Minulla on monia ahdistuksen aiheita liityen lähinnä sosiaalisiin tilanteisiin. Olen käyttänyt asioista selviytymiseen omia konstejani, esim alkoholi ja tietynlaisten tilanteiden välttely, mutta nyt on tultu tilanteeseen että metodeja täytyy muuttaa.
Oppiiko ihminen selviytymään sisulla? Jos esimerkiksi kahvikuppineuroosi vaivaa niin paraneeko se vain änkemällä uudestaan ja uudestaan tilanteiisiin joita kammoaa? Voiko se jopa pahentua esim. jonkun idiootin kommentoidessa asiaa...
Pointtini on, haluaisin kovin selvittää probleemini itse mutta en toisaalta jaksa hakata päätä seinään turhan takia.
Oppiiko ihminen selviytymään sisulla? Jos esimerkiksi kahvikuppineuroosi vaivaa niin paraneeko se vain änkemällä uudestaan ja uudestaan tilanteiisiin joita kammoaa? Voiko se jopa pahentua esim. jonkun idiootin kommentoidessa asiaa...
Pointtini on, haluaisin kovin selvittää probleemini itse mutta en toisaalta jaksa hakata päätä seinään turhan takia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaikuttaa todella ratkaisevasti kaikkeen normaaliin ihmiseloon.
Olen kolunnut läpi kaikki tilanteet selvinpäin, mutta se on vaatinut kyllä ponnisteluja. Käytän lääkitystä. Pelot ei silti koskaan ole kokonaan unohtunut, vaan lieventyneet.
Minä olen samasta asiasta kärsivä. Viinan voimalla minäkin joskus aiemmin työnsin pelon syrjään. Mutta nykyisin olen lähes absoluutti, sillä läheisissä ihmisissä olen nähnyt mitä alkoholi saa aikaan...
Enpä osaa neuvoja antaa. Itse olen vetäytynyt pois kaikesta mikä tuntuu ylivoimaiselta. Käytännössä en lähde mihinkään juhliin vieraaksi. Olen kyllä aina valmis auttamaan juhlien järjestelyissä ja osallistumaan sieltä "kyökin puolelta". Se onnistuu ilman paniikkia.
Ehkä tästä todella pääsisi eroon kun vain altistaa itsensä tarpeeksi usein. En ole siihen valmis.
Olen ollut koko ikäni hermoilija ja jännittäjä, mutta muutama vuosi sitten aloin kärsiä voimakkaista fyysisistä oireista sosiaalisissa tilanteissa.
Jännitys ilmenee mm. hikoiluna ja punasteluna, mutta kaikkein hankalin oire on ollut tärinä. Viime vuosina ei ole ollut yhtään julkista ruokailutilannetta, etten olisin miettinyt, kuinka siitä selviän. Eikä se liity pelkästään ruokailuun, vaan joskus tärisen myös esim. kaupan kassalla, jolloin käsien lisäksi saattaa täristä pääkin.
Olen tähän asti odotellut, että jospa tämä menisi itsestään ohi, mutta eipä vaan tunnu menevän. Jonkin verran minäkin olen käyttänyt alkoholia lääkkeenä, mutta ei se pidemmän päälle ole mikään ratkaisu. Liikunta on vähän helpottanut oireita.
Minulla on nyt sellainen olo, että itsehoidon tie on kuljettu loppuun. Erityisesti viime aikoina olen jättänyt menemättä tiettyihin tilaisuuksiin, koska esim. kahvipöytätilanteet hermostuttavat niin paljon. On jotenkin syyllinen olo ja surullinenkin, koska kivoja asioita jää kokematta tämän pelon takia.
Minua vähän pelottaa, että koko elämä valuu tätä menoa hukkaan, enkä kohta uskalla tehdä enää mitään. Siksi sain otettua itseäni niskasta kiinni ja tilasin lääkäriajan. Toivottavasti beetasalpaajista ja ehkä jonkinlaisesta terapiasta olisi apua, koska en halua viettää loppuelämääni näin.
on se, että ei auttanut itsensä altistaminen ahdistavalle tilanteelle. Seuraavana päivänä piti alkaa taas nollasta. Riippuu varmasti ihmisestä mutta olenkin ajatellut olevani suht kova jännittäjä. Toivoin aikoinaan sen helpottavan ja tavallaan luotin liikaa muiden neuvoihin, mutta totuus on tämä. Aikuisena olen katunut itseni rääkkäämistä muiden ohjeiden mukaan. Luulen että ratkaisu löytyy ihan muualta kunhan aika on sille kypsä. Beetasalpaajat auttaa. On ihmisiä joille jännittäminen on vieras asia, joten joku voi ihmetellä mikä mättää, krapulako tms... Onneksi osaat kyseenalaistaa, tsemppiä kovasti!
Ehdotan ettet yksinäsi yritä selviytyä; tarvitset toisen ihmisen peilaamaan kokemuksiasi. Ammatti-ihmiset auttavat luomaan oikeanlaisia harjotteita ja auttaa sitten harjoitusten läpikäynnissä yms. Ja on semmoinen kirjakin nimeltään "Kerrasta poikki", sisältää joitakin sovellettavia juttuja. Mutta ammattiapu on ensisijainen!
toiminut? Ovatko oireet lieventyneet, kauanko ne ovat pysyneet lievempinä? Onko tilalle tullut uusia pelkoja? Kiinnostaa vaikka en ole alkuperäinen kysyjä.
Vertaisryhmää kahvikuppineuroosisille taitaa olla vaikea löytää. Pitäisikö perustaa oma ryhmä pk-seudulle täältä keskustelijoiden joukosta? Asian työstäminen omassa päässä ja pelkällä sisulla pärjääminen on raskasta ja olen harkinnut ryhmäterapiaan osallistumista.