Pelottaa nykyisin nuo migreenikohtaukset. Olen koittanut etsiä tietoa, että onko minulla kohtalotovereita.
Kun tuo migreeni iskee, tulee ensin sahanlaitaa ja sitten aivan älytön takaraivo kipu. Lääkkeenä Migpriv jauhe liuotettuna veteen ja lepoon. On myös Imigran piikkejä reiteen. Mutta ne ei aina auta, ja pari kertaa tässä on sitten menty niin huonoon kuntoon että tajunta alkaa hämärtyä ja lopulta taju lähtee kokonaan. Liekö kivusta? Jonka jälkee on tullut kouristelua ja ensiapuun sitten ambulanssilla housut märkinä. On otettu äivosähkökäyrä ja pään tietokonekuva, eikä niissä ole mitään vikaa. Eli tämä ei ole epilepsiaa.
Tuntuu vaan että siellä päivystyksessäkin lääkärit jotenkin vähättelen ovat panadolia tarjonneet, ärsyttää kun ei omia lääkkeitä satu tulee mukaan kipuun. Jatkuu vaan ja ihmettelevät kun ei sitten millään lopu ja lopulta kun jalat alkaa kantaa sanon että mielummin lähden kotiin lepäämään ja parantumaan (että saan ottaa omia lääkkeitä ja kivun pois kun en jaksa tuskissani vaivata heitä enempää).
Alkaa ahdistaa, onkohan kellään kokemuksia tällaisesta migreenistä?
Migreeni/tajuttomuus
13
3768
Vastaukset
- Apu löytyy bakteereista.
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Parantavat_bakteerit.html
- jotain ajatusta
Kuulostaa tosi pahalta ja varsinkin kun sinulla on noin nuorena noin pahat oireet:( Epäilen että lääkärit eivät yksinkertaisesti osaa tehdä mitään, kun eivät (ainakaan vielä) tiedä mistä on kyse. Diagnoosia on varmaan aika vaikea tehdä, jos TT:ssä tai labroissa ei näy mitään. Tiedätkö onko sinun aivoverisuoniasi koskaan kuvattu eli onko annettu varjoainetta suoneen TT-kuvauksessa? Magneettiangiografia olisi vielä tarkempi tutkimus, jos vaan sellaiseen pääsisit.
Oletko koskaan käynyt neurologin luona keskustelemassa, jos nuo päivystävät neurologit lasketaan pois? Sinun kannattaisi hakeutua terveyskeskuksen kautta neurologian poliklinikalle, jos et ole vielä siellä ollut. Päivystyksessa yrittävät vaan päästä nopeasti potilaasta eroon, mutta poliklinikalla voisivat yrittää selvittää eri vaihtoehtoja jollain lailla. Isommissa kaupungeissa on erityisiä päänsärkykeskuksia, mutta ne ovat yksityisiä ja kaikki hoidot ja tutkimukset maksavat sen mukaisesti.
Onko sinulta kartoitettu migreenin aiheuttavia tekijöitä tai oletko itse huomannut mistä kohtaukset voisivat johtua? Et kai vaan tupakoi? Minulle ei ole vuoteen tullut migreenikohtauksia, kun vaihdoin ehkäisylaastarit minipillereihin. Työpaikkalääkäri piti puhuttelun, kuinka vaarallista migreenipotilaan on käyttää estrogeenipohjaista ehkäisyä. Kukaan gynekologi ei ollut sanonut mitään, vaikka olin kertonut migreenistäni, aika välinpitämätöntä. En vielä jaksa uskoa, että pääsin kohtauksista kokonaan, mutta siltä pikkuisen vaikuttaa...- Ava86
...en tupakoi ja muutenkin elän suht tasapanoisen terveellistä elämää ilman sen suurempaa juhlimista ja "remuamista". Mitä nyt migreeniltä pystyn. Noita lievempiä kohtauksia, ilman tajun lähtöä, tulee 2-3 kertaa viikossa, ja tajun lähtö saattaa tulla kerran kuukaudessa joskus pääsen ilman kuukausittaista tajunnan menetystä, mikä on ihanaa!
Aivoverisuonia ei ole kai kuvattu, eli ihan normaali tt-kuva vaan. Ehkäisypillereitä ei ole käytössä, vakkari seurustelukumppania ei näiden ongelmien rinnalle ole löytynyt...
Mutta tosiaan, kyllähän ne päivystyksessä lääkärit varmaan jo hullunakin pitävät tällasta parikymppistä, kun ei kerta ole mitään epilepsiaa ja silti tulee silloin tällöin tuollasia kohtauksia. Ja tietenkin se tuntuu itsestä pahalle :( Siksi olenkin sanonut tuttaville, etteivät soita ambulanssia paikalle, jollei nyt tuo kouristelu ala kestää jotai yli puolta tuntia. Enpähän kuormita turhaan tuota terveydenhuoltoa... - hoituli5
Ava86 kirjoitti:
...en tupakoi ja muutenkin elän suht tasapanoisen terveellistä elämää ilman sen suurempaa juhlimista ja "remuamista". Mitä nyt migreeniltä pystyn. Noita lievempiä kohtauksia, ilman tajun lähtöä, tulee 2-3 kertaa viikossa, ja tajun lähtö saattaa tulla kerran kuukaudessa joskus pääsen ilman kuukausittaista tajunnan menetystä, mikä on ihanaa!
Aivoverisuonia ei ole kai kuvattu, eli ihan normaali tt-kuva vaan. Ehkäisypillereitä ei ole käytössä, vakkari seurustelukumppania ei näiden ongelmien rinnalle ole löytynyt...
Mutta tosiaan, kyllähän ne päivystyksessä lääkärit varmaan jo hullunakin pitävät tällasta parikymppistä, kun ei kerta ole mitään epilepsiaa ja silti tulee silloin tällöin tuollasia kohtauksia. Ja tietenkin se tuntuu itsestä pahalle :( Siksi olenkin sanonut tuttaville, etteivät soita ambulanssia paikalle, jollei nyt tuo kouristelu ala kestää jotai yli puolta tuntia. Enpähän kuormita turhaan tuota terveydenhuoltoa...Se parikymppinen saisi kyllä ruveta aikuiseksi ja varata ajan omalta terveysasemaltaan. Kerro koko stoori siellä. Saat varmaan lähetteen eteenpäin. Sinulle olisi syytä tehdä aivojen varjoainetehosteinen magneettikuvaus ja perusteelliset epilepsiatutkimukset. Tajuttomuus on vakava oire, jonka syy pitäisi selvittää. Muuten voi joku kerta seurauksena olla vaikka halvaus ja se on sitten taas askelta hankalampi juttu. Tiedät itse että sinulla on vakava terveysongelma ja silloin on turha jäädä uhmalla odottelemaan, että milloin siellä päivystyksessä otetaan vakavasti.
- punamyy
Mulla ei ole todettu migreeniä, aivosähkökäyrä tai magneettikuvaus näyttänyt mitään. Kallis yksityislääkäri totesi: migreenipohjainen (yhtä voimakas) päänsärky.
Mulla lähtee taju myös päänsäryn voimistuessa, ja liikkuminen on kivun alettua vaikeaa, eli on kontattava. Sain imigran radis tabletteja mitkä voi myös liottaa veteen. Ainoa huono puoli on, että ilman lääkettä en voi ajaa autoa ja lääkkeen otettua en voi ajaa autoa. Lääke on niin voimakasta, että tuntuu kun olisi nukahtamassa tai niin humalassa, ettei kykene mihinkään.
Joudun siis toivomaan, että pääkipu alkaa vasta illalla, jotta voin nukkumaan mennessä ottaa lääkkeen.- 542641452
Silloin kun migreenikohtaus iskee, ihminen on yleensä joka tapauksessa toimintakyvytön. Esim. silloin kun näköhäiriö on päällä, auto on syytä pysäyttää niille sijoilleen tien poskeen. Jos kaikista terävimmän näön alueella on harmaa pläntti ja salamat leiskuvat, on vastuutonta ajaa autoa. Valonarkuus estää myös tarkempaa havainnointia ja ajaminen muuttuu vaaralliseksi. Samoin jos tajuttomuus meinaa iskeä, niin en kyllä haluaisi olla samalla tiellä sellaisen ihmisen kanssa. Jos on todella sairas, on asiallista ottaa taksi, mennä kotiin peiton alle ja ottaa lääkkeensä. Silloin on tietysti hankalaa, jos kohtauksia tulee useita kertoja viikossa. Minä sinnittelen välillä migreenin kanssa töissä, mutta se kostautuu sillä tavalla, että seuraava kohtaus saattaa tulla jo parin päivän sisällä ja lopulta niitä saattaa olla monta viikossa. Ihan kuin sen aivohäiriön purkautuminen vaatisi aina sen pimeässä makaamisen, vaikka lääkkeillä pärjäisi pystyssäkin. Yksi yleislääkäri pelotteli minut, että saatan saada aivohalvauksen, jos en lepää migreenikohtauksen aikana. Toinen lääkäri taas sanoi, ettei sillä ole merkitystä. Kohtaukset joka tapauksessa toistuvat useammin, jos en lepää, joten kai lepo ihan paikallaan on.
