Liikennevalistusta eikä rahastusta

Tämä on kyllä melkoista sirkusta. Osa (Antero) trollaa minkä ehtii, osalle oikea tieliikenne on täysin teoreettinen yhtälö. Ihan muutama kirjoittaja ajaa jopa työkseen.

Monikaan täällä kirjoittaja ei ole nähnyt Enskan ja Hanskin sekä tuomari Pajusen liikenneohjelmia. Näissä puhuttiin ja selvitettiin ihan oikeita asioita, niitä jotka ihmiset kohtaavat päivittäin liikenteessä.

Eduskunnan Martta-kerhovetoinen raati pohtii etupäässä kieltoja ja lisää peltipoliiseja. On unohdettu kokonaan järkevä selväkielinen valistus lapsille-nuorille ja aivan aikuisille.

Kun säästetään eihän ole varaa palkata kouluihin liikennevalistajaa, Enskan ja Hanskin tapainen ohjelma ei myy mediassa riittävästi. Kiellot, uudet asetukset ja peltipoliisit tuottaa rahaa valtiolle. Kun nämä tuottavat rahaa ne tuottavat myös vastuuttomia kuskeja liikenteeseen....mitä enemmän hyyssätään ja paimennetaan sen vähemmän kansalainen (nuori) tuntee vastuuta itsestään ja muista.
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ÄLÄ OTA MALLIA MUISTA, AJA NIIN KUIN AUTOKOULUSSA OPETETAAN. Ei voi olla vaikeampaa?

Ajaminen menee vaikeaksi kun tehdään asioita joita EI OLE OPETETTU MISSÄÄN, miten sä voisit silloin osatakkaan.

Ei tietokone ohjelmoijakaan tee kinurgin hommia kun ei sille atk kurssilla ole sellaista varmaan opetettu, se OHJELMOI!

Miksi autolla ajaessa pitää tehdä tai toimia niin mitä ei kuulu tehdä.

Ihme ettei muuten käännetä rattia väärään suuntaan käännyttäess. OSa kyllä yrittää sitäkin mutta tekee sen lopulta oikein kuitenkin eli kääntyy sinne minne haluaakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoilua 40-vuotta kirjoitti:

Tämä on kyllä melkoista sirkusta. Osa (Antero) trollaa minkä ehtii, osalle oikea tieliikenne on täysin teoreettinen yhtälö. Ihan muutama kirjoittaja ajaa jopa työkseen.

Monikaan täällä kirjoittaja ei ole nähnyt Enskan ja Hanskin sekä tuomari Pajusen liikenneohjelmia. Näissä puhuttiin ja selvitettiin ihan oikeita asioita, niitä jotka ihmiset kohtaavat päivittäin liikenteessä.

Eduskunnan Martta-kerhovetoinen raati pohtii etupäässä kieltoja ja lisää peltipoliiseja. On unohdettu kokonaan järkevä selväkielinen valistus lapsille-nuorille ja aivan aikuisille.

Kun säästetään eihän ole varaa palkata kouluihin liikennevalistajaa, Enskan ja Hanskin tapainen ohjelma ei myy mediassa riittävästi. Kiellot, uudet asetukset ja peltipoliisit tuottaa rahaa valtiolle. Kun nämä tuottavat rahaa ne tuottavat myös vastuuttomia kuskeja liikenteeseen....mitä enemmän hyyssätään ja paimennetaan sen vähemmän kansalainen (nuori) tuntee vastuuta itsestään ja muista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu