Tämä viesti on kaikille äideille, jotka odottavat sitä ihanaa pienokaista! (ei kauhutarina vaikka siltä saattaa kuulostaa)
Itse sain oman ihanan pikku pojan tammikuussa. Haluaisin kertoa nyt vähän omaa tarinaani odotusajasta. Tältä hain silloin usein tukea vaikeissa tilanteissa.
Oma odotukseni alkoi pitkän lapsettomuuden jälkeen yllätyksenä. Olimme mieheni kanssa yrittäneet jo muutaman vuoden lasta tuloksetta. Sitten tapahtui jotain. Minun muu fyysinen kunto alkoi hiipua (ehkä vähän henkinenkin) Minulla oli todella pahaa huimausta yms. epämielyttäviä oireita viime vuoden alusta asti. pahinta oli, kun toinen puoli kasvoistani halvaantui. Minua tutkittiin eikä mitään löytynyt. Sitten päädyttiin siihen tulokseen, että lihakseni ovat niska- ja pää-alueella, niin jumissa, että ne aiheuttavat nämä oireet. Kuitenkaan lääkärit eivät olleet ihan varmoja mikä minua vaivaa, joten kävin useasti verikokeissa.
Kun, sitten kerran taas olin kokeita antamassa, niin pyysin siinä samalla ottamaan raskaustestin. Vaikka kuukautiset olivat vain neljä päivää myöhässä. Se on tosi vähän ihmiselle, jolta voi jäädä kierto jopa väliin. No, kun soittelin kokeiden tuloksia, niin ensimmäisenä kerrottiin raskaudesta. Olin, niin onnesssani siitä tiedosta, etten välittänyt verikokeista sen enempää. Se oli myös suuren mysteerin arvoitus, kun veriarvot olivat olleet sairastelun aikana mitä sattuu. Muut oireet siis viittasivat lihasjäykkyyteen mutta korkeat leukosyytit yms. johonkin tulehdukseen tai pahimmassa tapauksessa kasvaimeen.
Kuitenkin ilosanomani kuultua vaivuin kuukauden mittaiseen synkkyyteen. Olin ihan varma, että olin kuolemassa vähintääkin aivokasvaimeen tai muuhun, enkä koskaan saisi lastani nähdä. Kun sitten aktiivisesti fysioterapiassa käytyäni oloni parani, aloin uskoa lääkäreihin. Jossain kuitenkin kyti kuoleman kauhea pelko ja oletin milloin sydämmeni pysähtyvän tai tulpan tulleen jalkaan. Olin siis vainoharhaine.
Sitten tuli ihan oikeita huolia. Pikkuisemme meinasi tulla useaan otteeseen kesken ja vuosin verta rv9 asti loppuun saakka. Pariin otteeseen vauvaamme kiusattiin sairaalassa, kun hän ei liikkunut eikä sydänäänet kuuluneet hyvin. Rv 28 sain verenmyrkytyksen käteeni, tulehtuneesta kynsivallista. Kuitenkin lopussa voin todella hyvin ja vauvakin tuntui viihtyvän masussa. Muutenkin olin oikein hyvillä mielin ja suurimmat huolet olivat pyyhkiytyneet meilestäni yhdeksän kuukauden aikana. Odotimme innolla näkevämme pienokaisemme. Eikä synnytys- tai muistakaan peloista ollut tietoakaan.
Tuli synnytyksen vuoro. Lähdimme uudenvuoden aaton yönä. Olin aiemmin käynyt sairaalassamme magneettikuvissa, koska suvussamme on kapea lantioisuutta. Kaiken piti minun kohdalla kuitenkin olla hyvin. Kun sitten olin salissa ollut 42 tuntia synnyttämässä, joista 26 tuntia aktiivista synnytystä, tuli lääkäri magneetti kuvieni kanssa ja sanoi, että lapsemme ei mahdu syntymään alateitse, joten päädyttiin sektioon. Kaikki meni leikkauksessa hyvin ja lapsemme vointi oli hyvä, mikä olikin pääasia.
Minulla kuitenkin on isäni puolelta sukurasitteena veritulpat, jolloin leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen aletaan pistämään verenohenninta. Kaikesta huolimatta minä sain tulpan jalkaani ja minulla myös epäiltiin olleen raskaana keuhkoveritulppa. Mutta se oli ollut niin pieni, että meni silloin ohi verestävällä yskällä. Sen lisäksi, että minulle tuli tulppa sain sairaalabakteerin kohtuuni. Loppujen lopuksi olimme osastolla lapseni kanssa 2 viikkoa. Koska kuitenkaan pojallamme ei ollut mitään huolta pysyi mieleni hyvänä ja ihana kotiarki alkoi.
Nyt poikani on kohta 7kk pikkuvesseli ja voi edelleen mitä mainioimmin. Haluaisinkin nyt sanoa, että kaiken ahdistuksen ja epäonnen jälkeen elämä on ihanaa ja se, että on kysymyksiä ja pelkoja raskauden aikana on todellakin ihan ok. Minulla itselläni oli varmasti kaikki mahdolliset pelot yms ja jossain vaiheessa alkuraskaudessa ajattelinkin, että miksi juuri nyt minun piti tulla raskaaksi. Mutta nyt tiedän, että juuri siksi sain elämäniloni takaisin. Vaikka minulla oli huono tuuri lähes tulkoon kaikessa, kestäisin sen kaiken uudelleen.
Jutelkaa neuvolassa omista huolistanne ja ottakaa helposti sinne yhteyttä. Se kuitenkin helpottaa aina, kun saa tukea.
Älkääkä nyt ottako minun tarinaani kauhulla vastaan, vaan sillä, että vaikka olisi yhtä huono tuuri, niin kyllä siitä selviää!
Siis ajatelkaa kauniita ajatuksia ja pyytäkää apua ajoissa huoliinne!
Onnea synnytykseen! Kohta teillä on edessä iltojenne ilot ja tulevaisuuden toivot!=D
Tämä tarinan pätkä saattaa olla hieman sekava, koska on vaikea kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta lyhyesti.
Itse sain oman ihanan pikku pojan tammikuussa. Haluaisin kertoa nyt vähän omaa tarinaani odotusajasta. Tältä hain silloin usein tukea vaikeissa tilanteissa.
Oma odotukseni alkoi pitkän lapsettomuuden jälkeen yllätyksenä. Olimme mieheni kanssa yrittäneet jo muutaman vuoden lasta tuloksetta. Sitten tapahtui jotain. Minun muu fyysinen kunto alkoi hiipua (ehkä vähän henkinenkin) Minulla oli todella pahaa huimausta yms. epämielyttäviä oireita viime vuoden alusta asti. pahinta oli, kun toinen puoli kasvoistani halvaantui. Minua tutkittiin eikä mitään löytynyt. Sitten päädyttiin siihen tulokseen, että lihakseni ovat niska- ja pää-alueella, niin jumissa, että ne aiheuttavat nämä oireet. Kuitenkaan lääkärit eivät olleet ihan varmoja mikä minua vaivaa, joten kävin useasti verikokeissa.
Kun, sitten kerran taas olin kokeita antamassa, niin pyysin siinä samalla ottamaan raskaustestin. Vaikka kuukautiset olivat vain neljä päivää myöhässä. Se on tosi vähän ihmiselle, jolta voi jäädä kierto jopa väliin. No, kun soittelin kokeiden tuloksia, niin ensimmäisenä kerrottiin raskaudesta. Olin, niin onnesssani siitä tiedosta, etten välittänyt verikokeista sen enempää. Se oli myös suuren mysteerin arvoitus, kun veriarvot olivat olleet sairastelun aikana mitä sattuu. Muut oireet siis viittasivat lihasjäykkyyteen mutta korkeat leukosyytit yms. johonkin tulehdukseen tai pahimmassa tapauksessa kasvaimeen.
Kuitenkin ilosanomani kuultua vaivuin kuukauden mittaiseen synkkyyteen. Olin ihan varma, että olin kuolemassa vähintääkin aivokasvaimeen tai muuhun, enkä koskaan saisi lastani nähdä. Kun sitten aktiivisesti fysioterapiassa käytyäni oloni parani, aloin uskoa lääkäreihin. Jossain kuitenkin kyti kuoleman kauhea pelko ja oletin milloin sydämmeni pysähtyvän tai tulpan tulleen jalkaan. Olin siis vainoharhaine.
Sitten tuli ihan oikeita huolia. Pikkuisemme meinasi tulla useaan otteeseen kesken ja vuosin verta rv9 asti loppuun saakka. Pariin otteeseen vauvaamme kiusattiin sairaalassa, kun hän ei liikkunut eikä sydänäänet kuuluneet hyvin. Rv 28 sain verenmyrkytyksen käteeni, tulehtuneesta kynsivallista. Kuitenkin lopussa voin todella hyvin ja vauvakin tuntui viihtyvän masussa. Muutenkin olin oikein hyvillä mielin ja suurimmat huolet olivat pyyhkiytyneet meilestäni yhdeksän kuukauden aikana. Odotimme innolla näkevämme pienokaisemme. Eikä synnytys- tai muistakaan peloista ollut tietoakaan.
Tuli synnytyksen vuoro. Lähdimme uudenvuoden aaton yönä. Olin aiemmin käynyt sairaalassamme magneettikuvissa, koska suvussamme on kapea lantioisuutta. Kaiken piti minun kohdalla kuitenkin olla hyvin. Kun sitten olin salissa ollut 42 tuntia synnyttämässä, joista 26 tuntia aktiivista synnytystä, tuli lääkäri magneetti kuvieni kanssa ja sanoi, että lapsemme ei mahdu syntymään alateitse, joten päädyttiin sektioon. Kaikki meni leikkauksessa hyvin ja lapsemme vointi oli hyvä, mikä olikin pääasia.
Minulla kuitenkin on isäni puolelta sukurasitteena veritulpat, jolloin leikkauksen yhteydessä tai sen jälkeen aletaan pistämään verenohenninta. Kaikesta huolimatta minä sain tulpan jalkaani ja minulla myös epäiltiin olleen raskaana keuhkoveritulppa. Mutta se oli ollut niin pieni, että meni silloin ohi verestävällä yskällä. Sen lisäksi, että minulle tuli tulppa sain sairaalabakteerin kohtuuni. Loppujen lopuksi olimme osastolla lapseni kanssa 2 viikkoa. Koska kuitenkaan pojallamme ei ollut mitään huolta pysyi mieleni hyvänä ja ihana kotiarki alkoi.
Nyt poikani on kohta 7kk pikkuvesseli ja voi edelleen mitä mainioimmin. Haluaisinkin nyt sanoa, että kaiken ahdistuksen ja epäonnen jälkeen elämä on ihanaa ja se, että on kysymyksiä ja pelkoja raskauden aikana on todellakin ihan ok. Minulla itselläni oli varmasti kaikki mahdolliset pelot yms ja jossain vaiheessa alkuraskaudessa ajattelinkin, että miksi juuri nyt minun piti tulla raskaaksi. Mutta nyt tiedän, että juuri siksi sain elämäniloni takaisin. Vaikka minulla oli huono tuuri lähes tulkoon kaikessa, kestäisin sen kaiken uudelleen.
Jutelkaa neuvolassa omista huolistanne ja ottakaa helposti sinne yhteyttä. Se kuitenkin helpottaa aina, kun saa tukea.
Älkääkä nyt ottako minun tarinaani kauhulla vastaan, vaan sillä, että vaikka olisi yhtä huono tuuri, niin kyllä siitä selviää!
Siis ajatelkaa kauniita ajatuksia ja pyytäkää apua ajoissa huoliinne!
Onnea synnytykseen! Kohta teillä on edessä iltojenne ilot ja tulevaisuuden toivot!=D
Tämä tarinan pätkä saattaa olla hieman sekava, koska on vaikea kirjoittaa kaikesta tapahtuneesta lyhyesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos kannustuksestasi, kirjoituksesi toi valoa tunnelin päähän!
Itselläni on parhaillaan meneillään käsittämättömän epäonninen raskaus. Monen monta kertaa olen miettinyt onko edes mahdollista että kaikki mahdolliset mutkat on tälle yhdelle matkalle annettu.
Kauhunsekaisin tuntein odotellaan, mitä kaikkea ehtiikään vielä tapahtua ennen kuin lapsi saadaan kotiin saakka. Odotuksen ensimmäinen puolikas kun on ollut huolta, pelkoja ja lääkärikäyntejä pullollaan.
Toivottavasti meidän tarinamme kuitenkin päättyy yhtä onnellisesti kaiken tämän jälkeen kuin teidänkin!
Tuo oli rohkaisevaa luettavaa, tuo vähän suhteellisuudentajua kaikkiin omiin huoliin joita vähän väliä ilmaantuu.
Tämä raskaus on sikäli hankalaa aikaa, että pelissä ei ole pelkkä oma hyvinvointi vaan aina tulee miettineeksi, miten omat teot, vaivat yms. vaikuttaa pikkuiseen. Mutta näköjään ainakin osa pikkuporukasta on iloksemme hyvin sitkeää väkeä :D !
Hepariinia raskausaikana piikillä ja lastenaspiriinia/disperiiniä alkuraskauden ajan niin saat toisenkin vauvan. Veritulppariskisi lienee syy miksi et raskautunut aiemmin.
Hei.
Itselläni kans takana 2 ei niin helppoa raskautta ja vaikka ne onkin aika helposti saaneet alkunsa ei raskaudet ole sujuneet mitenkään perinteisesti tai hyvin tai helposti ,nyt odotan kolmatta ja tuskailemme supistusten je enneaikaisen synnytyksen pelossa,nyt vk25.
Halusin onnitella että kaikesta huolimatta nyt olet onnellinen pienen lapsen äiti.
Itsekään en kokemuksiani vaihtaisi mihinkään ja kokisin ne kaikki uudestaan lapsieni vuoksi.
Paljon onnea teille tulevaisuuteenkin :)