Koska pikkupennut oppivat hiekalle?

Meillä on nyt viisi suloista 5viikoista pentua
ja ovat emonsa kanssa alakerrassa, siellä myös
kaksi hiekka-astiaa (puupellettiä)ja syövät
jo kiinteää, vaikka emokin vielä imettää.

Mutta nyt on yhtä sotkua ,) tekevät jätöksiään
minne sattuu, jopa pesän jalkopäähän...
Olen nostanut heitä astioihin, mutta eivät ymmärrä vaan tekevät sitten viereen ;(
eli koska pentujen "ymmärrys" aukeaa tehdä laatikkoon?

Kiitos jos joku jaksaa vastata!
6340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itse olin katsomassa meille tulevaa pentua, olivat siinä 5viikon paikkeilla. Olivat juuri alkaneet opetella laatikolle. Kasvattaja nosti pennun laatikolle kun huomasi että pentu meinaa tehdä väärään paikkaan. Jotenkin ne vaan oppivat menemään sinne laatikolle. Onko pennuilla iso alue? suosittelisin pienentämään pentujen aluetta ja levittämään vähä sanomalehtiä ettei ihan lattia sotkeennu. Ei ne välttämättä ihan vielä osaa oikeaan paikkaan tehdä.

Äänestä

Pennut eivät ehkä tajua noita pellettejä. omalla kokemuksella pennut eivät juuri ole tehneet vahinkoja enää 5vko ikäisinä, joten jossakin on vikaa. Onhan hiekka-astiat matalareunaisia että pentujen on helppo mennä sinne? Muutenkin niitä kannattaa aina nostella sinne, varsinkin ruuan jälkeen. Mutta tosiaan noita pellettejä pennut eivät välttämättä miellä hyväksi alustaksi. Siitä se oppiminen nimittäin on kiinni, mikä on hyvä alusta pennun mielestä.

Äänestä
  • Ja hiekaksi sitten paakkuuntumatonta! Kissanpennut usein nimittäin maistelevat sitä mielellään aluksi.

    Äänestä

  • oon myös kuullut, ettei pennut oikein ymmärrä niiden pellettejen päälle mitään. tietysti voihan poikkeuksiakin olla. mutta mun mielestä kissanhiekka on järkevämpi vaihtoehto, niin ne oppii hahmottamaan sen hiekkalaatikon.

    Äänestä

Täytyy tänään käydä ostamassa toisenlaista hiekkaa ;) jospa sitten alkaisivat oppia.

Mukavaa ja iloista kesää teille kaikille!

Miu mau :)

Äänestä
  • kun ovat alkaneet syömään kiinteetä laita hiekka-astia aika lähelle pesää tai makuu paikkaa ja matalareunen astia ja toinen astia samaan tilaan jos ruokapaikka paikka esim keittiössä niin sinne myös astia. meillä pennuyt alkoivat vinkua kun oli hätä ja ainsa kiikutettiin astiallre niin sillen oppivat missaä hiekkapaikka on.
    tässä hiekkalaatikolle opettelussa on oltava kärsivällinen kyllä aluksi vahinkoja sattuuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


marryah* kirjoitti:

Meillä on nyt viisi suloista 5viikoista pentua
ja ovat emonsa kanssa alakerrassa, siellä myös
kaksi hiekka-astiaa (puupellettiä)ja syövät
jo kiinteää, vaikka emokin vielä imettää.

Mutta nyt on yhtä sotkua ,) tekevät jätöksiään
minne sattuu, jopa pesän jalkopäähän...
Olen nostanut heitä astioihin, mutta eivät ymmärrä vaan tekevät sitten viereen ;(
eli koska pentujen "ymmärrys" aukeaa tehdä laatikkoon?

Kiitos jos joku jaksaa vastata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu