Demarit

Porvarihallitus on toistuvasti pudottanut korkeilla virkapaikoilla olevia demareita asemistaan.

seuraava putoaja tulee olemaan sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Ilman kupruja edennyt viranhoito ei riitä porvarihallitukselle. Nyt pitää olla ei-demari.

Eli porvarihallitus on julistanut demarit kakkosluokan kansalaisiksi, jotka eivät ole valtiovallan suojeluksessa.

On tosi mielenkiintoista seurata, että millä lauseilla tämä porvarihallituksen uusi löytö kanliapäälliköksi saadaan paperilla näyttämään Viljasta ansioituneemmalta. Ei-demari kun ei riitä oikeuskanslerille.

Ettei taas kävisi kuten viimeksi Seppo Kääriäiselle, joka nimitti kepulaisen. Ja jätti nimittämättä ansioituneemman naishakijan.

No valtio tuomittiin maksamaan vahingonkorvausta. Ja tätä korvausta ei tietenkään maksanut Kääriäinen vaan tietenkin veronmaksajat.

Tämä porvarihallituksen julistama virkakielto herättää varmaan myös kansainvälistä huomiota. Eli saattaapa asia päätyä vielä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavaksi.

Tätä on porvarihallituksen politiikka vuonna 2008.
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt puretaan demarimafian valtaa.

Äänestä

Demarit on 30 vuotta kestävällä pressa kaudellaan nimittäneet niin paljon pätemättömiä vasureita johtopaikoille ja yliopiston johtoon että Suomi alkaa muistuttaa Guubaa.
Menee seuraavilta oikeisto pressoilta ainakin 30 vuotta saada Suomi normaalitilaan eli oikeus ja demokratia valtioksi.

Äänestä

Demareilla on kautta aikain ollut todellista parlamentaarista kokoaan suurempi osuus johtavista virkamies nimityksistä. Tämän seurauksena joka toinen johtava virkamies on taustaltaan jäsenkirja demari. Demarinimityksissä useinkin (puoluekirja) sopivuus on ohittanut hakijan pätevyyden.

Suomen Kuvalehdessä oli vuosi sitten kirjoitus demarihegemonian vähentämisen tarpeesta eräänä nykyhallituksen kirjoittamattomana toimintaperiaatteena.

Tämän jälkeen on tuotu julkisuuteen esille korkeimpien virkamiesten palkkauudistus. Uudistuksen tarkoituksena on saada johtavien julkisen sektorin virkojen palkkaus kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin verrattuna. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa viran hakijan pätevyys ohittaa jäsenkirjan.

Haluamme parhaita, ei puoluepoliittisesti sopivimpia henkilöitä johtamaan virkamieskuntaamme. Edellä mainittu huomioiden, ovat myös demarit tervetulleita hakemaan vakanssia virkamies eliitin joukossa.

Äänestä

Vastahan porvarihallitus on aloittanut demarien virkakieltojärjestelmää! Nyt poistuneessa järjestelmässähän ainoastaan jäsenkirjademari saattoi saada viran. Surullisia esimerkkejähän tästä riittää esim. Tarja Halosen jäljiltä
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


virkakiellossa? kirjoitti:

Porvarihallitus on toistuvasti pudottanut korkeilla virkapaikoilla olevia demareita asemistaan.

seuraava putoaja tulee olemaan sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Ilman kupruja edennyt viranhoito ei riitä porvarihallitukselle. Nyt pitää olla ei-demari.

Eli porvarihallitus on julistanut demarit kakkosluokan kansalaisiksi, jotka eivät ole valtiovallan suojeluksessa.

On tosi mielenkiintoista seurata, että millä lauseilla tämä porvarihallituksen uusi löytö kanliapäälliköksi saadaan paperilla näyttämään Viljasta ansioituneemmalta. Ei-demari kun ei riitä oikeuskanslerille.

Ettei taas kävisi kuten viimeksi Seppo Kääriäiselle, joka nimitti kepulaisen. Ja jätti nimittämättä ansioituneemman naishakijan.

No valtio tuomittiin maksamaan vahingonkorvausta. Ja tätä korvausta ei tietenkään maksanut Kääriäinen vaan tietenkin veronmaksajat.

Tämä porvarihallituksen julistama virkakielto herättää varmaan myös kansainvälistä huomiota. Eli saattaapa asia päätyä vielä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavaksi.

Tätä on porvarihallituksen politiikka vuonna 2008.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu