Missä MORAALI

Palkkojanne ja kulukorvauksianne kyllä olette nostamassa ja nyt julkisuuteen tullut"kanslia määräraha"ollaan nostamassa.
Kyllä kansalta on hyvä lypsää kun on itse päättämässä korotuksistaan,melkoisen härskiä toimintaa.
Mitä tämäkin kansanedustajisto on saanut aikaiseksi,muutakuin mahtavat poissaolot istunnoista.Matkat kyllä maittavat kun nekin maksaa veronmaksajat(tietysti ihanat päivärahat juoksevat).
Missä on moraalinne hyvät kansanedustajat,tulkaa esiin niiltä ylipitkiltä lomiltanne!
Teollisuudessa puhutaan kustannusvastaavuudesta,voisi sitä teidänkin puuhasteluihinne toteuttaa vai mitä?
ps.Liittyessämme Eu:n saimme uuden isännän joka määrää mitä suomessakin tehdään,miksi tarvitaan moinen kumileimasin porukka notkumaan"kansanedustajan"statukselle!
0143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kansanedustajat? kirjoitti:

Palkkojanne ja kulukorvauksianne kyllä olette nostamassa ja nyt julkisuuteen tullut"kanslia määräraha"ollaan nostamassa.
Kyllä kansalta on hyvä lypsää kun on itse päättämässä korotuksistaan,melkoisen härskiä toimintaa.
Mitä tämäkin kansanedustajisto on saanut aikaiseksi,muutakuin mahtavat poissaolot istunnoista.Matkat kyllä maittavat kun nekin maksaa veronmaksajat(tietysti ihanat päivärahat juoksevat).
Missä on moraalinne hyvät kansanedustajat,tulkaa esiin niiltä ylipitkiltä lomiltanne!
Teollisuudessa puhutaan kustannusvastaavuudesta,voisi sitä teidänkin puuhasteluihinne toteuttaa vai mitä?
ps.Liittyessämme Eu:n saimme uuden isännän joka määrää mitä suomessakin tehdään,miksi tarvitaan moinen kumileimasin porukka notkumaan"kansanedustajan"statukselle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu