Kesälomalaisena tulee kierreltyä näitä maakuntien sivukyliä aktiivisemmin. Erilaisia kesäajan turistihoukuttimia näkee teiden varsilla paljon, pieniä myymälöitä, kirppiksiä ja kahviloitakin. Yhteistä näissä on se, että opasteet paikkoihin on tehty itse, yleensähän ne ovat huteria puukeppi/lautavirityksiä, missä teksti on tehty itse kirjoittamalla tai kaivertamalla.
Kokemäen Korkeaojalla on tien varressa myös kesäkahvila. Erikoista tässä on se, että paikan opaste on Tiehallinnon virallinen opastemerkki 725 - ilmeisesti kaksikin opastetta kaksisuuntaisella tiellä.
Missä puitteissa kesäkahvilaa sitten pidetään, se jäi epäselväksi. Näköhavainnon mukaan kyseessä on omakotitalon yhteydessä oleva kahvinjuontipaikka, ei mikään liikehuoneistossa toimiva yritys.
Harvoin näkee näin pienessä mittakaavassa toimivan yrityksen saavan tällaista vetoapua valtiolta. Kaikesta päätellen Kokemäellä on hyvin vaikutusvaltaisia poliitikkoja tms. merkkimiehiä, jotka hoitavat oman kunnan liikenneasiat kuntoon.
Samalla voisivat nämä merkkimiehet hoitaa kuntoon myös itse tiet. Ainakin Sääksjärven ympäristössä niiden kunto on alle arvostelun.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei niin kovin kaukana kokemäeltä pitää näyttelyjä ja myy taulujaan eräs taiteilija.
ainakin kaksi destian opastetta risteyksissä 10-15 km:n päässä ovat opastaneet tähän paikkaan 90-luvulta saakka. lähempänä taiteilijan "ateljeeta" on vielä lisää.
taiteilijaa ei oman kylän ulkopuolella tunneta käytännössä lainkaan, mutta opasteiden perusteella häntä voisi kuvitella maan merkittävimmäksi.
näitä merkkejä saa pystytettyä, jos on a) suuret luulot itsestään ja b) kyky suhteilla pelaamiseen.
Jokainen palveluja tarjoava yritys (tai esim: museo, näyttelytila, nähtävyys yms.) on oikeutettu opasteeseen. Merkki maksaa. Merkit eivät ole tiehallituksen antamia vaan heidän tarjoamansa maksullinen palvelu!
Myös kateellisten kannattaisi ottaa asioista selvää, eikä pelkästään kadehdettavien.
Ei noita merkkejä saa pelkästään rahalla.
Pitää jättää hakemus Tiehallinnolle ja saada lupa merkin pystytykseen.
hyvä esimerkki yrittäjyydestä.