- aasimainen
Mulla on myös tän kesän aikana ollut pari kertaa migreenikohtaus johon on liittynyt tajunnan hämärtymistä ja sekavuutta, kerran koko kehon kouristelua ja useamman kerran yhden raajan kouristelua.
Mulla kohtaukseen liittyy myös puheentuottamisen häiriötä ja jalkojen puutumista/voimattomuutta, en pääse kävelemään. Kohtauksia ollut jo vuoden,nyt tosiaan kesän aikana nämä kouristelut tulleet.
Kohtauksia on ehkä 2-3 x kuukaudessa pahempana, useita kertoja viikossa lievempänä. Lievempiin kohtauksiin liittyy auraoireena puutumista kasvoissa, huimausta, näköhäiriöitä ym mitä milloinkin.
Aina ei tule päänsärkyä, usein kuitenkin, ei kuitenkaan ollenkaan mitään niin kovaa kuin sinä kuvaat. Tutkittu on paljon ja neurologi on vakaasti migreenin kannalla.
Lääkäreiden suhtautuminen päivystyksessä on tosiaan ajoittain tosi vähättelevää. Kyllä sun täytyis päästä oikein neurologin vastaanotolle keskustelemaan kunnolla tilanteesta, silloin asiat ehkä lähtis paremmin selviämään. Tänä aikana kun mulla näitä kohtauksia on ollut, olen huomannu, että itse on oltava tilanteestaan hyvin perillä ja tiukkanakin on oltava, vaadittava tilanteen perusteellista selvitystä. Kukaan(lääkäri) ei ota asiaa kunnolla hoitaakseen, ainakaan mun kokemuksen perusteella, ellei itse ole aktiivinen ja vaadi hoitoa. Jos silloinkaan.. - Apua löytyy
Sinun Migreeni vaatii neurologin asiantuntemusta.Jos et vielä ole käynyt terveyskeskuskuksessa pyytämässä lähetettä neurologille niin nyt heti tänään varaat ajan!
Meillä sairastetaan vaikeaa migreeniä ja käydään neurologilla.Etsitään parhaillaan oikeaa lääkitystä kohtauksiin. Estolääkityskin on vähän vielä hakusessa.Hoito on tärkeää! - tajuton mies
ava 86 minulla on täysin samat oireet ja lääkäri vaan väittää kiven kovaa epilepsiaa, mutta se ei ole sitä, 3 kertaa tullut tajuttomuuskohtaukset ja isoin syy on ollut vähät yöunet rapula.. olen yrittänyt selvittää asiaa, mutta tuloksessa, työt ja ajokortitkin meni alta pois :( lääkärit ei tiedä mitään ja sanovat vaan epilepsiaa. en tiedä mitä enää tekis.
- Toi mestari jatkaa
siitä mihinkä lääkärien tietotaito loppuu!
________________________________
....................Ensin ajattelin, että ei tämä voi olla totta, koska lääketieteen korttipakka menee kerralla uus-jakoon ja “Lääke”tieteestä tuleekin Terveystiedettä. Päätin, että sehän on helppo todistaa:
-Aloin 9/2006 syömään po kolmea maitohappobakteeria jatkuvasti n.15 miljardia bakteeria/vrk ja jos olen väärässä, niin siinä menee korkeintaan henki ja jos olen oikeassa, niin tautini paranevat.
- >>>>>>>>>>>>>>>>>>3,5 kuukauden kuluttua parani laktoosi-intoleranssi ja migreeni,
- 4 kuukauden kohdalla tapahtui jo ensimmäinen verenpainelääkityksen(=synteettinen) vähentäminen. Tämä verenpaineen normalisoitumisen nopeus yllätti minut.
- 8,5 kuukauden kuluttua verenpaineeni normalisoitui kokonaan!
- Sellainen jännä ilmiö tapahtui ja tapahtuu koko ajan; Hiukseni alkoivat tummumaan!
Eli testasin itse ensin näiden bakteereiden turvallisuuden ennen kuin uskalsin tehdä testejä ulkopuolisilla henkilöillä..........
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-rankat-bakteeri-kokeet/
Lista mhb-tuotteista apuaineineen. Listalla olevia ohjeita kannattaa noudattaa, mm se "Tehosessio":
http://maitohappobakteeri.nettisivu.org/mhb-kolme-vaikutukseltaan-tarkeinta-probiootti-bakteeria-ovat-immuunipuolustuksen-perusta/mhb-rankat-bakteeri-kokeet/ - tajuton mies
kiva kuulla kokemuksia muiltakin, itse olen käynyt kaiken mailman aivokäyrissä mrissä, magneetti kuvissa, sun muissa jutuissa tuloksetta ja sanotaan että epilepsia on, vaikkei kuvista löydy mitään., minulla on täysin sama kuin ava86. niska/takaraivokipu, silmät valoherkät, sit yhtäkkiä heräänki sairaalasta housut märkinä ja kouristukset mukaan luettu. ainut mikä auttaa on maximat rabatap, kallista kun 1 tabletti maksaa 10e kpl, mutta sama se kuhan kohtaukset häviää. tajuttomuuden jälkeen tulee 3-4 päivää nukuttua ja sit normalisoituu ja voi mennä vuosikin ennenkuin tulee uusi kohtaus, vaikuttavin altistuminen on itellä (vähäinen nukkuminen, Rapula, shamppanja ja isoin miinus on Kirkkaat VIINA SHOTIT!,). viinan kun jättää pois niin sanoisinko, ettei kohtauksia tule. Mutta neurologian ylilääkäri vaan väittää epilepsiaa ja anta c-kortille elinikäisen ajokiellon vaikkei kuvissakaan epilepsiaa todettu.! ajattelin vielä kerran kokeilla onnea ja etsiä uuden neuroligian erikoislääkärin. vointeja kaikille tämmöisille migreenistä kärsiville ihmisille. :)
- Yrjö Tautinen
Etsin tietoa oksentamisesta ja sen mukana tulevasta pyörtymisestä ja
löysin tämän ketjun.
En varsinaisesti kärsi migreenistä.
Pari vuotta sitten kun mulla oli hormonikierukka sain migreenin pari kertaa
vuodessa.Käytännössä kohtaukset loppuivat kun poistatin kierukan.
En suosittele mitään hornonalista ehkäisyä migreeniä sairastaville.
Eikä tietty tupakkaa.
Mulla on sellainen vaiva että pyörryn helposti ja saan nykimisoireita kun oksennan.
Tätä nyt harvoin sattuu mutta sairastin eilen oksennustaudin (perheessä riehuu)
ja oksensin kolme kertaa.Yhden kerran pyörryin eli menetin tajunnaan ja
nykimistä oli mutta tajuttomuus ei kuulemma kestä montaa sekuntia.
Mies piti kiinni kainaloista kun tajunta meni,hän tulee aina paikalle jos joudun
oksentamaan.Silmät menivät kuulemma ihan väärinpuolin.
Itse olen täysin pihalla tapahtuneesta,tunnen vain valtavaa nykimistä,kuin pää
takoisi edestakaisin.
Äiti kertoi että olen joskus pienenä kaatunut lattialle ja lyönyt takaraivon ja
menettänyt tajunnan.
Kärsin eilen valtavasta päänsärystä johon ei mikään lääke tehonnut.
Mies haki siskoltaan Miranaxia muttei sekään oikein tehonnut kun migreeni oli
jo päällä.
Joten tuttua on tajunnan menetys oksentaessa ja pelottavaakin on just toi nykiminen.Alleni en ole päästänyt.
Onneksi oksentaa ei tarvitse usein:)
Viimeksi pyörryin pari vuotta sitten oksentaessa.
Toivottavast olet käynyt kunnon lääkärissä,kuulostaa vakavalta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758