Olen kuullut että ruohosipulin kukat pitää nyppiä pois jotta saa suuremman puskan?
Toisekseen tavallinen / valko / punasipulini jokin niistä on ruvennut kukkimaan enkä tiedä saako sen antaa kukkia ja mistä tietää milloin sipuli on nostettava maasta ylös?
Minulla on myös istutettuna Timo perunaa melko myöhään istutimme eikä se ole vielä kukkinut, jotenka milloin olisi perunan nosto aika?
Toisekseen miksi kaikilla muilla piha rehottaa ja kukkii ja minulla kukkii myöhemmin ja vähemmän sekä kasvaa hitaammin kaikki kasvit?
Olen antanut kasveille turvetta, hevosen lantaa, yleislannoitetta, vieläkö kannattaa antaa yleislannoitetta?
Haluan kauniimman pihan kuin muilla!!!
sipulien kukinta...
3
9450
Vastaukset 3
- multa-känny
Sipulista sen verran tiedän, että kukkavarret pitää nyppiä pois jos antaa kukkia, niin ne ei säily kunnolla.
Ruohosipulin kukatkin voi nyppiä pois, minä taas annan ruohosipulin kukkia valtoinaan lilan värisiä kukat ja kauniitakin, ovat kukkapenkin takana. Käytän ruohosipulia vaan alku kesästä ruokaan ja vähän pakastankin.
Viime kesänä meillä oli timo lajiketta perunassa ja se ei kukkinut ollenkaan, mutta tuli hyvät perunat, voit penkaista perunan juuresta ja katsoa minkä kokoisia ne ovat.
Meilläkään ei vielä kuki peruna, nyt en tiedä edes mitä lajoketta se mahtaa olla???
Minäkin olen ihmetellyt, kun toisilla on mahtavia kukkia pihassa, minulla itse kasvatettuja eikä vieläkään oikein päässeet vauhtiin kukinnassa.
Se taitaa olla ihan näitten ilmojenkin syytä, mutta jospa se olisi syksy sitten pitempi, että voisi ihailla syksystä näitä kukkasia.
Hyvää kesän jatkoa sinulle! - mapee
tavallinen sipuli ei kukkii kun sen laitta akasvamaan toisena vuotena eli luultavasti sipulisi ei ole istukassipuli vaan edellisvuoden satoa. Samoin käy porkaknalle eli vanha tuotos maahan ja alkaa kukkimaan. Jostainhan ne siemenetkin tulee.
Sipulin voi nostaa kun se näyttää siltä että sen tahtoo syödä. Jos tarkoitus on kasvattaa isoksi ja jättää talveksikin niin odota kunnes varret alkavat nuutua ja ruskistua. Kun ne ovat "lakastuneet" nostat sipulit ylös ja annat kuivua ilmavassa paikassa. Kuivuneet varret katkotaan pois.
Ruohosipulin elinkaari on kasvaa, kukkia, siementää ja kuolla pois. Eli jos puska siementää tai edes kukkii niin se ei enää kasvata uusia mehukkaita varsia. Osa käyttää vain kevään sadon kuten yllä kirjoitettiin ja osa taas katkaisee puskan ja saa uuden sadon vielä loppukesällä. Hyvänä kesänä voi saada kolmekin satoa.
Perunat kukkii kun kukkii. Lajikkeestahan se kukkimisaika on kiinni. Meillä maalla kasvaa kolmea eri perunaa ja kaikki kukkivat eri aikaan. Vaikka pottu ei ole kukassa niin voit siitä nostaa yhden puskan ja katsoa olisiko jo syötävää. Varmempaa on odottaa kukkimista kärsivällisesti.
Istutusaikahan se pihan rehevyyden ratkaisee paljolti eli kaksi viikkoa etukäteen kuin muut tai jälkikäteen ajoittaa kasvun ihan eri lailla. Vielä kun sää puuttuu peliin niin toien piha kituu ja toinen kukoistaa.
Pihojen pienilmastoilla on myös merkityksensä. Toinen voi olla vähän rinne, aitaa ympärillä ja se on heti lämpöisempi kuin omasi jne.
Hevosenlanta on aika tuju lannoite ja se toimii monta vuotta. Onhan lanta ollut ylivuotista ja ulkona talven ennen kuin sen maahan laitoit? Mikäli se jatka apalamistaan vielä maassa niin se voi olla syynä kasvien huonompaan kuntoon. Turve on ihan turha tavara ellei halua sillä muokata maata, kasvatukseen se ei vaikuta mitenkään. Tai jos turve tekee maan liian höttöiseksi tai happamaksi niin kasvien juuriston kosteus on huonompi ja olosuhteet heikommat.
Yleislannoitteen kanssakin on syytä olla varovainen. Liika on aina liikaa, liian vähää tuskin on kamalasti jos on lannoittanut ohjeen mukaan.
Kasvi kuin kasvi tarvitsee vettä, ravinteita ja lämpöä kasvaakseen ja kukoistaakseen. Jotakin noista liikaa tai liian vähän niin homma ei toimi. Liian vahva maa saa juuret kärsimään kuten juuri palava lanta ja silloin kasvi ei kasva jne.
Jos tahtoo komean pihan ja komeamman kuin muilla niin sen eteen on nähtävä vaivaa. Ensimmäinen askel on ottaa selvää omien kasvien kasvuolosuhteista ja tavoista ja sitten ihan muutakin perustietoa puutarhasta ja sen hoidosta. Jos se olisi niin helppoa, että halu riittää niin kaikilla olisi palkintopiha!
Niin ja taimien laadulla on iso merkitys! Kesäkukissa varsinkin, mutta myös perennoissa. Itse ostin keväällä taimet taimistosta ja kaduin heti seuraavana päivänä kun tuttavalla oli marketin puutarhaosastolta ostettuja isoja taimia, halvemmalla. Nyt vaikka ollaan vasta puolessa kesässä itselläni on kaksi kerta aisommat kasvit ja ne kukkivat ryöppyinä. Lantaakin ovat kahdesti saaneet viikoittaisen annoksen sijaan kiitos sateiden.
Iso ja kukkiva taimi ei juurru yhtä innokkaasti kuin vihreämpi kaverinsa. Omat taimeni luultavasti olivat niin innnoissaan kasvustaan että kasvattivat juuret ja sitten alkoivat kukkia ja varmaan voit kuvitella miltä näyttää riippapetunia jonka halkaisija on n70cm ja korkeutta saman verran, kukkia niin että vihreä pilkottaa välissä.. Tämänkin kun taa smuistaa ensi kesänä eikä osta niitä komeita taimia vaan reheviä ja vankkoja kasveja. - Anonyymi
Timo niminen lajike ei kuki ollenkaan, lehtien ruskistuminen kertoo perunan kypsyydestä, voi ottaa aiemminkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 671084
- 981054
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i22902Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔62852Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124825- 134817
- 57735
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke26710Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen16685- 45666
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19617
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok127592Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142592Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48590- 35580
- 46578
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6563Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11549