Soini on suosituimpi,

Lukekaa näiden onnettomien räpeltäjien kirjoituksia ja solvauksia Soinista kuukaudesta toiseen.
Lapsenomaiset kirjoittelut eivät vaikuta Soinin suosioon, mutta todistavat kirjoittajien henkisen tason.
Elämässä ei tunnu olevan muuta sanottavaa, kuin että Soini on paska.
Teistä ei suurta vaaraa poliittisesti ntule olemaan. Huutonne ei kanna edes suon toiselle laidalle.
9306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

eräs Ipu-aktiivi.

"Huutonne ei kanna edes suon toiselle laidalle"

Äänestä

kuitenkaan ministerin paikoille pääse.

Äänestä

- Kyllä kansa tietää. Tämä on kovaa proosaa, Soini kommentoi Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa perussuomalaisten nousu on ollut faktaa jo presidentinvaaleista alkaen.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1557741

Satakunnan Kansa kysyi, kuka puolueiden puheenjohtajista ymmärtää tavallisten ihmisten arkea.

Reilu viidennes asetti Soinin ykköseksi. Seuraavina tulivat Matti Vanhanen (kesk) yhdeksän, Jutta Urpilainen (sd) kahdeksan ja Päivi Räsänen (kd) sekä Jyrki Katainen (kok) kumpikin kuuden prosentin kannatuksella.

Äänestä
  • "Puolue on johtajansa näköinen - valitettavasti" -sanotaan tänään Iltalehdessä.
    Rantojen miestä muistuttava Soini on turvallinen valinta kaikille Lasol vetoisille "arjen asiantuntijoille".

    Äänestä

  • humalassa tänäänkin? kirjoitti:

    "Puolue on johtajansa näköinen - valitettavasti" -sanotaan tänään Iltalehdessä.
    Rantojen miestä muistuttava Soini on turvallinen valinta kaikille Lasol vetoisille "arjen asiantuntijoille".

    keskisuuri wirvoitusjuomatehdas suunnittelee lanseeraavansa kovaprosenttisen pönöbissen.

    Panimolähteriden mukaan puoliviralliset koemasitiaiset on jo juotu, mutta metsien miehiä vetävä nimi puuttuu.
    Tölkeissä lanseerattavan olutuutuuden kylkiäisenä tulee kertakäyttöinen musta SS-korkkiruuvipinssi.

    Äänestä

  • pönöbisselle? kirjoitti:

    Sanoi Rantojen Reiska, kun uutta pönökaljaa maistoi.
    Pönö-Siideri puolestaan toimii kuulemma tehokkaasti pimppalakon laukaisijana.

    Äänestä

  • humalassa tänäänkin? kirjoitti:

    "Puolue on johtajansa näköinen - valitettavasti" -sanotaan tänään Iltalehdessä.
    Rantojen miestä muistuttava Soini on turvallinen valinta kaikille Lasol vetoisille "arjen asiantuntijoille".

    Ongelma on sekä vasemmistossa että keskustassa, molemmat vuotavat perussuomalaisiin.

    Jutta Pinta Urpilainen on vanhanaikainen naispuolinen Erkki Jakopoliitikko Tuomioja, hän jonkin aikaa
    hihkuu mutta kun tulokset jäävät ohkaisiksi ja ehdotukset olemattomiksi - EI SIIS OLE MIKÄÄN ONGELMA JAKAA TOISTEN RAHOJA VAAN NIIDEN HANKKIMINEN ON - Paavo Taistotanner Lipponen ja Eero Juntta Heinäluoma ovat jälleen epävirallisesti vallassa ja kahvassa.

    Matti Seurustelija Vanhanen ei ikävä kyllä vakuuta ketään ja hänelle on nopeasti katsottava työpaikka Sitrasta tai Suomen pankista tutkimusaiheena Idänkaupan veto ja EU:n työntö Suomessa minun aikanani ja sen jälkeen.

    Matti Rumpali Korhonen ei osaa soittaa oikeaa kansaan vetoavaa säveltä. Lopputulos:

    Kokoomus ja keskusta jatkavat hallituksessa mutta olisi hyvä ottaa perussuomalaiset mukaan hallintaan yhdessä vihreiden/kristillisten kanssa.

    Paitsiossa jatkaa SDP joka hakee jotain vaikkapa uutta johtajaa tms. ja Vasliitto joka hakee itseään maahanmuutajien ja homojen joukosta: joka vähemmistöihin ryhtyy se vähemmistöihin hukkuu.

    Palkkatyöläisten etuja ajaa koko hallitusjoukko kuitenkin perussuomalaiset eniten kansan mielestä. Jos jokin puolue hylkää veronmaksajan kuuntelemisen ja alkaa pönöttää syöttötariffeista (sosiaalituesta viherenergialle) tehtaiden ja työpaikkojen alasajosta metallissa (saastumisvaaran takia) ja ulkomaalaisten massiivisesta elättämisestä Suomessa ja paapomisesta, niin puolue on vaaleissa
    henkitoreissaan.

    Tähän perustuu lähiajan politiikka.

    Äänestä

  • "Törkiksen Täräystä" kirjoitti:

    Sanoi Rantojen Reiska, kun uutta pönökaljaa maistoi.
    Pönö-Siideri puolestaan toimii kuulemma tehokkaasti pimppalakon laukaisijana.

    miksi transusitukka tuodaan markkinoille mustassa muoviputelissa,mutta "törkiksen täräys" mustan SS-korkinavaajapinssin kera tölkissä?
    Asiallista infoa kyseli utelias Arska.

    No,miten muutoin putelin sais pois hanurista?

    Äänestä

onks sul ny peräpukamalääkitys ihan kohallaan?
Mees kattoon peiliin ja pyllistä,kyllä se punahelmainen sieltä näkyy..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuin koskaan. kirjoitti:

Lukekaa näiden onnettomien räpeltäjien kirjoituksia ja solvauksia Soinista kuukaudesta toiseen.
Lapsenomaiset kirjoittelut eivät vaikuta Soinin suosioon, mutta todistavat kirjoittajien henkisen tason.
Elämässä ei tunnu olevan muuta sanottavaa, kuin että Soini on paska.
Teistä ei suurta vaaraa poliittisesti ntule olemaan. Huutonne ei kanna edes suon toiselle laidalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu