Mitä tehdä...?

Ex-kaverini on käyttänyt tietokonettani ilman lupaani ja tutkinut ilmeisesti muitakin papereita. Oli yötä ja väitti, että oli lähtenyt jo aamulla klo 9.30(jouduin lähtemään töihin aiemmin ja hän jäi muka nukkumaan), mutta onkin ladannut yhden tiedoston tietsikaltani klo 11.30. Apua...se on häärännyt kaksi tuntia kotonani. Se ei varmaan tunnusta, että on käyttänyt konettani ilman lupaani. Minulla oli kaikki paperit levällään. Mitä tehdä tai mitä te tekisitte? Ette varmaan haluisi, että henkilökohtaisia papereita nuuskittaisiin. Ei niissä sinänsä mitään niin vakavaa ole, mutta kuitenkin. Ne ovat henk. kohtaisia. En ikinä voisi mennä tutkimaan kenenkään toisen papereita. Exänkin kanssa oli aina täysi luottamus.
31057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käyttäisin koneessani salasanaa enkä jättäisi ex-kavereita yksin asuntooni. Vain luotettavat ja ehdottomasti nykyiset voisivat sinne jäädä poissaollessani. Jälkeenpäin ei kai voi kuin harmitella.

Äänestä
  • se on myöhäistä. Silloin se ei vielä ollut ex-kaveri...Luotan niin sinisilmäisesti ihmisiin. Aina pettyy.

    Äänestä

En muistanut, että olin kirjoittanut tämän. Hyvä, että löytyi netin syövereistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Ex-kaverini on käyttänyt tietokonettani ilman lupaani ja tutkinut ilmeisesti muitakin papereita. Oli yötä ja väitti, että oli lähtenyt jo aamulla klo 9.30(jouduin lähtemään töihin aiemmin ja hän jäi muka nukkumaan), mutta onkin ladannut yhden tiedoston tietsikaltani klo 11.30. Apua...se on häärännyt kaksi tuntia kotonani. Se ei varmaan tunnusta, että on käyttänyt konettani ilman lupaani. Minulla oli kaikki paperit levällään. Mitä tehdä tai mitä te tekisitte? Ette varmaan haluisi, että henkilökohtaisia papereita nuuskittaisiin. Ei niissä sinänsä mitään niin vakavaa ole, mutta kuitenkin. Ne ovat henk. kohtaisia. En ikinä voisi mennä tutkimaan kenenkään toisen papereita. Exänkin kanssa oli aina täysi luottamus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu