cap..cap

Moro kaikki Wincapitasta huolta kantavat.
Minulla on edelleenkin ihan hyvä omatunto Winkkarin jäsenyydestä. Lähdin mukaan täysin vilpittömin mielin ja aivan rehellisesti hankitulla rahalla. Tiedän, että minut mukaan liittänyt henkilö toimi aivan samoin, vilpittömin mielin ja rehellisellä rahalla. Ja samoin hänet liittänyt henkilö jne. Rahallista hyötyä rahoistani tässä ketjussa, on saanut ainoastaan yksi henkilö eli minut mukaan liittänyt henkilö, jne. Tunnen todella huolta niistä jotka ovat hankaluuksissa, ovat esim. käyttäneet tuotot etukäteen. Mutta en edellenkään näe itsenäni, enkä heitäkään, rikollisena tai muuten huijareina. Jos Winkkarin toiminta loppuu, niin se on tietysti minullekin menetys mutta en vieläkään tiedä ketä vastaan tekisin rikosilmoitusta tai kuka ja millä motiivilla tekisi minusta rikosilmoitusta. Joten pysyn "uskossa" edelleen.
ps. olen nainen ja vieläpä keski-ikäinen tekniinkan alan toimihenkilö.
Lähettäjä:?
2334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rehellisen tuntuiseen juttuusi viitaten, minkälaisia oli opistotodistuksesi matematiikka-aineiden numerot, oletko opiskellut koskaan oikeaa aritmetiikkaa vai kuulutko joukko-oppi-ikäluokkaan jolla ei näytä olevat minkäänlaista laskutaitoa? Tämä ei ole vinoilua, itse opiskelin 60-ja 70-luvuilla ja matematiikka tökki aina, mutta kuitenkin päässlaskutaito, joka on kaikilla aikoinaan kansakoulua käyneillä, auttaa ymmärtämään asioita. Päässälaskutaitoista kansakoulun käynyttä ei kuseteta kauppojen kassoilla tai valuuttavaihtopaikoissa. Eikä varsinkaan pyramidimatematiikassa.

Äänestä

Selviät ilman rangaistusta "hyvän uskosi" vuoksi.
Menetys on kuitenkin tiedossa: WC ei aukene.
Usko pois: Sinua on huijattu.
Mielestäni tämä valuuttatreidaus oli hyvin uskottava sellaiselle henkilölle, jolla ei ollu minkaanlaista tietoa valuuttatreidauksesta.
Ja keskiverto kansalainenhan ei tiennyt valuuttatreidauksesta yhtikäs mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


öööööööööööööööööööööööö..,,mn kirjoitti:

Moro kaikki Wincapitasta huolta kantavat.
Minulla on edelleenkin ihan hyvä omatunto Winkkarin jäsenyydestä. Lähdin mukaan täysin vilpittömin mielin ja aivan rehellisesti hankitulla rahalla. Tiedän, että minut mukaan liittänyt henkilö toimi aivan samoin, vilpittömin mielin ja rehellisellä rahalla. Ja samoin hänet liittänyt henkilö jne. Rahallista hyötyä rahoistani tässä ketjussa, on saanut ainoastaan yksi henkilö eli minut mukaan liittänyt henkilö, jne. Tunnen todella huolta niistä jotka ovat hankaluuksissa, ovat esim. käyttäneet tuotot etukäteen. Mutta en edellenkään näe itsenäni, enkä heitäkään, rikollisena tai muuten huijareina. Jos Winkkarin toiminta loppuu, niin se on tietysti minullekin menetys mutta en vieläkään tiedä ketä vastaan tekisin rikosilmoitusta tai kuka ja millä motiivilla tekisi minusta rikosilmoitusta. Joten pysyn "uskossa" edelleen.
ps. olen nainen ja vieläpä keski-ikäinen tekniinkan alan toimihenkilö.
Lähettäjä:?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu