ja ympäristöstä.. onko täällä ketään depersonalisaatiosta kärsiviä, olen kärsinyt tästä varmaan jo 10 vuotta ja tajusin sen vasta eilen!! se iski viikko sitten taas hyvin voimakkaana, en ollut varma omasta olemassaolostani, eläminen oli kuin untan ja elokuvaa.. eilen päätin katsoa netistä jospa en olekaan ainoa ja onko tähän jotain selitystä, hämmästyin kuinka monia tarinoita netistä löytyi, luulin olevani ainoa.. olen nyt 20 vuotta, ja luulisin että ensimmäinen kummallinen olo tuli kun oli 5.luokalla.. onko muita? jos on niin oletteko saaneet parannusta oloon, parantuneet täysin? luin, että mitään tiettyä lääkettä tähän ei löydy.. http://koti.welho.com/marhalla/D_depersonalisaatiohairio.html
tuossa löytyi hyvä artikkeli. Todellisuudentaju säilyy depersonalisaatiokokemuksen aikana. eli ihminen kuitenkin tietää, että tämä ei ole unta vaikka elämän sillä tavalla kokeekin.
tuossa löytyi hyvä artikkeli. Todellisuudentaju säilyy depersonalisaatiokokemuksen aikana. eli ihminen kuitenkin tietää, että tämä ei ole unta vaikka elämän sillä tavalla kokeekin.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Oon kans 20 ja viime syksystä lähtien ollut silloin tällöin unenomaisia tiloja, ihan kuin ei olisi olemassa.
Stressi on varmasti iso tekijä depersonalisaatiossa.
Välillä tuontyyppinen tunnetila on tullut tutuksi, johtuen todennäköisesti jatkuvasta univajeesta (ja mahdollisesti myös vähän hankalasta lapsuudesta). Tosin oireet ovat siinä mielessä hieman poikkeavia, että omalla kohdalla jokin tuttuakin tutumpi paikka (kodin lähiseutu) tuntuu yhtäkkiä voimakkaasti täysin vieraalta, ja sellaiselta että siellä on nyt ensimmäistä kertaa. Joskus myös tulee tuntemuksia että esimerkiksi oma nimi alkaa kuulostamaan sellaiselta ettei sitä olisi koskaan kuullutkaan. Maailman "sumuisuus" on myös vähän jatkuvasti läsnä.
Tällä hetkellä kuitenkin tilanne parempi, eikä noita ole tullut muutamaan vuoteen kovin vahvasti. Usvankin on oppinut hyväksymään, niin kauan kuin fiilis on pysynyt kelvollisena. Voi olla kuitenkin että omat oireet ovat jostain muusta, josta en ole vielä kuullutkaan. Tai voihan myös olla että ne on jopa täysin normaaleja, vaikkakin tuntemukset ovat todella voimakkaita.
Depersonalisaatio ja derealisaatio ovat dissosiaatio(häiriö)n oireita. Syynä on tavallisesti pitkäkestoinen lapsuudenaikainen traumatisoituminen. Uhri voi olla unohtanut kaikki traumakokemuksensa, mutta keho muistaa. Hyväksikäyttö ja perheväkivalta esimerkiksi aiheuttavat traumatisoitumista ja dissosiaatiota. Netissä on esimerkiksi Traumaterapiakeskuksen sivuilla Anne Suokas-Cunliffen kirjoittamia artikkeleita traumatisoitumisesta. Hän on kirjoittanut myös artikkelin dissosiaatiohäiriöstä. Se valaisi minua paljon, kuten nuo muutkin hänen kaksi artikkeliaan. Ihmeelliset oireet saavat lopulta nimen ja selviää, että niitä voidaan hoitaa ja tuota oikeaa traumaterapiaa olen vihdoin saanut, tutustunut omaan kehooni, joka on reagoinut etsien vaaraa koko ajan. Vihdoin saan apua ja hoitoa ja "kesytän" itseäni.
Olin iltapäivällä, vuosia sitten talvella fillarilenkillä. Äkkiä mieli romahti maanrakoon.
Maisemakin vinoutui, ihmiset näyttivät vaarallisilta ja arvaamattomilta.
Mielessä hirmunen hätä; miten tästä kotiin ja huomiseen. Ajoin kuin robotti kotiin.
Petiin rauhoittumaan ja keskittymään tähän hetkeen. Todellisuus palasi.
Olen pahasti traumatisoitunut jätkä. Lopetin neuroleptien käytön.
Ei ole nuo kohtaukset uusiutuneet niin pahana sen koommin. Psykoosikaan ollut kaukana.
Laitan tähän nyt saman viestin, jonka kirjoitin psykologia-palstalle joskus tammikuun lopulla;
Keskustelun pohjana on tämä artikkeli:
http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/depersonalisaatio
Tässä joitakin kohtia artikkelista, jotka kolahtivat minuun:
"Psykiatria ei ole länsimaisen tutkimusperinteen keinoin löytänyt luontevaa etiologiaa depersonalisaatiolle, ja niin ilmiön itsensä kuin sen hoidon suhteen se on edelleen huomattavan neuvoton. Depersonalisaation psykoosiksi määrittävä joutuisi toteamaan puolet maapallon väestöstä ainakin kerran elämässään hulluuskohtauksen saaneeksi. Siitä kärsivät eivät kuitenkaan ole psykiatreille tyypillisen tuttuja psykoosikandidaatteja, onhan se tietyssä mielessä jopa päinvastainen kuin psykoosi: psykoottinen ihminen uskoo todeksi sen minkä muut arvioivat epätodeksi. Depersonalisaatiotilassa tuntee sitä vastoin epätodeksi sen mitä muut pitävät totena."
----
"Minästä vieraantumisen tunne on yksi depersonalisaation tunnusmerkeistä. Se on minäksi luulemastamme sosiaalisesta naamiosta vieraantumisen tunne, kun aidompi, tähän asti tuntemattomana pysynyt varsinainen minämme pyrkii esiin sen alta. Tunne on usein pelottava, kun yhteisömme sosiaalisia rooleja toteuttavan pintaminämme identiteetti alkaa rakoilla.
Automaattina, kuolleena, mekaanisena ja robottina olemisen tunteet valaisevat meille kaikille tuttua tavanomaista ihmisten välistä kanssakäyntiä, joka vain harvoin syvenee pintapuolisesta pikkutietojen tarjoilemisesta aidommaksi ja vähemmän automaattilausahduksia sisältäväksi yhteydeksi. "Tylsän kuolettavaa, mekaanista juttua", niin olemme varmaan jokainen joskus luonnehtineet kohtaamistilanteitamme, joiden mekaanisuuden laajuuden depersonalisaation herkistämä mieli kokee musertavan ahdistavina."
----
"Todellisuudentunteen heikentyminen [eli depersonalisaatio] on tästä toisesta näkökulmastamme katsoen päinvastoin illusorisen todellisuudentunteen eli yhteisön tarjoaman todellisuuskäsityksen heikkenemistä."
----
"Depersonalisaatio kuuluu identiteettihäiriöiden ryhmään. Identiteetti tarkoittaa toistuvuutta (ident(idem): toistuvasti, uudelleen ja uudelleen). Toistuvuuden ja todellisuuden samaistaminen on, naiivisuudestaan huolimatta, äärimmäisen yleistä. Sosiaalisen identiteetin muutos on uhkaavaa yhteiskunnan kannalta, joten se määritellään häiriöksi. Psykiatrinen ilmaisu on egon heikkous eli egon, yhteiskuntavaikutteita edustava superego apurinaan, harjoittaman itsesuojelullisen kontrollipolitiikan[--] heikkous. Tämä näkökulma leikkaa pois egon muutoksen positiivisen potentiaalin. Identiteettihäiriö määrittyy näin toistuvuuden kokemisen häiriöksi. Näin kyky, joka on taiteellisen, todella uutta luovan voiman edellytys, on määritelty epäsuorasti häiriöksi, ja egon "vahvuus" terveydeksi, vaikka niin suoja kuin se ulkoapäin tulevia uhkia vastaan onkin, estää toisaalta asukkaansa pääsyn ulos."
----
Ja erityisesti tämä tuntui omalta: "...ei meitä tarvitse parantaa tästä matkasta, vaan .... se on itsessään luonnollinen keino parantua kauhistuttavasta vieraantumisen tilasta jota kutsumme normaalisuudeksi"
Nuo pätkät kuvastaa melko hyvin omia depersonalisaatio- ja derealisaatiokokemuksiani. Toisaalta oloni on vieraantunut, toisaalta taas ajattelen, että minä olen nähnyt harhan taakse, todelliseen todellisuuteen, ja "normaalius" on sitä varsinaista epätodellisissa harhoissa elämistä.
____
Ja vielä nykyisestä olosta; depersonalisaatiota ja derealisaatiota en ole nyt vähään aikaan kokenut. Syynä ainakin osittain se, että masennuslääkityksen ja terapian avulla mulla ei ole enää niin paha olo kuin ennen. Mulla siis toi derealisaatio liittyy suuresti ahdistuneeseen oloon, vaikka sitä esiintyy kyllä parempivointisenakin.
Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja depersonalisaatio/derealisaatio-oireista pian 15 vuotta. Olen nyt 29-vuotias. Välillä on ollut helpompia aikoja, nyt kulunut vuosi ollut aivan kamalaa. Kokeiltu vaikka mitä lääkkeitä ja melkein kaikista olo pahentunut. Nyt kokeilen Lyricaa. Yli kaksi vuotta olen syönyt rauhoittavia säännöllisesti, koska muuta apua ei ole löytynyt. Terapiassa olen käynyt yht. yli 10 vuotta...
Rauhoittavatkaan eivät enää oikein auta. Jouduin lopettamaan opiskelun 1,5 vuotta sitten. Olen lähes vankina kotonani, välillä pystyn menemään vähän ulos, mutta en minnekään kauas.
Mielellään juttelisin kohtalotovereiden kanssa vaikka mesessä tai ihan sähköpostein. Vastailkaa, jos jollain on edes himpun verran samanlainen tilanne.
minä en ole ikinä kärsinyt paniikkihäiriöistä, mutta juuri tästä depersonalisaatiosta, masennusta on ollut, mutta sekin lievää, tämä tunne on aivan kamala ja juuri nyt kesäloman aikana se iski niin voimakkaasti, mikään ei tunnu miltään.. olen opiskelija ja nyt kun tajusin, että minulla on tämä depersonalisaatio ja vielä hyvinkin vahvana soitin yliopiston terveyspalveluihin, laitos on kiinni ensiviikkoon asti ja muutenkin pelkään, että aikoja ei ole lähimaillekkaan, tuntuu että sekoan kohta. koko lapsuuteni on ollut paljon stressaamista, pelkoja.. mitään yksittäistä traumaa en muista tai pysty muistamaan, voi olla että on tapahtunut jotain kamalampaa, mutta luin juuri että mieli ei muista mutta keho muistaa.. pahinta on, että juuri tähän ei löydy mitään lääkettä eikä parantuminen ole näin ollen varmaa, en halua elää koko elämääni unessa, saada vaikka lapsia, mutta en tunne olevani olemassa ja kaikki "äitiyden tunteet ja onni" menisi näin ollen sivu suun, olen elämässäni kokenut myös paljon hyvää, mutta kun tämä tila/tunne on vahvimmillaan kuten nyt, tuntuu kuin koko elämäni olisi mennyt sivu suun, unessa, kuolleena, elokuvassa, kaksi silmää vaan seuraa ympäristöä miettien olenko olemassa, onko tämä totta.. en ole kärsinyt paniikkihäiriöistä siis, mutta jos Numb08 haluat jutella niin voit antaa minulle meseosoitteesi? itse en viitti sitä tähän laittaa, sillä se on etunimi sukunimi-muotoa..
Voit lisätä mut meseen, os. [email protected]
Niitä oireita ei ole pakko kestää, vaan niistä voi päästä irti. Terapeuttini on opettanut minulle eri tapoja. Hän on sanonyt, että kaikin tavoin pitäisi koettaa olla siinä hetkessä läsnä, aistia kunkin tilanteen aistimuksia. Kerran sanoin hänelle, että dissosiaatio tulee, vaikka vain kuorisin perunoita kotona perheeni ruoaksi. Hän neuvoi minua aistimaan ja keksittymään siihen asiaan, ei vajoamaan dissosiaation houkuttelevaan imuun. Myös voi naputtaa luita esim. kynällä. Hyvä kohta on ranteessa oleva peukalon puolella oleva pieni pakura, luun pää. Kun sitä naputtaa, koko luu tärisee hieman ja dissosiaatio menee hetkeksi ohitse. Löysin netistä artikkelin Babette Rothschild: "Traumaterapia turvalliseksi", jossa on ohjeita kehotietoisuuden lisäämisestä. Nykyään minulla on ohjelmassa hermopäätehierontaohjelma, jossa hierotaan korvalehtiä, sormia, poskiluiden alareunoja, naputellaan käsivarsia, jalkoja, päänahkaa ym. toimia. Terapeuttini on myös neuvonut juurrutusharjoituksen, jossa seisten tukevasti alustalla koetellaan jalkapohjilla maata (joka on puolellani) kiertäen koetellaan alustaa jalkapohjien eri reunoilla pyörittäen jalkapohjia alustan päällä. Myös minulla on tehtävänä suihkuharjoitus, jossa suihkutan (hierovalla) suihkulla kehon kaikki osat (ranteet, kämmenselät, kämmenet, käsivarret jne.) keskittyen ja aistien veden kosketusta ihollani, lämpötilaa ja painetta kehoni eri osissa. Noita kaikkia harjoituksia pitää tehdä säännöllisesti ja pitkäjanteisesti, jotta ne auttaisivat ja saisi takaisin menetetyn yhteyden ruumiin ja sielun välille. Noilla keinoilla dissosiaatio-oireeni ovat huomattavasti vähentyneet ja saan ne loppumaan, kun haluan. En pelkää niitä, sillä ne eivät ole osoitus "hulluudesta", vaan pelkästään dissosiaatiosta ja varhaisesta kompleksisesta traumtisoitumisesta. Jos ohjeet ovat epäselviä, voin kysymysten mukaan tarkentaa ja täydentää niitä.
ei oo helppoo...mulla samanlaisia oireita ja pojallanni nyt todettu samaa....paljon voimia sinne, mulla rukous auttannut paljon
hei,
oisi kiva kuulla mitä sulle nykyään kuuluu?? ja Numb08:lle myös?? ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin! oon nyt itse kärsinyt epätodellisesta olosta reilun vuoden. Eniten ahdistaa se, ettei tunne enää samalla tavalla kuin ennen, ei pysty nauttimaan asioista niin kuin ennen ja kaikki on aika merkityksetöntä.. Ehkä se voi kuvastaa tätä aikaa ja pinnallista länsimaista elämää, mutta aiheuttaa kyllä tosi paljon henk.koht kärsimystä!!
Oisi mahtavaa olla yhteydessä kohtalotovereihin!!
Itsellä aivan samanlaisia tuntemuksia ollut 7kk ajan. Hyvin voin samaistua kirjoituksiinne. Tuntuu hassulle, että kävin valittamassa oireitani koulupsykologilla, lääkärillä ja sittemmin aikuispsykiatrialla, ei kukaan tiennyt mistä on kyse. Ilmeisesti vaivaa on hankala ulkopuolisen ymmärtää, mikäli ei itse sitä ole kokenut. Vieläköhän te kirjoittajat vierailette näillä keskustelupalstoilla? Olisi mielenkiintoista kuulla miten voitte nyt?
Siis mulla on viime kuukausien aikana tullut yhä useammin ja useammin tilanteita, joissa pyrin ajattelemaan, että ketään ei oikeasti ole olemassa... että kuvittelen vaan kaikki ihmiset.. Nämä ovat luultavasti tilanteita, joissa ahdistus on niin kovaa, että olen kehittänyt jonkun "suojan" ja olen omassa maailmassani ja ketään muuta ei ole olemassa, mutta kuitenkin jos joku mulle puhuu, niin mun pitää teeskennellä, että se on olemassa ja käyttäydyn normaalisti, kuten aina. Onkohan tää sitä depersonalisaatiota..?
Kuulostaa derealisaatiolle, joka kuuluu samaan luokkaan tuon depersonalisaation kanssa. Derealisaatiossa muut ihmiset ja ympäristö tuntuu epätodelliselle, kun depersonalisaatiossa itse tunnut itsellesi vieraalta ja epätodelliselta. Se on tavallaan eräs minän "vääränlainen" suojakeino, joka ilmenee juurikin ahdistavissa tilanteissa.
Itse olen paininut vuosien ajan depersonalisaation ja derelisaation kanssa. Välillä ne ovat poissa ja iskevät päälle pitkäaikaisen stressin ja ahdistuksen jälkeen.
Suomeksi asiasta ei juuri ole kirjallisuutta, joten tilasin amazonista Daphne Simeonin kirjan Depersonalization - Feeling Unreality. Tein siitä itselleni suomenkielisen lyhennellän (noin 20 sivua). Jos joku on kiinnostunut, niin voin meilata sen (kunhan saan osoitteen tai voi meilata myös minulle [email protected]).
Toinen mielenkiintoinen kirja on Overcoming Depersonalization and Feelings of Unreality (Overcoming S.) by Anthony S. David.
Vielä suosisttelen sivustoa www.dpselfhelp.com
Elämähän on unta Yrjö Kallisen mukaan joten voiko asian tiedostava sitten olla sairas?
Kallisen haastattelu osa 1: http://www.youtube.com/watch?v=-PLbQTOcMKY
osa 2 http://www.youtube.com/watch?v=3isZFZ_nQe0&feature=related
osa 3 http://www.youtube.com/watch?v=IQi5igCNDJs&feature=related
osa4 http://www.youtube.com/watch?v=Ia7Jwb16DUo&feature=related
osa 5 http://www.youtube.com/watch?v=9OeII2OevRE&feature=related
"Sopeutuminen syvästi sairaaseen yhteiskuntaan ei ole välttämättä osoitus ihmisen terveydestä." - J. Krishnamurti
Täältä löytyy mielenkiintosta keskustelua aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4360142
Etenkin pisti silmään seuraava lausahdus:
"Ei ole ihme, että ihminen depersonalisaation
herkistyneessä tilassa saattaa
nähdä valveunitilansa joskus kauhistuttavankin
syvältä. Kun elämä on potkinut
hänen jähmeätä suojakuortaan pirstaleiksi,
hän havaitsee maailman ja itsensä
uudessa valossa, jossa hän näkee ulkopuolisen
maailman tavallisuuden tunteen
katoavan, hän useimmiten tulkitsee
sen todellisuuden tunteen katoamiseksi.
Mutta tavallisuudella ei tarvitse olla
mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Hän näkee maailman todellisemmin;
että hän ja muut - aivan depersonalisaatiodiagnoosin
mukaisesti - todellakin
toimii unessa ja robottina. Mikäli hänen
tajuntansa on liian peruuttamattomasti
ehdollistunut yhteisönsä uskomuksiin,
hän tulkitsee depersonalisaatiokokemuksensa
- eikä arkitodellisuuttaan - harhaksi,
ja pahentaa tuskatilaansa alkamalla
vastustaa tuota kokemusta peläten
tulevansa hulluksi."
- Markku Siivola, psykiatrian erikoislääkäri
Huhhuh..Kuinka kuvaava tuo Silvolan teksti.
Ristitriitaista on, että kun tuo olo on päällä, tunnen juuri kuin näkisin itseni ja maailman "todellisemmin", vaikka olo on samalla äärimmäisen pelottava ja ahdistava. Musertavan ahdistuksen tuottaa juuri se, että se "todellinen"maailma ja minuus onkin juuri tämä ahdistavuus - eikä se,kun olen onnellinen ja menee hyvin.
Kertooko tämä kaikki lopulta siitä, että omassa sisimmässä on jokin trauma tai käsittelemätön asia? Ja tämän käsittelemällä on mahdollista saavuttaa sisäinen "tavallinen" olo? Toivottavasti, sillä en voi enkä halua uskoa, että ihminen, joka "näkee maailman tavallisuuden tunteen katoavan" eli kärsii juuri tästä depersonalisaatiosta, näkisi maailman jotenkin todellisemmin, kuten Siivola kirjoittaa. Itseasiassa tuohan on juuri se mikä olossa ahdistaa, ainakin minulla itselläni. Että totuus onkin juuri tämä ahdistavuus.
Olisi mielenkiintoista kuulla, löytyykö depersonalisaatiosta kärsivillä joitain yhdistäviä tekijöitä elämänkokemuksissa.
Yrjö Kallisen mukaan elämämme on unta, sen tajuaminen ei siis välttämättä ole sairaus. Apua kannataa toki hakea jos kokee sen ahdistavaksi.
http://www.youtube.com/watch?v=-PLbQTOcMKY
Joku aivojen häiriötila tämä lienee. Ei tästä ole elävänä ulospääsyä yhtään mitenkään. 40 vuotta napsahti mittariin, ja joka päivä olen kuplani sisällä.
Juupajuu. Tajuatkohan itsekään mitä selität?
"40 vuotta ja joka päivä sama oire"?
Älä puhu p*skaa.
Minä sain nuo oireet neurolepteistä, jotka lopetin ja loppui depersonalisaatiotkin kuin nyrkki seinään. Suosittelen samaa teillekin. viinakin on terveellisempää.
Nimim. Janne ei selvästikään tiedä mistään mitään.
Itselläni on ollut tämä tila jo yli 5 vuotta enkä ole koko elämäni aikana kertaakaan koskenut huumeisiin, alkoholiin enkä tupakkaan tai muihinkaan päihteisiin.
Olen käynyt nyt n. vuoden terapiassa josta ei tunnu olevan mitään hyötyä. Pelkään että joudun elämään koko lopuelämäni tässä tilassa. Joskus ajattelen jopa itsemurhaa että pääsisin tästä tilasta pois mutta onneksi kuitenkin olen vielä sen verran "normaali" etten ole tätä vielä koskaan tosissaan aikonut.
Ja kaikki jotka yrittäävät hakea selitystä kaikien maailman uskonnollisista, yliluonnollisista ja mistälie todellisuus=uni-teorioista ovat päästään vialla.
olen kärsinyt unessa elämisestä pian 10v, olen nyt 35v.
olen miettinyt mikä kyseisen oireen minussa laukaisi.
jossain vaiheessa tuli elettyä aika railakasta elämää, johon kuului runsas viinankäyttö ja huumeet. samassa yhteydessä iski sitten juoppohulluuskohtaukset ja paniikkihäiriö... nykyisin muista on selvitty, eikä ryyppäys aiheuta kuin normaalin darran. tämä unessa eläminen on kuitenkin aika rankkaa... tuntuu että olen vieraantunut parin vuoden aikana vain lisää elämästäni ja teen päätöksiä liikaa "hälläväliä" asenteella... onneksi kaikki on pysynyt vielä kasassa.
olen huomannuit myös itsessäni pientä levottomuutta, lähes adhd:n tasoisia..
en jaksa keskittyä ja päivä töissä tuntuu joskus todella pitkältä.
älyllisesti pärjään töissä todella hyvin ja tuntuu että vain taivas voi olla rajana välillä suorituksissani... eli tavallaan elän unelmaani, mutta unissani.... :D
Itselläni on ollut depersonalisaatiota aikoinaan, nykyään oireet ovat melko vähäiset, pystyn elämään melko normaalisti. Osa syynä on aina ollut, että olen pohtinut syvällisesti asioita. Kuka olen, mistä tulen, missä elämme, mitä on elämä, mitä on maailmankaikkeus, mitä on todellisuus, mitä järkeä tässä kaikessa on.
Pahimmillaan olin todellakin kuin unessa. Muut ihmiset tuntuivat etäisiltä, kaukaisilta, kuin olisivat vain omaa untani. Pahinta oli omien vaatteiden riisuminen ja varsinkin suihkuun meneminen. Suihkussa näin kaiken aikaa paljaat käteni ja sain aina oudon tunteen, että "Miten ihmeessä nämä voivat olla minun käteni? Miten minä oikein saan näitä liikutettua?". Paniikkikohtaus oli aina lähellä. Sitten vielä psykoosioireita, pelkäsi aina, että joku hyökkää ollessani suihkussa, tai pimeässä nurkassa on joku, tai jotain henkiä on ympärilläni, varsinkin jos suljen silmäni.
Nykyään siis pahimmat oireet ovat hävinneet. En kuitenkaan pysty olematta pohtimatta alun kysymyksiä. Tunnen tavallaan edelleenkin, että olen epätodellinen tai maailma on epätodellinen, koska logiikalla niitä on vaikea selittää ja ymmärtää, kun tarpeeksi syvällisesti alkaa miettimään. Olen kuitenkin hyväksynyt nämä seikat, ja olen pikemmin asennoitunut, että haluan tutkia, oppia ja ymmärtää tätä maailmaa, maailmankaikkeutta, todellisuutta, epätodellisuutta, elämää ja unia.
Sain vakautettua elämäni, kun tein elintapamuutoksen, aloin elämään terveellisesti. Lääkkeitä en ole sen jälkeen tarvinnut. Epäilemättä nämä oireet johtuvat yleensä jostain aivokemiallisesta epätasapainosta.
Itse en ole koskaan käyttänyt alkoholia enkä huumeita, mutta elintavat muuten ovat olleet karmeat.
Kertokaapa tiivistetysti aiheen ydin. MILLÄ tavalla koet olevasi unessa? Perustele.
Enpä tiedä liittyykö asiaan mutta kuitenkin...
Olen kokeillut tietoisesti selkounien lisäämistä elämääni.
Tällöin voisin toimia tietoisesti unessa.
Toisinpäin: Voiko olla mahdollista, että tämän fyysisen elämän kokee unena ja "unen" todellisena? Tai että kokee molemmat unena? Siis ettei ole tietoinen kummassakaan? Mutta kuitenkin on ruumillisesti olemassa?
Toisaalta, mitä on olla todella tietoinen?
Kertokaapa mulle mikä se on se "itse" mikä siinä hämärtyy? Mihin tarvitaan persoonaa , "itseä" tai "minää"? Mistä sen voi löytää?
Mun näkemyksen mukaan persoona on pelkkiä kokemuksia, mielikuvia ja muistoja itsestä eikä niillä ole mitään tekemistä nykyhetken kans, jos asiat näkee suoraan ilman mitään filttereitä. Millekkään "itselle" tai minäkuvalle ei jää mitään sijaa jos oppii näkemään asiat sellaisena kuin ne on. Se on depersonalisaatiota ja se voi olla erittäin hyödyllinen asia. Rajat hämärtyy kunnes hoksaa, ettei niitä ole koskaan ollutkaan muutaku omassa mielikuvituksessa.
Niin, että niitä voi kirjoittaa ylös. Mutta niitä ei ole tarkoitettu siihen. Lapsia ei saa pitää eläiminä. Ja sitten: Ylös kirjoittaminen häiritsee mielestäni kohtaa arjen fokusaatio.
"olen kärsinyt unessa elämisestä pian 10v, olen nyt 35v."
Älä puhu p*skaa. Et varmaankaan tarkoita että elät 10 vuotta putkeen kuplassa jota kutsutaan depersonalisaatio-olotilaksi. Se ei vaan ole mahdollista, piste.
Oletko kuullut hoidosta?
"Unessa eläminen" voi olla jokaisen sanomana erilainen asia ja kokemus jolla ei ole välttämättä v*tun virkaa tekemistä oikean oireen kanssa jota ap kuvaa.
http://www.iop.kcl.ac.uk/iopweb/blob/downloads/locator/l_911_Scale3.pdf
Tein tuon testin ja sain 63 pistettä. Missään ei kuitenkaan lue, mihin tuollainen pistemäärä voisi viitata? Tietääkö kukaan mistä tulokset löytäsi?
OSA 1
Hei!
Monia vuosia sitten,kun aloin tehdä sydämenavausharjoituksia/ läsnäoloharjoituksia (olin myös taidekoulussa polttelin pilveä silloin tällöin,nämä kaikki stressi saavat depersonaatiota tapahtumaan) sain silloin tällöin depersonalisaatiokohtauksia.
Joidenkin vuosien päästä valaistuin, ja siitä meni taas joitain vuosia,kun rupesin ymmärtämään,mistä kaikki vaikeuteni ovat johtuneet. (Valaistuneessa tilassa näet selvemmin oman sisäisen tilan ja tunteet (tässä tapauksessa puuttuvat tunteet. Te ette melko varmasti halua/pysty näkemaan tätä asiaa näin,mutta jos sinulla on depersonaatio-oireita (lanka itseen katkeaa),sinulla on kalkkeutunut käpyrauhanen. (Oikeat tunteet puuttuvat. Sitä on vaikea tajuta,kun (mahdollisesti) koko elämän olet ollut tuossa tilassa, et silloin voi alkaa tajuta millaista on tuntea oikeasti. Mutta jos esim. ihailet ihmisiä,jotka puhuvat rohkeasti ja joilla mahtava itseilmaisu, kertoo, että kaipaat tunteita (TUNTEITA).
Tässä lista muista tunnusmerkeistä: (Tätä tilaa on eriasteisina, joten voi olla yksi tai useampi oire)
-Hiljaisuus
-Tyhjyyden tunne
-Vakavuus,tietynlainen huumorintajuttomuus
-Tunne,että on erilainen kuin muut
-Tunne,että olet ”aito” ja muut ei
-Valokuvaushetket vaikeita
-Pakkomielteitä
-Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet
-Et saa nautintoa seksistä
-Rypyttömät kasvot
-Joku saattaa ”haukkua” kylmyydestä
-Musiikki ( aistit) tärkeitä (täyttävät tyhjiöö)
-Riippuvuuksia (haet muualta elämää koska tunteet puuttuvat) (helpompi lopettaa sen jälkeen kun kuorit käpyrauhasen c-vit. kuurilla)
-Silmien karsastus (Et pysty katsomaan itseäsi peilistä(silmiin),muiden vaikea katsoa kumpaankin silmään)(voi tulla vuosien mittaan).
