Kuulun varmasti sellaiseen "äänestäjäryhmään"

vaikutusmahdollisuutta, jolle voisi äänensä antaa. Perussuomalaiset voisivat sellainen ollakin, sillä Soini on antanut aika asiallisen kuvan. Mutta, häiritsevää on tämä EU-vastaisuus ja siitä eroamisesta huutelu. Kuitenkaan ei ole tuotu mitään sellaista esiin, miten me pieni kansa keskellä ei mitään, voisimme selvitä yksinämme. Tai miksi me saisimme erottuamme sellaisen sopimuksen jossa meille jäisi vain EU-edut. Ovatko PerusSuomalaiset valmiit sellaiseen rakentavaan toimintaan suomen ja suomalaisten puolesta, että kykenevät toimimaan EU;n sisällä hyväksemme, ja pistämään hanttiin meille sopimattomien asioiden suhteen. Sellaista ainakin minä kaipaan, koska EU;sta eroaminen ei ole realistinen vaihtoehto.
5254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sattuipa hyvin. Kirjoitinkin tästä aiheesta juuri äsken blogiini; http://keronen.blogspot.com/

Perussuomalaiset on EU-kriittinen puolue, ei EU-vastainen. On faktaa, että monet perussuomalaisista ovat myös avoimen EU-vastaisia, mutta EU-vastaisuus ei ole ehdottomuus. EU-kriittisyys puolestaan on, mutta kaiken järjen mukaan niin sen pitäisi olla myös isoilla puolueilla.

Kritiikki on tärkeää sen vuoksi, että pystytään paikallistamaan ja korjaamaan EU:n epäkohtia. Suuret puolueet eivät yleensä ole EU-kriittisiä, mikä merkitsee sitä, että EU:n epäkohdat jäävät niiltä huomaamatta ja ne eivät ota niihin epäkohtiin kantaa.

Riippumatta siitä, onko EU-myönteinen vai EU-vastainen, tulee järkevän ihmisen olla myös EU-kriittinen. Perussuomalaiset on Suomen ainoa eduskunnassa oleva EU-kriittinen puolue.

Äänestä
  • aaltoileva, etten sitä jaksanut lukea.
    Ongelmahan siis oli, ja on edelleen - etten saa selvää, ovatko siis PresSuomalaiset puolueena EU-vastaisia, vai populistisesti EU;sta eroamista kannattava puolue. Ainakin aika moni ehdokkaista ilmoittaa halunsa EU;sta eroamiseen. Sellainen hajonta pienen puolueen sisällä, ei sitä valitettavasti ainakaan vahvista. Itse etsin tosiaan sellaista "ryhmää" jolla olisi halu ja kyky "tapella" EU;n sisällä edustamme, ja koettaa parantaa koko EU;ta, nythän se on kuin joku "ylitsepursuava ja massiivinen" byrokratian temppeli, jossa kukaan ei tiedä mitä siellä oikein tapahtuu.

    Äänestä

  • ryhmässä rakentavasti. Tunnetusti EU-vastustaja ja siitä eroamista kannattavat ovat kyllä aivan ehdottomia, eivätkä juurikaan halua kuulla mitään muuta vaihtoehtoa. Eikö tuollainen ole pienessä puolueessa se hajoittava tekijä?

    Äänestä

  • toimimaan EU-kriittisessä kirjoitti:

    ryhmässä rakentavasti. Tunnetusti EU-vastustaja ja siitä eroamista kannattavat ovat kyllä aivan ehdottomia, eivätkä juurikaan halua kuulla mitään muuta vaihtoehtoa. Eikö tuollainen ole pienessä puolueessa se hajoittava tekijä?

    "Tunnetusti EU-vastustaja ja siitä eroamista kannattavat ovat kyllä aivan ehdottomia" ei sinällään ole kovin vankka argumentti. Mihin tämä "tunnetusti" perustuu?

    Toiseksi; EU-vastaisuus tai EU-myönteisyys ovat molemmat henkilön X sen hetkisiä mielipiteitä, jotka perustuvat hänen sillä hetkellä läpikäymälleen ajatustyölle, perusteluille ja todistusaineistoille. Tämä pätee riippumatta siitä, onko mielipide sillä hetkellä ehdoton vai ei.

    Mikäli löytyy uutta todistusaineistoa tai uusia perusteluja, jotka horjuttavat alkuperäistä mielipidettä, voi ehdottomasti EU-vastainen henkilö tarkistaa kantaansa esimerkiksi vähemmän ehdottomaksi tai jopa EU-myönteiseksi.

    EU-kriittisyys on metodi, siinä missä EU-vastaisuus tai EU-myönteisyys ovat mielipiteenmuodostuksen lopputuloksia.

    Äänestä

  • Justifer kirjoitti:

    EU-vastustajat ovat yleisesti aina(tunnetusti) aivan ehdottomia kannsataan, kun taas EU-kriittiset haluavat etsiä ratkaisua ongelmaan. Kirjoituksessasi, ja miksei myös ymmärryksessäsi näkyy että ikää ja sen tuomaa "elämänkokemusta" on sinulla aika minimaalisesti. Myös ehdottomuutesi ja "aina oikeassa olemisesi" kielivät vähäisestä iästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joka etsii itselleen todell... kirjoitti:

vaikutusmahdollisuutta, jolle voisi äänensä antaa. Perussuomalaiset voisivat sellainen ollakin, sillä Soini on antanut aika asiallisen kuvan. Mutta, häiritsevää on tämä EU-vastaisuus ja siitä eroamisesta huutelu. Kuitenkaan ei ole tuotu mitään sellaista esiin, miten me pieni kansa keskellä ei mitään, voisimme selvitä yksinämme. Tai miksi me saisimme erottuamme sellaisen sopimuksen jossa meille jäisi vain EU-edut. Ovatko PerusSuomalaiset valmiit sellaiseen rakentavaan toimintaan suomen ja suomalaisten puolesta, että kykenevät toimimaan EU;n sisällä hyväksemme, ja pistämään hanttiin meille sopimattomien asioiden suhteen. Sellaista ainakin minä kaipaan, koska EU;sta eroaminen ei ole realistinen vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu