Porvoon

11.3.2007
Vaalirahoitus saatava läpinäkyväksi!
Viime aikoina mediassa on käsitelty puolueiden vaalirahoitukseen liittyviä ongelmia. Transparency Suomi -järjestön puheenjohtaja OTT Antti Pihlajamäki on vaatinut, että vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä pitäisi lisätä ja puolueiden tulisi ilmoittaa rahalähteensä. Hänestä poliittisten toimijoiden seurantaa pitäisi tiukentaa säätämällä ehdokkaiden ja puolueiden lahjonta rikokseksi kuten monissa Euroopan maissa.

Yleisradion ajankohtaisohjelmassa A-Pisteessä on käsitelty useita kertoja mm. rakennusliikkeiden sekä poliitikkojen ja virkamiesten välisiä suhteita. Muutamia esimerkkejä on löytynyt Porvoostakin, jostakin syystä paikallismedia vaikenee näistä tapauksista. A-Pisteen juttuarkistosta löytyi 1.4.2005 lähetetty ohjelma puolueiden vaalirahoituksen lähteistä otsikolla: "Kokoomus, demarit ja rakennusliikkeet - pyhä kolmiyhteys Uudellamaalla." Toimittaja oli tutustunut erään poliitikon vaalirahoituksen poliisitutkinnasta laadittuihin pöytäkirjoihin.

"Pöytäkirjoista käy ilmi mielenkiintoinen seikka: Kaikkien rakennusliikkeiden edustajat kertovat, että Järvenpäässä on perinteisesti rahoitettu kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kampanjointia. Samaa linjaa tunnutaan noudatettavan myös useimmissa muissa Uudenmaan kunnissa. Ja useissa juuri demarit ja kokoomus ovat valtapuolueita ja juuri valta-akselin ryhmille näyttää kanavoituvan rakennusliikkeiden raha. Erään rakennusliikkeen edustaja mainitsee poliisikuulusteluissa vielä erikseen, että Porvoossa rahoitetaan myös RKP:n kampanjointia. Tämä on ymmärrettävää sillä RKP on Porvoossa suurin puolue."

Porvoossa kaupungin etuja valvoo RKP, SDP ja KOK. Jos tänne vakiintuneita käytäntöjä, maan tapaa, joku uskaltaa kyseenalaistaa, työntävät Hyvä Veli -puolueen edustajat kyselijät sivuraiteille ja leimaavat heidät joukkovoimalla "yhteistyökyvyttömiksi". Suomalaisessa Hyvä Veli -järjestelmässä ei ole palvelusta ilman vastapalvelusta!

.3.2007
Oliko vanhan kaupunginjohtajan kokonaispalkka sittenkin parempi?
Viime aikoina paikallislehdistössä on keskusteltu Porvoon uuden kaupunginjohtajan Marcus Henricsonin (RKP) 10 000 euron suuruisesta kuukausipalkasta. Monet ovat sitä mieltä, että uudelle johtajalle olisi riittänyt vanhan kaupunginjohtajan palkka, 8 375 euroa kuukaudessa.

Ihmettelen, miksi julkisuudessa ei ole käsitelty muita virkasuhteeseen liittyviä etuja, joita vanhalla kaupunginjohtajallamme Per-Håkan Slottella (RKP) on ollut. Kaupunginhallituksen pöytäkirjojen mukaan Slottelle myönnettiin vuonna 2006 lupa osallistua erilaisiin tilaisuuksiin ulkomailla, yhteensä 27 työpäivää.

Neljän viimeisen vuoden aikana noin 20 Slotten ulkomaanmatkapäivää on liittynyt öljyntorjuntaan ja noin 20 ulkomaanmatkapäivää Euroopan historiallisten kaupunkien liiton kokouksiin. Saksalaisessa ystävyyskaupungissa Dinkelsbühlissä on vierähtänyt kymmenkunta päivää, lisäksi muihin ystävyyskaupunkimatkoihin on käytetty runsaat 10 päivää. Kaupunginjohtajan työvierailuihin Venäjälle, Unkariin ja Tanskaan on käytetty runsaat 10 päivää. Lisäksi on yksittäisiä matkoja mm. Norjaan ja Ruotsiin.

Virkamiehen ulkomaanmatkojen ajalta kaupunki maksaa hänelle normaalia palkkaa, verovapaita ulkomaanpäivärahoja, lentolippuja, hotellimajoituksia, taksimatkoja, ravintolalaskuja jne. En tiedä, paljonko koko lysti maksoi vuonna 2006. Laskun loppusumma riippuu paljolti matkustusluokista ja hotellimajoitusten tasosta.

En tiedä sitäkään, kuinka kaupunginjohtajan ulkomaanmatkat ovat olleet hyödyksi niiden maksajille eli tavallisille porvoolaisille, joiden peruspalvelut eivät aina näytä toimivan edes tyydyttävällä tavalla. Lisäksi ratkaisemattomia ongelmia on paljon erityisesti Porvoon kaupungin investointipuolella ja velkaantumisessa, joten töitä olisi riittänyt kotikentälläkin.

Toivon, että osaavat ja osallistuvat valtuutetut Mikaela Nylander (RKP) ja Matti Nuutti (SDP) ovat neuvotelleet Henricsonin kanssa johtajasopimuksen, jonka myös kaikki kuntalaiset ja heidän edustajansa voivat hyväksyä. Henricsonin kirjallisessa johtajasopimuksessa on kohta Matkustussääntö. Sen mukaan "Noudatetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkustussäännöksiä (KVTES), kuitenkin niin, että kaupunginjohtaja itse päättää matkustustavasta ja -luokasta sekä majoituksesta."

Suullisesti lienee sovittu johtajasopimuksen ehtojen tarkemmasta tulkinnasta. Toivottavasti Nylander ja Nuutti ovat edellyttäneet, että uuden kaupunginjohtajan matkojen tulee liittyä pääasiallisesti kaupunkilaisten palvelutuotantoon sekä kaupungin talouden ja hallinnon hoitamiseen.
081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vaalirahaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu