Pakkoruotsittaja Kanerva on kielipolitiikan uhri

Pakkoruotsittaja Ilkka Kanerva oli säälittävä ulkoministerinä. Hänen tapaamisensa Usa:ssa
olivat kauhistuttavia kokemuksia toimittajille, isännille ja todennäköisesti Kanervalle
itselleen.

Kanervan puhe Valkoisessa talossa oli suomalaisen kielipolitiikan hedelmä. Hänen
sisälukutaitonsa ei riittänyt siedettävän puheen pitämiseen. Yleisön ilmeistä huomasi
kuinka vaivautuneeksi se itsensä tunsi. Heidän ajatuksensa oli vaivautunut siksi että
ulkoministeritason mies oli kerrassaan noin kielitaidoton. Englannin kieliselle
kuulijalle oli sietämätöntä kuulla Kanervan takeltelevaa ja huonosti äännettyä
mongerrusta paperilta luettuna. Kuulijan päässä kävi jatkuvasti ajatus että "saakohan se
nyt seuraavan sanan suustaan ulos ja miten se sen ääntää hassusti?" Heille oli selvää
että keskustelu aiheesta paperilta luetun puheen jälkeen on pientä pintaräpeltelyä.

Nyt meillä on Stubb joka on kielitaitoinen ja sanavalmis monella kielellä. Sanavalmius
kärsii kovasti kun ei voi kertoa asioita itselleen tuttulla kielellä. Stubb kiittää
ulkoministerin paikastaan ex-ulkoministeri Kanervaa joka on oman kielipoliitiikkansa
uhri. On se hienoa huomata kuinka uhrautuvainen niin omahyväinen ja mielestäni
vastenmielinen poliitikko voi loppujen lopuksi olla. Kanerva ansaitsisi muutaman
muistutuksen (sähköpostin) kansalaisilta omista töppäilyistään joihin kuuluu
mm. pakkoruotsin kannattaminen, perinteinen ruotsinkielisten rahatahojen mielistely
ja ruotsinkielisten puolesta uhrautuminen, kielitaidottomuus ja tekstiviestijupakka.

Kanervan kielitaito taitaa kattaa vain ruotsin. Ei mies joka osaa vain ruotsia voi
millään olla hyvä vaihtoehto Suomelle.Sellainen ulkoministeri yksinkertaisesti ei
pysy kahvipöytäkeskusteluissa mukana ja jää auttamattomasti keskustelun ulkopuolelle.

Ei Kanerva pysty luomaan minkäänlaista verkostoa kenenkään ulkomaalaisen kanssa.
Kukaan ei tule kertomaan Kanervan kaltaiselle ummikolle ajatuksiaan ja mielipiteitään
kahdenkeskisesti.

Luulen että uutinen Stubbin Usa:n vierailusta saa Kanervan näyttämään entistä suuremmalta
pelleltä ja toivon myös kansan huomaavan sen.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ike on Suomen kielipolitiikan uhri eikä osaa riittävästi englantia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

arar kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu