Tai löisitkö omaa lastasi?
Nyt kyselen ihan mielenkiinosta, millaisia rangaistuksia/keinoja sinä olet lapsena kokenut? Ja koitko silloin tai nyt, että sinua on kohdeltu kaltoin tai pahoinpidelty?
Nykysin on ollut paljon keskustelua siitä, kuinka lapsen fyysinen rangaistus on väärn ja lailla kiellettyä, mutta entäpä ennen vanhaan, kun se oli lähes normaali tapa lähestyä asioita. Käyttäisitkö samoja metodeja omaan lapseesi?
Esimerkiksi minä olen lapsena kerran pari saanut selkäsaunan. Paljon sillä uhattiin mutta itse tekoihin ryhdyttiin harvoin. Yhden kerran muistan, kuinka isä läppäsi muutaman kerran persuuksille koska olin toistuvasti valehdellut. Yhden ainoan kerran muistan näin tapahtuneen. Mutta koskaan en ole kokenut, että minua olisi pahoinpidelty millään lailla. Muistinpahan aina sen, että se selkäsauna ei ole pelkkä uhkaus. Ja huomautan vielä, että minuun ei kuitenkaan sattunut. Itse koen, että minut on kasvatettu hyvin, en ole kokenut vääryyttä lapsena. Mutta mitä mieltä te muut olette noin yleisesti selkäsaunasta, korvatillikasta tai tukasta nipistämisestä lapsen kasvattamiskeinona? kuinka te koitte asian lapsuudessanne?
Aiheesta on tosiaan ollut paljon keskustelua ja nyt olisi mukava kuulla lisää. Keskustelua kiitos. :)
Nyt kyselen ihan mielenkiinosta, millaisia rangaistuksia/keinoja sinä olet lapsena kokenut? Ja koitko silloin tai nyt, että sinua on kohdeltu kaltoin tai pahoinpidelty?
Nykysin on ollut paljon keskustelua siitä, kuinka lapsen fyysinen rangaistus on väärn ja lailla kiellettyä, mutta entäpä ennen vanhaan, kun se oli lähes normaali tapa lähestyä asioita. Käyttäisitkö samoja metodeja omaan lapseesi?
Esimerkiksi minä olen lapsena kerran pari saanut selkäsaunan. Paljon sillä uhattiin mutta itse tekoihin ryhdyttiin harvoin. Yhden kerran muistan, kuinka isä läppäsi muutaman kerran persuuksille koska olin toistuvasti valehdellut. Yhden ainoan kerran muistan näin tapahtuneen. Mutta koskaan en ole kokenut, että minua olisi pahoinpidelty millään lailla. Muistinpahan aina sen, että se selkäsauna ei ole pelkkä uhkaus. Ja huomautan vielä, että minuun ei kuitenkaan sattunut. Itse koen, että minut on kasvatettu hyvin, en ole kokenut vääryyttä lapsena. Mutta mitä mieltä te muut olette noin yleisesti selkäsaunasta, korvatillikasta tai tukasta nipistämisestä lapsen kasvattamiskeinona? kuinka te koitte asian lapsuudessanne?
Aiheesta on tosiaan ollut paljon keskustelua ja nyt olisi mukava kuulla lisää. Keskustelua kiitos. :)
Vastaukset 21
Vanhimmat
on annettu selkään nahkahihnalla, olemattomasta syystä, teljetty pimeään komeroon haukuttu , läimitty, pakotettu syömään tuntitolkulla ruokaa, joat on maistettu ja josta myöhemmin ilmeni, että olen allerginen.
on haukuttu ulkonäkö, koulumenestys (joka oli huippua) kaikki mahdollinen.
Kyllä koen itseni pahoinpidellyksi.
nämä kyllä tapahtuivat sijaisperheissä.
Jotka ovat sitten tutkitusti parempia kuin oma.
Voi minua hakattiin lapsena fyysisesti lähes päivittäin ja henkisesti päivittäin. Äärimmäisen rajusti ja ei milloinkaan "ansaittuna" rangaistuksena vaan äitini nautti lapsensa fyysisestä ja henkisestä kiduttamisesta ja alistamisesta. Väkivalta ja väkivallan uhka olivat siis päivittäistä.
En vieläkään ymmärrä miksi. Äitini oli lapsuudessani kyllä alkoholisti, mutta ei se yksin asiaa selitä. Asiasta ei ole milloinkaan ollut lupa keskustella, syyttää en tahtoisi vaan ainoastaan keskustella ja vapautua lapsuuden kokemusten vankeudesta, mutta äiti pelkää totuuden kohtaamista ja pitää kiinni omasta erinomaisuudestaan äitinä vaikka varmasti tietää totuuden tai ainakin osan totuudesta, sen mitä alkoholisti voi muistaa.
Tänään olen yhtä rikki jos en enemmänkin kuin lapsena.
"Kiitos" äiti.
Pakko antaa anteeksi, mutta en voi ymmärtää ja elämäni loppui ennen kuin edes alkoi. Elämä elävänä kuolleena on helvetillistä vaikka elämää arvostankin. Sen lapsuudesta opin että ihmisen on aina kunnioitettava ja vaalittava kaikkea elämää, myös omaansa, mutta oman elämän elämisessä olen täysin epäonnistunut.
lapsuuttasi läpi terapiassa?
Itse olen 80-luvun lapsi jolloin kyseinen laki tuli.Meillä sai tukkapöllyä ja luunappia pääasiassa ja kerran muistan saaneni persuksille sellaisella vaijerilla millä voi laittaa esimerkiksi verhokapan ikkunaan.Muistan kyllä tuon jälkimmäisen aina, mutta en kyllä koe pahoinpidellyksi. Olen itse asiaa joskus pohtinu ja todennut, että selkäsaunalla ei saa haluamaansa tavoitetta.Lapsi pelkää ja toimii vain selkäsaunan pelossa, eikä sem kummemmin mieti miksi saa selkäänsä tms. Ja toisekseen kuinka perustelet lapselle, että aikuiset saa lyödä ja hän ei?
meillä minä ja nuoremmat sisarukseni saimme välillä tukkapöllyä(tukistamista), nipistämistä tai "kevyen" selkäsaunan (ei siis sattunut, laittoi vaan miettimään). Kerran äiti heitti minua shampoopullolla, kun mursin veljeni sormen peuhatessa. Kaiken varmaankin ansaitsimme, emme aina olleet mitään herranterttuja. Kylässä ja kaupoissa osasimme käyttäytyä, kotona tuli riehuttua, huijattettua tai näpisteltyä esim rahaa ja nameja.
En koe kasvatustamme millään tavalla vääränä. Eihän se aina kivaa silloin ollut mutta nyt olen todella tyytyväinen kasvatukseeni. Meistä kaikista on tullut hyväkäytöksisiä, suhteellisen korkeasti koulutettuja, sivistyneitä ja positiivisia aikuisia. Kun meitä oli kolme samanikäistä koettelemassa hermoja ei vanhemmillakaan helppoa ollut, varsinkin kuin äitini jäi vielä myöhemmin yksin meidän kanssamme.
Meillä tukkapöllyistä huolimatta aina tehtiin selväksi, että olimme rakkaita, meillä halittiin ja pusuteltiin ja paljon reissattiin niin koti- kuin ulkomaissakin. Hauskaa meillä aina oli yhdssä. Koulutusta ja harrastuksia tuettiin ja meitä aina kannustettiin, ja täytyy kyllä myöntää, että vähistä varoista huolimatta olemme kuitenkin saaneet kaiken tarvitsemamme ja periaatteessa kaiken haluamammekin. En ole tippaakaan katkera lapsuudestamme, koska meillä tukkapöllyt eivät koskaan olleet hakkaamista tai lyömistä, enkä koe tulleeni pahoinpidellyksi. Hauskaa meillä aina oli yhdessä ja onnellisia muistan olleemme, ja olemme vieläkin. Ja aina vaan läheisemmissä väleissä vanhempiemme kanssa.
En osaa sanoa, olenko samanlainen oman lapseni kanssa, koska lapseni on vasta 8kk... Toivottavasti osaan kuitenkin kasvattaa yhtä onnellisen ja positiivisen ihmisen, jonka äitini minusta kasvatti.
En tosin usko ns. vapaaseen kasvatukseen, mitä nykyään joka paikassa suositaan...sen seurauksia näkee päivittäin tuolla kaduilla, kouluissa ja ostoskeskuksissa..ja jo päiväkodeissakin valitettavasti. Ihmisillä ei ole kärsivällisyyttä ja kykyjä johdonmukaisesti kasvattaa lapsiaan, jolloin annetaan helposti kaikessa periksi ja lapsista kasvaa huonotapaisia pikkuhirviöitä, joiden tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Ja sitten vedotaan "vapaaseen" kasvatukseen, ja ettei lasta saa lainkaan kurittaa...ja, että kaikessa annetaan lopuksi aina periksi...hyvä sauma kasvattaa tulevia rikollisia tai tyhjäntoimittajia...
Toki koitan omien lasteni kanssa välttää fyysistä (ja henkistä) kuritusta viimeiseen asti, mutta johonkin se raja on vedettävä tässäkin asiassa. Saas nähdä miten käy...
polisiille. Kyseessä on lapsen pahoinpitely ja siitä tulee vanhemmille seurauksia, kun ilmoitan. Käräjille pääsevät ja joissakin tapauksissa lapsi otetaan väliaikaisesti huostaan.
Että kannattaisi vain tehdä päätös olla pahoinpitelemättä lastaan, koska laki sen kieltää. Jos et pysty olemaan niin anna lapsi jollekin joka häntä rakastaa. Joka aiheuttaa tarkoituksella lapselle kipua on tunnevammainen.
Vapaa kasvatus on kasvatus ilman rajoja. Ja normaali, järkevä, tervepäinen vanhempi osaa asettaa rajat ilman väkivaltaa. Ällöttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että lasta saa kurittaa.
ja kuuntele mieheni lasten jutut ja ilmoita heidän äidistään.
Toistuvat mustelmat ja kauhukertomukset mitä äiti on tehnyt...sosiaalitoimistoon tarvitaan muuta kuin lasten kertomukset ja muutamat mustelmat...
itse joutunut meneen väliin ruokapöydässä,kuristi lastaan kun ei syönyt...
Minulle ei kuulemma asia kuulu olen vain isän uusi puoliso...
Olen kylläkin luvannut tehdä äidille samat temput mitä hän lapsilleen jahka joskus aika koittaa...
en minäkään pahoinpitelyä hyväksy, siis lyömistä tms kivun aiheuttamista. Pienissä tukkapöllyissä ei olekaan tarkoitus satuttaa lasta, vaan opettaa ja pitää kuria, silloin kuin muu ei auta. Maailmassa on valitettavasti paljon vanhempia, jotka järjestelmällisesti satuttavat tai muutoin kohtelevat kaltoin lapsiaan, usein syyttä suotta.
Kurinpitäminen ei suinkaan tarkoita ettei lastaan rakastaisi. En itsekään, kuten eivät sisaruksenikaan ole koskaan kokeneet, ettei meitä rakastettu, päinvastoin.
Kai siihenkin on joku syy, miksi lapsen kurittaminen kriminalisoitiin vasta 80-luvulla. Eiköhän sekin kerro jo jotain, että nykylapsilla/nuorilla ei ole käytöstapoja eikä kunnioitusta vanhempiaan ja muita ihmisiä kohtaan, ja vanhemmilla ihmisillä, jotka ovat eläneet kurinalaisesti, on tavat hallussa ja heistä on kasvanut tervejärkisiä, sosiaalisia, ahkeria, rehellisiä ja onnellisia ihmisiä.
Mitens se menikään..se, joka kuritta elää, kunniatta kuolee...
kerrompa tähän oman lapsuuteni.olen syntynyt 80 luvun loppu puolella,90 luvun elin helvettiä,7 vuotta lapsuudesta meni perheväkivallan uhrina uusio perheessä jossa äidin puoliso ja hänen vanhempansa pahoinpitelivät minua ja äitiäni.äitini sairastui vakavaan masennukseen tuona aikana.7 vuotiiaasta olen kotityöt tehnyt,nostanut perunaa koulun jälkeen ilta hämärään.meillä käytettiin rankaisu keinona paljaalle takamukselle hakkaamista milloin milläkin,niin kovaa ettei voinut istua tämän jälkeen,sekä jäi kipeät haavaumat,aina syy oli minussa,vain tämän kusipään mielipiteet olivat oikeat.häntä piti pussata aina poskelle kun pyyti anteeksi.ssekä meillä jos hän päätti niin minä tai äiti emme saaneet ruokaa tai käydä suihkussa jos olimme tehneet jotain hänen mielestään väärin.lapsena on vaikea kasvaa ilman ravintoa,välillä äiti salakuljetti mulle salaa jotain leipää ettei tarvinnu pelkällä koulurualla elää..yritin itsaria ekan kérran 11 vuotiaana.vihaa on vielä paljon sisällä..tämän takia en hyväksy mitään väkivaltaa..
olen todella pahoillani puolestasi ja muidenkin, jotka ovat tuollaista järjetöntä ja alistavaa väkivaltaa joutuneet kokemaan. Kuten sanottu, tuollaista minäkään en hyväksy missään tapauksessa. Ihmisten mielipiteet kun muokkautuvat omien kokemuksien mukaan, niin siksi en minäkään luunappeja tms katso pahoinpitelyksi, kun ei oikeasti satuta lasta. Itse en kokenut myöskään tulleeni pahoinpidellyksi, ja kieltämättä kyllä ansaitsinkin muutamat tukkapöllyt... Onneksi meillä oli muuten rakastava ja ihanan lämmin perhe!
mun äiti oli kanssa alkoholisti tai on edelleen.. lapsena koin sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.. en rupea tässä erittelemään että minkälaista.. sen takia olen monta vuotta viettänyt sairaalassa psykiatrisella osastolla..siellä sanottiin että aikanaan kun olisin osannut ilmoittaa sosiaalitoimistoon pahoinpitelystä niin äitiäni vastaan olisi nostettu syyte.
nykyään kuitenkin ollaan äitini kanssa ihan ok väleissä. nähdään n. kerran kahdessa kuukaudessa (asutaan eri paikkakunnilla)
taitava psykiatri sai minut tajuamaan että eihän se periaatteessa äitini vika ollut vaan hänen sairauden..
omia lapsiani en antaisi äidilleni koskaan hoitoon.
perhettä perustaessani pelkäsinkin että minusta tulee samanlainen äiti kuin omasta äidistäni, mutta sitä ei ainakaan viel' ole tapahtunut.
Meidän perheessä ei suvaita minkäänlaista väkivaltaa.
Ja jos sitä joskus isän puolelta ilmenisi niin isä lentäisi kyllä samantien pihalle.
en muista että olisi tukistettu mutta ehkä on. Minulle nuo tilanteet olivat erittäin nöyryyttäviä kuten myös veljelleni (joka sairastuikin myöhmmin psyykkisesti). Hän muistaa myös selkäsaunat erittäin nöyryyttävänä.
Itse en koskaan pahoinpitelisi lastani milläään tavalla. Onneksi laki kieltää kaiken lapsen pahoinpitelyn, myös tukistamisen ja luunapit. Kunpa joku vielä kertoisi nämä oikeudet lapsille. Yhdelle lapselle hiekkalaatikolla kerroin, kun häntä oli kuritettu eli pahoinpidelty ja hän luuli sen olevan oikein.
niskavilloista tukistamista oli, ja kerran sain risusta persiille, syytä en muista, mutta se taisi loppujen lopuksi sattua enemmän äitiini kuin minuun. Eipä ole näistä mitään traumoja jäänyt enkä niitä pahalla muistele. En nää sellasessa suht hellässä tukistamisessa ja luunapeissa mitään pahaa, mut jos niin tekisin, niin lapsenihan silloin luulis että hän saa tehä niin muille, ja sitä en halua. Siis jääpi tekemättä.
itse sain aikoinaan niitä "mitättömiä" luunappeja ja tukkapöllyjä. Voin sanoa että ne tekevät kipeää! Ja en niitä lapselleni tekisi. Kyllä, inhosin isääni kun hän niitä minulle jakeli. Vanhemman tehtävä on olla tuki ja turva, lapsen suoja eikä se mikä satuttaa. "Rajat on rakkautta" joo, mutta fyysinen kajoaminen ei ole mielestäni koskaan oikein.
tekemättä. Minä en vaan tajua mikä siinä on niin kamalaa, eihän luunappi nyt oikeasti miltään tunnu, muistan kyllä kun hekottelin äidille että anna lisää... niskavilloista nipsasu sattuu kyllä mutta hyvin pienen hetken ja oli minusta aikanaan paljon kivempi "rangaistus" kuin esim. lelun ottaminen pois tai johonkin hemmetin nurkkaan laittaminen. No nämä ovat siis lapsen näkökulmasta eli näillä en oppinut yhtään mitään joten turhakin noita vois olla käytellä.
Mutta oikeasti, annapa nyt itselles luunappi oikeen kunnolla ohtaan ja kerro sitten sattuko se?
kyllä se sattuu kun kunnolla nappasee. Eivät lapsetkaan tee meille luunappeja, joten en tajua miksi jotkut tekevät lapselleen? Enkä luullutkaan että sinä niin teet :)
Vanhempani taisivat enemmän luottaa rakkauteen, hoivaa ja rajoihin kun säännöllisesti jatkuvaan nöytyyttämiseen ja kurilla alistamiseen. Toki he paljastivat vihaisetkin tunteensä silloin tällöin ja pientä tukistusta saattoi olla, mutta ei siinä ole mitään kauhistuttavaa.
Vanhempina meidän on syytä muistaa, että lapset oppivat esimerkistä eikä sanomalla, kyllä meidän on osattava olla hyvänä esimerkkinä ilman selkäsaunoja yms...
Meillä oli psykopaatti isäpuoli joka keksi asioita joista syyttää että sai antaa selkään.Aiheetta, koska oli niin kova kuri ettei edes uskaltanut mitään pahaa tehdä. Pahinta oli kun aina jouduimme häneltä anteeksi pyytämään, vaikka emme olleet mitään tehneetkään. Mulla meni vuosia ennenkuin sanoin kellekkän sanan anteeksi.Samaa on sisarukseni sanoneet.Ei saanut nauraa ei itkeä eikä oikein leikkiäkkään, aina oli pilkkamassa. Hän vaan teki oikien ja hänen mielipiteet olivat oikeita ei muiden. Äiti otti selkäänsä monet kerrat meitä puolustaessaan. Nyt on äiti poissa mutta psyko elää, yksin ei käydä häntä katsomassa eikä soitella. Omaa lastani olen joskus sortunut tukistaan,mutta sekin oli tuolla uhmaiässä ja siitä on jo vuosia.Ei tulisi mieleenkään arvostella ja haukkua lastani ja ennustaa huonoa tulevaisuutta, kuten mulle ennustettiin (musta piti tulla huora ja narkkari, oli psykon ennuste)pieleen meni.Ihan tavis musta kuitenkin tuli.On se tietty jälkensä jättänyt, turvaton lapsuus jossa aina sai pelätä jopa henkeensäkkin.On ollut ihana seurata oman lapsensa iloa kun leikkii ja tuo kavareita kotiin (meille ei ketään saanut tuoda)ja yökylään.Suru sydämessä sitä omaa lapsuuttan muistelee, ei ollut hyvää lapsuutta mistä ponnistaa elämään. Se on varmaan kuitenkin aika voimavara tulevalle elämälle, hyvä koti.
Ei sitä silloin lapsena ajatellut, että koki fyysistä väkivaltaa. En muista tarkkaa lukemaa kuinka montaa kertaa remmistä sain paljaalle persukselle! Saman kohtelun koki vejeni! Pelkäsin isääni ja ehkä äitinikin vähän pelkäsi, koska hän ei koskaan sanonut mitään vastaan isäni kuritukselle. Äitini ei koskaan antanut minulle edes tukkapöllyä, mutta ei myöskään antanut koskaan henkistä tukea, missään asiassa.
Vanhemapani rakastivat minua. Heillä vaan oli tälläinen kasvatustyyli 80-luvulla.
En vihaa vanhempiani, mutta en myöskään ole lämpimissä väleissä heidän kanssaan. En kerro heille asioistani enkä käy heidän luonaan järin usein. En usko, että myöskään elämä järkkyisi kovinkaan paljon, jos he kuolisivat. Tulen hyvin toimeen elämässäni ilman heitäkin, en jää mistään patsi enkä lyö omaa lastani!
Kaikista pahinta teki, kun joutui katsomaan, kun veli sai remmistä ja juoksi sen jälkeen omaan huoneesensa itkemään. Ei ole kuitenkaan traumoja jäänyt siitäkään asiasta enkä ole katkera isälleni. Olen onnellinen ettei äitini kokenut väkivaltaa (remmistä saaminen oli siis kasvatuskeino) eikä meillä kotona koskaan ryypätty.
Täytyy kyllä sanoa, että kunnon kansalainen minusta on kovalla kurilla kasvanut vaikka itse en aijo kyllä samaa kasvatuskäytäntöä lapsellani käyttää...
Meillä ei ole ikinä käytetty mitään kuristuskeinoa, äitini oli aina sitä mieltä, että asiat täytyy saada ratkaistua keskustelemalla. Ei siis tukkapöllyä, luunappeja, remmiä, ei edes nurkkaa.
Itse äitinä pyrkin samanlaiseen kasvatukseen, enkä voisi kuvitellakaan lätääväni luunappeja, se se on kaukana johdonmukaisuudesta eikä opeta lapselle sitä, ettei toiseen ihmiseen saa kajota.
Mulle on annettu tukkapöllyjä ja luunappeja. Nyt kun lapseni on vähän yli 1v niin luunappeja annan kyllä näpeille kun menee paikkoihin johon ei saisi eikä millään muuten usko. Jos menee lapselle vaarallisiin paikkoihin näpelöimään (takka, uuni jne) niin olen ottanut pari kertaa tukasta pienesti kiinni.