Solvaus? Herjaus?

Muuan (ilmeisesti) wincapitalisti kirjoitti tuossa taannoin: ”Ei ole kirkossa kuulutettua, että Wincapita olisi ponzi-huijaus! On edesvastuutonta levittää perättömiä väitteitä, vaikkei mitään varmaa tietoa ole. Monet murot voivatkin vielä paskoa housunsa ja ristiä narukätensä kyynerpäitä myöten, kun postiluukusta tipahtaa haaste käräjille herjauksesta.”

Oletetaan nyt (kaiken järjen ja kaikkien yleisessä tiedossa olevien tosiseikkojen vastaisesti), että Wincapita EI ollutkaan ponzi-huijaus. Olisiko siinä tapauksessa pelättävää, että postiluukusta voisi tipahtaa haaste käräjille herjauksesta? Oman kokemukseni perusteella pitäisin sitä kutakuinkin sataprosenttisena mahdottomuutena.

Voin puhua kokemuksesta, koska ennen eläkevaarin päiville asettumistani harrastin viraapelitöinäni neljän vuosikymmenen ajan free-lancer -toimittajan kiintoisaa ammattia. Tulin kirjoittaneeksi varmasti toistasataa juttua, joissa käsittelin varsin kriittiseen sävyyn ja nimeltä mainiten erilaisten tavaroiden tai palveluiden ominaisuuksia sekä myös niiden tuottajien tai välittäjien edesottamuksia. Leimasin useampiakin tuotteita vahingollisiksi (ympätistölle tai ihmisille) tai turhiksi sekä kuvailin monia palveluita epämoraalisiksi tai suorastaan huijauksiksi.

Entä oliko minulla sitten ”kirkossa kuulutettua”, sataprosenttisen varmaa ja lopullista tietoa sanokaamme jonkin juoman tai puhdistusaineen vahingollisuudesta? EI OLLUT! Kuinka yksittäisellä free-lancerilla voisikaan sellaista olla! Vakaumukseni oli ja on yhä se, että minulle ja (kollegoilleni) riitti se, että oli PERUSTELTU SYY EPÄILLÄ, että tuote oli vahingollinen tai turha – tai että jossain palvelussa oli jotain hämäräperäistä. Se peruste täytyi olla olemassa ja se täytyi kirjoittaa mahdollisimman selkeästi ja informatiivisesti yleisön luettavaksi ja puntaroitavaksi. Kritiikin kohteella on sitten mahdollisuus vastata samaisen yleisön silmien edessä ja mikä sitten olisikaan firmalle tai tuotteelle parempaa mainosta, asiallinen vastine, jossa toimittajan pahat aavistelut osoitetaan aiheettomiksi.

Näin minusta avoimessa yhteiskunnassa pitää keskustelua käydä. Ei toimittajien – eikä liioin ns. tavallisten ihmisten – ole mitään syytä odottaa kusi sukassa sitä, että tupakan, talidomidin tai eräiden lyijy-yhdisteiden vaarallisuus olisi lopullisesti ja sataprosenttisen varmasti todistettu ennen kuin niitä olisi lupa SANOA JULKISESTI vaarallisiksi.



Neljän vuosikymmenen aikana ei postiluukustani tipahtanut yhtään ainutta haastetta käräjille. Muutaman kerran sellaisen luvattiin kyllä olevan tulossa, mutta viimeisestäkin uhkauksesta on kulunut jo kohta kymmenen vuotta. Yleisesti voin todeta, että mitä pidempi rikosrekisteri jollakin hemmolla on, sitä tarkempi hän on kunniastaan ja sitä kärkkäämmin hän uhkailee muita käräjillä. Tämä sääntö taitaa päteä myös wincapitalisteihin.

Eli summa summarum: Antakaa palaa. Jos perusteltuja epäilyjä huijauksesta yms. on, niin esittäkää ne. Mitä yksilöidymmin, sen parempi. Wincapitasta liene enää juuri mitään sanottavaa ole. Kaikki yleisesti tiedettävissä olevat seikat puhuvat yksiselitteisesti sen puolesta, että kyseessä oli rankemman luokan huijaus. ”Sisäpiiriläisillä” olkoon oikeus lääkitä sielunsa haavoja ”klubin virallisilla tiedotteilla” – tai kuvitelmilla, että sellaisia on.
122225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No freelancer-toimittajathan nyt ovat kieroimpia käärmeitä mitä maa päällä kantaa! Kirjoittavat kieliposkella vaikka mitä paskaa, että saisivat juttujansa myytyä. En ymmärrä alkuunkaan, miksi yksikään itseään kunnioittava päätoimittaja julkaisisi aloittajan kaltaisen "journalistin" törkykirjoituksia, ehkäpä juuri siksi jäittekin harrastelijatasolle...

Monet haaskalinnut ynnä muut harrastelija-tyhjäntoimittajat ovat klubin ja jäsenistön kimpussa, mutta kyllä niillekin vielä saadaan suitset suuhun! Maikkarin bimbokin saa aloittaa lähtölaskentansa kun totuus klubista pian valkenee kaikille, eivätkä hatustavedetyt sensaatiouutisoinnit enää uppoa keneenkään. parempaa sanottavaa silläkin saattaisi olla aikuisviihteen puolella.

Äänestä
  • Ei toi ollut enää hauska juttu, eikä naurata.
    Lopeta toi tyhmä trollaus ja uhoaminen ja painu takaisin sinne päiväkotiin.

    Äänestä

  • ...perinteistä, hyvän tavan mukaista ja rehellistä liiketoiminnan hoitoa, että vastuullisia henkilöitä täytyy interpolin kanssa etsiä (kv etsintäkuulutus) vastaamaan yrityksensä toimien lainmukaisuudesta.

    Jos toiminta rehellistä, niin eikö yrityskin selviäisi vähimmillä vaurioilla, jos vastuulliset tulisivat selvittämään asiat vapaaehtoisesti viranomaisten kanssa?

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    ...perinteistä, hyvän tavan mukaista ja rehellistä liiketoiminnan hoitoa, että vastuullisia henkilöitä täytyy interpolin kanssa etsiä (kv etsintäkuulutus) vastaamaan yrityksensä toimien lainmukaisuudesta.

    Jos toiminta rehellistä, niin eikö yrityskin selviäisi vähimmillä vaurioilla, jos vastuulliset tulisivat selvittämään asiat vapaaehtoisesti viranomaisten kanssa?

    .........ei välttämättä perinteistä, ja tapojenkin kanssa vähän niin ja näin, mutta rehellistä, täysin Panaman lakien mukaista ja ennenkaikkea tuottoisaa niin firmalle kuin sijoittajallekin !

    Äänestä

Uhoamista ja trollausta enimmäkseen ton capilastinkin jutut.
No jos nyt ihan sananmukaisesti otetaan, niin "eihän sitä ole kirkossa kuulutettu", eikä tulla kuuluttamaankaan, kun ei kuulu kirkollisiin asioihin, vaan on maallisen oikeuden asia.

Äänestä

MUTTA vain siksi että sinulta ja monelta muultakin puuttuu se OIKEA ajantasainen tämänhetkinen tieto joka tulee olemaan pommi monelle "toimittajanplantulle" jotka ovat käsi sydämellä vannoneet huijauksen nimeen. Aivan niinkuin jutussasi sanoit että:

"Entä oliko minulla sitten ”kirkossa kuulutettua”, sataprosenttisen varmaa ja lopullista tietoa sanokaamme jonkin juoman tai puhdistusaineen vahingollisuudesta? EI OLLUT! Kuinka yksittäisellä free-lancerilla voisikaan sellaista olla!"

Eli summa summarum: oma tekstisi mitätöi oman tekstisi !

Äänestä
  • "Eli summa summarum: oma tekstisi mitätöi oman tekstisi !"

    Miten niin muka? Siinähän oli juuri hänen koko juttunsa pointti. Miten pointti muka on ristiriidassa itsensä kanssa? Minkä osuuden kanssa lainaamasi teksti mielestäsi oli ristiriidassa?

    Äänestä

"Muutaman kerran sellaisen luvattiin kyllä olevan tulossa, mutta viimeisestäkin uhkauksesta on kulunut jo kohta kymmenen vuotta."

Mielenkiintoista, kerro joitakin esimerkkitapauksia.

Äänestä
  • Kalle Kehvelin kirjoitukseen. Olen itsekkin kirjoitellut juttuja eri lehtiin niin free lancerina kuin palkattuna toimittajana, eikä vastaavissa tapauksissa kuin tämä Wincapita -case ole kukaan koskaan joutunut ns. "leivättömän pöydän ääreen". Toki jos asiassa ilmenee jotain uutta, kuten nyt vaikkapa Hiihtoliiton dopinginjupakassa, asia tutkitaan uudelleen ja siitä langetetaan tarvittaessa jopa tuomioita. Myös meille toimittajille.

    Mitä sitten tulee näihin "tulette hämmästymään kun klubi tulee ulos uusien tietojen kanssa" -trollauksiin, niihin en usko minä, eikä taida uskoa enää kukaan. Klubilla on ollut aivan riittämiin niin aikaa kuin mahdollisuuksia tulla ulos "järisyttävien uutisiensa" kanssa. Eikä mitään ole tapahtunut. Eikä tule tapahtumaan.

    Pääasiallisena syynä siihen, miksi Winclubista ei ole uutisoitu tiedotusvälineissä yhtään positiivista uutista, on se, että klubin omaksuma tiedotuspolitiikka on ollut vähintäänkin hämmentävä. Minä en ainakaan ole nähnyt yhtään yksilöityä ja kontaktitiedot sisältävää tiedotetta klubilta. Joka puolestaan on aiheuttanut valtaisan huhu- ja kuulopuhemyllyn. Jos klubin piirissä todella olisi liikkunut valtavia valuuttatreidaukseen perustuvia rahasummia, luulisi johtohenkilöillä olevan tarve ja halu puhdistaa klubinsa maine mahdollisimman pikaisesti toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Se, että julkisuudessa liikkuu huhuja siitä, kuinka johtohenkilöt ovat etsintäkuulutettuja ja realisoivat paniikissa omaisuuttaan, ei ainakaan tuota luottamusta ja/tai jatkuvuutta paranna.

    Ja lopuksi; en kaipaa tähän kirjoitukseeni mitään "kyllä sinäkin narukäsi/muro/etc. tulet vielä hämmästymään" -vastauksia, sillä en ole narukäsi/muro/etc. Olen vain tavallinen asiasta kiinnostunut kansalainen joka ajatteli tuoda keskusteluun myös tämän näkökulman, josta tavallisella klubiin liittyneellä "sijoittajalla" ei näemmä ole minkäänlaista käsitystä.

    Äänestä

  • 1) Scientologit hermostuivat yhdestä jutustani, jossa kohtelin kaltoin heidän persoonallisuustestiään, joita he olivat kaupitelleet esimerkiksi kuntatyönantajille.

    2) Muuan terapeuttiporukka otti nokkiinsa, kun riepottelin erästä heidän terapiamenetelmäänsä. Väittivät, että olin aiheuttanut suuria sielullisia kärsimyksiä heidän "potilailleen". Mainittakoon, että KELA ei lioin pidä kyseistä menetelmää asianmukaisena - eikä "terapeuteilla" liioin ollut minkään valtakunnan pätevyyttä.

    3) Muuan talojen kuntotestauksia, nyttemmin jo juhlallisesti konkurssiin päätynyt, väitti myös saattavansa minut käräjille.

    Tällaista pientä.

    Äänestä

Totesin siis jutussani, ettei minulla ollut, eikä voinutkaan olla ”kirkossa kuulutettua, sataprosenttisen varmaa ja lopullista tietoa sanokaamme jonkin juoman tai puhdistusaineen vahingollisuudesta” ja se kuulemma kumosi koko juttuni pointin.

Mutta kuulehan: Isävainaani sattui olemaan kirvesmies neljä-, viisikymmen- ja kuusikymmenluvuilla, aikana, jolloin asbesti –niminen aine tuli hyvin suosituksi paloeristeenä. Isäni ja muut hänen työkaverinsa käsittelivät tuota materiaalia ilman mitään suojaimia. Kuusikymmenluvulla alkoi sitten julkisessa sanassa kirjoituksia asbestin vaarallisuudesta, karsinogeenisistä ominaisuuksista. Ensimmäiset jutut perustuivat jokseenkin alustaviin tutkimuksiin, ei siis mihinkään kirkossa kuulutettuun, varmaan ja lopulliseen tietoon. Minusta kyseisen aineen MAHDOLLISESTA VAARALLISUUDESTA kirjoittaneet toimittaja tekivät hyvän työn. Asbestikeskustelu virisi, julkinen valta antoi tutkimuksiin varoja –käaittelysäännöksiä kiristettiin ja pian alkoi tulla markkinoille korvaavia tuotteita. Kaikki tämä tapahtui jo ennen "lopullisen näytön" varmistumista.

On tietysti totta, että epäily osoittautuu monesti aiheettomaksi. Mutta pointtini oli ja on edelleen se, että asia pitää repäistä julkisuuteen, jos on perusteltu syy epäillä esimerkiksi jotakin ainetta vaaralliseksi. Lopullista varmuutta ei toimittajan tarvitse jäädä odottelemaan. Jos perusteltua syytä ei ole, niin silloin toimittaja tai kuka hyvänsä joutaakin mennä raastupaan.

Koskahan muuten tupakkavalistus olisi ollut mahdollista aloittaa, jos vaatimuksena olisi ollut, etä sen ja keuhkosyövän välinen yhteys olisi pitänyt olla satavarmasti osoitettu. Joidenkin fanaatikkojen mukaan se on vieläkin epävarmaa.

Ja ajatellaanpa yhteiskunnallista ilmapiiriä, jos sääntö olisi se, että esimerkiksi jonkin aineen vaarallisuudesta saisi kirjoittaa vasta sitten, kun sen vaarallisuus olisi sataprosenttisesti osoitettu. Useimmat ihmiset tuntisivat olonsa ilmeisen ahdistavaksi: he aavistelisivat että ympäristössä on monia kemikaaleja, joiden vaarallisuudesta olisi näyttöä; tarjottaisiin palveluita, jotka ovat juridisesti tai eettisesti kyseenalaisia, mutta lopullinen näyttö puuttuu…

Mutta ehkä siellä Konnevedellä – tai mistä sitten lienettekin kotoisin tai minkä paikkakunnan nimen haluattekin häpäistä – yritetään kalastella noissa sameissa vesissä niin pitkään kuin se on ikinä mahdollista. Siihen saakka kun hommat oikein kirkossa kuulutetaan huijauksiksi.

O tempora, o mores (voi aikoja, voi tapoja), totesivat jo vanhat roomalaiset.

Äänestä

kolisemaan haastemiehen posteista:

>> Rikoslaki 9 § (9.6.2000/531) Kunnianloukkaus. Joka
1. esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2. muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. >>

Kunnianloukkauksen pitää kohdistua henkilöön, ei yritykseen. Kohteen on oltava selvästi tunnistettavissa (nimi, paikkakunta). Näin ollen kohteina voisivat olla sponsorit ja sijoittajat, ei itse Wincapita. Lisäksi pykälä sanoo selvästi: "kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn elinkeinoelämässä", Wincapitasijoittaminen voidaan laske tuohon joukkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalle Kehveli kirjoitti:

Muuan (ilmeisesti) wincapitalisti kirjoitti tuossa taannoin: ”Ei ole kirkossa kuulutettua, että Wincapita olisi ponzi-huijaus! On edesvastuutonta levittää perättömiä väitteitä, vaikkei mitään varmaa tietoa ole. Monet murot voivatkin vielä paskoa housunsa ja ristiä narukätensä kyynerpäitä myöten, kun postiluukusta tipahtaa haaste käräjille herjauksesta.”

Oletetaan nyt (kaiken järjen ja kaikkien yleisessä tiedossa olevien tosiseikkojen vastaisesti), että Wincapita EI ollutkaan ponzi-huijaus. Olisiko siinä tapauksessa pelättävää, että postiluukusta voisi tipahtaa haaste käräjille herjauksesta? Oman kokemukseni perusteella pitäisin sitä kutakuinkin sataprosenttisena mahdottomuutena.

Voin puhua kokemuksesta, koska ennen eläkevaarin päiville asettumistani harrastin viraapelitöinäni neljän vuosikymmenen ajan free-lancer -toimittajan kiintoisaa ammattia. Tulin kirjoittaneeksi varmasti toistasataa juttua, joissa käsittelin varsin kriittiseen sävyyn ja nimeltä mainiten erilaisten tavaroiden tai palveluiden ominaisuuksia sekä myös niiden tuottajien tai välittäjien edesottamuksia. Leimasin useampiakin tuotteita vahingollisiksi (ympätistölle tai ihmisille) tai turhiksi sekä kuvailin monia palveluita epämoraalisiksi tai suorastaan huijauksiksi.

Entä oliko minulla sitten ”kirkossa kuulutettua”, sataprosenttisen varmaa ja lopullista tietoa sanokaamme jonkin juoman tai puhdistusaineen vahingollisuudesta? EI OLLUT! Kuinka yksittäisellä free-lancerilla voisikaan sellaista olla! Vakaumukseni oli ja on yhä se, että minulle ja (kollegoilleni) riitti se, että oli PERUSTELTU SYY EPÄILLÄ, että tuote oli vahingollinen tai turha – tai että jossain palvelussa oli jotain hämäräperäistä. Se peruste täytyi olla olemassa ja se täytyi kirjoittaa mahdollisimman selkeästi ja informatiivisesti yleisön luettavaksi ja puntaroitavaksi. Kritiikin kohteella on sitten mahdollisuus vastata samaisen yleisön silmien edessä ja mikä sitten olisikaan firmalle tai tuotteelle parempaa mainosta, asiallinen vastine, jossa toimittajan pahat aavistelut osoitetaan aiheettomiksi.

Näin minusta avoimessa yhteiskunnassa pitää keskustelua käydä. Ei toimittajien – eikä liioin ns. tavallisten ihmisten – ole mitään syytä odottaa kusi sukassa sitä, että tupakan, talidomidin tai eräiden lyijy-yhdisteiden vaarallisuus olisi lopullisesti ja sataprosenttisen varmasti todistettu ennen kuin niitä olisi lupa SANOA JULKISESTI vaarallisiksi.



Neljän vuosikymmenen aikana ei postiluukustani tipahtanut yhtään ainutta haastetta käräjille. Muutaman kerran sellaisen luvattiin kyllä olevan tulossa, mutta viimeisestäkin uhkauksesta on kulunut jo kohta kymmenen vuotta. Yleisesti voin todeta, että mitä pidempi rikosrekisteri jollakin hemmolla on, sitä tarkempi hän on kunniastaan ja sitä kärkkäämmin hän uhkailee muita käräjillä. Tämä sääntö taitaa päteä myös wincapitalisteihin.

Eli summa summarum: Antakaa palaa. Jos perusteltuja epäilyjä huijauksesta yms. on, niin esittäkää ne. Mitä yksilöidymmin, sen parempi. Wincapitasta liene enää juuri mitään sanottavaa ole. Kaikki yleisesti tiedettävissä olevat seikat puhuvat yksiselitteisesti sen puolesta, että kyseessä oli rankemman luokan huijaus. ”Sisäpiiriläisillä” olkoon oikeus lääkitä sielunsa haavoja ”klubin virallisilla tiedotteilla” – tai kuvitelmilla, että sellaisia on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu