Sitäkö se on?
Puuttin ei äärikommummunistina ikimaailmassa tule hyväksymään suomen natojäsenyyttä. Täysidiootit, kuten vaihdettu ulkoministerikin pitkine hampaineen on asetettu eu-n toimesta kyseiselle paikalleen natoasioiden vuoksi. Koko ideallehhan nauravat naurismaan aidatkin. Ensinnääkään nato ei edes huolisi suomea jäsenekseen, senhän todellisuudessa tiedämme kaikki jo historiammekin perusteella. Toiseksi koko natoahan ollaan eu-n, taholta hajottamassa eu-sotilasliitoksi. Ei tuommoisseen mielipuoliseen porukkaan minkään, edes näennäesesti itsenäisen valtion pidä pyrkiä.Puutullit ovat ihan oikein. Suomen pitäisi myös käyttää samoja keinoja. Ennen olivat olemassa viljatullit ja miltei kaikilla aloilla tuontitullit. Eu-aikana ei ole. Metsäteollisuus on aiheuttanut itse omat ongelmansa ryöstömetsätaloudelaallaan ja vihohviimein ryöstämällä loputkin suomesta kiristämällä sen kansalaisetkin eu-jäsenyyteen. Euro valuutta on viimeinen niitti tämän kansan arkussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.