Kauhea itku on nostettu venäjän puutulleista. Koivu on loppunut suomesta. Sehän on tehometsätalouden pitkäntähtäimen suunnitetlman oma tuotos. Koivut kaadettiin mätänemään ja hävittämällä hävitettiin suomen metsistä. Suot ojitettiin ja sinne istutettiin mukamas mäntyä. Neljjänkymmenen vuoden aikana noilla soilla kasvaa mitääntekemäyöntä vaivaista parimetristä käkkärämännikköä ja kaikki järvet ovat rehevöitynyttä mutaliejukkoa. Tehometsätalouden hedelmiä kaikki.
Suomi olisi elänyt metsistään vielä tuonkin mielipuolisuuden jälkeen, mutta eurovaluutta tuhosi sen totaalisesti ja nyt on enää turha kaivaa kantoja ja risuja, Euro vei kaiken.
Suomi olisi elänyt metsistään vielä tuonkin mielipuolisuuden jälkeen, mutta eurovaluutta tuhosi sen totaalisesti ja nyt on enää turha kaivaa kantoja ja risuja, Euro vei kaiken.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mm metsähallitus suunnitelmallisesti hävitti "uudistusvimmassaan" koivikot pohjois-suomen metsistä. Pahimpaan aikaan kaadettiin koivikot metsään mätänemään. Koivikot eivät ole olleet 60-70 luvuilla missään arvossa. Vain kuusta ja mäntyä istutettiin. Ihmetelkää nyt sitten. Ojitetuilla soilla kasvaa etupäässä pöhömäntyä, mistä ei tule tukkipuuta.
ja heikko presidentti. ministerien tarve ajaa omaa ideologiaansa, naisten rassaamisen ja valtionkassan kavaltamisen ohella vie heidän kaiken aikansa.
niinpä heiltä ei löydy älyä, eikä voimia hoitaa varsinaista hommaansa, ja huolehtia demokraattisesti suomen kansan hyvinvoinnista.
eli ts.nuo rikolliset ovat ahneilla nakkisormillaan pyhää Raamattua lämien vannoneet ministerivalansa, vailla aikomustakaan pitää tuo vala...
ps.tuolla, "HALLITUS": ks.virsi 440 varsin sopiva, miksiköhän on poistettu...hmmmmm....
TUON JUTTUSI KANSSA,SEHÄN OLISI SITÄ KEKKOSEN AIKAA SE.KEPUN POLITIIKALLA JA RAAMATUN LEHDILLÄ VOI PYYHKISTÄ VAIN KATALYSAATORIN,MOLEMMAT OVAT PELKÄÄ ITEÄÄN SEON TOOOOOOOOOOOSI.