Mä olen 7 vuotta sairastanut syömishäiriötä. 14-vuotiaana alkoi anorektinen kausi, sen jälkeen on vaihtelevasti ollut terveitä kausia, kunnes 18-vuotiaana sairastuin bulimiaan. Sitä kesti vuoden, sitten anoreksia 19-vuotiaana. Olen nyt 21-vuotias.
Olen 1,5 vuoden aikana ollut 8 kertaa sairaalassa, kolmesti psykiatrisella, neljästi sisätaudeilla ja nyt olen yksityisessä syömishäiriökeskuksessa.
Olen niin kyllästynyt olemaan anorektikko, ihmisen tyhjä kuori, kävelevä sairaus. Itsekurilla pääsin melkein hautaan viime syksynä, olin hilkulla kuolla, kun oli sydän pettää alta.
Joten miksi en voisi itsekurilla päästä takaisin terveeseen elämään? Koko mun nuoruus on tuhlaantunut syömishäiriöön, ruoan ja painon tarkkailuun, pakkoliikuntaan, itsevihaan.
Mä potkaisen anoreksian mäkeen. Mä en enää suostu sen alistettavaksi. Mä aion parantua.
Olen 1,5 vuoden aikana ollut 8 kertaa sairaalassa, kolmesti psykiatrisella, neljästi sisätaudeilla ja nyt olen yksityisessä syömishäiriökeskuksessa.
Olen niin kyllästynyt olemaan anorektikko, ihmisen tyhjä kuori, kävelevä sairaus. Itsekurilla pääsin melkein hautaan viime syksynä, olin hilkulla kuolla, kun oli sydän pettää alta.
Joten miksi en voisi itsekurilla päästä takaisin terveeseen elämään? Koko mun nuoruus on tuhlaantunut syömishäiriöön, ruoan ja painon tarkkailuun, pakkoliikuntaan, itsevihaan.
Mä potkaisen anoreksian mäkeen. Mä en enää suostu sen alistettavaksi. Mä aion parantua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voimia sinulle ja kaikille muillekin syömishäiriöistä kärsiville. Itsekin olen ollut kovilla yrittäessäni eroon tästä touhusta, mutta kovalla yrittämisellä nämä sairaudet on voitettavissa!
Hyvää ja entistä terveempää kesää kaikille!
oot ollut kauan sairas :( ihanaa todellakin kuulla että aiot parantua....tuuthan kertomaan meille kuulumisia välillä kuitenkin :)?
Suosittelisin poistumaan niistä "Nothing tastes as good as thin feels" etc. kanavista, niiden keskustelut vain pahentaa tilannetta. Myös anoreksian aikaiset kuvat kannattaa poistaa, eipähän ole kuvaa mihin verrata...
Erosin kaikista pro-ana -yhteisöistä, paitsi omistani ihan siitä syystä, että henkilöistä on tullut mulle tärkeitä, ja pystyn hyvin vaihtamaan kuulumisia yhteisössä. Poistun niistä yhteisöistä sitten, kun on sen aika.
Sama juttu ana-kuvien kanssa. Poistan ne, kun on sen aika. Niin kävi ana-rannekkeen kanssa. Heitin roskiin, kun tuli sen aika.
Nyt oon ollut aika romuna. Eilen illalla romahdin ihan täysin, tänään olen ollut täysin masentunut ja ahdistunut, niin, ettei ruokakaan maita.
Mutta tämä on kamppailua, päivästä toiseen. Pelkkää kamppailua.
Halusin vaan sanoa että ihanaa kuulla et haluut parantua. Vaikutat ihanalta ihmiseltä, joka on niin vahva että selviää mistä vaan kun oikein yrittää! Helppoa se ei todellakaan ole mut päivä kerrallaan, hetki kerrallaan ja suupala kerrallaan tästä selvitään. Voimia! Ja muista ettet ikinä ole yksin...mä ainakin myötäelän sun tilannetta niin täysin kun voi vaik en edes henkilökohtasesti tunne sua. Pystyn vaan samaistumaan suhun täysin. Ja olen varma et niin tekee moni muukin tällä palstalla
Oli ihanaa saada noin positiivinen ja kannustava kommentti! Kiitos!
Taistelua tämä on, ilta-ahdistukset hirveitä. Onneksi olen täällä osastolla, niin en pääse itselleni tekemään mitään (okei, polttelin tupakalla kättäni ahdistuksen puuskassa) ja täällä saa aina apua pahaan oloon.
Kyllä tämä tästä.
Ja voimia kaikille muillekin, jotka yrittävät päästä eroon tästä paskasta!
Tulinpa iloiseksi kun luin sinun viestisi siitä, että haluat tulla terveeksi ja oikeasti voida hyvin! :) Voimia siihen toipumiseen ja muuhun, se on pitkä tie, mutta kannattaa. Ihana kuulla, että on ihmisiä, jotka oikeesti näkee oman tilanteensa, haluaa muutosta ja on valmiita tekemään sen. Sä voitat anoreksian, voitat bulimian ja kaiken sen sairauden, joka yrittää nitistää sut olemattomaksi. Ei sua ole olemattomaksi luotu, vaan elämään ja hengittämään, terveenä.