Depersonaatiota tulee,koska sinulla ei ole tunteita et ole paikalla.(Siis yleensäkin ei vain depersonaatio-hetkellä). Joten kun teet jotain,mitä alussa mainitsin (henk.harjoitukset,päihteet,stressi,taide), irtoaa sun yhteys sisäiseen ohueen linkkiin,ohueen yhteyteen maailmaan. Ihmisellä on muutakin kuin tuo linkki,et ole ikinä siitä tiennyt (riippuu milloin käpyrauhasesi kalkkeutui,minulla se tapahtui jo ihan pienenä).
Käpyrauhasen kalkkeutumista (kuva en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland) aiheuttaa FLUORI. (Kalkkeutumattomassa rauhasessa pieniä aukkoja pinnassa,kalkkeutuneessa ei.)
Fluori on lyijyäkin myrkyllisempää. Se on raskasmetalliteollisuuden jäte. Netissä luin juttua, että vuosikymmeniä sitten tuo teollisuus mietti miten sen jätteen sais hävitettyä huokein kustannuksin.Sitten se päätyi kaikkien suihin,eikä vieläkään sieltä sitä ole saatu pois.
Luin myös miten esim. Hitler ( USA:ssa johto 1950-luvulla??) oli halunnut kehitellä ainetta/tapaa massojen kontrolloimiseksi. Nimittäin fluori (kalkkeuttaessaan käpyrauhasen) kaventaa ihmisen olemista ja tunteita niin olemattomiin,tekee susta tyhmän,että TOIMII tosiaan. Toivottavasti kärähtävät PIAN tästä. Niin monia elämiä on mennyt hukkaan tämän takia.
(Luulen,että myös kaksisuuntainen mielialahäiriö johtuu tästä.)
ELI FLUORI AIHEUTTAA TÄMÄN. Fluoria siis:
-Hammastahnassa(osta fluoriton ekokaupasta)
-Oluessa
-Tupakassa(on olemassa lisäaineetonta tupakkaa, =pelkkää tupakkaa))
-Torjunta-aineissa(varsinkin viinirypäleissä)
-Tamarindissa
-Hammaslääkärillä laittavat joskus
-Joissain lääkkeissä,esim. hiivasienilääkkeissä
OSA 2
MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?
Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun.
C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta. (Se aih. syöpää.Tämän mokan lääkärit tekivät, kun testasivat suuria C-vitamiinimääriä. C-vitamiini ei ole vaarallista suurina määrinä,elimistö tekee hormoneja siitä,hapan versio vaurioittaa.)
Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
-Spirulina
-Hainrustojauhe
-Suolavesi (Ei missään nimessä saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle agressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).
-Syö yksi kokonainen meloni viikossa (puhdistaa elimet. Meloni ei ruoansulatuksellisesti käy yhteen muiden ruokien kanssa, joten syö erikseen ja taukoa ennen ja jälkeen parikymm. min) niin usein ku jaksat
PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.
Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt,musta tuntui,että en ollut ollut edes elossa aikaisemmin. Pirskule! Aattelepa.
Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)
-Ps. Nämä oireet voi olla rankkoja, mutta jäin itsekin henkiin
-Levottomat jalat etc.
-Lihaksissa nykii (silmissä)
-Painetta silmissä
-Painetta päässä
-Energiavirtoja päässä
-Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
-Et tiedä,miten kävellä,vetelyys
Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia),inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
JAKSAMISTA!!! :) :) Heli
(Unohdin (tunnistus)oire listalta, että ei muista esim. lapsuudesta ¨mitään.(Riippuu,milloin rauhanen kalkkeutui) Muutenkin saataa olla huono muisti).
-Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet /Yli-empaattinen(henkilökohtaiset rajat puuttuu, oikeat tunteet tekisi ne)...
PS. Unohtakaa tuo hainrustojauhe. Tehkää vain c-vitamiinilla ( muut , mut ei hainr...) niin kuin minäkin.
Life-kaupan oma merkki halvin (90 tablettia n. 17 euroa), muistakin luontaistuotekaupoista saa (kalliimpia??).. (Happoneutralisoitu C-vitamiini)
Oon 16 vuotias, ja tää alko mulla muutama päivä sitten. Olin kotona, ja sitten yhtäkkiä mulle vain tuli semmone fiilis että mikään ei olisi totta. että eläisin jossain elokuvassa, tai videopelissä.. se kestää yleensä noin muutamasta minuutista tuntiin, ja sitten tulee taas normaali olo. sitten se taas alkaa.. Yleensä myös tupakan polttaminen auttaa .. johtuukohan se tupakasta? oon ainaki lukenu jotain tollasta että nikotiin voisi olla syypää, mutta en ole mikään ketjupolttaja todellakaan? ehkä muutaman askin elämäni aikana olen polttanut. tää fiilis on tosi pelottava. ajattelen samalla että olen kyllästynyt elämään, ja että mikään ei ole enään hauskaa, eikä surullista.. olen vasta 16! mulla pitäis olla suuri elämänjano, mutta sen sijaan en pysty muuta ajattelemaan, kuinka olen kyllästynyt elämään. toivottavasti tää menee pois. jos voisitte antaa vinkkejä olisin tosi kiitollinen.
Oli mullakin noin nuorena näitä tuntemuksia, oli myös neuroosia ja kävin terpalla. Aikuistuessaan ajan kuluessa saa paljon kokemusta siitä, että siitäkin ja tästäkin taas selvitään. Ei kenenkään elämä olekaan pelkkiä hyviä fiiliksiä. Pienenä lapsena ei vain tule ajatelleeksi kaikkea vaikeaa, mutta sitten tulee yhä enemmän vastuuta painamaan. Ja sen oppii kantamaan aina paremmin.
Mä en tavallaan ole unessa, mutta tuntuu kuin olisin kadottanut itseni. Tuntuu siltä kuin mulla ei olisi ollenkaan kehoa, kuin mieleni "leijuisi" tässä itsekseen. En tunne edes pääni olemassaoloa ja se on hirveän pelottavaa. Välillä ympäristö tuntuu jotenkin vieraalta taikka mietin, että ovatkohan tapahtuvat asiat totta vai näenkö vain unta. Aivan kuin en eläisi 100% hetkessä. Välillä mietin että teenkö asioita oikeasti kun tuntuu kuin olisin jossain sumussa.
Pelkään tätä oloa ihan hirveästi ja odotan vain koko ajan että pääsen eroon tästä.
Muistan muuten lapsuudesta ainakin yhden luultavasti depersonalisaatio- tai dissosiaatiotunteen. Kuulin ihan kamalia uutisia erään tutun henkilön äkillisestä menehtymisestä ja yhtäkkiä mulle tuli ihan ihmeellinen, unenomainen tunne. Menin ihan paniikkiin ja kysyinkin äidiltä että onko tämä unta vai totta. Olo kesti kuitenkin vain hetken silloin.
Minullakin on kyseisiä oireita nyt ollut jo kaksi kuukautta. Vieraantuminen itsestä on kauheaa varsinkin kun on elänyt muiden määrittämää elämää. Ja etsii vain neuvoja netistä. Haluaisin joskus löytää itsestäni jotain. Mutta sitä elää tavallaan riippuvuuksissa kunnes täytyy vain odottaa apua
muistuttaisin edelleen että PSYYKENLÄÄKKEET AIHEUTTAVAT SIVUVAIKUTUKSENA JUURI TUOTA!
JA LÄÄKÄREITÄ EI KANNATA USKOA KOSKA HE VÄHÄTTELEVÄT SIVUVAIKUTUKSIA!
sain itse kärsiä depersonalisaatiosta kun uskoin lääkäriä vaikka syy oli mulla ihan eri, niin 2 vuotta meni kunnes lopetin lääkkeet, ja loppuivat nuo !
varokaa ilkka haapamäkeä !
Minulla ssri-lääkkeet veivät dp:n pois, ja kun olo oli parempi niin lopetin lääkkeet. Ja dp palasi taas puolen vuoden päästä.
Mulla alkoi dp ja derealisaatio erään mielialalääkevieroituksesta ja paheni kokeillessani ( psyykkeeseen ) vaikuttavia lääkkeitä. Se ei ole palautunut niiden jälkeen. Mikään tuttu ei tunnu tutulta, edes läheiset. Paikat tuntuu vieraalta ja musiikki, se mistä ennen tykkäsin. Ihan kaikki. Niinkuin joku ois mennyt mun päässä pahasti vikaan noiden seurauksena. Joskus jotkut tutut paikat tuntuu etten koskaan ois käynykkään siellä kun ne tuntuu niin vieraalle.
Tästä on tullut jokapäiväinen juttu jonka kanssa kykenen elämään mutta joka aiheuttaa suurta tuskaa. Tunnen eläväni kuin sumun keskellä (siltä mun päässä tuntuu) irtaalla tunteista. Oon tajunnut että nuo lääkkeet on vienyt mun kykyä tuntea. Oon ihan turra.
Jonain päivinä olo on unenomainen mutta se onneksi helpottaa aina välillä.
Olo on kamala ja tajuton koko ajan ja sitten tulee olo,tunne,tila ettei tunne itseensä ja pelko valtaa kokonaan. Tuntuu ettei seiso esim siinä missä seisoo ja ei tunne omia liikkeitä ja ajatus kulkee ja ajattelee kaiken synkästi ja että sekoaa siihen paikkaan tai että olisi maailman ainoa ihminen joka kokee niin. Ihan hirveän kamalaa tuskaa jota ei osaa purkaa ulos ja ei itketä ja miettii ja panikoi että mussa on joki vialla,sairaus tai tauti johon en ole saanut apua ja oloni johtuisi siitä. Kertokaa tarkasti omista kokemuksista ja selvisittekö deresalisaatiosta/depersalisaatiosta? ja millä keinoilla?
Mitä jos on unenomainen tila, jossa kaikki tuntuu epätodelliselta, mutta ei ahdistusta. Minulle on tullut monesti, mutta olen melkeinpä nauttinut tilasta. Koulussakin saatoin olla joskus ihan jossain sumussa ja katsoa kaikkea kuin jostakin 3d elokuvasta. Joskus tila myös ahdisti, mutta useimmiten se oli vain hauskaa, etenkin jos oli jotain tylsää tekemistä koulussa tai töissä. Silloin tila vituttaa, jos pitäisi olla ns. skarppina, esim. kokeet koulussa tai joku tärkeä tapaaminen.
Onko muita, jotka pystyy samaistumaan? Mistä on kyse? En käytä mitään lääkkeitä, mutta nukkuminen on kyllä usein aika huonoa. Mutta vaikka olisin nukkunut hyvät unet monta päivää peräkkäin, niin silti se "sumu"voi iskeä. Elämä kyllä potkii päähän usein ja välillä on aika paskakin olo. Nytkin on jotenkin sellainen sumuinen "ihan vitun sama" olo. Ei oikeastaan mikään tunnu miltään. Ei pahalta eikä hyvältä. On vaan olo, että ihan sama elänkö vai kuolenko. Mistä voisi johtua?
No ei hyvältä vaikuta jos tuntuu että on ihan sama elääkö vai kuoleeko. Teoillamme on aina kaikilla seurauksensa. Huolimattomuus voi aiheuttaa harmia, esim. että unohtaa lukita oven yöksi ja sitten löytääkin itsensä moottorisahamurhaajan hyökkäyksen kohteena... Tai esim. horjahtaa teollisuusalueella ja puristuu sentin paksuiseksi levyksi...
Itse tutkin paljon buddhalaisuutta missä paljon pohditaan ja selvitetään todellisuutta ja mielikuvitusta ja sitä mikä on "minä" ja kuinka pysyvä ja kiveen hakattu se loppujen lopuksi on, joten sitä kautta minua kiinnostaa de-personalisaatio ja olen monenlaisia muuntuneita tiloja kokenutkin. Osa vapauttavia, osa taas semmoisia että toimii kuin automaattikone ja seuraa vierestä. Ihmisen tajunta taipuu monenlaiseen tietoisuudentilaan. Kaikilla on joskus ihme-oloja.
Jopa skitsofrenia saattaa käydä "kolkuttelemassa" jos nuori henkilö on erittäin stressaantunut, mutta se voi mennä myös ohi parissa päivässä, sitä mukaa kun tilanne paranee. Eli joidenkin "rajatapausten" pitänee vain oppia tulemaan toimeen "huonojen aikojensa" kanssa! :)
Mitä on normaali? Sitä että jää se hautakivi sinne hautuumaalle, ja kukaan ei muista mitään?
Kertokaapa tarkasti mita ja miten oireilette depersonalisaatios?
Moi!+Oon+17+vuotias+tyttö,+ja+mulla+on+ollu+just+tommosia+fiiliksiä+ja+tuntemuksia+ku+te+ootte+tänne+selittäny,+eli+depersonalisaatiota+ja+derealisaatiota.+En+edes+muista+tarkalleen+milloin+nää+on+alkanu,+ehkä+noin+9+vuotiaana+on+vilahtanut+ensimmäinen+ahdistava+ajatus+minuudesta+ja+todellisuudesta,+ja+on+tullut+lievä+depersonalisaatio.+En+antanut+silloin+niille+ajatuksille+valtaa,+mutta+myöhemmin+minun+ei+edes+tarvinnut+ajatella+niitä,+kun+depersonalisaatio+ja+derealisaatio+iskivät.+Ajattelin,+että+se+mitä+tunnen+on+normaalia,+että+kaikki+muutkin+tuntevat+niin.+Vasta+kolme+kuukautta+sitten+tajusin,+että+eivät+kaikki+tunne+niin!+Kaikki+eivät+tunne+olevansa+unessa,+identiteettikriisin+keskellä,+tunteettomana+ja+niin+ahdistuneena,+että+sitä+ei+meinaa+kestää,+kukaan+kenelle+olen+puhunut+ei+tunne+oman+mielen+ikäänkuin+leijailevan...+Sitä+miettii+vaan+omaa+elämää,+ja+ajattelee,+että+hyi+kamala,+oonko+mä+eläny+oikeesti+ton+kaiken,+koska+tuntuu,+että+se+ei+ole+oma+elämä+ollenkaan.+Läheiset+ja+kaverit+tuntuu+melkein+kuin+vierailta,+oma+ääni+on+pelottava+ja+vieras(en+törmännyt+täällä+ketään,+jolla+ois+tämä+oman+äänen+tunteminen+viraana,+apua,+oonkohan+kaikista+meistä+eniten+sekasin..:D),+pahimpina+hetkinä+on+melkein+mahdotonta+puhua.+
Sinulle"nuori ja eksynyt". Juuri tuon oman äänen kuulostaminen vieraalle, on sitä dp: ta itseään. Ja pahimmillaan minunkin oli vaikea puhua. Puhe ja ajatukset eivät olleet balanssissa. Ja siitä taas ahdistus moninkertaistui, mikä taas lisäsi epätodellista oloa. Oravanpyörä siis. Suunnittelin jo itsaria kun olo oli pahimmillaa, ja en silloin vielä käsittäny mistä depersonalisaatiossa on kyse. Luulin tulevani hulluksi. No onneksi sain ssri napit, jotka lievittivät ahdistusta ja samalla dp:tä. Lääkkeet eivät ole vieneet dp:tä kokonaan pois. Jos olen oikein väsynyt niin dp puskee päälle. Jos funtsailen liikaa tai kuuntelen tunteisiin menevää musaa niin dp nostaa päätään. Parasta on sellainen toiminta missä voi unohtaa itsensä. Käsillään tekeminen ja luonnossa liikkuminen, kuitenkin niin ettei väsytä itseään. Tv:n katselu tekee joskus hyvää, mutta liiallisena tekee jotenkin apaattiseksi ja näin aiheuttaa dp:ta. Mitä enemmän pystyy "unohtamaan itsensä', sen parempi. Osaisikin muuttua lapsen kaltaiseksi. He eivä tiedosta liikaa itseään. Voimia kaikille dp:sta kärsiville. Apua kannattaa ehdottomasti hakea, ja luovuttaa ei kannata, vaikka olon ollessa hirveä tekisi mieli nostaa kädet pystyyn.
Joo mutta uskon että olen ollut harhassa vain päivän ja se tuntuu vuosilta. Joskus nukkuu valveunta ja tämä on kai tälläistä. Itsellä asiat menee ihan samaa rataa vuodesta toiseen. Voi huoletta sanoo että kaikki ihmiset ovat robotteja tai elämä on harhaa. Telkkarin muistaa selvästi mitä on jo tullut. Kanssaeläjien kanssa haluaa niin kovasti uskoa että he oikeasti elävät samaa aikaa itsensä kanssa, he ovatkin samassa ajassa mutta he ovat siirtyneet toisaalle omasta piiristä. Ei pysty muistaan onko naimisissa ja lapsia mutta se tuntuu niin tärkeältä asialta että pakko olla. Alkaa vähitellenn näin ollen asiat seljetä.
En usko että olen edes suomessa täällä harhassa koen asiat vain suomena. Olen luullakseni yhdysvalloissa ja tämä ei paljon tämä paikka täällä suomesta eroa. Ei ole halua matkustaa mihinkään täälät paikasta joka suomea muistuttaa.
Miten paljon kokemustenne mukaan taustalla on myös näitä harrastuksia, kuten vieraat uskonnot, okkultismi, new age? Aiheutti itsellekin nuorena pelkkien kirjojen lukeminen ahdistusta. Kun tulin uskoon, kaikki lähti kaatikselle, ja elämälle löytyi vankka perusta. Vaikka taivas ja maa katoavat, Jumalan sana pysyy.
"Depersonalisaatio/derealisaatio (Fin)" -faceryhmässä vertaistukea sitä tarvitseville :) tervetuloa keskustelemaan!