PS: Aiheesta on keskustelu käynnissä iltasanomissa jossa kysytään..Kuka kertoisi, että millä tavalla resurrseja saataisiin psykiatriseen hoitoon, kun asia ei tunnu päättäjiä kiinnostavan tippaakaan?
Miksi Suomi ei huolehdi mielenterveyshoitoa tarvitsevista?
23.7.2008 8:59
On käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä sekä tämän entisen hyvinvointiyhteiskunnan nykyarvoja kuvastavaa, että psykiatristen hoitolaitosten hoitojaksoja koko ajan lyhennetään, eivätkä hoitoa tarvitsevat pääse ajoissa hoitoon. Kesken kuntoutumisen olevat nuoret laitetaan kadulle, kourassaa pilleriresepti ja dosetti.
Meininki jatkuu suunnilleen entisellään Jokelan tapahtumien jälkeen, ja nyt sitten käsillä on Keravan puukotus, jossa ongelmainen nuori ilmeisesti päätyi veritekoon, koska halusi hoitoon.
Suomalainen yhteiskunta on vaan päättänyt ummistaa silmänsä kaikelta muulta kuin talouskasvulta ja kilpailukyvyltä - kaikki muut arvot ovat turhia. Kukaan poliitikko ei tätä myönnä, mutta näin vaan on. Jos ei olisi, niin vallassa olevat ihmiset kyllä tekisivät toisenlaisia päätöksiä, ja olisivat tehneet niitä jo pitkään. Kaikki väkivalta-, päihde ja mielenterveys- sun muut tilastot osoittavat, että osalla ihmisistä menee yhteiskunnan ennennäkemättömän hyvästä taloustilanteesta huolimatta koko ajan entistä huonommin. Mutta tärkeämpää tuntuu olevan kiistely siitä, että kuinka paljon veroja voidaan laskea tai siitä, että mistä saadaan seuraaviin vaaleihin tukijoita.
Kuka kertoisi, että millä tavalla resurrseja saataisiin psykiatriseen hoitoon, kun asia ei tunnu päättäjiä kiinnostavan tippaakaan?
Piittaamattomien paratiisi
Miksi Suomi ei huolehdi mielenterveyshoitoa tarvitsevista?
23.7.2008 8:59
On käsittämätöntä lyhytnäköisyyttä sekä tämän entisen hyvinvointiyhteiskunnan nykyarvoja kuvastavaa, että psykiatristen hoitolaitosten hoitojaksoja koko ajan lyhennetään, eivätkä hoitoa tarvitsevat pääse ajoissa hoitoon. Kesken kuntoutumisen olevat nuoret laitetaan kadulle, kourassaa pilleriresepti ja dosetti.
Meininki jatkuu suunnilleen entisellään Jokelan tapahtumien jälkeen, ja nyt sitten käsillä on Keravan puukotus, jossa ongelmainen nuori ilmeisesti päätyi veritekoon, koska halusi hoitoon.
Suomalainen yhteiskunta on vaan päättänyt ummistaa silmänsä kaikelta muulta kuin talouskasvulta ja kilpailukyvyltä - kaikki muut arvot ovat turhia. Kukaan poliitikko ei tätä myönnä, mutta näin vaan on. Jos ei olisi, niin vallassa olevat ihmiset kyllä tekisivät toisenlaisia päätöksiä, ja olisivat tehneet niitä jo pitkään. Kaikki väkivalta-, päihde ja mielenterveys- sun muut tilastot osoittavat, että osalla ihmisistä menee yhteiskunnan ennennäkemättömän hyvästä taloustilanteesta huolimatta koko ajan entistä huonommin. Mutta tärkeämpää tuntuu olevan kiistely siitä, että kuinka paljon veroja voidaan laskea tai siitä, että mistä saadaan seuraaviin vaaleihin tukijoita.
Kuka kertoisi, että millä tavalla resurrseja saataisiin psykiatriseen hoitoon, kun asia ei tunnu päättäjiä kiinnostavan tippaakaan?
Piittaamattomien paratiisi
Vastaukset 45
Vanhimmat
Miksi Suomessa on niin paljon mielenterveyshäiriöitä ja itsemurhia. Eikös maallimaassa olekkaan onnellisia lapsia ja aikuisia. Minusta pitää pureutua syihin, mielenterveyshäiriöt ovat vain oire.
Tässä asiassa olen päättäjien kanssa täysin samaa mieltä. Psykiatria on ajettava kokonaan alas. Laitoshoidot on lopetettava kokonaan ja lääkityksen tilalle jotain muuta toimintaa. Vaikka lastenleirejä ja lapsille turvallisia paikkoja missä leikkiä yms. Eihän lapset leiki enää koskaan mitään yhteisiöä leikkejä niin kuin ennen vanhaan pesäpalloa yms. Nyt on kaikki niityt rakennettu ja parkkipaikkoja täynnä.
päätä seinään vuosi toisensa jälkeen ja lopputulos on mitä milloinkin.
esimerkkinä:
".......Kouluterveydenhuollon alamäki alkoi 1990-luvun alussa,
kun terveydenhuollon painopiste siirtyi ennaltaehkäisystä sairaanhoitoon.
Sen jälkiseurauksista kärsitään nyt....."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kunnat laiminlyövät kouluterveydenhuoltoa/1135231867729
Näinhän se on ihan kaikessa palveluissa ja tietenkin ennenkaikkea kaikessa kansalaisten terveyteen
mutta myös muuhun elämään liittyvissä asioissa.
Olisi liian helppoa kuntapäättäjillä ja virkamiehillä, jos noudatettaisiin edes lakeja vähimmäismäärissä.
Mutta surutta hypitään kuntakentillä ali aitojen ja pahimmassa tapauksessa heitetään ne aidatkin mäkeen
eikä todellakaan välitetä siitä mitä kuntalaisille tässä päättäjien ja viranomaisten järjestämässä laittomuuksien ja välinpitämttömyyksien tilanteessa tapahtuu.
Henkihän se ihmiseltä pahimmillaan lähtee,
sehän on nähty jo niin monen monta kertaa.
valtion ja kuntien viranomaistouhu on ylhäältä alas yhtä ja samaa välinpitämtöömyyttä ja lain noudattamattomuutta....
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Valtionapuja ei saa käyttää valtion omissa virastoissa/HS20080406SI1MA010ih
"Valtionapuja ei saa käyttää valtion omissa virastoissa
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on taas kerran puuttunut varsin jyrkin sanoin sosiaali- ja terveysministeriön rahankäyttöön.
Tällä kertaa kohteena ovat terveyden edistämiseen myönnetyt rahat, yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa....."
käytetty??? Ei ainakaan oikeaan tahoon ole mennyt..johan sen jo näkee...
Valtionapuja ei saa käyttää valtion omissa virastoissa
Julkaistu: 6.4.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
helsingin sanomat
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on taas kerran puuttunut varsin jyrkin sanoin sosiaali- ja terveysministeriön rahankäyttöön. Tällä kertaa kohteena ovat terveyden edistämiseen myönnetyt rahat, yhteensä noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa.
Sen sijaan, että rahat jaettaisiin järjestöille terveyttä edistävään valistus- ja muuhun työhön, valtio käyttääkin rahoista yli puolet omiin hankkeisiinsa. Perin erikoista on se, että suuri osa valtion itsensä käyttämistä rahoista menee toimintaan, joka valtion virastojen pitäisi rahoittaa omista budjettirahoistaan.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun määrärahojen käyttöä on moitittu epätarkoituksenmukaiseksi ja virheet on osoitettu. Vuonna 2004 ulkopuolinen tarkastuslaitos huomautti samasta perustoiminnan ja hankerahojen sekaisin menemisestä ja kehotti jo tuolloin ministeriötä pitämään rahat tarkemmin erillään.
Välinpitämätön suhtautuminen huomautuksiin tuntuu olevan valtionhallinnossa vallitseva käytäntö. Tarkastuskertomus toisensa jälkeen haudataan arkistoon, ja toiminta jatkuu muuttumattomana.
Terveyden edistämisen määräraha on tarkoitettu käytettäväksi projekteissa neljän tai viiden henkilötyövuoden palkkakuluihin sekä niistä aiheutuvien kulutusmenojen kattamiseen. Rahaa on kuitenkin käytetty useissa valtion virastoissa ja laitoksissa normaaliin, laitoksen omaan toimintaan kuuluvaan kehittämistyöhön.
VTV esittääkin, että terveyden edistämisen määrärahojen käyttötarkoitus pitäisi yksilöidä tarkasti ja selkeästi. Valtion omat virastot kuten Kansanterveyslaitos ja Stakes ovat saaneet valtionapurahoja tavanomaiseen toimintaansa täysin vastoin valtionapurahojen käytön ohjeita.
Terveyden edistämisen rahanjaossa on yli kymmenen viime vuoden ajan jatkunut varsin erikoinen käytäntö. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut Terveyden edistämisen keskukselle (Tekry) vallan laatia ehdotuksen rahojen jakamisesta.
Kummallista asiassa on se, että Tekry jakaa näin valtionavustuksia omille sekä omien jäsenjärjestöjensä hankkeille. Lopuksi Tekry vielä kerää tiedot siitä, miten rahoja on käytetty.
Sosiaali- ja terveysministeriön kautta jaetaan vuosittain noin 350 miljoonaa euroa eri hankkeisiin, kun mukaan lasketaan terveyden edistämisen valtionavut, ministeriön kuntiin jakamat hankerahat ja Raha-automaattiyhdistyksen (Ray) avustukset. Se on suuri summa rahaa, jonka pitäisi tuottaa uusia toimintamalleja ja edistää väestön terveyttä sekä hyvinvointia.
Valtiontalouden tarkastusvirastolla on aihetta kovasanaiseen kritiikkiin, sillä ministeriön jakamien rahojen turvin toteutettujen projektien ja kehittämistöiden tulokset tuottavat muutoksia entisiin käytäntöihin ani harvoin. Projektipaperit mapitetaan hyllyyn, jonne ne jäävät pölyttymään. Projektien tuloksia ei ole koottu mihinkään sähköiseen tietokantaan, josta niitä voitaisiin tarkastella.
Sosiaali- ja terveysministeriössä olisi nyt korkea aika osoittaa projektirahaa hankkeelle, jossa ulkopuolinen taho selvittäisi, miten avustus- ja hankerahoja voitaisiin tehokkaasti ja tuloksellisesti käyttää. Yksi rahoituksen kohde voisi olla myös tietojärjestelmän luominen, josta saisi helposti selville, kuinka monta erillistä hanketta saman asian kehittämiseksi on käynnissä ja mitä tietoa jo valmistuneet hankkeet ovat tuottaneet.
Keravan puukottajankaan ei välttämättä olisi tarvinnut syntyä jos saataisi suomeen kontrolli ketkä täässä saa mukulia tehdä.
Narkkarit ja juopot leikkaussaliin, siitä se lähtee.
Hyvin suuri todennäköisyys on että tämänkään onnettoman nuorukaisen taustalla ei ole minkäänlaista normaalia perettä jossa isä ja äiti on kotona ja heillä on tieto nuorensa elämän kulusta.
Ok ok...Jokelan surmaaja ja Petri Gerdt sekä Elise ja Martti Heinon tappajat oli "perheistä".
On mahdoton estää tämänkaltaiset teot koska ne on kaikki niin yksilötasolla. Suomen verorahat menee nykyään somalien kuljettamiseen ja hyysäämisen, oma väki saa nuolla näppejään.
Ei ole järjestelmää jolla voidaan kaikkia nuoria joista tulee pienikin vinkki että se ei ole ns kiltti ja normaali - seurata ja "pakkohoitaa" kiltiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi vaarattomiksi kansalaisiksi.
Ihmiskunnassa on iankaiken ollut epäsosiaalista ainesta ja tällaista oireilua on ollut aina.
Samppalinnan koulussa 80luvun alussa yksi oppilas hakkasi opettajan kallon auki ja aivot pihalle.
Otsikossa oli että suomi ei huolehdi mielenterveyshoitoa tarvitsevista.
Ketkä niitä on, kuka sen määrittelee ja missä vaiheessa.
siinä tahtoo vaan käydä niin
että näillä hitlereillä ja muilla muiden oikeuksia leikattavaksi huutavilla jää itsellä
esimerkiksi tälläisen "hienosäätö" -lain jälkeen ne omat mukulat tälläisen lain perustella tekemättä
-- meinaa se leikkuri taitaa käydä ensimmäiseksi yleensä aina näiden hienosäätäjien ......lla.
'mukulia' ja 'perettä'. Olen kuullut tuollaisia sanoja käyttävän joskus 20-luvulla syntyneen alkoholistin, jolla itsellä kieltämättä puuttui lapsena normaali perhe-elämä. On varmaan vaikea tajuta, että maailma on muuttunut ja elämä sen mukana. Jos itse ei ole pystynyt kelpovanhemmuuteen, ei se silti jokaisen muun kohdalla pidä paikkaansa. Vai narkkarit ja alkoholistit... entäs sinä itse?
Ei siinä muu auta
En ole narkkari enkä alkoholisit.
Siksi juuri kirjoitankin sen puolesta että ne pitäisi leikata jotta ei tulisi ongelma mukulia, anteeksi lapsia yhteiskunnan pakkohuostaanotettaviksi monasti jo suoraan synnytyslaitokselta.
Se on kamala kustannus ja mikä pahinta, erittäin vakava rikos ihmisyyttä vastaan että annetaan tehdä esim FAS lapsia kun tiedetään että leikkaamalla piuhat poikki se voitaisiin estää.
Yksikään FAS lapsi ei tule koskaan löytämään onnellista elämää.
Onnelisen elämän pohja on käsittääkseni turvallinen koti jossa on äiti, iskä ja ehkä sisaruksiakin, nykyään kyllä vähenemässä määrin.
Suomi täyttyy kohta ulkomailta tuotetuista ottolapsista. Se on trendikästä kun on joku vinosilmä ja sitten loistetaan että me ollaan niin täydellisiä kirjanoppineita vanhempia.
Olen syntynyt 50 luvulla, onnellinen lapsuus, oli koti ja monta sisarusta. Vanhemmat jokseenkin tiesi missä mennään ja oli jalat maassa.
Tajuan täysin että maailma on muuttuntu mutta hei, niin moni asia pahempaan suuntaan.
Kaikki muutos ei ole hyvää, herää siihen totuuteen.
Eli narkkareilta ja alkoholisteilta ehdottomasti estettävä synnyttäminen, niin kauan kun pysytty todistamaan että on raitistunut, on koti jonne lapsi voidaan ottaa, on työtä ja halua elää ja antaa lapselle puhtaus, rakkaus, turvalliuus, ravinto...Yleensä tietää että sattuu olemaan äiti ja että kotona asuu lapsi.
Niin monelta se on unohtunut kun lukee raportteja siitä miten nämä epäsosiaalit jättää tosi pieniäkin lapsia läävään kun lähdetään pupiin.
No kun satun tietämään mistä kirjoitan 30v kokemuksen pohjalta, yhtä sun toista nähneenä, haistaneena ja kokeneena.
ettei pikkuhitleritkään saisi enää tänä päivänä elää jos sinunlaisesi pääsisivät tämän maan asioista päättämään.
Vaarallisempaahan se oli 40-luvun fasismi (hitlerikin sai 12 miljoonaa murhattua) kuin alkoholin käyttäjien perillisten määrä tässä maassa,
taitaapa luku olla 600 lasta vuosittain.
Tähänkin alkoholin käyttäjien asiaan ja tilanteeseen
on olemassa myös inhmilliset ja asialliset keinot niin ettei tarvitse uutta hitleriä esille nostaa.
Menes sinä vaan sinne pupiis ja jakele siellä näitä viisauksiasi.
Oma lehmäkö ojassa. oma pentuko otettu pois.
En todellakaan mene pupiin valistamaan.
Tuo 600 onnetonta voidaan välttää leikkaamalla narkkarihuorien vittu siihen kuntoon että ne ei kykene sikiämään, etkö sinä saatanan matalaotsainen hörhö tajua.
ei olis pitänyt sallia edes syntyvän! Hyi sinua ja sitten kehtaat toisia haukkua! KATSOPPAS PEILIIN!!! Ennenkuin toisen kerran tulet moisia kirjoittelemaan tälle palstalle!
ei ole edes alkeellisia käytöstapojakaan ventovieraita ihmisiä kohtaan, vai tunnemmeko toisemme.
Minun ystävien ja tuttavien kielenkäyttö ei ole tuolla tasolla eikä siihen kuulu kyllä tuollainen hyökkäilykään täysin ventovieraita ihmisiä kohtaan.
Mutta kun kerran päihteiden käyttäjien asia noin kovasti kiinnostaa niin voisit käydä tuolla Arkadianmäellä vaatimassa (ja huutamassa) tämän maan päihdehuoltoa kunnissa ja kaupungeissa noudatettavaksi lain mukaisesti. ota banderolli mukaan.
vielä on alkoholisteillakin ollut oikeus saada lapsia. Itse olen alkoholisti-isän ja sisukkaan suomalaisnaisen jälkeläinen ja mielestäni aivan täysin onnistunut elämässäni. Minulla oli sentään se onni, että toinen vanhemmistani eli äiti, oli turvallinen ja tasapainoinen ja piti huusholliamme pystyssä isän ryypätessä. Sen opin sain jo lapsuudessa että ikinä en ottaisi päihdeongelmaista puolisoa, enkä ottanutkaan. Olen saanut neljä aivan ihanaa lasta, jotka yhtä lukuunottamatta ovat selvinneet tästä aikuisuuteen tai sen kynnykselle ongelmitta. Yksi heistä opiskelee yliopistossa ja toimii samalla yrittäjänä työllistäen jo itsensä lisäksi muitakin, toinen ammattikorkeassa, kolmas aloittaa kaksoistutkinnon suorittamisen ja nuorin menee nyt yläasteen viimeiselle. Niin itselläni on korkeakoulututkinto ja olen ollut 30 vuotta työelämässä enkä päivääkään ole nauttinut työttömyyskorvausta enkä senttiäkään hakenut toimeentulotukea. Vaikka alkoholistin jälkeläinen olenkin, niin en katso että syntymiseni tähän maailmaan olisi ollut rikos ihmisyyttä kohtaan. Yleistäminen ja musta-valkoistaminen on suurinta tyhmyyttä mitä tiedän.
voit reaalistista omaa kokemustasi tuoda esille! Arvostan sitä Hatun nostolla!
Olen yksi isä joka lapsia kunnioittaa ja huomaan että sinä myös! Sillä minä nostan ja arvostan ajatustasi... Toivon kaikille vanhemmille enkeleitä sydämmiin...
Se joka odottaa lasta ja synnyttää, se ei saa olla narkkari eikä alkoholisti.
Fas lapsia ei synny alkoholisti isästä.
Ai että alkoholistipappa ja lapsi on jopa yliopistossa, oi kun uljasta. Voi vittu sanon minä
Halvin ja yksinkertaisin ratkaisu olisi steriloida kaikki alkoholisti-miehet.
ja väkisinkin sitä on näköjään tänne asiakirjoitusten sekaan ängettävä.
Pitäisikö oikeastikin nyt jo vaihtaa palstaa ja siirtyä tuonne p..graf--le sivuille sitä v.. sanaa viljelemään.
kielenkäyttöä? Vois asian ilmaista asiallisemminkin! Hyi sinua!En nyt kyllä anna mitään arvoa mielipiteellesi kun noin rumasti sen esitit!
mieshän saa olla lapsen tekohetkelläkin vaikka millaisessa räkä..ssä
puhumattakaan lapsen maailmaantulohetkestä tai elinajasta.
Mutta jos esimerkiksi alkoholistimiehille jotain tehtäisiin pakolla (kajoamalla heidän suvunjatkamis mahdollisuuksiin)
niin voitte arvata
mikä huuto ja mekastus ja meteli syntyisi edes sellaisesta ehdotuksesta ......
Mutta naisille on aina saanut tehdä mitä vaan ...
Klaus Härön viimeisin elokuva "Uusi Ihminen" kertoo juuri tästä naisiin kohdistuvasta julmuudesta.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2007/2007-03-22/kulttuuri/elokuva/Hyvinvointiyhteiskunta_riisti_naisiltaan_tulevaisuuden
"......Yhteiskunnan alimpaan kastiin kuuluvien tyttöjen strerilisaatio ei ole kaikkein mediaseksikkäin elokuvan aihe,
mutta Klaus Härö uskoo pienimuotoisen ja sosiaalisesti vahvan elokuvan voimaan...."
Sinua mutta et halua häneltä hedelmää sisääsi.
Oletko siis huora.
Olet siis sitä mieltä että naiset saa odotusaikana ryypätä ja huorata juoppojen äijien kanssa.
Eli siis nainen saa ryypätä ja odottaa vauvaa, vai miten tämä nyt oikein menee, mahdatko itsekään nyt oikein tajuta kumpi sukupuoli niitä fas lapsia synnyttää.
Nainen joka ryyppää ja käyttää huumeita ei saa missään nimessä alkaa odottamaan vauvaa.
Toki voidaan tarjota hoitoa jotta hän lopettaisi epäsosiaalisen elämän ja näyttäisi viranomaisille että hän kykyenee odottamaan vauvaa selvin päin ja tarjoamaan tälle rakkauden ja kodin jopa lapsen isän kanssa.
Siis nainen joka ei tottele, leikkaus saliin ja sakset sisään, on kumma jos ei ala totella.
Mielipiteeni meni perille ja pani ajattelemaan.
Anteeksi siis ruma osa mielipiteessäni.
Asia ei silti muutu miksikään.
kunnissa ja kaupungeissa lain määräämällä vähimmäistavalla esimerkiksi päihdeäideille
ovat tulokset päihdeäitein kohdalla loistavia!
http://www.kaleva.fi/plus/juttu703055_page0.htm
"...Lastentautien erikoislääkärin Taisto Sarkolan.... Tukitoimia on käytössä paljon, mutta siitä huolimatta äidit eivät pärjää ja näin suuri osa lapsista joudutaan sijoittamaan kodin ulkopuolelle.....
Sarkolan mukaan tutkimuksen tarkoituksena on selvittää tarkemmin myös tätä ongelmaa sekä ylipäätään huostaanottojen vaikuttavuutta."
(Lastentautien erikoislääkärihän se taatusti tietääkin kuntiemme ja kaupunkiemme päihdekäyttäjille tarjottavat tukitoimet!!!!!
Lääninhallituksistahan on lähetetty nimenomaan kaupungeillekin päihteiden käyttäjien hoitopaikkojen puutteesta huomautuksia.
Ministeri Hyssälä on taas uuden lastensuojelulain uudistuksen yhteydessä puhunut (ja vaatinut) kunnista puuttuvista avohuollon tukitoimista.....)
http://www.kaleva.fi/plus/juttu700006_page0.htm
Päihdeäitien kuntoutus retuperällä
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=598416
Päihdeäitien mielenterveysongelmat huonossa hoidossa
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=598413
Päihdeongelmaisten äitien hoidosta saatu hyviä tuloksia
Päihdeongelmaisten äitien hoidosta on saatu hyviä tuloksia.
Päihdeongelmien hoitoon erikoistuneissa ensikodeissa meneillään olevassa tutkimuksessa yhdelläkään äideistä ei ollut vakavia päihderetkahduksia lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Lasten kehitys eteni hyvin, eikä huostaanottoja tarvittu............
Maksusitoumuksissa kitsastellaan......"
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=530098
Talvikista apu päihteettömään äitiyteen....
Raha-automaattiyhdistyksen varoin....
Pilottitutkimusten avulla siis joudutaan todistamaan tässä maassa
että jos esimerkiksi päihdehuoltoa koskevia lakeja noudatettaisiin niin
päihdeäitien tilanne ja elämä lapsen kanssa ja päihteettöminä olisi hyvä!
Siis on olemassa jo se tarvittava tieto ja ne keinot
millä näitä sinun himoitsemiasi leikkuuhommia estetään mutta
kun ei ole sitä tahtoa eikä haluakaan toimia edes vähimmässä määrin voimassa olevan lain säädännön mukaisesti maamme kunnissa ja kaupungeissa!
Katsoisit vaan itteäsi peilistä!
Eivät ole suomen kansa, ne on omaa napaa tuijottavia säätäjiä jotka on tehneet lait joissa yksityisyyden suoja estää ronkkimasta ihmisen elämää.
siksi tällaisia pääsee tapahtumaan.
Vasta puukotuksen jälkeen on yhteikunnalla täysi oikeus puuttua tämänkin nuoren onnettoman pojan elmämään, ihminen hänkin on ja jonkun lapsi.
olisi takanaan vuosien ajan tuskaa ja turhaa yritystä saada oikeaa hoitoa lapselleen.
Kyllä niitä vastuullisia vanhempia kuitenkin enemmän on kuin niitä, jotka eivät välitä lapselle edes yrittää hakea hoitoa tai jotka itse sairastuttavat lapsensa. Täälläkin palstalla on ollut monta vanhempaa kertomassa turhista avunsaantiyrityksistä. Ja siitä on turha syyttää vanhempia, kyllä oikea suunta syyttävälle sormelle on nimenomaan päättäjät, joska eivät paskaakaan tunnu välittävän, miten ihmiset voivat henkisessäkin mielessä.
psykiatrinen asiakkuus ei kerro perheestä vielä yhtään mitään, eikä edes tuollainen teko.
Ettekö ole nähneet tv:stä sen isän haastattelua, joka on tehnyt paljon lapsi- ja nuorisopotilaiden olojen parantamiseksi; säveltänyt, sanoittanut ja levyttänyt ainakin, käy esiintymässä eri puolilla. Käsittääkseni ainakin osa levyn tuotosta on lapsipotilaiden hyväksi.
Hän on kertonut avoimesti tyttärensä hoitohistoriasta ja se on samalla myös kuvaus viime vuosikymmenen Suomen surkeasta hoitotilanteesta. Tutkimusjaksoa ja lyhyttä seurantaa pitemmälle on vaikea päästä. Ja jos pääsee, monesti joutuu ihmettelemään lapsen kohtelua hoitopaikassa ja yleensä sieltä laitetaan ulos liian aikaisin.
Tilanne on aika kamala, kun luulee saaneensa kotiin "parantuneen" lapsen ja sitten huomaa, miten masentunut ja ahdistunut hän on, voi seurata itsariyrityksiä, viiltelyä ym. Edes itsemurhalla uhkaamalla ei välttämättä saa oikeaa hoitoa, silloin on yleensä pakko ottaa sisään sairaalaan, mutta kyse voi olla lyhyestä seurannasta silloinkin.
Kuten eilisessä Ajankohtaisessa Kakkosessa sanottiin, hoito on insinöörien ja markkinatalousihmisten suunnittelemaa, "miten saadaan halvimmalla näyttäviä hoitotuloksia paperilla", potilaan vointi on vähemmän tärkeä seikka, eikä parantuminen kiinnosta suunnittelijoita.
sitä kaikki järjestelmät ja palvelut hiotaan huippukuntoon ja viimeisen päälle teknologian ja suorituskyvin osalta.
Mutta kun pitäisikin hoitaa ja huoltaa ja rempata näissä palveluissa ja järjestelmissä inhmillisesti toimivaa ja käyttäytyvää ihmistä
niin eipä taida nämä tämän maan huippuunsa ja viimeisen päälle hiotut järjestelmät palveluinenen enää siinä kohden toimiakaan.
Pieni inhimillinen ihminen putoaa järjestelmän ja palveluiden ohi
niin ettei kukaan sitä edes huomaakaan...
sosiaaliviranomaiset jollain tapaa toimivat psykiatrioiden kanssa yhteistyössä niin miksei sitten sosiaalitoimi voisi vähentää noita huostaanottoja ja käyttää noita huosta varoja näihin psykiatrisiin hoitoihin joita lapset kovasti tarvitsevat siinä missä neurologinkin puolta? Tuolla huosta summalla palkkaisi jo monta hyvää ja pätevää psykiatriaa ja neurologia ja kustantaisi hoidotkin ihan ohi mennen ja lisäksi olisi vielä varaa palkata päteviä sosiaaliviranomaisiakin töihin...Ja säästöä syntyisi jo silläkin kun lapset saisivat oikeaa hoitoa..niin jonotkin lyhentyisivät kummasti ja etenkin kun lapset pääsevät oikean tahon hoitoon..Niin siinä missä aikuisetkin..mutta nyt on vaan niin älytöntä kun kaikki sysätään vain psykiatrian hoidettavaksi vaikka ei potilas kuuluisi sinne lainkaan vaan neurologiselle puolelle..Sitten ihmetellään kasvavaa jonoa..ja mielenterveys potilaat joutuvat kärsimään pitkistä jonoista ja hoidon puutteesta siinä missä kärsii myös neurologin puoleiset potilaat kun eivät pääse oikean tahon hoitoon... Rahat olisi nyt suunnattava oikeisiin kohteisiin ja potilaat oikeisiin tahoihin hoitoon..Myös päteviä opettajia,psykiatioita,neurologeja,sosiaalityöntekijöitä..ym. olisi palkattava ja turhat huostat purettava joista sitten on rahaa jakaa oikeisiin kohteisiin..
Sellaisilta naisilta piuhat poikki jotka ei pysty takaamaan tulevalle lapselle K O T I A jossa lapsen on hyvä ja turvallinen kasvaa.
Eli kaikki juoppo ja narkkariäidit leikattavaksi, jo tulee säästöjä jotka voisaan sitten suunnata sosiallitoimesta ja psykiatriasta vapautuvien työttömien työllistämiseen oikeaan työhön.
lue tuo juttu noista Espoolaisten vanhusten kohtaloista vanhusten palvelutaloissa
ja käytä aikaas tämän maan vanhusraukkojen tilanteen, elinolojen ja elämisen puolustamiseen!
Sun juttus alkaa taas muistuttaa kohta sitä että täytyy pyytää palstan pitäjää poistamaan sun juttus.
säästöä syntyisi...kun nythän on huostattu hyvin paljon hoidollisiin huostoihin...ja ihan sillä että koti oloissa ei ole vikaa vaan siksi kun lapsi ei pääse hoitoon ilman että tämä on huostaanotettu!Näin tämä on toiminut! Ja tämähän on aivan järjen vastaista! Jo ihan silläkin vaikka lapsi huostaanotetaan hoidollisista syistä niin lapsi jää siitä huolimatta ilman hoitoa! Kannattais sinunkin ottaa asioista selvää ennenkuin alat ihmisiä leimaamaan ja toimimaan martyyrina ja teloittajana! Oletko ajatellut kuinka monesta lapsesta jotka on huostaanotettuna ovat tulevaisuudessa narkkareita kun heille syötetään rauhoittavia ja uni lääkkeitä sijoituspaikassaan ollessaan jotta heidät saadaan ns.huumattua ja olemaan rauhallisia helppohoitoisia? Ja esim. minun lapseni oppivat käyttämään alkoholia sijaisperheessä kun se oli siellä sallittua! Mutta onneksi nyt lapset on siirretty perhekotiin jossa ei sallita minkäänlaista alkoholin käyttöä siinä missä kotonakaan mutta jos ei siirtoa olisi tehty niin olisin vain kauhulla katsonut kuinka lasteni elämä tuhotaan ja sillä kun tapaamisetkin vähennettiin että saivat sijaiperhe ryypätä lasteni kanssa vaikka sijaisperhe oli minua vastaan keksinyt muut syyt jotta sai tapaamiset vähennettyä! Mutta onneksi tuli tämä sijaisperheen touhu ilmi sossulle niin siksi lapset siirreetiin pois tuolta perheeltä!
Se näissä palstoissa onkin ongelma että täällä ei suvaita totuutta.
Sinun kaltaiset paskahousut, matalaotsaiset alaihmiset vaatii totuuden poistamista kun ette kestä sitä kohdata.
totaalinen alkoholin kieltäminen, tuomitseminen ja piilottaminen, se vasta kieroutunutta politiikkaa on nyky-yhteiskunnassa.
Kyllä sijarikodissa voi olla avointa keskustelua alkoholipolitiikasta ja alkoholi voi olla läsnäkin jossain tilanteessa.
Täytyy vain muistaa että jos esim iskä ja äiskä ottaa lasin viiniä sunnuntain yhteisellä päivällisellä niin siinä ei itse alkoholi ole näkyvillä, on vain viini ja tyyli.
Tukahduttaminen luo kapinaa ja uteliaisuutta, sitten mennään ja varastetaan ja kokeillaan.
Et oikein nyt ole ajan tasalla.
lasten oppineen juomaan sijaisperheessä jossa juotiin rankalla menolla ja alaikäiset lapset samassa seurassa! Tätäkö sinä hyväksyt????? Ymmärtäisin kyllä kohtuullisen juonnin ja etenkin lasi viiniä tai pari... mutta sitä en ymmärrä että sijaisperheessä sallitaan juoda sammumiseen asti ja siinä missä aikuiset niin lapsetkin! Mieti nyt ihan oikeasti tai opettele lukemaan!!!!!!!
ja tietenkin vain siellä sijaiskodissa?
kun kotonakaan ei ole lapsen ollessa juotu niin nytkö sitä on sitten opittava sijaiskodissa katselemaan ja vielä mahdollisesti alaikäisenä maistelemaankin
- sivistyneesti! (jessus sentään että on taas sijarilla jutut)
En itse ainakaan yhtä ainuttakaan tunne! Et yksikään sijari olisi enkeli!
Täällä jaksetaan viljellä noita "hoidollisia huostaanottoja" mutta totuushan on se, että suurin osa huostaanotoista johtuu vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmista. Olen aivan varma, että suuri osa tälle palstalle kirjoittavista bioista on jompaa kumpaa sorttia - päihteet tai planeetta jäässä. Ja huomaahan sen kyllä usein kirjoituksistakin täällä, aivan hirveetä tekstiä suolletaan.
Ennenkuin uskon että juuri sinä olet viisaampi asiassa kuin me täällä kirjoittavat! Haluan nähdä missä mainitaan.... "että suurin osa huostaanotoista johtuu vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmista" Tuoppas jonkun sortin tilasto tänne! En todellakaan usko väitettäsi koska on todistettu että juuri näitä mainitsemiasi huostia nimenomaan on tehty kaikkein vähiten!
väittämäänsä tuoda todistettavasti esille hahhah..voi poloista...miten se tyhmyys voi iskeä ihmiseen...hahhah...= D
eli rahan tulo tilipusiin lakkaakin, jos tämän maan mätäpaise lastensuojelussa puhkeaa ja loppuu Suomessa lasten ja nuorten kaltoinkohtelu eri viranomaisten toimesta taholta
ja samalla lakkaa tämä väärinkäytösten pesä eli lastensuojelu!
Oma lehmä siis ojassa?
Täällä hirveimpiä ja räävittömämpiä tekstejä ovat yleensä tuottaneet aivan muut kuin huostan kokeneet vanhemmat (joilla olisi kyllä syytäkin kirota tätä tämä maan järjestelmää lastensuojeluksi kutsutussa hallinnon alassa!).
Tässäkin ketjussa on tämä yksi papparainen viljellyt taas parin päivän ajan niin ala-arvoista tekstiä etteipä taas paremmasta väliä.
Tai sinunkin kirjoituksesi "planeetta jäässä" kuulostaa kyllä jo todella ikävältä loukkaukselta mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten korvissa (varopas vaan ettei oma p... jäädy!).
Aivan hirveetä tekstiä suolletaan;
ja kyllä aivan jonkun muiden tahojen toimesta
kuin huostaanotettujen vanhempien.
Ja se että et usko mitä et näe etkä koe (hoidolliset huostaanotot)
pitäisi saada sinutkin
kun kuitenkin olet asiasta ja tämän maan lastensuojelutilanteesta kiinnostunut
ottamaan asioista ja niiden todellisesta tilanteesta selvää.
sosiaaliviranomaiset jollain tapaa toimineet psykiatrioiden kanssa yhteistyössä niin miksei sitten sosiaalitoimi voisi vähentää noita huostaanottoja ja käyttää noita huosta varoja näihin psykiatrisiin hoitoihin joita lapset kovasti tarvitsevat siinä missä neurologinkin puolta? Tuolla huosta summalla palkkaisi jo monta hyvää ja pätevää psykiatriaa ja neurologia ja kustantaisi hoidotkin ihan ohi mennen ja lisäksi olisi vielä varaa palkata päteviä sosiaaliviranomaisiakin töihin...Ja säästöä syntyisi jo silläkin kun lapset saisivat oikeaa hoitoa..niin jonotkin lyhentyisivät kummasti ja etenkin kun lapset pääsevät oikean tahon hoitoon..Niin siinä missä aikuisetkin..mutta nyt on vaan niin älytöntä kun kaikki sysätään vain psykiatrian hoidettavaksi vaikka ei potilas kuuluisi sinne lainkaan vaan neurologiselle puolelle..Sitten ihmetellään kasvavaa jonoa..ja mielenterveys potilaat joutuvat kärsimään pitkistä jonoista ja hoidon puutteesta siinä missä kärsii myös neurologin puoleiset potilaat kun eivät pääse oikean tahon hoitoon... Rahat olisi nyt suunnattava oikeisiin kohteisiin ja potilaat oikeisiin tahoihin hoitoon..Myös päteviä opettajia,psykiatioita,neurologeja,sosiaalityöntekijöitä..ym. olisi palkattava ja turhat huostat purettava joista sitten on rahaa jakaa oikeisiin kohteisiin..