Pitääkö minun ilmoittaa verottajalle saamani korvaukset (tulot?) harrastuksena tekemistäni käsitöistä, maalauksista ym., joita tutut ovat minulta ostaneet tai pyytäneet tekemään? Tuloa kertyy pari tuhatta euroa vuodessa.
Minulla on säännöllinen päätyö. Entä jos olisin opiskelija?
Minulla on säännöllinen päätyö. Entä jos olisin opiskelija?
Vastaukset 4
Vanhimmat
No periaatteessa pitäisi ilmoittaa, mutta eihän se kannata. Itsekin myyn erinäistä tavaraa keltaisessapörssissä ja huutonetissä muut tulot arviolta 5000 euron edestä enkä mä niitä mihinkään koskaan ilmoita.
paljonko saa näitä harmaita tuloja olla. Onko se 1000, 5000 vai 10000 euroa vuodessa.
Ei ole olemassa mitään rajaa.
Kun jätät ilmoittamatta verotukseen vaikuttavan seikan verottajalle, syyllistyt veropetokseen, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Parempi että kysyt asiaa verotoimistosta, etkä kuuntele näitä jotka yllyttävät sinua rikokseen. Verottaja näkee halutessaan esimerkiksi kaikki sinun ja ystäviesi pankkitilien tapahtumat, joten kiinnijäämisen riski on suuri.
Lähtökohta on se, että yksityishenkilönä et saa tavoitella voittoa eli et voi pyytää tekemistäsi töistä enempää kuin mitä niiden töiden tekemisestä on aiheutunut sinulle kuluja. Maalausten kohdalla esimerkiksi saat pyytää korkeintaan sellaista hintaa jota maalausvälineet ovat tulleet maksamaan. Jos tavoittelet voittoa, se on elinkeinotoimintaa ja vaatii tavallisesti yrityksen perustamista. Tällöin syntyy myös kirjapitovelvollisuus, josta tulee yleensä jonkin verran kuluja.
Asiasta on olemassa yksi vastaava ennakkotapaus, jossa tauluista saatujen 1000 euron vuositulojen ei katsottu olevan vielä elinkeinotoimintaa, eli se ei vaatinut yrityksen perustamista:
http://ktm.elinar.fi/ktm/fin/kirjanpi.nsf/717602942eb71ebdc22570210049e02b/cab8333d5836fb74c2256ce000522dee?OpenDocument
Mutta niin kuin sanoin, parempi kysyä verottajalta...
Mutta laske nyt hyvä ihminen ensin, että onko niistä oikeasti mitään tuloa tullutkaan. Kai sulla kaikenlaisia kulujakin on ollut, kun oot niitä töitäsi tehnyt.