Kerron nyt vähän omaa tarinaani lyhyesti ja toivon mahdollisesti löytäväni kohtalotovereita, neuvoja kommentteja oikeaan suuntaan... Lapsuuteni olen asunut isäni ja siskoni kanssa uusio perheessä pk seudulla. Pienenä kävin perheneuvolassa, koska en totellut ja lintsasin koulusta. Isä joi ja oli agressiivinen, aina sai pelätä mennä kotia ja nukkua.
Muutin 15 vuotiaana kotoa pois toiselle puolen suomea opiskelemaan. Viina ei minua ikinä juurikaan vienyt, mutta väärään seuraan eksyin kyllä aina. Vaihdoin koulua ja vuoden seurustelin ja rakastin liikaa, mies petti mua. Pyörin taas väärässä seurassa oli viinaa ja rikollisuutta. Huumeita vastaan olen aina ollut kovasti ja pysynyt erossa. Vuosi vierähti ja tulin raskaaksi miehelle jotai ei kiinnostanut auttaa millään tavalla kun päätin tehdä abortin. Masennuin ja olin 3kk pihalla kaikesta. Nukuin vaan ja en jaksanut huolehtia juuri mistään. Söin efexoria ja myöhemmin cipralexia.
Sain vähän päätäni kasaan työntäyteisen kesän jälkeen ja muutin pk seudulle takas toivoen kaiken pahanolon jäävän. Lopetin lääkkeiden syömisen ja pian olin taas juttelemassa psykologin kanssa ja aloitin uudelleen syömään cipralexia.. Aloin tekemään kahta työtä ja kaverit jäivät. Jossain vaiheessa lääkkeet jäivät kun en kerennyt käymään apteekissa tai jotain. Samaa on nyt jatkunut kohta kolme vuotta ja montaa päivää en ole voinut olla murehtimatta ja voimatta pahoin henkisesti.
Miehiä olen tapaillut, mutta aina kaikki vaan loppuu.. En osaa olla uskollinen tai tyytyväinen mihinkään. Olen stressaantunut ja joka päivä on raskasta. Vapaapäivät menee hermoilemiseen jostain asiasta ja koko ajan joku ärsyttää.. Uskon että tämän vuoksi minulla ei juuri ole kavereita nyt. On yksi mies joka tykkää musta tämmösenä ja on hyvä mulle. Se vaan asuu 300km päässä ja musta ei kaukosuhteeseen ole. Ainoita hetkiä jolloin olen onnellisen on sillon kun olen jossain missä on luontoa ja pientä tekemistä. Vaikka halkojen kasaaminen on mun mielestä tosi rentouttavaa..
Olen ollut tässä umpikujassa monta vuotta ja alan olla aika loppu. Olen miettinyt monia vaihtoehtoja ja kohta on aika tehdä joku radikaali muutos elämässä. Olisi ihanaa muuttaa johonkin enemmän maalle, mutta ajattelen sielä työsaannin olevan huomattavasti vaikeampaa..
No tässä jotain mun elämästä.
Paljon jäi kirjoittamattakin...
Muutin 15 vuotiaana kotoa pois toiselle puolen suomea opiskelemaan. Viina ei minua ikinä juurikaan vienyt, mutta väärään seuraan eksyin kyllä aina. Vaihdoin koulua ja vuoden seurustelin ja rakastin liikaa, mies petti mua. Pyörin taas väärässä seurassa oli viinaa ja rikollisuutta. Huumeita vastaan olen aina ollut kovasti ja pysynyt erossa. Vuosi vierähti ja tulin raskaaksi miehelle jotai ei kiinnostanut auttaa millään tavalla kun päätin tehdä abortin. Masennuin ja olin 3kk pihalla kaikesta. Nukuin vaan ja en jaksanut huolehtia juuri mistään. Söin efexoria ja myöhemmin cipralexia.
Sain vähän päätäni kasaan työntäyteisen kesän jälkeen ja muutin pk seudulle takas toivoen kaiken pahanolon jäävän. Lopetin lääkkeiden syömisen ja pian olin taas juttelemassa psykologin kanssa ja aloitin uudelleen syömään cipralexia.. Aloin tekemään kahta työtä ja kaverit jäivät. Jossain vaiheessa lääkkeet jäivät kun en kerennyt käymään apteekissa tai jotain. Samaa on nyt jatkunut kohta kolme vuotta ja montaa päivää en ole voinut olla murehtimatta ja voimatta pahoin henkisesti.
Miehiä olen tapaillut, mutta aina kaikki vaan loppuu.. En osaa olla uskollinen tai tyytyväinen mihinkään. Olen stressaantunut ja joka päivä on raskasta. Vapaapäivät menee hermoilemiseen jostain asiasta ja koko ajan joku ärsyttää.. Uskon että tämän vuoksi minulla ei juuri ole kavereita nyt. On yksi mies joka tykkää musta tämmösenä ja on hyvä mulle. Se vaan asuu 300km päässä ja musta ei kaukosuhteeseen ole. Ainoita hetkiä jolloin olen onnellisen on sillon kun olen jossain missä on luontoa ja pientä tekemistä. Vaikka halkojen kasaaminen on mun mielestä tosi rentouttavaa..
Olen ollut tässä umpikujassa monta vuotta ja alan olla aika loppu. Olen miettinyt monia vaihtoehtoja ja kohta on aika tehdä joku radikaali muutos elämässä. Olisi ihanaa muuttaa johonkin enemmän maalle, mutta ajattelen sielä työsaannin olevan huomattavasti vaikeampaa..
No tässä jotain mun elämästä.
Paljon jäi kirjoittamattakin...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.