäitä teistä kuoriutuu:
- Yksi näkee vainoharhaisesti kapitalistien salaliiton tuhonneen elämänsä
- Toinen odottaa vallankumousta ja neuvosto-invaasiota kuin joulupukkia
- Kolmas hekumoi neuvostopropagandakuvilla ja ulospäin näyttelee arvokasta suomalaista virkamiestä
- Neljäs pyörittää isoa bisnestä ja esiintyy kovana kommunistina. Kepin nokkaan kommunistit tuollaiset ensimmäisenä nostaisivat.
ja kaiken kukkuraksui nuo eivät siedä toisiaan. Sellaista yhteisrintamaa...- setä kertoo ja selostaa kuvat
Et pysty perustelemaan kallen mutuväitteitä!
Kiitos sulle ja näkemiin! - Kysyjä X
setä kertoo ja selostaa kuvat kirjoitti:
Et pysty perustelemaan kallen mutuväitteitä!
Kiitos sulle ja näkemiin!...koska et pystynyt niitä kumoamaan.
Jään odottamaan sinulta Marxin teorioihin pohjautuvaa selvitystä että "Miten johonkin voi olla 'jatko', jos aloitusta ei ollut koskaan tapahtunut".
Tai sinähän voisitkin perustella että miten kommunismi on ollut olemassa kun sitä ei missään ole saatu käytäntöön? Onko se sitä dialektiikkaa elikkä bullshittiä?
Mutta Kalle ymmärtää, ettet ymmärrä, ja siksi hän ymmärtää yrittää jaksaa perustella päivänselvät asiat.
”Suomi on syytön, koska maamme ei rikkonut ainuttakaan kansainvälistä tai maidemme välistä kahdenkeskistä sopimusta tavalla, joka olisi sopimuksen mukaan oikeuttanut vastapuolelta sotatoimia.”
Siinähän se perustelu jo tulikin kuin vahingossa mutta sinä et sitä ollut siitä ymmärtänyt - no, ei sitä kommunistina olla vuonna 2008 useinkaan ilman erikoisominaisuuksia.
Siis perustelu Suomen syyttömyydelle on, että maamme ei rikkonut ainuttakaan kansainvälistä tai maidemme välistä kahdenkeskistä sopimusta tavalla, joka olisi sopimuksen mukaan oikeuttanut vastapuolelta sotatoimia.
Jos olet Kallen kanssa eri mieltä asiasta niin esitä vasta-argumenttisi, jotka siis tässä tapauksessa ovat Suomen rikkomat sopimukset, rikkomisajankohta ja tapa.
Sinun on siis erittäin helppo kumota Kallen väite tiedossasi olevilla sopimusrikkomuksilla.
"Muuten minun tietojen mukaan, jotka perustuvat historiallisiin faktoihin, Suomi rikkoi kansainvälisiä sopimuksiaan talvisotaa ennen tavalla, joka oikeutti kyseisen sopimuksen mukaan vastapuolelta jopa sotatoimia!"
Noin, kerrohan tietosi lähdetietoineen ja olet kumonnut Kallen väitteen ja lisäksi todistanut Suomen olevan syyllinen Talvisotaan. Nyt sinulla onkin ilmeisesti erittäin helppo tehtävä koska jo nyt tiedät vasta-argumentit ja Kalle tulee selvästikin joutumaan pahan kerran liriin. Huhhuh, mitenhän tässä mahtaa Kallen nyt käydä... Onko Suomi sittenkin syyllinen ja Kalle joutuu tunnustamaan tappionsa palstalla.
”- ei ainakaan stalinin käsityksen mukaan.”
Ei, sillä ei hän varmasti olisi sitä jättänyt kertomatta kansainväliselle lehdistölle sen sijaan että valehteli heille Mainilasta. Kalle ei usko edes stalinin olleen niin mielenvikainen, että olisi jättänyt kertomatta todelliset syyt ja valinnut valehtelun sen sijaan. Voisitko sinä kuvitella hänen toimineen niin järjettömästi - jaa, ehkä kuusisen kusipään neuvojen avulla?
Kalle siis väitti, ettei yhtäkään vasta-argumentti ollut jätetty Kallen väitteelle kuusisen syyllisyydestä.
Hyvä ystävä, osaatko lukea - ymmärrätkö lukemaasi??
Katsos yhtään vasta-argumenttia ei jätetty - vai voitko kertoa, että mitä vasta-argumentteja Kalle sai? Jos et niin silloin sinunkaan mielestäsi ei mitään vasta-argumenttia ollut tullut.- T Urpo
Sekaisin että vaati minua perustelemaan väitteeni
hänen puolestaan.
No, kyllä kai se vastaa kun väitti Suomen varustau-
tuneen ja neukkulan sen takia hyökänneen osaltaan.
Vituttaahan se punikin raatoa kun ehdittiin sen
verran kaivamaan poteroita ettei tullut
voiton marssia Helsinkiin.
Sankarilliset punasontiaiset jäätyivät raatoina
Raatteen tien varteen!
Ja Simo Häyhä niisti heitä niin että taisi
Tiltuakin vituttaa.
Moskovan Tiltua. T Urpo kirjoitti:
Sekaisin että vaati minua perustelemaan väitteeni
hänen puolestaan.
No, kyllä kai se vastaa kun väitti Suomen varustau-
tuneen ja neukkulan sen takia hyökänneen osaltaan.
Vituttaahan se punikin raatoa kun ehdittiin sen
verran kaivamaan poteroita ettei tullut
voiton marssia Helsinkiin.
Sankarilliset punasontiaiset jäätyivät raatoina
Raatteen tien varteen!
Ja Simo Häyhä niisti heitä niin että taisi
Tiltuakin vituttaa.
Moskovan Tiltua.Näin sanoo punapelle:
"Muuten minun tietojeni mukaan, jotka perustuvat historiallisiin faktoihin, Neuvostoliiton käsityksen mukaan Suomi rikkoi talvisodan ala maidemme välistä kahdenkeskistä sopimusta!"
Jos miehellä on tämän kaltaiset valttikortit hihassa niin luulisi jo antavan Kallelle köniin monien aikaisempienkin viestiketjujen puolesta, viestiketjujen, joissa Kalle on vienyt punatulkkuja kuin kuoriämpäriä.
No, pian se nähdään, että oliko väite puhdasta uhoa vai onko sen takana myös jotakin faktaa punapellen lyötyä valtit pöytään. Mutta hänen valttikorttejaan odotellessa on voimassa Kallen perustelema väite Suomen syyttömyydestä, jota yksikään palstalainen ei ole pystynyt kumoamaan. Kukaan ei ole esittynyt yhtäkään vasta-argumenttia.
- setä kertoo ja selostaa kuvat
Kaikki otsikossa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903