Millaista kohtelua olette saaneet?

*Haluaisinkin

katotaan kuin halpaa makkaraa,,"pilasin elämäni" ja jaadi jaadi daa,,vaikken edes ollut yhtä nuori kuin sinä..näytän kuulema 17vltä =D kaupungissa ei niinkään katota..paperit kyllä kysytään kaikkialla..

Ja jos tuleekin, niin en ole niitä huomioinut.
Elän omaa elämääni muiden mielipiteistä piittaamatta.

HEI!
Eikö se ole jokaisen oma asia milloin on valmis äidiksi tai isäki..? Kannattaa tehdä kuitenkin selväksi esim.tarhassa että haluat että sinua kohdellaan niin kuin muita vanhempia.. itse oli 20 vuotisas kun esikoiseni syntyi ja silloin minusta tuntui, että minua kohdeltiin kuin lasta. Otin asian puheeksi ja käytös minua kohtaan muuttui.. kannattaa pitää puoliaan ja älä anna tätejen alkaa "pomottaa".. Jaksamisia!
Ja äiteys on maailman ihanin asia.. nauti ajasta jolloin lapsi on pieni..

Hei!
Itse sain lapseni 17 vuotiaana. Silloin kun odotin vauvaa niin sain kyllä "voi herranen aika" kommentteja aika tiheään, mutta en ole ottanut niitä kuuleviin korviini. Laitoksella sain heti sosiaalialan työntekijät tueksi ja "kimppuuni" jotka kävivät jotain kuukauden välein katsomassa miten pärjätään.

olen nyt 23 vuotias tämän syksyn ekaluokkalaisen äiti..
nykyään enää ketään ei jaksa kiinnostaa se kuinka nuorena esikoiseni sain, alkuun raskauteni kylläkin oli kylän kuuma puheenaihe..
eivät meinanneet synnäriltäkään silloin pois päästää, kun olisivat kuulema halunneet "opettaa" hoitamaan lasta ennen kotiutumista, itkun kanssahan sieltä sitten omin luvin neljäntenä päivänä kotiuduttiin..
hyvin vaihtelevaa suhtautuminen on ollut, mutta onneksi pääosin asiallista..

Ite oon 21-vuotias 3-vuotiaan tytön äiti, ja en ole päivää nähnyt jolloin kommentteja ei olisi tullut. Tarhassa mua kohdellaan kuin muitakin äitejä, synnärillä taas kätilöt vittuilivat joka ikisestä asiasta. Siellä tuli hormonien hyrräämisen takia itku monta kertaa, nykyään en piittaa enää paskaakaan. Mitä se muille kuuluu, missä iässä olen tehnyt lapsen? Yleensä käsken henkilöitä huolehtimaan vain omista asioistaan, jos jotain tulevat sanomaan. Minä hoidan lapseni yhdessä isänsä kanssa, käyn viikot koulua kun lapseni on isällään, viikonloput lapsi on taas mun luona. Ja koulusta tulee kiitettäviä arvosanoja, lapsi on sopeutunut tilanteeseen ja on onnellinen ja erittäin rakastettu. Lapseni isän kanssa olemme hyviä ystäviä.
Viinaa emme juo kumpikaan, muista päihteistä puhumattakaan.
Olen tehnyt päätelmän, että minun ei tarvitse elämäni kuvioita kenellekään selitellä. Tietysti ystävilleni koulussa olen kertonut kuviot, se on eri asia. Mutta vihaisten mammojen katseisiin suhtaudun niin, että he eivät olisi koskaan uskaltaneet pitää lasta tai ottaa siitä vastuuta 50-luvulla omassa nuoruudessaan, jolloin aviottomat lapset olivat "perkeleen äpäriä". Nykyään tilanne on eri ja jos se on jonkun ongelma, niin voi hitsinpimpula. Mä olen tehnyt omat päätökseni ja niistä olen kantanut vastuun, enkä kadu. Aina jostain löytyy joku ihminen joka vittuilee jostain tai aukoo päätä, ei mun tarvii elää niin että ees yrittäisin miellyttää muita. Isäni on kyseisen ohjeen antanut.