Terve toverit!
Ajattelin näin ajoissa alkaa muistuttaan tulevista vaaleista. Itse edustan äärivasemmistoa eli kommunisteja, mutta kaikkien vasemmalle kääntyvien puolueiden on oltava nyt aktiivisia ja saatava kansa äänestään mahdollisimman paljon. Nyt ei enään näissäkään vaaleissa varaa hukata ääniä porvareille. Monessa kunnassa olot ovat tuskallisia. Esim. valtion pakotteet sosiaali- ja terveysmenoihin rasittavat. VASEMMISTON ON NYT KORKEA AIKA YHTYÄ JA ALKAA TYÖSKENTELEMÄÄN KANSALAISTEN HYVÄKSI, tai kohta on liian myöhäistä.
Kansa on saatava järkiinsä ja äänestämään vasemmistoa. Toivottavasti te SDP:n porukat Jutan johdolla olette edelleen vasemmistolaisia kuin kääntymässä keskustaan!!
Ajattelin näin ajoissa alkaa muistuttaan tulevista vaaleista. Itse edustan äärivasemmistoa eli kommunisteja, mutta kaikkien vasemmalle kääntyvien puolueiden on oltava nyt aktiivisia ja saatava kansa äänestään mahdollisimman paljon. Nyt ei enään näissäkään vaaleissa varaa hukata ääniä porvareille. Monessa kunnassa olot ovat tuskallisia. Esim. valtion pakotteet sosiaali- ja terveysmenoihin rasittavat. VASEMMISTON ON NYT KORKEA AIKA YHTYÄ JA ALKAA TYÖSKENTELEMÄÄN KANSALAISTEN HYVÄKSI, tai kohta on liian myöhäistä.
Kansa on saatava järkiinsä ja äänestämään vasemmistoa. Toivottavasti te SDP:n porukat Jutan johdolla olette edelleen vasemmistolaisia kuin kääntymässä keskustaan!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän teillä ole edes kansanedustajia.
Vai, kuvitteletko, että muut yhtyisi kommunisteihin.
Muutamia jäänne kommunistejahan kyllä löytyy..mm. Halonen...Hassi...Tennilä..Tiusanen...ja varmaan muutama vielä. Mutta hekin lähinnä jo porvareita, tapoineen.
yhy lampaaseeen, muista laittaa kumisaappaat jalkaan. Muuta yhtymistä ei kyllä keksi kommunisteille.
että ihan oikeasti on tehtävä jotain, jotta oikeiston valta saadaan purettua. Jokaisella puolueella on omat päämääränsä, eikä tarkoitus ole hitsautua yhteen, vaan aloittaa jonkinlainen yhteistyö keskenään. Onhan meillä kaikilla päämääränä kansalaisten hyvinvointi ja usko parempaan tulevaisuuteen.
Esimerkiksi Vanhanenkin väläytti, että työaikaa pitäisi pidentää entisestään. Jo nyt työttömiä on runsaasti markkinoilla. Työtähän voitaisiin aina jakaa. Nykytahdilla ihmisten jatkuvaa stressaantumista/työuupumusta voitaisiin edes hidastaa. Nykyään suurin osa työkyvyttömyyseläkkeelle johtavista syistä on mielenterveyden ongelmat.
Vanhasen perusteena oli, että työaikaa lisäämällä pidettäisiin kurissa työ- ja eläkemenot, mutta kyllä siitäkin kuluja tulee, kun alkaa keski-ikäisiä putoilemaan, vaikka olisi 10-15 vuotta "tehokasta" työaikaa jäljellä.
Tämä oli nyt vain yksi esimerkki kokoomuksen/keskustan ajamista aloitteista kansanterveyden heikentämiseksi. Toisena esimerkkinä voisi mainita päivähoitomaksujen korotukset, joista korotettava osuus menisi suoraan valtion pussiin, eikä jäisi kuntien hyödynnettäväksi kattamaan menoja. Eli taas vähäosaiset kärsisivät. Onneksi kunnilla on valta päättää, pistävätkö korotukset käytäntöön. Meillä Tampereella hinnat taitavat pysyä ennallaan.
"Entistä" Suomen hyvinvointivaltiota oli perustamassa SKDL, minkälaista porukkaa tarvittaisiin nykyäänkin. Silloin yhteistyössä kommunistien kanssa oli entinen Maalaisliitto eli nykyinen Keskusta, joka nykyään ajaa aika äärioikeistolaista politiikkaa. Nykyään he vähät välittävät köyhälistöstä, kuten Vanhanenkin eräässä mediakeskustelussa paljasti.
Koko itäblokki oli kieroa.
DDR tapatti jopa omia kansalaisiaan, vain mielipiteen vuoksi.
Kuka noita enhään kaipaa.
Neuvostoliitossakin, kuin DDR :ssä ym.
Piti olla lupa, kun menit naapurikaupungissa käymään.
Aikatauluineen, aikarajoituksineen. Piti ilmoittautua kopeilla.
Kuka kumma tuota haluaisi, enään.
kommunistien toimesta sodan jälkeen 1980-luvulle asti, kun SKDL oli voimissaan?
Teille aatetoverit
Hyvä on herätellä vasemmiston ihmisiä äänestämään syksyn kunnallisvaaleissa. Mutta ketähän sitä äänestäisi, kun niin monet meidän edustajamme ovat jo vuosien ajan pettäneet. Niin demarit kuin kommaritkin. Molemmat olivat yhdessä hassaamassa ns. punapääomaa, jos oikein muistan. Tämän päivän hesarissa oli kaiken huippu: Siinä kerrottiin vanhusten hoivapalveluja tuottavasta yhdistyksestä, jonka johtaja on demari, entinen demariministeri myös on kytköksissä em paikkaan. Oli aika roisia tarinaa. Ei oikein käy duunarien edustajilta kapitalistihommat. Pysykää siis erossa niistä. Monilta paikkakunnilta kuuluu ikäviä juttuja siitä, miten demarit ja entiset kommarit rullaavat kunnan omaisuutta uusiin puihin. Taitaa olla viisainta katsoa vain sivusta, kun työväenpuolueet häviävät Suomen puoluekartalta. SE ON NIIN SURULLISTA
Kaikissa poliittisissa ryhmissä on oman edun tavoittelijoita ja hyväveli-järjestön "politiikkoja".
Ajatuksenani on saada koottua vasemmisto yhteen, tavoitteena syksyn vaalivoitto. Ei sen syvempää. Jokaisessa kunnassa oltava tarkkoina näistä "oman edun tarkkailijoista".
Ja suomen vasemmisto ei tule häviämään puoluekartalta.