tutkiskelkaapa

sydäntänne

Miksi teidän on vain saatava kilpikonna lemmikiksi? Miksi vanhemmat eivät ymmärrä, että kilpikonna ei ole lapsen lelu?
Luuletteko voivanne korvata konnan menettämän liikkumisvapauden luonnossa sillä että asetatte sen tönöttämään loppuiäkseen johonkin pikkuterraarioon? Kenenkään on turha tässä inttää että terraario on niin ja niin iso, Suomessa ei kenellekään mahdu niin isoa terraariota että se kattaisi konnan liikkumisen tarpeen. Miettikää millaista olisi viettää loppuelämänne suljettuna yhteen tiettyyn huoneeseen.
Konnia kuolee täällä nuoressa iässä. Ei ole mikään ihme, sillä hoitovirheistä ja laiminlyönneistä ne monet infektiotkin niillä johtuvat.
Täällä kaupataan kovin nuoria kilpikonnia, alle 10-vuotiaita. Se kielii siitä, että konnia otetaan hetken mielijohteesta ja sitten siihen nopeasti myös kyllästytään ja laitetaan kiertoon. Jos oletetaan keskivertokonnan elelevän n. 100 vuotta, montako kotia se ehtii sinä aikana kiertää jos siihen kyllästytään aina 1-5 vuoden välein? Tällaisten lemmikki-ihmisten olisi syytä ottaa lemmikeiksi vain lyhytikäisiä hiiriä ja hamstereita.
Konnaa ottaessa täytyy tajuta se, että sen kuuluisi elää ottajaansa pidempään ja siihen on siis varautuminen. Ne jotka vetoavat elämäntilanteen muutokseen, myyvät sitten varmaan samalla kertaa myös lapsensa ja äitinsäkin pois. Tokihan niissä on enemmänkin huolehdittavaa kuin konnassa.

Mutta todellinen kilpikonnien ystävä ei ota kilpikonnaa lemmikiksi. Konnat ovat selvinneet tähän päivään dinosaurusten ajoista asti. Surullista, että tuon lajin olemassaolo on tuon pitkän taipaleen jälkeen katoamassa nyt maailmasta ihmisen vuoksi, ihmisen, jolla on joko himo tehdä konnasta gourmet-ruokaa tai lemmikki.

Kesyä lemmikkiä konnasta ei koskaan saa, ei vankeudessa syntyneestäkään. Se on aina villieläin ja villieläinten pito lemmikkinä on Suomessa kiellettyä. Outoa vain että se kielto koskee vain täkäläisiä lajeja mutta ei suojaa ulkomaisia, kuen konnia.

Olen joutunut näkemään jo monta surullista konnakohtaloa hylätyistä konnista jopa pikkupoikien piha-aitauksesta varastamaan konnaan, joka oli elävänä naulattu puuhun. Näitä nähtyäni mielipiteestäni konnien oikeuteen elää luonnonmukaisessa elinympäristössään ilman ihmisen sekaantumista on tullut vankkumaton.

Samaan hengenvetoon vetoan myös muiden lajien puolesta. On hirvittävää ajatella, kuinka riippuvaisia akvaariokalojen elämä on niiden pitäjän viitseliäisyydestä. Akvaarion pitäjä voi tappaa kalat pelkällä välinpitämättömyydellään.

Entä kenen mielestä linnut, vaikka kuinka somia olisivat, kuuluvat pieniin häkkeihin pikemminkin kuin taivaalle?

Välittäminen ja rakkaus ei ole omistamista ja kahlehtimista, vaan se päästää vapaaksi.

Miettikää kahdesti ennen kuin langetatte eläimille vankeustuomioita.

13

2246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmhhh...

      Parempi lemmikki vangittuna hyvässä hoidossa, Kuin ulkona talvella paleltuneena tai eläinkaupassa ilman kunnollista hoitoa? Mutta on tuossa asiaakin, Välinpitämättömät ihmiset, Ja kakarat jotka kinuvat vanhemmiltaan esim. kilpikonnaa ja saavat sen leluksi, Ovat kaikki ällöttäviä.

      • lemmikin

        tarvitsisi palella ulkona eikä riutua eläinkaupassa, jos ei sitä tuotaisi lämpimästä kotimaastaan tänne pohjoiseen lemmikiksi. papukaijat kuuluu sademetsiin ja trooppiset kalat lämpimiin maihin, kilpikonnat kuuluvat myös omille kotiseuduilleen kuten muutkin matelijat.


