1n+3m

plättämaa

En tiedä kuuluuko tälle palstalle, mutta ihan pakko johonkin sanoa.. Olen niiiiiiiiiin pitkään haaveillut kolmesta miehestä kanssani. Kerran oli mahdollisuus kahteen, mutta jänistin ja olen katunut sitä suunnilleen joka neljäs päivä elämästäni.

Kyselenpä uteliaisuuttani, että kestääkö nainen kolme miestä ja kuinka hyvin siinä pystyy pitämään langat käsissään ettei mene homma raiteiltaan? Riittääkö yksi nainen kolmelle miehelle? Pitääkö yksi niistä olla enemmän tuttu että säilyy turvallisuus vai miten..?

Ajattelin antaa ko. tapahtuman itselleni 28-vuotislahjaksi ensi vuonna jos vaan armaasta suomenmaasta löytyy terveitä mukavia miehiä. Jänskättää kuitenkin vähäsen. Itse asiasa paljon.

6

13538

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esko A

    • kerran testattu

      Minä seurustelin tai noh harrastin seksiä säännöllisesti erään tytön kanssa joitain vuosia sitten. Hän oli todella kiimainen ja tykkäsi kovasti seksistä niin kuin minäkin.

      Puhuimme joskus fantasioista ja asioista jota tykkäisi kokeilla seksissä (suunnilleen kaikki normi jutut mitä kahdestaan voi tehdä oli jo kokeiltu). Kerroin ohi mennen, että olen pitkään fantasioinut että nainen herättää minut suihinotolla ja naps seuraavana aamuna hän herätti minut upealla suullaan.

      Tämä jälkeen kysyin mikä olisi hänen fantasia, jonka haluaisi toteuttaa. Hieman aristelleen hän vastasi, että on aina haavaillut tilanteesta jossa hänellä olisi miehiä joka suunnassa ja kaikki keskittyisivät hänen tyydyttämiseen. Niinpä järjestin hänelle sitten tällaisen tilaisuuden. Meitä oli neljä miestä (yksi yhteinen kaveri, kaksi puolituttua ja yksi heidän kaveri).
      Saunoimme ensin kaikessa rauhassa kunnes yllätimme tytön imuttelemassa tuntematonta jätkää pukuhuoneessa. Siitä sitten alkoi käsittely, jossa kului suurin osa yöstä. Sillä kun kaikki ei kuitenkaan yhtäaikaa voinut tyttöä pumpata niin joku ehti aina palautua tullakseen uudestaan leikkiin mukaan. Siihen kun vielä lisää, että toisella ja kolmannella kierroksella ei laaki lähdekään niin helposti niin paneskelua kesti varmaan yhteensä yli kolme tuntia. Tyttö oli loppuvaiheessa jo aivan poikki ja me jouduimme todellakin naimaan häntä, kiimaisena hän säilyi kyllä loppuun saakka. Ja homma toimi kyllä ihan hyvin koko ajan. Yleensä joku nai häntä jostakin suunnasta jompaan kumpaan reikään ja sitten toista imettiin, kolmas taas hipelöi vapaana heiluvia jumbotissejä tai posliini klittaa/peppua. Neljäs leipäili/seurasi vierestä/runkkaili.

      Muut miehet lähtivät sitten aamuyöllä ja minä jäi laittamaan tytön nukkumaan. Kyllä oli käytetyn näköinen ja yltäpäästä spermassa. Oli kuin mikäkin pornoleffan horo silloin. Itseäni jo oikeastaan hieman ällötti se huoramaisuus, mutta toisaalta sitten kiihotti. Oli kuulemma paikat kyllä sitten todella kipeät eikä panemista voinut harkitakaan seuraavana päivänä, mukavat imut sain kuitenkin ennen kotiin lähtöä.

      Jaah, kun tämän nyt tänne kirjoitti niin voisi postata myös tuonne tositarinoihin. Harmi tosiaan, ettei seksisuhteemme sitten jatkunut paljon pidempää minun löydettyä nätimpi ja muutenkin pätevämpi nainen ihan oikeaksi tyttöystäväksi.

    • Jukkkis83

      Mää saan pari kaveria mukaan, jos haluat "onnentoivotukset" vierkeiltä 25 v kundeilta.. Vastaa jos kiinnostaa :)

    • Isot Ritarit

      Tottakai olet tosissasi liikkeellä ja nainen..
      juu, ensivuonna sitten..
      älä nyt ole noin lapsellinen.

    • kolme miestä

      Mutta olemme kylläkin suunnitelleet toteuttavamme jonkun naisen synttärilahjan vasta v 2012. Että koeta nyt vaan jaksaa odottaa...

    • Meillä mieheni kanssa käy neljän miehen keilaseurue saunakylässä aina kerran pari kuussa. Ja hyvin on paikkani sen kestänyt. Ilta naidaan ja aamulla jatketaan. Mieheni avustaa ja valvoo kuntoani mutta ei nai. Kun vieraat lähtevät niin he nostavat minut mieheni syliin TV tuoliin. Mieheni tuttu penis painuu naituun pilluuni ja siinä nukun illan mieheni sylissä hänen katsoessa TV:tä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      721
    2. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      49
      586
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      577
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      512
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      495
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      493
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      418
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe