Kopioin oman viestini SYLIn foorumilta.
Olen vihdoinkin alkanut parantua anoreksiasta, ainakin henkisesti. Tahtoisin saada lisää painoa (meinasin kirjoittaa "lihoa", mutta tuosta ajatusmallista on päästävä). Tahtoisin oppia syömään kolme ateriaa päivässä välipalat.
Mutta sossun rahoilla ei suuria syödä. Minulla ei yksinkertaisesti ole motivaatiota tuhlata kaikkia rahojani ruokaan, tahtoisin elämälleni muutakin täytettä kuin sen murkinan. 150 euroa olisi luullut riittävän kahden henkilön ja kissan ruokkimiseen, mutta jo nyt ollaan rahatta.
Mitä tehdä?
Olen vihdoinkin alkanut parantua anoreksiasta, ainakin henkisesti. Tahtoisin saada lisää painoa (meinasin kirjoittaa "lihoa", mutta tuosta ajatusmallista on päästävä). Tahtoisin oppia syömään kolme ateriaa päivässä välipalat.
Mutta sossun rahoilla ei suuria syödä. Minulla ei yksinkertaisesti ole motivaatiota tuhlata kaikkia rahojani ruokaan, tahtoisin elämälleni muutakin täytettä kuin sen murkinan. 150 euroa olisi luullut riittävän kahden henkilön ja kissan ruokkimiseen, mutta jo nyt ollaan rahatta.
Mitä tehdä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
rahoilla joutuu kitkuttamaan, ei liene viisasta kauheasti haalia muita menoja kuin ruoka. Ne rahat tuskin muuhun on tarkoitettukaan. Ikävää mutta totta. :(
Toimeentulotuki kattaa myös harrastukset ja muun, ei elämää pelkkään syömiseen ole tarkoitettu.
Kaiken hinta nousee mutta palkat ja tuet pysyvät samana :(
niinkuin tarkoitinkin", että sen pitäisi kattaa kaikki, mutta kun tänä päivänä ei todellakaan kata, joten se hädintuskin riittää siihen syömiseen. Turha kauheesti haaveilla yhtään minkään muun kuin kävelyn harrastamisesta, niinkauan kun tt:lla kitkuttelee. Siis: unohda kaikki muu paitsi joka centin laskeminen ruokakaupassa.
Hankalaa, kun välillä ihan tosissaan tarvitsisi muutakin, esim.talvitakin ja kengät. Kirpparilta ei löydy minun kokoani. Mutta halvin takkikin tuntuu maksavan jo monta kymppiä. Siihen vielä kengät, niin hehheh.
Parturissa en ole käynyt moneen vuoteen, toisiin kaupunkeihin sukuloimaan ei yksinkertaisesti ole varaa lähteä, vaikka paikanpäällä muonitus kyllä järjestyisikin. Näin. Koti ja ruoka, siinä se.
Tämänpä takia pysyn sitten mieluummin sairaalloisen alipainoisena :(
Jos elämässäni ei ole muuta kuin ruoka, niin ennen pitkää tulen taas retkahtamaan laihdutuksen puolelle.
terveellisesti, mutta voi TSIISUS se vie rahaa!!!!!!! Vaihtoehtona on syödä v***n epäterveellisesveellisesti, ja sillä menolla saa kilon jos toisenkin jo ihan viikossa. Ei mulla kotona kyllä "resurssit" ;D riittäis samanlaisten ruokien tarjoamiseen kuin sairaalassa. :/ Tai juu, mutta sitten ei muuta tehdäkään. Ja kun se ruoka on tähän asti kaiken määrännyt, sitä haluaisi tehdä edes joskus jotain muuta kuin pitää budjettia ja llatia ruokalistoja. En ole työkykyinen ennenkuin paranen tästä, mutta en myöskään pysty paranemaan harrastamalla 24h ruokaa, ja kieltäytymään monesta jutusta mistä voisin pitkäksi aikaa saada hyvää oloa. En saa hyvää oloa käymällä vaikka elokuvissa ja ravintolassa, koska kokoajan jyskyttää päässä ajatukset mitä sillä kaikella rahalla olisin "kotona voinut tehdä". Ei tästä pääse ihminen ei yli ei ympäri.... 8/
Tarjoaisin mielelläni sinulle ruokaa,jos todella paraneminen on vain siitä kiinni!! Syömishäiriöiset kun palstalla sanovat,ettei paraneminen ole tahdosta kiinni,haluaako tervehtyä vai ei,miten asia oikeasti kohdallasi on??Jos sossussa tiedetään ja tunnetaan sairautesi historia,kai heidän on pakko auttaa...!?!
et oo tainnut pahemmin sossun luukulla oleskella ku tollasii sammakoita viljelet?
mä oon elänyt koko elämäni sossun rahoilla. jos edes normaali ihminen menee sinne valittamaan ettei oo rahaa ruokaan, ne näyttää sulle niiden tekemiä laskelmia joiden mukaan sun pitäis pärjätä (ne väärentää papereita). näin on käynyt mun perheelle, ollaan eletty nälässä, maksettiin vain vuokra, sähköt ja ruoka eikä rahat sitten riittäneet edes ruokaan.
se on laitonta, mutta miten sä voit sinne mennä valittamaan? ei mitenkään.
ei sieltä saa mitään vaikka sanois niille että asuu metsässä ja elää marjoilla ku ei oo rahaa ruokaan.
Tällä hetkellä kyllä, olen katsellut kuvia itsestäni ja miettinyt jaksamistani, ylipäätään koko laihtumista. En ole nyt alipainoisena tyytyväinen itseeni, joten miksi jatkaisin? Tuskin olen tyytyväinen kehooni terveellisessä painossakaan, mutta silloin sentään jaksaisin edes kävellä, opiskella tai tehdä työtä. Ei anoreksia todellakaan johdu siitä etteikö olisi ruokaa, mutta paranemiseen se on melkeinpä tärkein asia. Ahdistaa, jos en nyt saa napattua tästä tervehtymisestä kiinni, jos jään liian pitkäksi aikaa miettimään, haluanko syödä tänään aamupalaa vai matkustaa kaupungille näkemään ystäviäni, tulen taas vajoamaan tähän sairauteen.
Sossulta saa tietääkseni pelkästään sen perustoimeentulotuen jonka jo saamme, ja se menee kokonaisuudessaan vuokraan, elämiseen ja laskuihin, enkä tiedä saako tuosta enää tingattua ruokaan enempää kuin sen 150 euroa. Täytyy kysyä.
Niinpä, tulevat varmaan sanomaan että ei tarvitse ostaa bussilippua, maksaa nettilaskua saati muita laskuja, kun ei elämiseen kuulu muuta kuin syöminen ja hengittäminen...
Ahdistaa ja itkettää koko tilanne, tahdon parantua ja päästä tästä sossulta ruinaamisesta eroon, mutta jos en parannu niin en pysty tekemään töitä tai opiskelemaan enkä sitä kautta sitten rahaa itsekään hankkimaan.
hän ei ollut kuullutkaan koko korvauksesta...
tekisi mieli kuolla.