    • sydäntäni

      ja mietin millaista olisi, jos olisi koko huone ihan vain omassa käytössä. Mietin tätiäni, jonka näin sängyssä usean hengen huoneessa. Mietin mistä ihmisellä on oikeus saada iloa elämäänsä. Ei lemmikkejä, ei kukkia, ei mitään mikä ilahduttaa. Lemmikkejä hoivaamalla lapset oppivat huolehtimaan heikommista ja myöhemmin meistä vanhoista. Kova on maailma nykyään. Mitään iloa ei sallittaisi.

      • eri asia

        ottaako lemmikiksi koiran vai kilpikonnan. koirat eivät ole sukupuuton partaalla kuten konnat eikä koirien elämä ole lemmikkinä yhtä rajoitettua kuin kilpikonnan. koira sentään pääsee joka päivä asunnosta ulos, kilpikonna ei monellakaan koko elämässään pääse enää terraariosta pois kun se sinne kerran laitetaan. Suomi on kilpikonnalle täysin luonnoton paikka ilmaston puolesta, koira sen sijaan sopii tännekin. Ihmiset edesauttavat kilpikonnien sukupuuttoa kilpikonnalemmikkibuumilla (joka ihmisillä kestää vain pari vuotta ja konna heivataan veks). Koirat sen sijaan eivät ole kuolemassa sukupuuttoon.
        Ihminen repiköön ilonsa jostain muusta kuin eläinlajin sukupuuton edesauttamisesta.


      • on kyseenalaista

        mitä se lapsi siitä lemmikistä oppii - hoivaamaanko vai oppiiko vain sen että eläinten vankina pito on oikein ja että vain ihmisen hetkellisellä nautinnonhalulla on väliä kaiken muun kustannuksella. Lapset yleensäkin kyllästyvät nopeasti, joten on edesvastuutonta aikuisilta hankkia lapsille satavuotiaaksi elävä konna hetken leluksi.


      • konna2
        eri asia kirjoitti:

        ottaako lemmikiksi koiran vai kilpikonnan. koirat eivät ole sukupuuton partaalla kuten konnat eikä koirien elämä ole lemmikkinä yhtä rajoitettua kuin kilpikonnan. koira sentään pääsee joka päivä asunnosta ulos, kilpikonna ei monellakaan koko elämässään pääse enää terraariosta pois kun se sinne kerran laitetaan. Suomi on kilpikonnalle täysin luonnoton paikka ilmaston puolesta, koira sen sijaan sopii tännekin. Ihmiset edesauttavat kilpikonnien sukupuuttoa kilpikonnalemmikkibuumilla (joka ihmisillä kestää vain pari vuotta ja konna heivataan veks). Koirat sen sijaan eivät ole kuolemassa sukupuuttoon.
        Ihminen repiköön ilonsa jostain muusta kuin eläinlajin sukupuuton edesauttamisesta.

        Kerrotko vielä miten tarhassa syntyneen kilpikonnan ottaminen lemmikisi vähentää luonnonkantoja..?
        Ja sitten ,jos tämä palsta voitaisiin pitää jatkossa konnien hoitoon keskittyvänä keskustelupalstana. Nämä "kettutyttöjutut" alkaa jo riittää.


      • eivät tule
        konna2 kirjoitti:

        Kerrotko vielä miten tarhassa syntyneen kilpikonnan ottaminen lemmikisi vähentää luonnonkantoja..?
        Ja sitten ,jos tämä palsta voitaisiin pitää jatkossa konnien hoitoon keskittyvänä keskustelupalstana. Nämä "kettutyttöjutut" alkaa jo riittää.

        kasvatustarhoilta - valitettavasti. Ihmisten kilpikonnabuumi ruokkii myös luonnonvaraisten konnien pyydystämistä ja tänne kuskaamista. Ja sitten on vielä ulkomaiset kasvatustarhat asia erikseen, siellä syntyneet poikaset ovat toki vankeudessa syntyneet, mutta niiden emo on napattu luonnosta munia kantavana.
        Haluaisit siis keskittyä vain konnien hoitoon? No sitten lueskelet vain niitä juttuja. Jonkun täytyy muistuttaa siitäkin että konna ei ole mikään teidän ihmisten lelu. Ikävää jos et sitä halua kuulla.
        Kaikella tapaa ihmiset yrittävät puolustella miksi heidän tulisi saada ottaa kilpikonna kotiinsa - ehkä huono omatunto sittenkin kolkuttaa jossain syvällä sielun syövereissä kun niin kovasti sitä yritetään puolustella ilman kunnon perusteluja...

        Itse lienet eläinten hyväksikäyttäjä jos luet kilpikonnia puolustavan kettutytöksi.


      • olen nähnyt

        lasten hoivaavan eläimiä...liiankin monta kertaa. Selkeästi useimmissa tapauksissa eläimen elämä on päättynyt ennen aikojaan kun se on jätetty yksin lapsen hoteisiin.
        Tätisi tuskin on elänyt koko elämänsä siinä huoneessa ja häntä on tuskin sinne laitettu jotta muut voisivat häntä ikkunasta pällistellä ja rehennellä että "tämmönen sitten tuli hankittua". Ja tätisi saanee asianmukaista hoitoa, mitä ei läheskään jokainen kilpikonna saa, usein ovat täysin asiaa tuntemattomien ihmisten käsissä jotka eivät ole edes kuulleet koskaan sanaa "lämpölamppu". Näitä on nähty. Kilpikonnia pidetään ties missä, monesti pahvilaatikossa että pysyy pois jaloista ja sille syötetään kaurapuuroa ja tonnikalaa, lehtisyöjälle.


      • kilpikonnista
        konna2 kirjoitti:

        Kerrotko vielä miten tarhassa syntyneen kilpikonnan ottaminen lemmikisi vähentää luonnonkantoja..?
        Ja sitten ,jos tämä palsta voitaisiin pitää jatkossa konnien hoitoon keskittyvänä keskustelupalstana. Nämä "kettutyttöjutut" alkaa jo riittää.

        http://www.nicehouse.fi/lemmikit/matelijat/maakonna.htm


        "Harkitessasi kilpikonnan hankkimista muista, että olet vastuussa eläimestä koko sen loppuelämän ajan, eikä olisi oikein hylätä sitä. -- Maakilpikonnia saa usein eläinkaupasta, mutta monet myyvät konnan kyllästyttyään siihen ja lehdet ovat täynnä myynti-ilmoituksia. -- Konnaa hankkiessa on muistettava, että sillä tulee olla cites-todistus, muuten konna ei ole laillinen ja se on todennäköisesti salakuljetettu. Kilpikonnia ei kannata hankkia monta jo pelkästään sen takia, että ne ovat suojeltuja. -- Maakilpikonnille paras asuinpaikka on joko yksi huone tai koko asunto, jossa se saa kulkea vapaasti. Terraariot ovat niille aivan liian pieniä. Talossa tulee tietysti olla lattialämmitys, ettei konna vilustu."


        http://www.maakilpikonna.com/html/hoito.html


        "Yleisestà kÃsityksestà huolimatta maakilpikonnan hoito lemmikkinà on vaativaa. Maakilpikonna on itse asiassa yksi vaativimmista lemmikiksi myytÃvistà terraarioelÃimistÃ. -- Asunto, johon kilpikonna hankitaan, tulisi olla vedoton, muuten kilpikonna sairastuu helposti. -- Virheet maakilpikonnan hoidossa aiheuttavat nopeasti korjaamattomia vaurioita. Siksi maakilpikonna soveltuu aika huonosti lasten lemmikiksi, eikà lasta saisi koskaan jÃttÃà maakonnan kanssa kahden. -- Usein kÃy myös niin, ettà lapsi, tottumattomana kÃsittelijÃnÃ, vahingoittaa kilpikonnaa pysyvÃsti - tahallaan tai vahingossa. -- Maakilpikonnan sympaattinen ulkonÃkö voi myös pettÃÃ, sillà kilpikonna on matelija, eikà hoivattava sylilemmikki. -- Usein kÃykin niin, ettà ensin niin suloinen kilpikonna saa aiemmin niin kilpikonnista pitÃvÃn lapsen kyllÃstymÃÃn uuteen lemmikkiinsà muutamassa pÃivÃssÃ. Matelijalla on sen oma elÃmÃ, eikà se kesyyntyessÃÃnkÃÃn luovu tÃysin itsenÃisyydestÃÃn. Kilpikonnaa ei saisi nostaa vastoin sen tahtoa terraariosta vain siksi ettà ihmiset tahtovat sità katsella.


        http://www.matelijat.info/maakilpikonna/hankinta.html


        "Maakilpikonnien ja muidenkin matelijoiden maahantuonti oli pitkään Suomessa kiellettyä, ja melkein kaikki yli kymmenvuotiaat Suomessa elävät maakilpikonnat on salakuljetettuja ja luonnosta kerättyjä yksilöitä. -- Myös nelivarvaskilpikonnia tuodaan Suomeen, ja näistä osa on kiintiön puitteissa luonnosta kerättyjä ja osa kasvatettuja. -- Suuri osa eläinkaupoissa myytävistä kreikan- ja nelivarvaskilpikonnista on luonnosta kerättyjä tai tarhattuja. Tarhattu poikanen on teoriassa syntynyt vankeudessa. Käytännössä poikasten emokilpikonna on kerätty luonnosta munia kantavana ja munat on haudottu poikasiksi, jotka sitten myydään lemmikkimarkkinoille. Kilpikonnanpoikasten kuljettaminen ulkomailta stressaa eläimiä ja heikentää niiden vastustuskykyä tauteja vastaan. Eläimet ovat voineet tulla Suomeen useamman välikäden kautta. Lisäksi monet eläinkaupat eivät osaa tai välitä hoitaa kilpikonnia oikein, mikä tietysti heikentää niiden kuntoa entisestään. Sloveniasta tuoduilla kreikankilpikonnan poikasilla voi myös olla runsaasti suolistoloisia. -- Maakilpikonnat ovat matelijoista ehkä sympaattisimman näköisiä, ja monet kuvittelevat niiden olevan mukavia lapsille sopivia lemmikkejä. Maakilpikonnien menestyksekäs pitäminen ja kasvattaminen on kuitenkin melko haastavaa puuhaa, ja konnan pitäminen terveenä ja tyytyväisenä vaatii omistajalta paljon tiedonkeruuta ja vaivannäköä. Valitettavasti vielä nykyäänkin maakilpikonnista on tarjolla paljon virheellistä tietoa ja jopa kuolettavan vaarallisia hoito-ohjeita."


      • vanhaan
        olen nähnyt kirjoitti:

        lasten hoivaavan eläimiä...liiankin monta kertaa. Selkeästi useimmissa tapauksissa eläimen elämä on päättynyt ennen aikojaan kun se on jätetty yksin lapsen hoteisiin.
        Tätisi tuskin on elänyt koko elämänsä siinä huoneessa ja häntä on tuskin sinne laitettu jotta muut voisivat häntä ikkunasta pällistellä ja rehennellä että "tämmönen sitten tuli hankittua". Ja tätisi saanee asianmukaista hoitoa, mitä ei läheskään jokainen kilpikonna saa, usein ovat täysin asiaa tuntemattomien ihmisten käsissä jotka eivät ole edes kuulleet koskaan sanaa "lämpölamppu". Näitä on nähty. Kilpikonnia pidetään ties missä, monesti pahvilaatikossa että pysyy pois jaloista ja sille syötetään kaurapuuroa ja tonnikalaa, lehtisyöjälle.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000000106&posting=22000000014766809


      • dfdsfds
        vanhaan kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000000106&posting=22000000014766809

        Parasta olisi, Jos nämä vastuuttomat vanhemmat jotka ottivat kilpikonnat kakaroidensa leluksi, Saisivat sakot ja kilpikonnat palautettaisiin oikeille asuinseuduilleen, Ja niitä alettaisiin suojelemaan todenteolla... Olen itsekin sitä mieltä, Ettei kilpikonna viihdy pienessä terraariossa, Eikä lattialla liikkuminenkaan silloin tällöin korvaa kokonaan luontoa, Ja näiden typerien vanhempien kakaroiden lemmikeiksi ostetut kilpparit eivät usein pääse ikinä pois terraariosta. Olin kreikassa lomalla, Ja näin maakilpikonnia eräällä vuorenrinteellä, Ja niillä oli siellä paljon terraarioon verrattuna valtavasti, Ja nyt ymmärränkin ettei kilpikonna viihdy missään normaalimittaisessa terraariossa, Ehkä joku huoneen kokoinen voisi olla riittävä.


      • marsu1
        konna2 kirjoitti:

        Kerrotko vielä miten tarhassa syntyneen kilpikonnan ottaminen lemmikisi vähentää luonnonkantoja..?
        Ja sitten ,jos tämä palsta voitaisiin pitää jatkossa konnien hoitoon keskittyvänä keskustelupalstana. Nämä "kettutyttöjutut" alkaa jo riittää.

        Sinäkö määrittelet mitä täällä kirjoitetaan? Ei tämä ole "konnienhoitoon erikoistunut palsta" vaan kilpikonna-palsta.
        Sana on vapaa kaikille ja hyvä että erilaisia kirjoituksia esiintyy!


      • konna2
        marsu1 kirjoitti:

        Sinäkö määrittelet mitä täällä kirjoitetaan? Ei tämä ole "konnienhoitoon erikoistunut palsta" vaan kilpikonna-palsta.
        Sana on vapaa kaikille ja hyvä että erilaisia kirjoituksia esiintyy!

        "Sinäkö määrittelet mitä täällä kirjoitetaan? Ei tämä ole "konnienhoitoon erikoistunut palsta""

        En määrittele ,sen enempää kuin sinä määrittelet mihin tämä palsta on erikoistunut ja mihin ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4220
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2141
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      551
      1687
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1415
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1147
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1068
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      957
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      868
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    Aihe