Suomalaiset kansaneläkkeet
on kansallinen häpeä!
Suomessa kansaneläke on 558,46 € yksinäiselle eläkkeensaajalle, naimisissa olevan eläke on 495,35 €.
---
Kansanedustajien palkkiot
Kansanedustajan palkkio on 1.5.2008 lukien 5860 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6300 euroa kuukaudessa.
Puhemiehen palkkio on 10800 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 9000 euroa kuukaudessa.
Matkustusoikeus
Kansanedustajalla on oikeus maksutta käyttää edustajan tehtäviin liittyvillä matkoilla junaa, kotimaan reittilentoja ja busseja. Lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.
Kulukorvaus
Kansanedustajan palkkion ohella edustajalle maksetaan joka kuukauden 15. päivä kulukorvaus, joka on tarkoitettu kansanedustajan tehtävästä aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Kulukorvaus on verotonta. Se lasketaan prosenttilukuna valtion virkamiesten palkkaustaulukon A 27 alkupalkasta. Kotipaikastaan riippuen edustaja saa kulukorvausta 30, 40 tai 55 %:n mukaan.
A27 palkkaluokka on seuraava:
3.289,37 (kokemusvuosia 0) - 4.200,85 (kokemusvuosia 6).
Kulukorvaukset lienevät noin 1.000 - 2.000 euroa.
Pelkät kansanedustajien verottomat kulukorvaukset ovat jopa nelinkertaiset verrattuna kansaneläkkeisiin, joista on maksettava täysi vero.
Edustavatko kansanedustajat eläkeläisiä. Miten kansanedustajat kuvittelevat eläkeläisten elävän noin 500 eurolla ./. verot kuukaudessa?
Tässä vielä tiedoksi se, miten kansanedustajien omat eläkkeet lasketaan - ovat hiukka suuremmat kuin 500 euroa kuukaudessa.
Kansanedustajat ovat hoitaneet hyvin oman eläketurvansa. He eivät tarvitse jonottaa eläkkeellä ollessaan leipää leipäjonoissa.
Kaikkien kansaneläkeläisten eläkkeet pitäisi suhteuttaa edustajiensa eläkkeisiin. Elikä lasketaan eläkkeiden indeksit kuten kansanedustajilla. Ansaitut työeläkkeet eivät saa vähentää kansaneläkettä jne.
...
Kansanedustajien omat eläkkeet
Eläketurvan rakenne
Kansanedustajien eläkejärjestelmää on vuoden 2005 alusta lukien muutettu niin, että kansanedustajan, ministerin ja Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan uran perusteella muodostuu yksi eläke. Sen voi saada vanhuuseläkkeenä 65 vuoden iässä, työkyvyttömyyseläkkeenä jos työkyky menetetään ennen tätä ikää ja leskelle tai alle 18-vuotiaille lapsille myönnettävänä perhe-eläkkeenä kuoleman jälkeen. Vähintään 7 vuotta em tehtävissä toiminut voi myös saada uransa jälkeen iästään riippumatta sopeutumiseläkkeen, jos ei työllisty työmarkkinoilla.
Eläkkeen määrä
Eläke lasketaan uran pituuden ja viimeisten 15 vuoden aikana uralta saadun ansion perusteella. Eläke karttuu 4,0 % jokaista edustajana, ministerinä tai MEP:nä toimittua vuotta kohden.
Eläkkeen enimmäismäärä on 60 % uran 15 viimeisen vuoden ajalta lasketusta keskimääräisestä kuukausiansiosta. Kun eläke karttuu 4,0 % vuodessa, enimmäismäärän saavuttaminen kestää 15 vuotta. Tätä pitempi edustajaura ei enää tuota lisää eläkettä.
Jos eläke myönnetään työkyvyttömyyseläkkeenä, siinä luetaan hyväksi myös ns tuleva aika eli aika työkyvyttömyyden alkamisesta 63 vuoden ikään. Tältä ajalta eläke karttuu 1,5 % vuodessa 50 vuoden ikään saakka ja 1,3 % vuodessa ikävälillä 50 - 63 vuotta.
Riippuvuus muista eläkkeistä
Suomessa työeläkkeitä voi ansaita ikävälillä 18 - 68 vuotta eli noin 40 vuoden pituisena aikana. Useimmilla edustajilla on eläkkeelle siirryttäessä poliittisen uran lisäksi ansaittuna myös muita lakisääteisiä työeläkkeitä.
Nämä työeläkkeet maksetaan vuodesta 2005 alkaen aina sellaisenaan eli edustajaeläkkeet eivät vähennä työeläkkeiden määrää.
Työeläkkeet puolestaan voivat vähentää edustajaeläkkeen määrää. Jos työeläkkeet ja edustajaeläke yhdessä ylittävät edustajaeläkkeen enimmäismäärän (60 % palkkiosta), niin ylittävästä osasta 62,5 % vähennetään edustajaeläkkeestä. Kaikissa tapauksissa edustajaeläkkeenä maksetaan kuitenkin vähintään puolet edustajanuralta karttuneesta eläkkeestä.
...
Indeksisidonnaisuus
Eläkkeen määrää laskettaessa eläkkeen perusteena olevan ansio lasketaan 15 viimeiseltä vuodelta. Vuosiansioiden indeksitarkistuksissa käytetään erillistä vuosittain vahvistettavaa palkkakerrointa. Se lasketaan ja vahvistetaan joka vuodelle erillisenä lukuna, joka määräytyy elinkustannusten ja palkkojen nousun perusteella. Palkkakertoimessa ansioiden nousun painoarvo on 80 % ja elinkustannusten nousun painoarvo 20.
Jo myönnetyt maksettavat työeläkkeet Suomessa on sidottu ns eläkeindeksiin. Eläkeindeksissä elinkustannusten nousun painoarvo on 80 % ja ansioiden nousun painoarvo 20 % eli päinvastoin kuin palkkakertoimessa. Myös edustajaeläkkeitä korotetaan samalla indeksillä vuosittain.
---
Kansanedustajien eläketurva ja palkkataso poikkeaa niin suuresti edustamansa kansalaisten keskipalkista ja kansaneläkkeistä, jotta kansanedustajat kuuluvat tänä päivänä yläluokkaan.
Nämä yläluokkalaistuneet edustajat, jotka nauttivat palkkaetujensa lisäksi vaalirahaa rahoittajiltaan, eivät osaa samaistua köyhiin tai pienituloisiin suomalaisiin, joita on Suomessa yli 11 % eli enemmän kuin 600.000 suomalaista.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiito, kiitos tästä tiedosta. Kyllä Suomessa on kansanedustuslaitos ja sen edustajat sitten tosiaan vain itseään varten.
Nyt kyllä alkoi puukkojen teroittaminen. On törkeää, on, on.
Nyt pistetään loppu tähän edustajien mälläilyyn, nehän varmaan nauraa köyhälle kansalle ja ryöstävät kaiken hyvän vain itselleen. Nytkään kesällä ne ei edes ole työpaikallaan saati sitten että tekisivät töitä mutta rahaa niille silti maksetaan. Minkä ihmeen takia täällä elätetään tuommoista loisten porukkaa. Sitten vielä päälle nämä moraalittomat skandaaliedustajat.
ihmiset alkavat pikkuhiljaa käsittää kuinka kansaa on kustu silmään vuosikymmenet. Nykyään kun tämän netin kautta tieto menee nopeasti ja kaikkien saataville niin tilanteet alkavat aueta. Palstalla oli tuolla alemapana kirjoitus nettisensuurista, liittyy juuri tähän asiaan.
Entä salatut asiat?
Eu-liittymiseen,
Stasi-lista
Koiviston konklaavi
Googlaa vaikka koiviston konklaavi ja takuulla yllätyt.
nyt ÄÄNESTÄJÄT käyttäkää sitä VALTTIKORTIA.
,-ei enään eduskuntaan mannekiinia ,laulajia näytteliöitä ,kirjailioita.
-nähty on työ on sivuseikka ..kansan asioiden hoitaminen retuperällä.
-siellä nämä ehdokkaat vaan esitelee kirjajulkaisuja ym.saannoksia.
-lemmmen asiat loiskuu yli lainein iltapäivälehdet mässää päivittäin .
-tarinanne kertoo että teistä ei ole muiden asioita HOITAMAAN.
YKSI ASIA on houkuttavaa PALKKA on se saatu niin RUHTINAALLISEKSI että siitä on vaikea luopua .
älytkää itse jättäytyä pois ja antaa tila paremmille.
Paitsi, että suuren vastikkeettoman palkan lisäksi niillä tunareilla on kuukausien lomat kesällä ja talvella, niin aina maanantaisinkin ne on vapaalla. Töitä niille oikeasti ei siis ole.
Maanantaina monet käy kuittaamassa kotikuntiensa valtuusto ym. kokouksista vaan suuret kokouspalkkiot. Sehä'n on selvä, että kunnan asioista eivät enään ennätä huolehtia kun viikot menee Hesan yöelämässä ja eduskunnan kuppilassa seksistä ja muista asioista tekstaillessa ja muuten vain huvitellessa. Tietysti ilmaiset ulkomaan matkat on niille niin kovin tärkeitä omia etuja muiden joukossa.
Älkää äänestäkö kansanedustajaa kotikuntanne valtuustoon sillä siitä ei ole hyötyä kuin korkeintaan hänen itsensä pankkitilille. Kansanedustajat ovat tällä menolla tuhoamassa Suomea ja edustajan homma ei ansaitse mitään arvostusta enään. Työmoraali, työn tuloksellisuus ja palkan sekä lomien saattaminen muun kansan tasolle on ensisijainen toteutus, että edes jokin uskottavuus täällä säilyy.
Tosiasia on myös se, että EU-Suomessa tarvitaan ja töitä on enintään 100:lle edustajalle, ei yhtään enemmälle! Puoluetukukirahat on myös ohjattava leipäjonojen lyhentämiseen täysimääräisenä ja puolueiden pitää hankkia itse rahoituksensa, verovarat ei kuulu puolueille.
Ongelmaan toimisi ratkaisuna:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000332&posting=22000000036673184
tälle asialle pitää saada muutos .ei tarvita 200 henkilöä .ISTUMAAN joutilaana 100 riittää.
EU.ssa päätetää kaikki tärkeät KOROTUKSET mitä suomipojan pitää pulittaa.
kansalla on oltava määräysvaltaa ja saada muutos tuohoon arkaadianmäen touhuun.
mene kolmelle valtapuolueelle!
Ei muuten.
missä on se julkisten lista -- joka hinkuu vielä istumaa.