onko teillä ikinä sellasta masentavan epätodellista oloa? Mulla on, jos mä esim. kävelen jossain ulkona, kaikki tuntuu kuin unelta, rasittavalla tavalla. Ihankun olis jossain lasipurkin sisällä. Näkee, mut silti on kun jossain omassa maailmassa. Ihmiset kävelee ohi ja on niin sekava olo. Aurinko paistaa, ja tuntuu niin tavattoman sekavalta että tekisi mieli vaan nukkua. Tuntuu siltä, kun ei jotenkin näkis tarkkaan. Ihankun ääriviivoja ei kauheen hyvin hahmottaisi eikä yksityiskohtia, eli on ns. uninen olo.
Tää voi kuulostaa siltä, että mulla olisi skitsofrenia, mutta ei ole. On vaan niin helvetin epäselvä olo!! Koko ajan tekis mieli avata silmät paremmin että näkis, mutta kun ei "herää"! Pelkää ihan, kun kävelee tuolla että joku tuttu tulis siihen hymy korvissa vastaan ja sitten täytyy esittää jotain helkutin naantalin aurinkoa siinä, vaikka puhuukin kuin jossain hypnoosissa...
Onko kellään samaa? Mulla on joskus tää olo, ja se on usein lomilla kun en ole tavannut ihmisiä pitkään aikaan, enkä jaksakaan tavata kun mulla on tää tunne. Haluis vaan nukkua omassa huoneessa yksin. Lisäks oon samalla aggressiivinen ja surullinen. Sillon, kun mulla on "selvä" olo, niin nään kaiken niin kirkkaana...
Epätodellinen olo
25
3324
Vastaukset
- Merrus
Mulla on myös usein kuvailemaasi epätodellista olotilaa. Sairastan paniikkihäiriötä ja masennusta. Paniikkikohtaukset ovat vähentyneet lääkityksen ja terapian jälkeen, mutta nuo "sumuiset olotilat" vaivaavat vieläkin ja jotenkin tuntuu ettei niistä ikävä kyllä pääse täysin eroon. Näille olotilallehan on psykiatriassa määritelty ihan omat termistönsä derealisaatio "maiseman kokeminen oudoksi" ja depersonalisaatio "itsensä kokeminen epätodelliseksi".Mielestäni kyse on jonkinlaisesta aivojen hermoston toimintahäiriöstä tai persoonallisesta poikkeamasta. Itselläni olen huomannut suurten ihmisjoukkojen ja väsymyksen lisäävän tunnetta. Aivan kuin aivoni eivät jaksaisi jatkuvaa hälinää väsyn tästä olostani niin että tahdon rentoutua omissa oloissani. Tästä olisi mielenkiintoista keskustella lisääkin. Palaillaan!
- onko teillä
kuulosti tosi masentavalta/pelottavalta.
Siis ei ehkä pääse eroon?? Onks se joku erillinen tauti? Vai häipyykö se tän masennuksen kanssa pois. Koska mulla ei ole tätä kun olen ilonen. Sitten kun taas alkaa masentaa niin se palaa. Ihankun kävelis unissa, just jossain sellasissa paikoissa jossa on hälinää (lentokentät, käytävät, kävelytiet, myös hiljaset paikat, metsät, ranta, kadut yms.) - mitäköhän????
Tunnut tietävän näistä derelesaatio ja depernalisaatio- jutuista (meniköhän oikein ;-) enemmänkin. Eli kysymykseni kuuluukin että kumpaan ryhmään, vai ei kumpaankaan, kuuluu sellainen olotila ettei juurikaan kykene tekemään mitään. Eli esimerkiksi käveleminen tuntuu siltä kuin pyörtyisi millä hetkellä hyvänsä, vaikkei sitten pyörrykään. Pitää kuitenkin keskittyä täysillä pystyssä pysymiseen. Samoin kaikki muukin tekeminen tuntuu jähmeältä ja vaatii valtavasti ponnisteluja. Mutta erityisesti tuo liikkuminen on hankalaa ja hankaloittaa jo töissä oloakin.
Minulla nämä epätodelliset olotilat ovat lähes päivittäisiä. useimmiten kotona on helpompaa. Lääkitys on ph:n ja masennukseen, mutta ei tunnu auttavan tähän vaivaan. - Merrus
mitäköhän???? kirjoitti:
Tunnut tietävän näistä derelesaatio ja depernalisaatio- jutuista (meniköhän oikein ;-) enemmänkin. Eli kysymykseni kuuluukin että kumpaan ryhmään, vai ei kumpaankaan, kuuluu sellainen olotila ettei juurikaan kykene tekemään mitään. Eli esimerkiksi käveleminen tuntuu siltä kuin pyörtyisi millä hetkellä hyvänsä, vaikkei sitten pyörrykään. Pitää kuitenkin keskittyä täysillä pystyssä pysymiseen. Samoin kaikki muukin tekeminen tuntuu jähmeältä ja vaatii valtavasti ponnisteluja. Mutta erityisesti tuo liikkuminen on hankalaa ja hankaloittaa jo töissä oloakin.
Minulla nämä epätodelliset olotilat ovat lähes päivittäisiä. useimmiten kotona on helpompaa. Lääkitys on ph:n ja masennukseen, mutta ei tunnu auttavan tähän vaivaan.Mitä ajattelet kävelemisen tuntuessa oudolta ja mitä ennen kävelemään lähtöä? Miltä ympäristö näyttää kun kävelet eteenpäin? Ajatteletko jalkojasi kävellessäsi, jännitätkö? Tiedostamatonkin jännitys voi aiheuttaa pyörrytystä tasapainovaikeuksia käsien jalkojen velttoutta. Mielestäni tapauksessasi voisi olla osia molemmista tiloista. Kaikki tekeminen todellakin tuntuu vaikeammalta tämän olotilan ollessa päällä tiedän kokemuksesta.
- fyysisen rasituksen
mitäköhän???? kirjoitti:
Tunnut tietävän näistä derelesaatio ja depernalisaatio- jutuista (meniköhän oikein ;-) enemmänkin. Eli kysymykseni kuuluukin että kumpaan ryhmään, vai ei kumpaankaan, kuuluu sellainen olotila ettei juurikaan kykene tekemään mitään. Eli esimerkiksi käveleminen tuntuu siltä kuin pyörtyisi millä hetkellä hyvänsä, vaikkei sitten pyörrykään. Pitää kuitenkin keskittyä täysillä pystyssä pysymiseen. Samoin kaikki muukin tekeminen tuntuu jähmeältä ja vaatii valtavasti ponnisteluja. Mutta erityisesti tuo liikkuminen on hankalaa ja hankaloittaa jo töissä oloakin.
Minulla nämä epätodelliset olotilat ovat lähes päivittäisiä. useimmiten kotona on helpompaa. Lääkitys on ph:n ja masennukseen, mutta ei tunnu auttavan tähän vaivaan.jälkeen? Itselläni näin käy ajoittain, muttei säännöllisesti.
Kuvittelen, että tila johtuu jonkinlaisesta hermoston hetkellisestä "väsymisestä". Kohtaus saattaa kestää rasituksen jälkeen pitkäänkin ½ tunnista aina tuntiin saakka ennen kuin se menee ohi. - Depe-nainen
fyysisen rasituksen kirjoitti:
jälkeen? Itselläni näin käy ajoittain, muttei säännöllisesti.
Kuvittelen, että tila johtuu jonkinlaisesta hermoston hetkellisestä "väsymisestä". Kohtaus saattaa kestää rasituksen jälkeen pitkäänkin ½ tunnista aina tuntiin saakka ennen kuin se menee ohi.on erilainen,vaikka samasta asiasta olisi kyse.
Luitko kaikki nämä viestit,siinä on paljon jo kuvattu tilanteita missä ja miten itse kukin on ollut.
Itselläni ei ole mitään yhteyttä fyysiseen rasittumisen kokemiseen depersonalisation kanssa.
- meitä
on muitakin.olen kärsinyt tuosta kuvaamastasi
olotilasta ties jo kuinka kauan,ja aina vain odottanut että se menee pois.mutta ei se taida mennä "ihan itsekseen".mä olen odottanut ilmeisesti tilanteen kärjistymistä ja nyt kun olen tosi pahassa jamassa niin muistelen että tuo on ollut niiitä ekoja oireita joita mulle on tullut.nyt myös paljon muuta.mulla myös paniikkihäiriöitä ollut ja masennus taustalla jo pitkän aikaa.mä huomaan just kans ihmispaljoudessa ja vilkkaalla kadulla tulevani suorastaan huonovointiseksi,oksettaa ja pää ihan sumussa.enkä näe ja kuule kunnolla.pää jossain muualla ja yrittää vaan selvitä.hei,jos sulla ei vielä muita oireita ja pystyt elää muuten "normaalisti" niin hae nyt apua,ettei mee pahemmaks.siis jos et ole vielä sairastunut pahemmin ja ole jo sitä pyytänyt.älä pitkittele niinkun mä..onnea matkaan. - aiheuttaa
helposti depersonalisaatiota ja derealisaatiota. Nuo epätodelliset psyykkiset tilat tulevat päälle, kun ihmisellä on jotain tunteita, joita ei voi käsitellä. Siis on vaikea olo ja tukahduttaa tunteensa. Kiinnitä huomiota siihen mitä koet ennen tätä sumuista olotilaa. Mitä tapahtuu, mitä ajattelet. Voit löytää vastauksen ja koittaa muuttaa käytöstäsi niin, ettei noita tiloja enää sinulle tule. Eivät ole mitenkään vaarallisia eivätkä vaadi erityistä hoitoa.
- derealisaattori
depersonalisaation ja -realisaation pelottavuus johtuu siitä kun ihmismielen luoma illuusio nimeltään TAVALLISUUS alkaa pirstoutua ja ihminen alkaa hahmottamaan oikeaa TODELLISUUTTA, mistä ollaan vieraannuttu. koululääketieteellinen psykiatria ei tällaista voi tietenkään käsittää, koska se itsessään on osa tätä ihmisten luomaa harhaa!
itselläni oli paha masennus muutamia vuosia sitten ja siihen liittyi depersonalisaatiokokemuksia, mutta ei onneksi pelottavia sellasia. kiinnostuin itseasiassa vain lisää mutta ne menivätkin harmikseni ohi..
mun mielestä koko masennus on vain osa heräämisprosessia. ihmisestä alkaa tuntumaan, että joku mättää maailmassa ja pahasti. ensimmäisenä tulee tietysti mieleen että vika on itsessä, "mä en vaan kuulu tänne maailmaan". näin itsellänikin.
sitten eräänä yönä lukiessani jotain nettikirjoitusta, koin oivalluksen: vika ei oo mussa vaan maailmassa! aloin myös ymmärtämään että se mitä pidin todellisuutena, on vain ihmisten joukkosubjektiivista harhaa, TAVALLISUUTTA, jolla ei oo mitään tekemistä TODELLISUUDEN kanssa.
tämän oivalluksen jälkeen näin maailman aivan eri tavalla, esineet muuttui jotenkin kolmiulotteisimmaks ja aloinkin saada derealisaatiokokemuksia. ne oli kyllä pelottavia! menin täysin paniikkiin ja luulin että nuppi on seonnut totaalisesti.
mielenrauhani pelasti tämä, suosittelen kaikille luettavaks sivulta kymmenen, "tietoisuus-vääristymä-häiriö - portti tuntemattomaan":
http://216.239.59.104/search?q=cache:PfFVKGVHktwJ:www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/para2000/Para2000-5_syksy_1999.pdf derealisaatio raippamaa&hl=fi&ct=clnk&cd=1&client=opera
neuvo kaikille: koittakaa olla pelkäämättä noita häiriöitä ja kohdatkaa ne rohkeasti ja katsokaa tarkkaan mitä ne teille näyttää. ongelmat tulee yleensä vain siinä vaiheessa kun niitä aletaan vastustamaan tuntemattomana pahana ja luullaan että ollaan sekoamassa! silloin se voi johtaa pysyvään psykoosiin.
mulle ne on, pelottavuudestaan huolimatta, parasta mitä ikinä on tapahtunut ja aion vielä yrittää saada niitä uudelleen tapahtumaa! =)- derealisaattori
http://www.netlife.fi/~msiivola/omia/depersonalisaatio.html
tuossa vielä lisää asiaa =) - pessinisti
Kiinnostuin:) Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että pseudo-lääketieteellinen psykiatria tekee ihmiset "sairaaksi". Mielenterveyden ja -sairauden käsitteet ovat myyttejä. Vakuutuin asiasta lopullisesti luettuani hiljattain Thomas Szasz´n antipsykiatrisia kirjoituksia (joku ehkä arvasikin). Aivosairaudet ovat asia sinänsä ja ne tulee tietysti hoitaa.
Ensinnäkin, mieltä ei voida osoittaa, puhumattakaan että mielen toimintaa voitaisiin perustellusti normittaa terveeksi tai sairaaksi. Szasz esittää, että mielisairaus on vain kielikuva joka on otettu liian kirjaimellisesti. Tämä ei ole sattumaa, vaan erittäin tehokas sosiaalisen kontrollin väline. Pointti on sama kuin R. D. Laingilla tuossa Siivolan artikkelissa. Hulluksi syytellään puolin ja toisin, ja loplta joku äänestetään nurin. Tämän jälkeen "hullu" on nujerrettu, häntä ei oteta vakavasti vaan kohdellaan "asiana", ei rationaalisena toimijana, eikä oikein ihmisenäkään. Vasta kun "hullu" nöyrtyy ja peruu kantansa, siis hyväksyy enemmistön todellisuuskäsityksen, hänelle palautetaan rationaalisen toimijan, siis "terveen" status. Tätähän Siivola paljon käsittelee tuossa artikkelissaan, tosin lähinnä depersonalisaatio/derealisaatio kokemusten suhteen.
Itseäni vähän tökkii ajatus, että depersonalisaatio kokemus jotenkin paljastaisi objektiivista todellisuutta. Ennemminkin se on toisenlainen kokemisen tapa, ei sen objektiivisempi kuin tämä valvekokeminenkaan. Sinällään varmasti rikastava kokemus. Itselläni on vain hyvin heikkoja depersonalisaatiokokemuksia, en panisi pahakseni jos vahvempiakin tulisi vastaan. Täytyy vakavasti harkita mm. noita mainittuja laukaisijoita;) - derealisaattori
pessinisti kirjoitti:
Kiinnostuin:) Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että pseudo-lääketieteellinen psykiatria tekee ihmiset "sairaaksi". Mielenterveyden ja -sairauden käsitteet ovat myyttejä. Vakuutuin asiasta lopullisesti luettuani hiljattain Thomas Szasz´n antipsykiatrisia kirjoituksia (joku ehkä arvasikin). Aivosairaudet ovat asia sinänsä ja ne tulee tietysti hoitaa.
Ensinnäkin, mieltä ei voida osoittaa, puhumattakaan että mielen toimintaa voitaisiin perustellusti normittaa terveeksi tai sairaaksi. Szasz esittää, että mielisairaus on vain kielikuva joka on otettu liian kirjaimellisesti. Tämä ei ole sattumaa, vaan erittäin tehokas sosiaalisen kontrollin väline. Pointti on sama kuin R. D. Laingilla tuossa Siivolan artikkelissa. Hulluksi syytellään puolin ja toisin, ja loplta joku äänestetään nurin. Tämän jälkeen "hullu" on nujerrettu, häntä ei oteta vakavasti vaan kohdellaan "asiana", ei rationaalisena toimijana, eikä oikein ihmisenäkään. Vasta kun "hullu" nöyrtyy ja peruu kantansa, siis hyväksyy enemmistön todellisuuskäsityksen, hänelle palautetaan rationaalisen toimijan, siis "terveen" status. Tätähän Siivola paljon käsittelee tuossa artikkelissaan, tosin lähinnä depersonalisaatio/derealisaatio kokemusten suhteen.
Itseäni vähän tökkii ajatus, että depersonalisaatio kokemus jotenkin paljastaisi objektiivista todellisuutta. Ennemminkin se on toisenlainen kokemisen tapa, ei sen objektiivisempi kuin tämä valvekokeminenkaan. Sinällään varmasti rikastava kokemus. Itselläni on vain hyvin heikkoja depersonalisaatiokokemuksia, en panisi pahakseni jos vahvempiakin tulisi vastaan. Täytyy vakavasti harkita mm. noita mainittuja laukaisijoita;)..tutustua tuohon Szasziin kunhan saan nuo Laingit luettua =)
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/orvo/todellisuus.html
tuossa mielenkiintoista tekstiä todellisuudesta. sen mukaan ei oo olemassa mitään objektiivista todellisuutta, tai jos oiskin, niin ainakaan ihminen ei ikinä voi sitä yksilöllisenä subjektina havaita.
mutta käsittääkseni tarkotus onkin tehdä ero subjektiivisen ja "joukkosubjektiivisen" todellisuuden välille. jälkimmäinen on se harha, mihin täällä kasvetaan pienestä pitäen. ihmiskunnan tulisi muodostua yksilöistä, ei niin päin että yhteiskunta määrää millaisiksi yksilöt saavat ja voivat tulla.
jälkeenpäin ajateltuna käsitän oman depersonalisaatiokokemukseni tarkalleenkin niin, että näinkin yhtä-äkkiä maailman tuon oman subjektiivisen todellisuuteni silmin. ekassa kokemuksessa mm. koin OBE:n ja katsoin itseäni takaa päin katon rajasta, se näytti miten oon vierautunut itsestäni: ruumiini istui konemaisena tuolilla ja samalla tietoisuuteni leijui ihan muualla.
tuo konemainen olo kesti yli puoli vuotta. sitten sain masennuksen takia sairaslomaa koulusta, joten tunne yhteiskunnan painostuksesta hieman helpotti ja tunsin itseni hieman enemmän oman tahdon alaisena toimivaksi. konemainen olo alkoi lähteä saman tien.
oman kokemukseni mukaan uskon, että vika ei ole sairastuneessa, vaan ulkoisissa tekijöissä, joten ainut keino oikeasti selvitä kokonaan masennuksesta ja depersonalisaatiohäiriöistä on yhteiskunnasta irroittautuminen. lääke- ja muut hoidot vaan vetää meidät takaisin tähän järjettömään oravanpyörään.
ja koska Suomi on olevinaan hyvinvointivaltio, missä yhteiskunta pitää meistä huolen ja vahtii että kukaan ei tipahda kyydistä, sen takia tuo irroittautuminen on meistä erityisen pelottavaa ja vaikeaa.
siitä kertoo hyvin Antti Heikkilän kirja "Riippuvuus - valheiden verkko" =) - Depe-nainen
derealisaattori kirjoitti:
..tutustua tuohon Szasziin kunhan saan nuo Laingit luettua =)
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/orvo/todellisuus.html
tuossa mielenkiintoista tekstiä todellisuudesta. sen mukaan ei oo olemassa mitään objektiivista todellisuutta, tai jos oiskin, niin ainakaan ihminen ei ikinä voi sitä yksilöllisenä subjektina havaita.
mutta käsittääkseni tarkotus onkin tehdä ero subjektiivisen ja "joukkosubjektiivisen" todellisuuden välille. jälkimmäinen on se harha, mihin täällä kasvetaan pienestä pitäen. ihmiskunnan tulisi muodostua yksilöistä, ei niin päin että yhteiskunta määrää millaisiksi yksilöt saavat ja voivat tulla.
jälkeenpäin ajateltuna käsitän oman depersonalisaatiokokemukseni tarkalleenkin niin, että näinkin yhtä-äkkiä maailman tuon oman subjektiivisen todellisuuteni silmin. ekassa kokemuksessa mm. koin OBE:n ja katsoin itseäni takaa päin katon rajasta, se näytti miten oon vierautunut itsestäni: ruumiini istui konemaisena tuolilla ja samalla tietoisuuteni leijui ihan muualla.
tuo konemainen olo kesti yli puoli vuotta. sitten sain masennuksen takia sairaslomaa koulusta, joten tunne yhteiskunnan painostuksesta hieman helpotti ja tunsin itseni hieman enemmän oman tahdon alaisena toimivaksi. konemainen olo alkoi lähteä saman tien.
oman kokemukseni mukaan uskon, että vika ei ole sairastuneessa, vaan ulkoisissa tekijöissä, joten ainut keino oikeasti selvitä kokonaan masennuksesta ja depersonalisaatiohäiriöistä on yhteiskunnasta irroittautuminen. lääke- ja muut hoidot vaan vetää meidät takaisin tähän järjettömään oravanpyörään.
ja koska Suomi on olevinaan hyvinvointivaltio, missä yhteiskunta pitää meistä huolen ja vahtii että kukaan ei tipahda kyydistä, sen takia tuo irroittautuminen on meistä erityisen pelottavaa ja vaikeaa.
siitä kertoo hyvin Antti Heikkilän kirja "Riippuvuus - valheiden verkko" =)vasta kirjoitettuani jo tuolla alhaalla sinulle.
Olen tietämättäni toiminut ihan nuorena jo,"löytämällä"ammatin,jossa voin olla ikäänkuin poissa nk.oravanpyörästä,kirjoitin siihen aikaan runon joka käsitteli tätä asiaa..(toivoin saavani olla vain pahnojen päällä,pöytänä rahi.)jne.
Runo jopa voitti erään kilvan.;))))Kirjoitin,todistaakseni itselleni,että olen olemassa kun tekstini näkyy painettuna.
Siis sisäisesti olen ollut tietoinen epäminästäni ja epätodellisuudesta.
Mutta onko tämä jotain paranormaalia?vai enkö käsitä sitä sanaa?
Ja vielä,kun ensimmäisen kerran uskalsin SUUTTUA RAIVOKKAASTI,SAIN IKÄÄNKUIN KASVOT JA OLEMUKSEN!
Laingia olen myös lukenut ja Heikkilän kirjan lisäksi muitten riippuvuus-kirjoja. - se on
"Deraalisaattorin" kokemus ei tosiaankaan ole vain hänen näkemyksensä, vaan myös minun ja varmasti kaikkien muiden "puhtaan depersonalisaation" kanssa tekemisissä olevan näkemys, jotka ovat tähän todellisuuteen rohkeasti ottaneet kiinni, eivätkä karanneet väistämätöntä.
Vuosi sitten heräsin tähän täydelliseen ulkomaailman ja todellisuuden ymmärtämisen tunteeseen, joka erottaa kokijan ahtaasta, itsestäänselvästä, todella hämärästä todellisuudesta(/tavallisuudesta), jota ns. yhteisö pitää ainoaja ja oikeana todellisuutena.
Derealisaattori on tuon niin hyvin selittänyt, että eipä minun tarvitse ruveta mitään toistamaan.
Sen vain sanon kaikille, jotka tähän tilaan ovat PÄÄSSEET, ottakaa siitä rohkeasti kiinni, koska ennen pitkää huomaatte, mihin kaikkeen depersonalisaatiossa pystyy!
- mimosa24
Mulla on joskus ihan samalla tavalla sellainen masentavan epätodellinen olo, kuten sinä kuvailit. Ja silloin aina vaan väsyttää ja haluisi koko aika nukkua, vaikkei muuta olisi tehnytkään. Se on ärsyttävää, kun tuntuu että elämä menee ohitse kun itse on niin tokkurainen.. Paitsi silloin kun on "selvä olo", silloin energiaa on usein vähän liikaakin.
- Depe-nainen
Heips.
Tunnutte kaikki melko nuorilta minun ikääni verrattuna.Olen yli 55v.
Ensimmäinen depersonaalisatio kokemus oli 5vuotiaana.
Muistan sen ja niitä seuraavat kolme kokemusta kuin eilisen päivän,ne kaikki olivat ennen kouluikää.
Silloin ei tiedetty mitään paniikkihäiriöstä,ei masennuksesta,ei depeistä.
Ensimmäisellä kerralla en pelännyt.Ihmettelin vain:KUKA OLEN?
Kysyin sitä äidiltä.Kysyin myös olenko olemassa?Sitten alkoivat pelot.
Tässä en koko tarinaa aio kirjoittaa,mutta depe kuuluu dissosiaatio-häiriöihin ja kannattaa lukea mitä esim.tuo psykiatri Siivola kirjoittaa.Hän on oman psykiatrini hyvä tuttu.
Kyllä psykiatria tämän vaivan tunnistaa nykyään,siinä dereaalisaattori on väärässä,mutta siihen ei ole mitään varsinaista lääkettä.
Se on ollut minulle KAUHUJEN KUNINGAS aina väijymässä jonkin pelon takana ja se pelko,epätodellisuuden tunne,dereaalisaatio,tulee joko masennuksesta tai masennus siitä,en ole ihan varma miten päin se on.
Olen kuuluttanut tätä oloa,tunnetta täällä netissä monella foorumilla.Tämä on suhteellisen uusi asia vielä psykologiassa.Siihen minullakin liittyy masennusta ja erilaisia fobioita,pelkotiloja ja paniikkihäiriö.
Mutta minusta tämä ei ole ollut ollenkaan mielenkiintoinen oire,mielentila tai,että haluaisin sen uudistuvan,siinäkin olen eri mieltä kuin dereaalisaattori.
Sen myönnän,että nämä olot ovat vieneet minua kasvuun,mutta kun niitä on ollut lähes 10 v.yhteen menoon,ei rauhan hetkeä,olen ollut hyvin rauhaton aina näitten kokemuksien vuosina,lähes shokissa,minua ei nukuttanut lainkaan.Enkä voinut nauttia mistään.
Olen kokenut ne aina jonkin rankan menetyksen jälkeen,ja se on kestänyt silloin 3v-10veen.Myös yksin ollessa,tai ihmishälinässä olen joutunut pakokauhuun tässä vierauden tilassa,eli joka on varmasti OIKEA MINÄNI,tässä olen samaa mieltä dereaalisaattorin kanssa,(otetaan huomioon taas dissosiaatio.)
Vihdoin olen tajunnut,että odotan vain.Rauha tulee kun on sen aika löydän oman minäni ja usva häipyy ja pullossa olo.Psykiatria diagnosoi tämän dissosiaatioksi,uskonnonfilosofit muuksi,aika harvianain kai kuitenkin.?
Teille sanoisin,hakekaa apu psykologilta tai psykiatrilta,saatte helpottavaa keskustelua ja kuitenkin jonkin alkulääkityksen jos olette sen tarpeessa.
Voisin kirjoittaa tästä 1000 sivua.
Epätodellinen olo häipyy,kunnes taas tulee jokin,joka repii kivun, auki kunnes on käynyt oireen läpi ja saa löytää oikean minänsä.
Hakekaa apua,ettei tarvitse vuosikymmeniä pelätä ja olla ikäänkuin elämättä.
Siksi,hakekaa apua.
Mullekin saa laittaa spos.osoitteen.Pohdiskelen kanssasi mielelläni.- derealisaattori
en sanonutkaan että ei tunnusta, vaan että ei ymmärrä sitä mitä se oikeasti on.
itse et tainnut lukea tuota Siivolan juttua, tai et ainakaan vaikuta huomanneen juuri sitä tärkeintä seikkaa siinä: sen mukaan depe ei ole epätodellista, vaan epätavallista.
jos tarkkaan mietit, niin pystytkö ajattelemaan niin päin, että ihmiset ovat aikojen kuluessa vieraantuneet todellisuudesta, ja depe onkin sen harhan, missä nykyään eletään ja mihin ollaan totuttu, hajoilemista, eli tirkistysreikä oikeaan todellisuuteen? tottakai se tuntuu pelottavan epätodelliselta kun ollaan totuttu siihen harhaan, mitä luulaan todellisuudeksi. pystytkö kyseenalaistamaan sen?
"Ei ole ihme, että ihminen depersonalisaation
herkistyneessä tilassa saattaa
nähdä valveunitilansa joskus kauhistuttavankin
syvältä. Kun elämä on potkinut
hänen jähmeätä suojakuortaan pirstaleiksi,
hän havaitsee maailman ja itsensä
uudessa valossa, jossa hän näkee ulkopuolisen
maailman tavallisuuden tunteen
katoavan, hän useimmiten tulkitsee
sen todellisuuden tunteen katoamiseksi.
Mutta tavallisuudella ei tarvitse olla
mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Hän näkee maailman todellisemmin;
että hän ja muut - aivan depersonalisaatiodiagnoosin
mukaisesti - todellakin
toimii unessa ja robottina. Mikäli hänen
tajuntansa on liian peruuttamattomasti
ehdollistunut yhteisönsä uskomuksiin,
hän tulkitsee depersonalisaatiokokemuksensa
- eikä arkitodellisuuttaan - harhaksi,
ja pahentaa tuskatilaansa alkamalla
vastustaa tuota kokemusta peläten
tulevansa hulluksi."
-Siivola, Parapsykologia 2000, 1999/5
ois kiva kuulla tuosta sun ekasta kokemuksesta, jos jaksat kirjottaa =) - Depe-nainen
derealisaattori kirjoitti:
en sanonutkaan että ei tunnusta, vaan että ei ymmärrä sitä mitä se oikeasti on.
itse et tainnut lukea tuota Siivolan juttua, tai et ainakaan vaikuta huomanneen juuri sitä tärkeintä seikkaa siinä: sen mukaan depe ei ole epätodellista, vaan epätavallista.
jos tarkkaan mietit, niin pystytkö ajattelemaan niin päin, että ihmiset ovat aikojen kuluessa vieraantuneet todellisuudesta, ja depe onkin sen harhan, missä nykyään eletään ja mihin ollaan totuttu, hajoilemista, eli tirkistysreikä oikeaan todellisuuteen? tottakai se tuntuu pelottavan epätodelliselta kun ollaan totuttu siihen harhaan, mitä luulaan todellisuudeksi. pystytkö kyseenalaistamaan sen?
"Ei ole ihme, että ihminen depersonalisaation
herkistyneessä tilassa saattaa
nähdä valveunitilansa joskus kauhistuttavankin
syvältä. Kun elämä on potkinut
hänen jähmeätä suojakuortaan pirstaleiksi,
hän havaitsee maailman ja itsensä
uudessa valossa, jossa hän näkee ulkopuolisen
maailman tavallisuuden tunteen
katoavan, hän useimmiten tulkitsee
sen todellisuuden tunteen katoamiseksi.
Mutta tavallisuudella ei tarvitse olla
mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Hän näkee maailman todellisemmin;
että hän ja muut - aivan depersonalisaatiodiagnoosin
mukaisesti - todellakin
toimii unessa ja robottina. Mikäli hänen
tajuntansa on liian peruuttamattomasti
ehdollistunut yhteisönsä uskomuksiin,
hän tulkitsee depersonalisaatiokokemuksensa
- eikä arkitodellisuuttaan - harhaksi,
ja pahentaa tuskatilaansa alkamalla
vastustaa tuota kokemusta peläten
tulevansa hulluksi."
-Siivola, Parapsykologia 2000, 1999/5
ois kiva kuulla tuosta sun ekasta kokemuksesta, jos jaksat kirjottaa =)Kiva kun kommentoit ;)
KYLLÄ,nyt jo muutamia vuosia olen sisäistänyt juuri noin kun sanot.Nimenomaan olen jutellut eräitten teologien ja psykiatrin kanssa harhasta mitä tämä oleminen tässä ajassa on.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä.Tämä ei ole se oikea totuus.
Lapsena minut on jo ladattu toisten tahdon mukaan.
Ymmärtänet,että kun olen lapsena kokenut depet kauhuna,jossa ei kukaan tule vastaan mitenkään,eikä ymmärrä,enkä niin pienenä voinut käsittää mistä on kysymys,minusta tuli ikäänkuin "sisä-ja ulkominä",opin pakenemaan ja se tuska ja kauhu on seurannut aikuiseksi asti,KUNNES olen tietoisesti lähtenyt ETSIMÄÄN MINÄÄNI sieltä valheverkon keskeltä.
Luin ahmien Siivolan jutun.Olen jossain aloittanut keskustelun ;Tunnetko depersonalisaation?tms.
Oletkohan sinäkin vastannut kun joku kirjoitti,että haluaisi lisää vastaavia kokemuksia.
Nimenomaan näen niin,että ihmiset ovat vieraantuneet itsestään ja oikeasta todellisuudesta,mutta vasta NÄIN selvästi NÄINÄ vuosina.
Se hirvittävä yksinäisyys mikä kohtasi kun kukaan ei voinut käsittää missä kuljen,enkä päässyt heidän luokseen henkisesti ,silloin luulin,että olen hullu tai ainakin sekoamassa.
Olen kirjoittanut varmaan vähän epäjohdonmukaisesti,mutta tajuan tämän depen epätavalliseksi.AIVAN,,olet oikeassa.
Dereaalisatio on epätodellinen hetkittäinen tila,mutta tämä depe pysyy taas päälläni niin kauan kunnes LÖYDÄN ETEENPÄIN JA SYVEMMÄLLE.YEAH?
Sorry,luin kai hätäisesti,mutta eihän kukaan,ei edes pitkälle psykiatriaa lukenut voi tunnistaa jos ei ole itse kokenut.Mutta tiedon mukaan,uskon,että heillä(jollakin)on näkemys ja taju etäänpänä ja siten voivat ns.auttaa...ehkä.
Nyt siis voin kirjoittaa seinälle;______ __________Ensimmäinen löytyi,joka tuntee sen mitä koen!Ja se olet sinä!
Tuon todellisen maailman tunteminen tekee yksinäiseksi,hyvin yksinäiseksi,mutta poikani kanssa koen sen pitkälti samoin ,silloin en ole samalla lailla yksin.
Ja totta sekin,että vastaanpaneminen tekee tuskan hirvittäväksi,mutta kun ei ole ollut keinoja käsitellä.
Eikä tällaista sanaa tai käsitettä ole lapsuudessani edes voitu tajuta.
Depe-vaihetten jälkeen olen aina tietoisempi syvemmästä minästäni."Tunne itsesi tuntemattomuus",siitähän Siivola kirjoitti.
Olen miettinyt tätä myös vuosia sitten ja todella pelännyt,että olisin joku meedio tai shamaani :)
Kirjoitan sinulle kyllä lapsena kokemistani,depeistä ja dereaalisaatioista,kouluikäisenä niitä oli viikottain.Myös esimmäisistä voin kertoa,mutta tässä siitä tulee liian pitkä.
Jos kiinnostaa kirjoita itse ja kerro omista kokemuksistasi,vastaan sinulle???? Vai onko se ihan hölmö ajatus?
[email protected] - derealisaattori
Depe-nainen kirjoitti:
Kiva kun kommentoit ;)
KYLLÄ,nyt jo muutamia vuosia olen sisäistänyt juuri noin kun sanot.Nimenomaan olen jutellut eräitten teologien ja psykiatrin kanssa harhasta mitä tämä oleminen tässä ajassa on.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä.Tämä ei ole se oikea totuus.
Lapsena minut on jo ladattu toisten tahdon mukaan.
Ymmärtänet,että kun olen lapsena kokenut depet kauhuna,jossa ei kukaan tule vastaan mitenkään,eikä ymmärrä,enkä niin pienenä voinut käsittää mistä on kysymys,minusta tuli ikäänkuin "sisä-ja ulkominä",opin pakenemaan ja se tuska ja kauhu on seurannut aikuiseksi asti,KUNNES olen tietoisesti lähtenyt ETSIMÄÄN MINÄÄNI sieltä valheverkon keskeltä.
Luin ahmien Siivolan jutun.Olen jossain aloittanut keskustelun ;Tunnetko depersonalisaation?tms.
Oletkohan sinäkin vastannut kun joku kirjoitti,että haluaisi lisää vastaavia kokemuksia.
Nimenomaan näen niin,että ihmiset ovat vieraantuneet itsestään ja oikeasta todellisuudesta,mutta vasta NÄIN selvästi NÄINÄ vuosina.
Se hirvittävä yksinäisyys mikä kohtasi kun kukaan ei voinut käsittää missä kuljen,enkä päässyt heidän luokseen henkisesti ,silloin luulin,että olen hullu tai ainakin sekoamassa.
Olen kirjoittanut varmaan vähän epäjohdonmukaisesti,mutta tajuan tämän depen epätavalliseksi.AIVAN,,olet oikeassa.
Dereaalisatio on epätodellinen hetkittäinen tila,mutta tämä depe pysyy taas päälläni niin kauan kunnes LÖYDÄN ETEENPÄIN JA SYVEMMÄLLE.YEAH?
Sorry,luin kai hätäisesti,mutta eihän kukaan,ei edes pitkälle psykiatriaa lukenut voi tunnistaa jos ei ole itse kokenut.Mutta tiedon mukaan,uskon,että heillä(jollakin)on näkemys ja taju etäänpänä ja siten voivat ns.auttaa...ehkä.
Nyt siis voin kirjoittaa seinälle;______ __________Ensimmäinen löytyi,joka tuntee sen mitä koen!Ja se olet sinä!
Tuon todellisen maailman tunteminen tekee yksinäiseksi,hyvin yksinäiseksi,mutta poikani kanssa koen sen pitkälti samoin ,silloin en ole samalla lailla yksin.
Ja totta sekin,että vastaanpaneminen tekee tuskan hirvittäväksi,mutta kun ei ole ollut keinoja käsitellä.
Eikä tällaista sanaa tai käsitettä ole lapsuudessani edes voitu tajuta.
Depe-vaihetten jälkeen olen aina tietoisempi syvemmästä minästäni."Tunne itsesi tuntemattomuus",siitähän Siivola kirjoitti.
Olen miettinyt tätä myös vuosia sitten ja todella pelännyt,että olisin joku meedio tai shamaani :)
Kirjoitan sinulle kyllä lapsena kokemistani,depeistä ja dereaalisaatioista,kouluikäisenä niitä oli viikottain.Myös esimmäisistä voin kertoa,mutta tässä siitä tulee liian pitkä.
Jos kiinnostaa kirjoita itse ja kerro omista kokemuksistasi,vastaan sinulle???? Vai onko se ihan hölmö ajatus?
[email protected]löysinkö sittenkin jonkun joka ymmärtää :)
saatoin ehkä kuulostaa vähän turhan "minä olen oikeassa"-ihmiseltä kun on välillä pitänyt taistella muuta maailmaa vastaan voidakseni pitää omat ajatukseni ja uskoni niihin. mutta en voi edes kuvitella millaista sulla on ollut koko elämäsi ajan.
itselläni tämä kaikki on tapahtunut suhteellisen nopeasti, masennusta kesti pahana kolmisen vuotta ja siitä toipumista pari vuotta, kunnes koin viime joulukuussa ensimmäisen Oivalluksen todellisuudesta. sen jälkeen aloin (liiankin) aktiivisesti vieroittamaan itseäni tavallisuudesta.
>Olen jossain aloittanut keskustelun ;Tunnetko >depersonalisaation?tms.
>Oletkohan sinäkin vastannut kun joku >kirjoitti,että haluaisi lisää vastaavia >kokemuksia.
not me :)
hmm, taidankin jatkaa tästä maililla.. saattaa mennä huomiseen kun lisäilen aina pitkin päivää ajatuksia mitä tulee päähän. :) - Depe-nainen
derealisaattori kirjoitti:
löysinkö sittenkin jonkun joka ymmärtää :)
saatoin ehkä kuulostaa vähän turhan "minä olen oikeassa"-ihmiseltä kun on välillä pitänyt taistella muuta maailmaa vastaan voidakseni pitää omat ajatukseni ja uskoni niihin. mutta en voi edes kuvitella millaista sulla on ollut koko elämäsi ajan.
itselläni tämä kaikki on tapahtunut suhteellisen nopeasti, masennusta kesti pahana kolmisen vuotta ja siitä toipumista pari vuotta, kunnes koin viime joulukuussa ensimmäisen Oivalluksen todellisuudesta. sen jälkeen aloin (liiankin) aktiivisesti vieroittamaan itseäni tavallisuudesta.
>Olen jossain aloittanut keskustelun ;Tunnetko >depersonalisaation?tms.
>Oletkohan sinäkin vastannut kun joku >kirjoitti,että haluaisi lisää vastaavia >kokemuksia.
not me :)
hmm, taidankin jatkaa tästä maililla.. saattaa mennä huomiseen kun lisäilen aina pitkin päivää ajatuksia mitä tulee päähän. :)odottelen ;>meiliä ...jos on sittenkin niin,että "etsivä löytää?!";)
- derealisaattori
Depe-nainen kirjoitti:
odottelen ;>meiliä ...jos on sittenkin niin,että "etsivä löytää?!";)
postia tulemaan :)
- minna2
Siis mulla on kans täysin samanlaista kun sulla. Voiko tästä koskaan parantua? Ja miten? Onko joku parantunut? Itsellä tämä sumu/univaihe kestänyt kohta vuoden päivittäin Mitä teen kun se taas iskee päälle? tämä pelottaa kun koko elämä menee hukkaan!!
- derealisaattori
voit ainakin yrittää parantua, kahdella tavalla:
1. odotat sen menevän ohi. mutta meneekö se koskaan ja tuleeko se joskus uudestaan, sitä ei voi ennustaa.
tai
2. oivallat mistä se johtuu ja yrität löytää itsesi uudelleen. suosittelen lämpimästi tätä vaihtoehtoa! ;)
lue tuo "mun näkemys" -viestini tästä ketjusta jos kiinnostaa :)
- Hiirukka
Minulla on ollut tuollaisia "poissaolo-tuntemuksia" noin 10 vuotta sitten paljonkin.
Olen sairastanut paniikkihäiriötä ja masennusta yli 10 vuotta. Itselläni nuo "poissaolo-tuntemukset" helpottuivat kun sain paniikkihäiriöön lääkitykseksi Anafranilia. Olen käyttänyt lääkettä jo yli 10 vuotta, enkä uskalla lopettaa sen syömistä,(vaikka lääkäri sitä on useasti jo ehdottanutkin), koska pelkään noiden "poissaolo-tuntemusten" tulevan takaisin.
Aikoinaan puhuin monelle lääkärille noista "poissaolo-tuntemuksta", mutta suurimmalle osalle lääkäreistä se tuntui olevan täysin vieras asia. - punajuuri
Minulla myös on samoja oireita.Luulin sen olevan jotakin yksilöllistä oman alitajuntani aiheuttamaa harhaa jota muilla ei ole, mutta taisin olla väärässä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)664623Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu142259- 251784
- 121518
- 281448
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51308- 101227
- 131146
- 231092
Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä
Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.2911014