kepu aloittaa

ruoan alvin alennuksella. Onhan se hyvävelijärjestelmän toimittava:

Kunnat kaavoittavat ABC:lle
Sunnuntai 20.07.2008 klo 08:15 Alma Media, Helsinki

KUVA: PEKKA KARHUNEN

S-ryhmän ABC-ketju on laajentunut vauhdilla.

Kunnat toimivat usein kaavoituksessaan alueosuuskauppojen etujen mukaisesti. Tähän perustuu muun muassa ABC-liikenneketjun raju kasvu.

Kunnallisilla päätöksentekijöillä on varsin hyvät suhteet S-ryhmän alueosuuskauppoihin. Osuuskauppojen ja kunnallisten päätöksentekijöiden kytkökset aiheuttavatkin usein jääviysongelmia, kun kunnat päättävät liikepaikoista.

Kauppalehti kertoi kesäkuussa (KL 19.6.), että S-ryhmän alueosuuskaupoilla on parhaat suhteet kuntapäättäjiin. S-ryhmän 22 alueosuuskaupasta kuuden hallintoneuvostossa on myös kansanedustajia.

Samansuuntaiseen johtopäätökseen tuli Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikepalvelualojen liiton, Suomen Yrittäjien ja Vähittäiskaupan tutkimussäätiön vuosi sitten teettämä selvitys. Sen mukaan kuntapäättäjät ovat suosineet liikepaikkaratkaisuissa osuuskauppoja.

Esimerkkialana selvityksessä käytettiin juuri huoltamokauppaa. Kävi ilmi, että erityisesti S-ryhmän ABC-ketjun voimakas kasvu on perustunut suotuisiin kaavapäätöksiin 2000-luvulla. Tutkimuksen mukaan kunnat toimivat usein alueosuuskaupan etujen mukaisesti.

Sen sijaan yksityiset yrittäjät ovat kärsineet liikepaikkakilpailussa, sillä hankkeet on mitoitettu suuryksikköjä suosiviksi.

Osuuskauppojen luottamushenkilöitä toimii usein erilaisissa aluehallinnon tehtävissä. Kun selvityksessä tarkasteltiin 590 osuuskauppajohtajaa, heistä 240 toimi aluepäättäjänä esimerkiksi kunnanvaltuustoissa tai kunnallisen lautakunnan jäsenenä.

Katja Boxberg
[email protected]
163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki tuo on totta, olenpa päässyt jopa läheltä asiaa näkemään. Keskusta on erittäin lähellä S-ryhmää, kun verrataan päättäjiä molemmissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


velanmaksun, kirjoitti:

ruoan alvin alennuksella. Onhan se hyvävelijärjestelmän toimittava:

Kunnat kaavoittavat ABC:lle
Sunnuntai 20.07.2008 klo 08:15 Alma Media, Helsinki

KUVA: PEKKA KARHUNEN

S-ryhmän ABC-ketju on laajentunut vauhdilla.

Kunnat toimivat usein kaavoituksessaan alueosuuskauppojen etujen mukaisesti. Tähän perustuu muun muassa ABC-liikenneketjun raju kasvu.

Kunnallisilla päätöksentekijöillä on varsin hyvät suhteet S-ryhmän alueosuuskauppoihin. Osuuskauppojen ja kunnallisten päätöksentekijöiden kytkökset aiheuttavatkin usein jääviysongelmia, kun kunnat päättävät liikepaikoista.

Kauppalehti kertoi kesäkuussa (KL 19.6.), että S-ryhmän alueosuuskaupoilla on parhaat suhteet kuntapäättäjiin. S-ryhmän 22 alueosuuskaupasta kuuden hallintoneuvostossa on myös kansanedustajia.

Samansuuntaiseen johtopäätökseen tuli Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikepalvelualojen liiton, Suomen Yrittäjien ja Vähittäiskaupan tutkimussäätiön vuosi sitten teettämä selvitys. Sen mukaan kuntapäättäjät ovat suosineet liikepaikkaratkaisuissa osuuskauppoja.

Esimerkkialana selvityksessä käytettiin juuri huoltamokauppaa. Kävi ilmi, että erityisesti S-ryhmän ABC-ketjun voimakas kasvu on perustunut suotuisiin kaavapäätöksiin 2000-luvulla. Tutkimuksen mukaan kunnat toimivat usein alueosuuskaupan etujen mukaisesti.

Sen sijaan yksityiset yrittäjät ovat kärsineet liikepaikkakilpailussa, sillä hankkeet on mitoitettu suuryksikköjä suosiviksi.

Osuuskauppojen luottamushenkilöitä toimii usein erilaisissa aluehallinnon tehtävissä. Kun selvityksessä tarkasteltiin 590 osuuskauppajohtajaa, heistä 240 toimi aluepäättäjänä esimerkiksi kunnanvaltuustoissa tai kunnallisen lautakunnan jäsenenä.

Katja Boxberg
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu