seurata eilistä Vanhasen toimintaa tuossa keskustelussa. Näki että Matti osaa muutakin kuin vain heiluttaa käsiään.
Ainut politiikko joka sanoi järkevästi noista kauppakeskuksien sijaintipaikoista.
Tai oikeastaan, mitä helvettiä se hallitukselle tai politiikoille kuuluu mihin kauppansa laittavat.
Sehän on täysin yrittäjien asia vaikka laitaisivat hehtaarihallinsa takahikiälle.
Mutta tuo juttuhan olikin sossujejen pyynnösta tuossa DEMARIT/Sak "maksamassa" mainosohjelmassa.
Urpilaisen esittelyähän tuo lähinnä oli.
Mutta kuinka ollakkaan kääntyi demareita vastaan jälleen kerran tuokin juttu. Niin oli tyhmä akka, koko Urpilainen.
Nyt demareilla on "oikea" puheenjohtaja.
Heinäluomakin tuntuu näin jälkikäteen aivan suurelta valtiomieheltä tuohon bimoon verrattuna.
No demarit ovatkin menettämässä perinteisen äänestäjäkuntansa Soinille. Huuhaat ja mitään ymmärtämättömät populistit, sekä huumeissa haaveileva roskasakki, voi korkeintaan enää luottaa demareiden "juustopakettiin".
Näki ettei urpilaisella ole mitään hajua työnteosta ja köyhien eikä vähäosaisten kurjuudesta. Pumpulissa kasvaneelta ja aina kaiken haluamansa saaneelta tuo ylimielisyys enemmän vaikutti, kuin kenenkään heikompiosaisen puolesta puhujalta.
Ilmeiseti Demarit yrittävät estää porukoitaan siirtymästä kokoomuksen suuntaan, kun ovat unohtaneet vähäosaiset, jotka ovat eniten hätää kärsimässä.
Keskusta vaikuttaakin tällähetkellä olevan lähinnä koko kansan puolue, mikä tulee ilmeisesti voimakkaana nousuna näkymään seuraavissa vaalituloksissa.
Keskusta kun on nyt ollut ahdistettuna niin oikealta kuin vasemmaltakin, ja näyttää silti kannatuksensa pitäneen samana, niin ei voi muuta odottaa kuin demareiden romahduksen olevan edessäpäin.
Näin on marjat, sanon minä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt ei parane kirvestä heittää kaivoon, vaikka puolueemme huristaa alamäkeä.
Päinvastoin, nyt täytyy harjoittaa entistä kiihkeämmin palstakepupolitiikkaakin ja haukkua demareita.
Oman puoluen politiikasta ei juuri nyt kannata puhua, se vain jyrkentää alamäkeä.
Likaiset temput käyttöön, se on sallittua keskustalaista viekkautta.
tuo keskustan alamäki on menossa.
Ei ole tarvetta demareita mollata kun sen tekee heidän oma ahne johtajistonsa.
Nytkään ei varmaan kenelläkään käy kateeksi, tuo mummojen viinasta, autoilusta tai juustopalasesta huolehtiva puheenjohtaja.
Siis huolehti tuo bimboblondi ylemmän keskiluokan asioista enemmän kuin 450 euron vähäosaisita.
Demarit tekevät itsensä naurettaviksi normaalin kansalaisen silmissä, kun yrittävät väen väkisin nuolla sellaisia perseitä mitkä eivät heille nimensäkään perusteella kuulu.
Siksipä keskustalaisuus tulee kasvamaan, kun perinteinen vasemmisto on heidät ja heidän tarpeensa hylännyt.
Ei tarvi olla Sonnimies jos järkevästi ajattelee.
Johan tuon näkee noista kahdesta juoruakasta(Kapi ja uusi-ukki) minkälaisia huuhaita nuo demarit ovat, ja mihin suuntaan demareista vuoto on suurin. Puhuvat kokoomusen puolesta, luullen sen vaikuttavan negatiivisesti keskustaan.
No omapa on asiansa, vaikka äänestävätkin kokoomusta, en minä usko, että demarit pienpuoleena, ja rökälemäisen vaalitappion kärsineenä pääsee Kokoomuksen kumppaniksi hallitukseen, mitä he nyt ajavat takaa.
Ei joudu Keskusta oppositioon, vaan muodostaa vielä seuraavankin hallituksen samojen kumppaneiden kera. Soini on vielä pieni arvoitus, mutta se ei vaikuta keskustan suosioon, vaan siihen, nouseeko soini tarpeeksi suureksi hallitusta ajatellen.
Soini jos joutuu jostain syystä jättämään leikin kesken, niin silloin keskustaan tulee suorastaan ryntäys.
Utopiaa kirjoitellaan,ilmeisesti politrukkien käskystä.
noin hyvin perillä, niin mikset perustele puheitas.
Kyllähän se vaan niin on, että todellisia imureita nuo demarit on.
Millä helvetillä ne pystyy lupailemaan kaikki palvelut ilmaiseksi?
Kerro kun tiedät?
Miksi ne suosii rikkaita vaikka ovat olevinaan vähäväkisten asialla?
Siksi kun siinä puolueessa ei ole muita kuin hyvätuloisia, jotka haluavat vielä enemmän ja kaikki palvelut ilmaiseksi.
Jos demarit olisivat vaatimaasa, ja myöskin toteuttaisivat pieneläkkeiden noston esim. 1000 euroon kuussa käteenjääväksi, niin hallitus kaatuisi heti huomenna, ja demarit saisivat kävellä ruusuilla koristeltua punaista mattoa pitkin paraatiovesta eduskunnan hallitusaitioon, ja urputtajasta tulisi pääministeri.
Katsotaan nyt, ettei vain tämä hallitus pane tuotakin asiaa järjestykseen jollakin keinoin, niin silloin demupellet ovat ikuisesti paitsiossa.
Jospa ne nyt luopuvatkin ruuan alvista, ja siirtävätkin nuo rahat osana tuon homman aikaansaamista, niin silloinhan se vasta temppu olisikin. Siihen eivät demaritkaan uskaltaisi urputtaa vastaan yhtään.
Vaalien alla kaikki on köyhien asialla,kuten taannoin Hyssälä valehteli eläkkeisiin 300€/kk noston lupauksissaan.Keskustan kampanjalupauksethan on aina olleet populistisia,eikä toteuttamis kelpoisia kostaan.Tällä politiikalla keskusta rapauttaa koko polittisen päätöksenteon uskottavuuden.Sen vuoksi ihmiset lopettaa äänestykset,kun uskottavuus on kadonnut.