Vasuri-Eskoa
näin hetki sitten osulassa ja hän kertoi juuri lähettäneensä hallinto-oikeuteen vaatimuksen kesäkuun valtuuston kokouksessa tehtyjen lainvastaisten päätösten
kumoamisesta.
Kuntalakia
oli törkeästi rikottu valtuutettujen kutsumisessa ja
ketjutuksiin osallistunut valtuutettu oli ollut itselleen myöntämässä vastuuvapautta.
Itseään
koskeviin asioihin ei saisi päättäjän osallistua esteellisenä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
olla
oikeuden puolella eli äänestää kesken olevan tilinpäätöksen hyväksymistä vastaan ja vastuuvapauden myöntämistä vastaan.
varsinaisille ja vara-valtuutetuille, joita tarvitaan,
kutsu
erillisenä liitteineen toimitettava.
Mitään
poikkeusta ei laki hyväksy.
Nyt
jopa tunnin kutsuajalla toimittiin kuin paniikissa.
Valtuutettujen on saatava riittävä valmistautumisaIKA .
Perehtymättä
ennakolta ei pidä kenenkään toimielimeen
mennä.
pitikin.
menettelyjä ei saa hyväksyä.
tässä ny kysymys ?
hänhän
oli siinä martti murtoperän johtamassa ketjuttaja-tiimissä .
jotka
tietoisesti rikkovat lakia?
Ilmeisesti
valvonta eli vastuuseen otto ei ole toiminut.
pitäisi
ottaa päättäjät kiinni ja viedä käräjille.
Silloin
vastuuntunto alkais kehittyä.
ja
hänen pitäisi tarkasti noudattaa lakia eli kutsut lähettää vähintään 4 päivää ennen kokousta kaikille
varsinaisille ja tarvittaville varavaltuutetuille.
Lakia
rikottiin törkeästi,
kun
viime tipassa haalittiin väkeä kokoukseen.
Puheenjohtaja
on
käyttänyt virka-asemaansa väärin ja rikkonut virkavelvollisuuttaan.
tuo
kutsunta-aika on määrätty vielä pitemmäksi eli kuudeksi päiväksi.