Sain talvella vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen "sakon" parkcomilta. Reklamoin asiasta ja perintä lopetetttin. Tänään oli tullut iso valkoinen kirje jossa parkcom vaatii edelleen maksua ja toistaa monesti, että heidän toimintansa on laillista oikeuden päätöksestä huolimatta. Mitä minun pitää taas oikein tehdä?
parcom jatkaa perintää!
hermotmenee
203664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
..."asiantuntijoilta". Kerro sitten missä olet asian kanssa vaikkapa loppuvuodesta.
Älä turhaan hermojasi menetä.
Olet reklamoinut asiasta ja siten riitauttanut saatavan, joten mielestäni sinun ei nyt tarvitse tehdä yhtään mitään, kirjeiden tarkoitushan on vain saada sinut epäilemään omaa reklamaatiotasi. Jos nyt tuleviin kirjeisiin on lisätty ylimääräisiä perintäkuluja, tämä ei ole oikein. Sakkofirman tehtävänä on valita, jättääkö se asian sikseen vai haastaako se sinut oikeuteen, sillä selvää on, että maksamattomuutesi ei reklamaation jälkeen johdu esimerkiksi rahattomuudesta tai unohduksesta. Säästä kuitenkin kaikki saamasi kirjeet mahdollista oikeudenkäyntiä varten.
Satavarmaa on se, ettei haastetta tule, ellei Helsingin hovioikeus jostain käsittämättömästä syystä päätyisi sille kannalle, että sakkofirmojen toiminta nykyisen lain valossa on hyväksyttävää. Tässäkin tapauksessa ehdit maksusi vielä maksaa ennen mahdollista haastetta, samoin kuin 11,5% korkokannan mukaan lasketun viivästyskoron.
PS. Jos sakkofirma olisi varma asiastaan, ei se sinulle tuollaisia kirjeitä enää lähettäisi. Olisit jo nyt saanut postia haastemieheltä. Mutta et saanut.
...tämän vuoden verot. näytä mistä kana kusee saatana!
Kirjoitat Parkcomille yhden ainoan kirjeen, jossa vaadit että A)joko firma haastaa sinut käräjäoikeuteen ja asia käsitellään siellä, tai B) unohtaa koko jutun. Ilmoita kirjeen lopuksi määräaika johon mennessä firman on nostettava kanne sinua vastaan käräjäoikeudessa, muuten nostat kanteen firmaa vastaan Rikoslain 36 luvun 1§ rikkomisesta. Kyseinen lainkohta kertoo:
"Petos. Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava"
Mitä muutakaan tuollainen uhkailu ja perinnällä pelottelu on kuin petosta tai sen yritystä? Yritetään saada pelottelemalla autoilija maksamaan maksu, jonka vaatimiselle ei ole laillista perustaa.
...euroopan ihmisoikeuskomissioon ja haagin sotarikostuomioistuimeen. näytä ettei sun kanssa pelleillä saatana!
helpoimmin kun maksat sakkosi pois. Miksi kerätä huolia moisesta, väärinhän olet parkkeerannut.
Yksityinen valvonta ja "sakotus" laillistuu Suomessa, kuten se jo on tehnyt muisssakin maissa.
Kumpi on tehnyt virheen ensiksi. Sinä vai Parkcom.
Onko sinulla omatuntoa vai oletko toisten kustannuksella elävä luuseri.
Niin - kumpi tosiaankin tapahtui ensin:
a) ParkCom aloitti sakkofirmatoiminnan Suomessa vedoten mm. Ruotsin lakiin
b) Viestiketjun aloittaja syyllistyi pysäköintivirhemaksulaissa tarkoitettuun pysäköintivirheeseen ?
B-vaihtoehdosta on muuten olemassa ihan lakiin kirjattu seuraamus: pysäköintivirhemaksu. Tämä ei vain jostain syystä sakkofirmalle käy, vaan he haluavat pistää sakkorahat "pyyteettömästi" omaan taskuunsa.
Nyt ymärrän minäkin.
Kohtaan a) ei ole Suomen lain mukaan mitään huomautettavaa.
Kohta b) tarkoittaa yksityisoikeudellista sopimusrikkomusta, eikä mitään pysäköintivirhrelain rikkomusta.
Turha kuvitella, etteikö yksityinen pysäköinninvalvonta saisi lainvoimaa EU-Suomessa. Se on vain ajan kysymys.
Niin kauan kunnes firmalla ei ole lainvoimaista päätöstä toimintansa tueksi, niin vaikea on pitää ko. firman toimintaa oikeutettuna. Useaa toimialaa sitoo tietyt lainpykälät eikä "yksityisoikeudellisesti" niitä voi noin vain ohittaa.
Aika ikäväksi menee suomalainen yhteiskunta, jos kaikissa asioissa haetaan "lainvoimaa" perusteeksi yhteistoiminnalle.
Toistaiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvin pitkälle kyetty noudattamaan pelisääntöjä, joita ei koko ajan tarkisteta lakikirjasta.
Nythän kuljemme kohti tilannetta, jossa yksinkertaisestakin ostoksesta on laadittava kahden lakimiehen avustamana 60 sivuinen kirjallinen sopimus, esimerkiksi, ja missä tahansa asioidessa ja mitä tahansa toimittaessaan on kannettava mukanaan taivaallista laajakaistaa jotta voi Finlexistä sun muualta tarkistaa lainvoimaisuudet.
Jotenkin kyllä hämmästyttävän tyylikkäästi (tyylittömästi) tämän palstan keskusteluissa kadotetaan se punainen lanka, jonka mukaan äärimmäisen harvoin voi saada lainvoimaisen tai lainvoimattoman maksun maksettavakseen jos pysäköi oikein.
Sen vuoksi jaksan olla hämmästynyt koko keskustelusta; pääaiheinahan nyt ovat perustuslaki ja laillisuus, eivät pysäköintivirheet.
Kyllä kyllä, ei tarvitse vastata, tokihan minä tiedän mitä aiot vastata.
Eli suomen laista ei niin väliä, kun tehdään "yksityisoikeudellisia" päätöksiä.
Tulee meinaan meidänkin suositulle yksityistiepätkälle yksityisoikeudellinen tietulli, vaikka sitä yksi venerannallinen käyttääkin. Puomi ja tuplaura-avain á 2000 euroa per kausi. Venesatama perii toki omat maksunsa veneiden säilytyksestä.
Siihen parkcom:n kaltainen toiminta menee. Yksityisoikeudellisia maksuja nousee kuin sieniä sateella jos ko. lafkaa ei pistetä aisoihin.
ps. en ole saanut sakkoja, sillä minulla on asukaspysäköintilupa.
Aika ikäväksi menee suomalainen yhteiskunta, jos kuka tahansa onnenonkija voi ryhtyä tarjoamaan mitä tahansa "palvelua", vaikka toiminta ei perustuisi Suomen lakiin. Emme kaipaa esimerkiksi moottoripyöräpoikien perintätoimistoa, vaikka pesäpallomailatekniikkaa ei rehellisten laskunmaksajien tarvitsisikaan pelätä. Kiitos ei.
Punainen lanka on hyvin yksinkertainen: Itselleen ei voi ottaa sellaista oikeutta, jota lain nojalla ei ole. Ei autoilija pysäköidessään väärin, mutta ei myöskään parkkipaikan omistaja sivuuttamalla hyvin toimivan pysäköintivirhemaksujärjestelmän ja korvaamalla sen "yksityisoikeudellisella" sakkofirmalla.
Yritin soittaa sinne käräyttääkseni tyhmän autoilijan, niin meni vastaajaan!
Eikä alle tunnin laputus pidä enää paikkansa, onko väkeä vähennetty vai miksi ei aika pidä!?
Pitänee ottaa yhteys isännöitsijään ja imformoida heikosta palvelusta, mitähän muuten maksaa talonyhtiölle kuukaudessa?
Kun noudattaa sääntöjä ei tule lappuja. Jos tulee lappuja mies vastaa huutonsa, luikuri ruikuttaa.
Eli kun nyt kerran noin hyvin noudatat sääntöjä ja lakeja niin laitanpa sinulle tässä yksityisoikeudellisenmielipahamaksun eli heitä mulle 350 euroa tilille heti kiitos tai aloitan perintätoimet. Eikös tämäkin kuulosta aivan yhtä laittomalta kuin Parkcomin toiminta;)
Eli sääntöjä ja lakejahan tässä on kaikki noudattanutkin paitsi Parkcom.
niin tietenkin maksaisin määräämiesi ehtojen mukaisen korvauksen. En tietenkään maksa silloin kun en ole sellaista käyttänyt.
Ei parkkimaksulappujakaan saa ellei käytä sääntöjen vastaisesti toisten omaisuutta hyväkseen.
Varkaat käyttävät luvatta ja selkeästi kerrotuista säännöistä piittaamatta toisten omaisuutta.
Jos Parcom olisi oikeassa niin ei sopimuken syntyyn mitään parcom nimistä yhtiötä tarvitse vaan sitten markkinat on auki myös muille firmoille ja muilla aloilla kuin pysäköinti.
Sitten jokainen keksii itse mielivaltaisia rajoituksia esim omalle nurmikollen. Nurmikonlaitaan vaan kyltti että jos astut nurmikolleni niin se maksaa tonnin per askel. Kylttiin vielä lisähuomautus että kameravalvonta.
Olen varma että joku esim. venäläisen mafian omistuksessa olevalle omaisuusvalvontapalveluita myyvälle firmalle sopisi hyvin tällaiset asiakkuudet.
Ja sitten vaan laskuja menemään ihmisille. Tai miksei vaikkapa kyltti että koiran kusettaminen meidän postilaatikonjalkaan 1000 eur /laaki.
Eli jos kävisi niin että oikeus toteaa että yksinkertainen kyltti riittää sitovan sopimuksen syntymiseen niin ei kauaa mene ennen kuin yllämainituilla aloilla toimivia yhtiöitä rupeaa nousemaan kuin sieniä sateella.
Tosi kiva sitten käräjöidä jotain venäläisen mafian johtamaa perintäyritystä vastaan että "en mä nähnyt" sitä kylttiä. Kun perintäfirmalla on varmasti rahaa yllin kyllin käräjöidä sua vastaan eikä "kevyt" painostaminenkaan ole varmaankaan vierasta.
Eli mietitään nyt vielä kerran että haluammeko todella maailman jossa YKSI KYLTTI jossain nurkassa on riittävä yksityisoikeudellisen sopimuksen syntymiseen.
Tämä on se juridinen ydinkysymys josta nyt oikeudessa väännetään ja ällä asialla ei ole itse asiassa mitään tekemistä pysäköinnin kanssa. Uutisointi vaan on niin pysäköintikeskeistä etteivät ihmiset ymmärrä asian vakavuutta.
Parcom on sentään säntillinen suomalainen(kai?) firma mutta mikään ei takaa etteikö tilanne riistäytyisi hallinnasta.
Minusta itse asiassa olisi erittäin outoa jos näin ei kävisi.
vaan pidä pää kylmänä ja reklamoi netissä PC:lle. Itse sain samanlaisen ison valkoisen kuoren puoli vuotta sitten. Nyt ei ole puoleen vuoteen kuulunut mitään. Nuku yösi rauhassa sillä Suomessa ei koskaan tulla hyväksymään yksityisiä pysäköinninvalvontafirmoja.