Lenita Airiston saavutukset

Tilja

Ei Lenita A ole mikään turha julkkis. Hänen suurin saavutuksensa on, että miehet eivät enää käytä valkoisia sukkia.

Muita saavutuksia en sitten tiedäkään.

14

785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lenita-fani

      Lenita on tehnyt muutakin. Tukiais-tasolla liikkuville henkilöille ja kauppatieteistä ja liike-elämästä tietämättömille muistissa vain sukkien takia, mikä sekin on aika suuri juttu, kun on pystynyt vaikuttamaan pukeutumiskulttuuriin. Suomalaisten pukeutuminen on ollut ulkomailla häpeällistä. Erääseenkin liikemiesten tapaamiseen Jenkeissä oli eräs suomalaismies tullut tuulipuku päällä - tämä tarina on tosi. Onneksi ajat ovat muuttuneet.

      Lenita pähkinänkuoressa:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Lenita_Airisto

      Olen sen verran aikuinen itsekin, että muistan Lenitan olleen suomalaisen tv-kulttuurin pioneereja liikemiestaitojensa ohella. Saisinpa itsekin elää noin terävänä ja noin iäkkääksi tässä maassa, jossa ihmiset dementoituvat jo viisissäkymmenissä. Lenita on ollut ihanteeni niin kauan kuin muistan. Lenita kulkee ja koirat haukkuu! =)))

    • e ole synnyttäny?

      Vieläkään.kun on neidin aika menny niihin valkosiin tennsisukkiin.karu täti.

      • tai ei

        sitä aihetta ei ole kovin fiksua ruotia. Vai onko sinulla tarkkaa tietoa, siitä onko hän omasta tahdostaan lapseton vai ei. Ja jokaisenhan ei ole pakko lapsia tehdä vai onko se joku ihmisyyden mitta.

      • Lenita-fani

        Nainen valitsee lapsettomuuden ihan vapaaehtoisesti tänä ehkäisyn aikana, koska haluaa suunnata energiansa niille osa-alueille, missä on parhaimmillaan. Joskus lapsettomuus on tahatonta ja syy voi olla sekä miehessä että naisessa, joten se ei ole mikään pilkan asia. Pilkkaisitko myös miestä lapsettomuudesta? Nykyään on saatavilla ehkäisyvälineet jotta jokainen voi ratkaista haluaako lapsia vai ei ja jos haluaa, voi valita itse ajankohdan. Itse päädyin sterilisaatioon, enkä ole päivääkään katunut kun sai jättää jatkuvan hormonitykityksen pois. Eikä ole raskaudenpelkoa.

        Pääasia, että jokainen valitsee itselleen sen elämäntyylin, että voi olla onnellinen eikä tee esim. lapsia vastentahtoisesti vain siksi kun muutkin tekevät. Ei-toivottuja lapsia syntyy holtittomasti lisääntyvälle ja kouluttamattomalle white trash-kansanosalle täällä Suomessa ihan tarpeeksi ja ne jäävät yhteiskunnan huollettavaksi.

        Joku on ihan oikeasti kateellinen Lenitalle, tämä kun tekee mitä itse haluaa eikä piittaa siitä mitä joku asiasta sanoo. Ehkä kateita ovat ne, jotka surevat elämätöntä elämäänsä jossain pihtiputaan korvessa ja kuvittelevat, että heidän oma elämänsä on jotenkin tavoiteltavaa. Häntä taas ihailevat muut oman elämänsä herrat ja rouvat. Kuten minä.

        Eläköön Lenita!

      • riivinrauta
        tai ei kirjoitti:

        sitä aihetta ei ole kovin fiksua ruotia. Vai onko sinulla tarkkaa tietoa, siitä onko hän omasta tahdostaan lapseton vai ei. Ja jokaisenhan ei ole pakko lapsia tehdä vai onko se joku ihmisyyden mitta.

        lapsettomuus. Minusta Lenita on varsinainen riivinrauta!! Ansiot aika heikot! Aina kehuskelee, että fiksut naiset sitä ja fiksut naiset tätä, mutta KYLLÄ EI fiksut naiset räkätä samoin kuin Lenita. Joskus kehuskeli, että hänellä on ollut ukkomiehiä rakastajana. Hän asiansa ei ole vaimot! Fiksua?

      • ihan niin
        Lenita-fani kirjoitti:

        Nainen valitsee lapsettomuuden ihan vapaaehtoisesti tänä ehkäisyn aikana, koska haluaa suunnata energiansa niille osa-alueille, missä on parhaimmillaan. Joskus lapsettomuus on tahatonta ja syy voi olla sekä miehessä että naisessa, joten se ei ole mikään pilkan asia. Pilkkaisitko myös miestä lapsettomuudesta? Nykyään on saatavilla ehkäisyvälineet jotta jokainen voi ratkaista haluaako lapsia vai ei ja jos haluaa, voi valita itse ajankohdan. Itse päädyin sterilisaatioon, enkä ole päivääkään katunut kun sai jättää jatkuvan hormonitykityksen pois. Eikä ole raskaudenpelkoa.

        Pääasia, että jokainen valitsee itselleen sen elämäntyylin, että voi olla onnellinen eikä tee esim. lapsia vastentahtoisesti vain siksi kun muutkin tekevät. Ei-toivottuja lapsia syntyy holtittomasti lisääntyvälle ja kouluttamattomalle white trash-kansanosalle täällä Suomessa ihan tarpeeksi ja ne jäävät yhteiskunnan huollettavaksi.

        Joku on ihan oikeasti kateellinen Lenitalle, tämä kun tekee mitä itse haluaa eikä piittaa siitä mitä joku asiasta sanoo. Ehkä kateita ovat ne, jotka surevat elämätöntä elämäänsä jossain pihtiputaan korvessa ja kuvittelevat, että heidän oma elämänsä on jotenkin tavoiteltavaa. Häntä taas ihailevat muut oman elämänsä herrat ja rouvat. Kuten minä.

        Eläköön Lenita!

        ole,että nainen valitsee ,että tekeekö lapsia vai ei.Eiköhän Lenitan mies mennyt Marian kanssa ,että saisi lapsia.Ei ne lapset tätäkään liitoa tehnyt onnelliseki,mutta lapset varmaankin korvaavat sen.Jos ei voi saada lapsia ja haluaisi,se on ikävä juttu.On vain olemassa naisia,jotka ovat niin itsekeskeisiä etteivät halua lapsia.Vartalo muuttuu ja lapsi sitoo.Henkilökohtaisesti olen aina inhonnut Lenitaa.Hän ei tiedä mitään tavallisen naisen arjesta.Me joudumme olemaan naarasleijonia joka päivä viedessämme perhettämme eteenpäin.Töissäkin pitää käydä.Lapset hoitoon ja kuudeksi sorvin ääreen.Onneksi on nykyään myös miehiä,jotka ymmärtävät oman vastuunsa.Silti se viimeinen vastuu on äidillä.

    • Nimimerkki

      Lenitan ehdottomasti tärkein saavutus on se tukka. Kasvattanut sitä varmaan koko ikänsä, ei koskaan leikattu, pesty tai kammattu. Kuhisee varmaan pieneliöitä.

      Yöks.

      • hiukset

        kyllä laahaisivat maata jos ei tuohon ikään olisi koskaan leikkauttanut. Ja aina ovat hiukset olleet puhtaan ja siistin näköiset. Mitäs siinä jos Lenitan hiustyyppi on hieman eri kuin tämä tyypillinen ohut suomalainen hiuslaatu, kyllähän meitä suomeen mahtuu.

      • Lenita-fani

        Jos sinä et kampaa tai pese tukkaasi ikinä, ei se tarkoita sitä, että muutkin käyttävät samaa metodia omassa elämässään. Kalju taas ei voi tietääkään, miten hiuksia hoidetaan.

        Eiköhän Lenitalla ole varaa käydä kampaajalla joka aamu =)))

      • pepitar
        hiukset kirjoitti:

        kyllä laahaisivat maata jos ei tuohon ikään olisi koskaan leikkauttanut. Ja aina ovat hiukset olleet puhtaan ja siistin näköiset. Mitäs siinä jos Lenitan hiustyyppi on hieman eri kuin tämä tyypillinen ohut suomalainen hiuslaatu, kyllähän meitä suomeen mahtuu.

        Ei 70- vuotiaalla ole enää tuollaista hiuspehkoa omasta takaa, eli se on peruukki. Ollut vuosikymmenet tismalleen samanlainen. Peruukki on helppo pitää järjestyksessä, ammatti- ihmiset hoitavat sen.

    • Minä ainakin

      käytän valkoisia sukkia. Ja katsopa kauppojen valikoimia. Valkoisia sukkeja löytyy jättikoreittain. Ei kauppa pitäisi niitä myynnissä, mikäli ne eivät menisi kaupaksi.

      • ettei saa käyttää

        valkoisia tennissukkia puvun kanssa ja sitä en olekaan sen kampanjan jälkeen nähnyt. Olihan se hävettävää, kun tyylikkääseen tummaan pukuun pukeutunut mies istui ja nilkoista näkyivät karseat valkoiset tennissukat!

        Se ei kuitenkaan ole Lenitan suurin ansio. Parasta hänessä on hänen älynsä. Kaipaan yhä Jatkoajan kaltaista ohjelmaa. Olin 15-vuotias kun se tuli ja Lenita teki lähtemättömän vaikutuksen minuun nimenomaan naisena. Minulle ja sadoille tuhansille muille naisille hän on aina ollut esikuva ja innoittaja parhaasta päästä. Ilman Lenitaa en olisi päässyt niin pitkälle elämässäni, siitä hänelle kiitos.

        Upea, rohkea ja kaikin puolin ihailtava nainen. Kauan meitä ilahduttakoon Lenita!

      • itse kullakin
        ettei saa käyttää kirjoitti:

        Minä en diggaa Lenitaa.En voisi koskaan ottaa häntä esikuvakseni.Arvoni ovat muualla.Teennäistä näyttelemistä ,toisten kirjoittamia tekstejä.Ei omia ajatuksia.Ihailen enemmän Eeva Kilpeä,Sylvi Kekkosta, Miina Sillanpäätä,Kirsti Paakkasta sekä muita omilla aivoillaan ajattelevia.Voihan sitä rahallisesti menestyä,jos on käyttää muiden aivoja.

      • 50v..
        ettei saa käyttää kirjoitti:

        valkoisia tennissukkia puvun kanssa ja sitä en olekaan sen kampanjan jälkeen nähnyt. Olihan se hävettävää, kun tyylikkääseen tummaan pukuun pukeutunut mies istui ja nilkoista näkyivät karseat valkoiset tennissukat!

        Se ei kuitenkaan ole Lenitan suurin ansio. Parasta hänessä on hänen älynsä. Kaipaan yhä Jatkoajan kaltaista ohjelmaa. Olin 15-vuotias kun se tuli ja Lenita teki lähtemättömän vaikutuksen minuun nimenomaan naisena. Minulle ja sadoille tuhansille muille naisille hän on aina ollut esikuva ja innoittaja parhaasta päästä. Ilman Lenitaa en olisi päässyt niin pitkälle elämässäni, siitä hänelle kiitos.

        Upea, rohkea ja kaikin puolin ihailtava nainen. Kauan meitä ilahduttakoon Lenita!

        ei ole mitään ihaltavaa! Toivon todella, ettei ikinä tule tv-ohjelmiin! Kirjatkin on haastatteluja. Ei siihen mitään taitoja tarvita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2376
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe