Miten kauan sairastitte bulimiaa ja laihduitteko sinä aikana? Olisin halunnut kysyä lihoitteko paranemisen aikana ja kuinka paljon? Minkä pituisia olette ja paljon painoitte ennen ja jälkeen parantumisen? Painatteko vielä saman verran? Millainen on suhtautumisenne kehoonne ja painoonne tällä hetkellä?
Kysymys parantuneille
Häiriöinen
3563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sairastin vaihtelevasti; välillä parempia aikoja, välillä meni huonommin. Ei ollut mitäänmerkitystä painon kannalta. Vain paha olo, pääkipua, hengitystieinfektioita, paisuneet posket, itseinho ja rahanmeno olivat seurauksia.
Olen 167 pitkä ja painan jotakin 72-73 ja sen olen painanut aina, ehkä jotakin kiloja on paino vaihdellut. Pidän omasta kehostani ja kiloistani ja jopa rakastan naisellisia muotojani; olen mitä olen ja ihanaa, että voin nauttia elämästäni koska se on paljon muutakin kuin vain se, paljonko painan!!
mä nyt en sano et olisin parantunu, mut parempaan suuntaan mennään jo vauhdilla, 2 viikkoo nyt oksentamatta, paino ei vielä ole lähtenyt tippumaan, koska ahmimiskohtaukset alkavat, mutta osaan jo itse ne lopettaa ennen ähkyä ja oksentamista. eikä tätä tapahdu enää läheskään päivittäin. tottakai mä koko ajan pelkään et paino nousee hirveesti täs parantumisen aikana, enkä uskalla edes punnita itteeni, mut mä päätin et mielummin lihon nyt sen pari kiloo täs alus, koska bulimia lihotti mua aika paljon...tai siis tosi paljon. en oo ylipainonen, mutta anoreksian jälkeen tuli bulimia nii paino nous siinä aika vauhdilla.... ja mä tiedän et sit joskus kun pääsee normaaliin ateriarytmiin, niin paino laskee vähän ja olo paranee. mut sen voin vaan sanoa et kolmeen vuoteen en oo ollu näin onnellinen ku nyt!! :)
Heippa.. Mä voisin kertoa hiukan omista parantumiskokemuksistani.
Sairastin bulimiaa 3-4 vuotta, olen nyt 20-vuotias. Meillä oli kaikenlaisia vaikeita asioita siihen aikaan perheessä, kun sairastuin. On oikeastaan ollut koko elämäni ajan hyvin epävakaata perhe-elämää ja voisin näin kylmästi sanoa, että se on vaikuttanut sairastumiseeni hyvin paljon. Aloin saamaan paniikkikohtauksia ja semmosta...
Mutta kuitenkin. Laihdutin bulimian avulla runsaasti, en kuitenkaan aio kirjoittaa tähän mitään painolukemia. Ensin ihmiset kehuivat laihtumistani, mutta kun laihdutus jatkui ja jatkui, niin sain huomautuksia, että en näytä kovin hyvinvoivalta. Silloinen terveydenhoitaja kysyi, että haluisinko mennä psykologin juttusille, koska näytin varmasti melko sairaalta ja ahdistuneelta. Harkitsin asiaa kuukauden verran ja ajattelin, että ei tässä mitään menetettävää ole, mennään vaan ihan piruuttani sinne sitten.
Psykologini oli reilu kolmekymppinen nainen ja vaikka minulla oli suunnattomasti ennakkoluuloja, niin hän osoittautui todella mukavaksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi. Sellaiseksi, jolle voisi kertoa vähän syvempiäkin tuntoja, perheestä ja omasta itsestäni. Huomasin olevani todella lukossa ja ajatusmaailmani oli melkoisen vääntynyt.
Yhtäkkiä eräänä iltana ajattelin sitten, että voisin yrittää alkaa parantumaan, koska bulimia rajoitti elämääni niin paljon. Ystäviä minulla ei juurikaan enää ollut ja en pystynyt viettämään normaalia elämää, en käynyt missään ulkona, paitsi harvoin.
Aloin syömään oksentamatta. Pelkäsin lihomista paljon, joten söin ensin about tuhat kaloria päivässä säännöllisesti. Pari kolme päivää tein näin, mutta elimistöni oli niin pilalla, että en voinut enää jatkaa. Mietittiin psykologin kanssa muita tapoja ja hän sanoi, että ei pitäisi niin nopeasti kuvitella olevansa terve. Aloin siis taas oksentamaan ihan normaalin lailla, mutta sen lisäksi söin aina illalla jonkun pienen jutun, esim leipä tai kananmuna tai keittoa. Päätin vähentää ahmimista ja oksentamista, pikkuhiljaa, joka päivä ja söin aloin syömään myös aamupalaa. Huomasin, että jaksan koulussa paljon paremmin, jos syön aamulla.
Paino nousi muutaman kilon. En vielä pitänyt sitä kovin pahana, koska oloni oli paljon parempi. Sitten se alkoi nousemaan normaalipainoon ja ahdistusta alkoi olemaan ilmassa. Sain kuitenkin voimaa siitä, että ihmiset kehuivat minua terveemmän ja kauniimman näköisiksi. Ajattelin ensin, että niin he vain sanovat, mutta sitten aloin tutkiskelemaan itseäni peilistä joka päivä pitkän aikaa ja huomasin ajattelevani, että en minä nyt kamalan näköinen ole, vaikken olekaan enää alipainoinen.
Olin noin kolmen kuukauden ajan vähentänyt joka päivä oksennusta ja lisännyt syömistä, vielä oli vaikeuksia elimistön sulattaa ruokaa, mutta helpotti kokoajan. Lopelta en oksentanut enää lainkaan, ylettömän ahmimisen olin lopettanut jo jonkin aikaa sitten. Jos pitää ruokaa sisällään, niin ei tee enää mieli ahmia niin paljon, kun elimistö ei ole nälkiintynyt.
Tällä hetkellä suhde kehooni on hyvä. Sanoisinko, että parempi kuin useammilla. Olen oppinut arvostamaan terveyttä. Olen sitä mieltä, että terve ihminen on kaunis.