kukat kateissa...

Kukkapenkissäni on jo vuosia kasvanut Akileijaa ja Väriminttua. Mutta tänä kesänä kumpikin kukka on kateissa. Akileijoja nousi vain muutama pieni ja vaivaisesti kukkia, Väriminttua ei yhtään. Voisiko pitkään lumettomana pysynyt talvi tehdä tuhoja, myyrät syöneet juuret vai missä voisi vika olla? Sipulikukka-otsikon alla ihmettelin myös ruskoliljoja, jotka muuttuneet punaisiksi. Viime kesänä ruskoliljat kukkivat kauniisti, noin metrin päässä punaisia liljoja. Nyt kaikki kukkapenkin liljat punaisia, siis myös ruskoliljat, ei enää edes tummia täpliä noissa ruskoliljoissa näkyvissä. Outoa... Onko kenelläkään tietoa miksi näin???
1358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikea sanoa, mikä vaikuttaa kukkien vuosittaiseen kukkimiseen. Minulla akileiaa oli runsaasti, tahtoo liikaakin lisääntyä. Väriminttuni on myös vuosien mittaan vähentynyt ja se johtuu siitä, että se saa taistella olemassa olostaan ylitäydessä perennapenkissäni. Muutama kukka joka vuosi kuitenkin löytyy, kun on tarkkana.
Olen tänä vuonna huomannut, että ritarinkannus ei entiseen tapaan kuki ja on aika heikon näköistä. Liekö samasta syystä kuin aiemmin mainitsin.
Liljan värinmuutoksesta en tiedä, mistä se johtuu. Itselläni myös keltaiset liljat muuttuivat oranssin värisiksi sellaisessa penkissä, jossa oli vain keltaisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...mutta miksi? kirjoitti:

Kukkapenkissäni on jo vuosia kasvanut Akileijaa ja Väriminttua. Mutta tänä kesänä kumpikin kukka on kateissa. Akileijoja nousi vain muutama pieni ja vaivaisesti kukkia, Väriminttua ei yhtään. Voisiko pitkään lumettomana pysynyt talvi tehdä tuhoja, myyrät syöneet juuret vai missä voisi vika olla? Sipulikukka-otsikon alla ihmettelin myös ruskoliljoja, jotka muuttuneet punaisiksi. Viime kesänä ruskoliljat kukkivat kauniisti, noin metrin päässä punaisia liljoja. Nyt kaikki kukkapenkin liljat punaisia, siis myös ruskoliljat, ei enää edes tummia täpliä noissa ruskoliljoissa näkyvissä. Outoa... Onko kenelläkään tietoa miksi näin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu