Terve toverit!
Ajattelin näin ajoissa alkaa muistuttaan tulevista vaaleista. Itse edustan äärivasemmistoa eli kommunisteja, mutta kaikkien vasemmalle kääntyvien puolueiden on oltava nyt aktiivisia ja saatava kansa äänestään mahdollisimman paljon. Nyt ei enään näissäkään vaaleissa varaa hukata ääniä porvareille. Monessa kunnassa olot ovat tuskallisia. Esim. valtion pakotteet sosiaali- ja terveysmenoihin rasittavat. VASEMMISTON ON NYT KORKEA AIKA YHTYÄ JA ALKAA TYÖSKENTELEMÄÄN KANSALAISTEN HYVÄKSI, tai kohta on liian myöhäistä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mukavasti menee täällä portugalissa.
Vähän siellä oli rahoja hukassa ennen lähtöä.
Jokohan löytyneet ?
Vasemmisto saavutta tavoitteensa vain silloin, kun joukkojen johtoon valitaan henkisesi tasapainoisia henkilöitä. Olemme nähnee kautta historian, että änkyröiden johdolla edessä on tuho. Vai kertokaapas, missä on kansa ollut tyytyväinen ja elämä jatkunut ilman verenvuodatusta, jos maan johdossa on ollut änkyrä? Ei missään koko ihmiskunnan historiassa.