Toimeentulorahoja ylimääräiseksi,minne ne laitetaan vai kansanedustajien palkkoihin?Kyllä tämä summa osin liittyy tännekin.Ihan järkytyin,että puolet ihmisistä joille se kuuluis ei hae sitä paperisodan takia.Eivätkä kehtaa yksin mennä,kärsivät vaan.Yrittäkää kaikki kaverit auttaa jos huomaatte,että tarvis on!Ne on tietysti vanhuksia ja mielenterveys potilaita,opiskelijoita tai muuten köyhiä.Voi Herranen aika,ite roikun just sillä rajalla työkyvyttömyyseläkkeen kanssa terv:demarimummi
Suomessa jää vuosittain
10
332
Vastaukset
- Duunarinainen
Eikös just se porukka jakele niitä köyhien rahoja turistien leekotaloihin. tulevat jatkossakin jakelemaan.
Tänään kymärissä oli juttua Katariinan kylpylähotellista, niin se ei tainnut oikein Lindelöfille kelvata kun tulis väärään paikkaan. Ja sitä paitsi se hankehan olisi täysin yksityinen. Jos kahdesta jättihankkeesta on pakko valita, niin mielummin Katariinaa yksityinen hotelli, kuin satamaan verorahoilla tuettu tappiohotelli.
Yksityinenhän joutuu itse maksamaan tappionsa, Kulttuurisatama saa tappio rahaa kaupungilta, jos ei kävijöitä tarpeeksi.
Muista, että demarit on nykyään Kotkassa juoksupoikia isojen hankkeiden perässä ja sinne menee yhä enemmän kuntalaisten rahoja.- äänestää demareita,
Vasimmisto ihmiset tänne on sosiaaliturvan taistelleet,ei porvari ole mitään köyhälle tarjonnut.Perusuomalaiset kuuluvat niihin porvareihin.Soinin puheitten mukaan keskustan ja kokoomuksen väliin.
- Duunarinainen
äänestää demareita, kirjoitti:
Vasimmisto ihmiset tänne on sosiaaliturvan taistelleet,ei porvari ole mitään köyhälle tarjonnut.Perusuomalaiset kuuluvat niihin porvareihin.Soinin puheitten mukaan keskustan ja kokoomuksen väliin.
mutta annat äänesi juoksupojille, joilla ei ole selkärankaa hoitaa velkaista Kotkan kaupunkia. Tämän hetkiset säästökohteet demarit ottaa sultakin pois. Vieläkö lisää sairaita ja köyhiä Kotkaan. Huomioi sellainen seikka, että ennen saattoivat sun aikanasi hoidella Kotkan asioita, mutta kun herra Investointi Unelma saapui Loviisasta Kotkaan, alkoivat demarit saamaan lampaan karvoja itselleen.
Joukossa on tunnetusti hillitympi ja lämpimämpi tunnelma, kuin niillä jotka oikeasti uskaltavat sanoa mielipiteensä.
- kokonaisuudessaan
siihen että demarit pidetään keskeisillä paikoilla ylläpitämässä monimutkaista paperisotaa ja samalla päädemareiden valtaa joten turhaa valitat
- turha täällä on
yrittää heikoimpia puolustaa,peruspersut kun ei ole tehnyt sosiaaliturvan eteen koskaan mitään.Niittävät ilmeisesti vain satoa.
- ei täällä
turha täällä on kirjoitti:
yrittää heikoimpia puolustaa,peruspersut kun ei ole tehnyt sosiaaliturvan eteen koskaan mitään.Niittävät ilmeisesti vain satoa.
ainakaan perussuomalaiset ole kenellekkään sosiaaliturvaa hommanneet,räksyttää on hyvä,kun ei tiedetä työväestön asiosta(historiasta) mitään.Ottakaa ps-pojat asioista selvää,ennenkuin arvostelette täällä yhtikäs mitään.
- kun muistetaan
ei täällä kirjoitti:
ainakaan perussuomalaiset ole kenellekkään sosiaaliturvaa hommanneet,räksyttää on hyvä,kun ei tiedetä työväestön asiosta(historiasta) mitään.Ottakaa ps-pojat asioista selvää,ennenkuin arvostelette täällä yhtikäs mitään.
että demarit ovat olleet melkeinpä joka hallituksessa eivätkä ole tehneet mitään noin monimutkaisille sosiaalijärjestelmien paperisodille
monessa maassa asiat voi hoitaa nykyään huoletta netin kautta ja tsekata omia tietojaan mutta suomessa siihen tarvitaan raskas työkoneisto ja vieläkin on niin vaikeaa että - käy edes
kun muistetaan kirjoitti:
että demarit ovat olleet melkeinpä joka hallituksessa eivätkä ole tehneet mitään noin monimutkaisille sosiaalijärjestelmien paperisodille
monessa maassa asiat voi hoitaa nykyään huoletta netin kautta ja tsekata omia tietojaan mutta suomessa siihen tarvitaan raskas työkoneisto ja vieläkin on niin vaikeaa ettäturistina monessamaassa -maassa, niin huomaat kuinka lapsellinen oksennuksesi oli. Tai lue lehtiä
- monimutkaisia
kun muistetaan kirjoitti:
että demarit ovat olleet melkeinpä joka hallituksessa eivätkä ole tehneet mitään noin monimutkaisille sosiaalijärjestelmien paperisodille
monessa maassa asiat voi hoitaa nykyään huoletta netin kautta ja tsekata omia tietojaan mutta suomessa siihen tarvitaan raskas työkoneisto ja vieläkin on niin vaikeaa ettäEttäs kehtaa.ne soskun paperit,jotka pitää täyttää.Moni vaan kokee ne sellaisiksi.Auttakaa kavereita jos huomaatte,ettei yksin onnistu.Kelan kanssa se on sitten oikeesti paperisotaa,minä kävin sitä 6 vuotta,ennenkuin sain niveljuttujen takia työkyvyttömyyseläkkeen.Melkein rekkalastillinen erikoislääkäreiden lausuntoja siihen tarvittiin.Eikä ollut suuresta summasta kiinni,pienilisä itsetienattuun eläkkeeseen.Kepulainen Huuhtanen siellä elvistelee.Mitä lie höpötteli tänään radiossa.Ettäs kehtaa.
- ettäs kehtas lipsahtaa
monimutkaisia kirjoitti:
Ettäs kehtaa.ne soskun paperit,jotka pitää täyttää.Moni vaan kokee ne sellaisiksi.Auttakaa kavereita jos huomaatte,ettei yksin onnistu.Kelan kanssa se on sitten oikeesti paperisotaa,minä kävin sitä 6 vuotta,ennenkuin sain niveljuttujen takia työkyvyttömyyseläkkeen.Melkein rekkalastillinen erikoislääkäreiden lausuntoja siihen tarvittiin.Eikä ollut suuresta summasta kiinni,pienilisä itsetienattuun eläkkeeseen.Kepulainen Huuhtanen siellä elvistelee.Mitä lie höpötteli tänään radiossa.Ettäs kehtaa.
tonne alkuunkin,no se on tätä mummon osaamattomuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575845Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773153Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232340No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402055- 191958
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61599Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah801069