Alan epäillä, että minulla on paniikkihäiriö.
Ilmeisesti ollut jo vuoden päivät.
Se ilmenee öisin, pulssin hurjana nousuna yli 150, samanaikaisesti saatan hikoilla litrakaupalla. Kuitenkaan EKG ei näytä muuta kuin takykardian, esimerkiksi verenpaine saattaa olla lähes normaali tai aivan normaali.
Uutena oireena olen alkanut saada "kielen puutumiskohtauksia", joille ei myöskään löydy mitään syytä. Toinen puoli kielestä menee "kummalliseksi" ja tuntuu, ettei se toimi. Tällekään ei löydy fyysistä syytä. Laittoivat TIA:n piikkiin.
Nyt en sitten uskalla nukahtaa. Pelkään, että halvaannun yöllä, että saan sellaisen aivoverenkiertohäiriökohtauksen tms.
Pienikin häiriö iltarytmiin -- tanssiminen, kahvinjuonti, liikunta - takaa sen, että sydän hakkaa hullun lailla eikä unta tule ennen viittä aamulla. Sitten voisikin nukkua vaikka kuinka.
Sydämen sykkeen hillitsemiseksi olen saanut propralia, joka toisinaan auttaa, muttei aina. Paremmin ovat auttaneet Bachin kukkaistipat. Nyt hakkauskohtauksia ei tule, ellen riko iltakaavaani ja unohdan rauhoittaa elämän täysin kolmeksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa.
Elämäntilanne on viimeiset 6 vuotta ollut yhtä hullunmyllyä työrintamalla. 6 vuotta sitten 10-vuotinen työsuhde katkesi ja firma myytiin ulkomaalaisille. Työstä tuli yhtä painajaista ja työmäärä kasvoi. Uuden työn löytyminen osoittautui todella haasteelliseksi tehtäväksi -- meitä tiedottajia on kertakaikkiaan liikaa.
Vihdoin löysin viime vuoden lopussa uuden työpaikan alistuttuani siihen, että työ ei vastaa koulutusta, palkka on reilusti alle kahden tonnin ja työmatka hiukan hankalampi. Mutta uuden työn stressitaso on periaatteessa matalampi. Siksi ihmettelen, miksi paniikkihöiriö ei ota loppuakseen vaan oireita tulee lisää? Tässä alituisessa oireiden pelkäämisessäkään ei ole järjen hiventäkään.
Syön jo migreeninestolääkkeitä, kun 15 vuotta oireettomana pysynyt nuoruusajan migreeni palasi painajaistyöpaikassa rajuna takaisin ja vei niin näön kuin kuulonkin muutamiksi minuuteiksi. Samoin popsin verenpainelääkkeitä, tosin paineet ovat nyt olleet kohtuulliset.
Miten tämän kanssa oppii elämään? Miten oppia olemaan pelkäämättä yötä? Tai oireita? Tiedän, että aivoissa on kaikki kunnossa, koska ne tutkittiin. Samoin sydän on kunnossa, eli oireille ei löydy fysiologista syytä. Ainoa, mikä itselleni tulee mieleen, on niska-hartiaseudun aika pysyvä jumitila sekä hampaiden narskuttelu ja kiristely niinä öinä, kun nukun.
Onko kohtalotovereita? Yli nelikymppisiä tai yli kolmikymppisiä tuoreita tapauksia? Miten tämän kanssa oppii elämään?
Ilmeisesti ollut jo vuoden päivät.
Se ilmenee öisin, pulssin hurjana nousuna yli 150, samanaikaisesti saatan hikoilla litrakaupalla. Kuitenkaan EKG ei näytä muuta kuin takykardian, esimerkiksi verenpaine saattaa olla lähes normaali tai aivan normaali.
Uutena oireena olen alkanut saada "kielen puutumiskohtauksia", joille ei myöskään löydy mitään syytä. Toinen puoli kielestä menee "kummalliseksi" ja tuntuu, ettei se toimi. Tällekään ei löydy fyysistä syytä. Laittoivat TIA:n piikkiin.
Nyt en sitten uskalla nukahtaa. Pelkään, että halvaannun yöllä, että saan sellaisen aivoverenkiertohäiriökohtauksen tms.
Pienikin häiriö iltarytmiin -- tanssiminen, kahvinjuonti, liikunta - takaa sen, että sydän hakkaa hullun lailla eikä unta tule ennen viittä aamulla. Sitten voisikin nukkua vaikka kuinka.
Sydämen sykkeen hillitsemiseksi olen saanut propralia, joka toisinaan auttaa, muttei aina. Paremmin ovat auttaneet Bachin kukkaistipat. Nyt hakkauskohtauksia ei tule, ellen riko iltakaavaani ja unohdan rauhoittaa elämän täysin kolmeksi tunniksi ennen nukkumaanmenoa.
Elämäntilanne on viimeiset 6 vuotta ollut yhtä hullunmyllyä työrintamalla. 6 vuotta sitten 10-vuotinen työsuhde katkesi ja firma myytiin ulkomaalaisille. Työstä tuli yhtä painajaista ja työmäärä kasvoi. Uuden työn löytyminen osoittautui todella haasteelliseksi tehtäväksi -- meitä tiedottajia on kertakaikkiaan liikaa.
Vihdoin löysin viime vuoden lopussa uuden työpaikan alistuttuani siihen, että työ ei vastaa koulutusta, palkka on reilusti alle kahden tonnin ja työmatka hiukan hankalampi. Mutta uuden työn stressitaso on periaatteessa matalampi. Siksi ihmettelen, miksi paniikkihöiriö ei ota loppuakseen vaan oireita tulee lisää? Tässä alituisessa oireiden pelkäämisessäkään ei ole järjen hiventäkään.
Syön jo migreeninestolääkkeitä, kun 15 vuotta oireettomana pysynyt nuoruusajan migreeni palasi painajaistyöpaikassa rajuna takaisin ja vei niin näön kuin kuulonkin muutamiksi minuuteiksi. Samoin popsin verenpainelääkkeitä, tosin paineet ovat nyt olleet kohtuulliset.
Miten tämän kanssa oppii elämään? Miten oppia olemaan pelkäämättä yötä? Tai oireita? Tiedän, että aivoissa on kaikki kunnossa, koska ne tutkittiin. Samoin sydän on kunnossa, eli oireille ei löydy fysiologista syytä. Ainoa, mikä itselleni tulee mieleen, on niska-hartiaseudun aika pysyvä jumitila sekä hampaiden narskuttelu ja kiristely niinä öinä, kun nukun.
Onko kohtalotovereita? Yli nelikymppisiä tai yli kolmikymppisiä tuoreita tapauksia? Miten tämän kanssa oppii elämään?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannattaisikohan tutkia uniapnean mahdollisuus?
Moikka!
Kyllä voi puhjeta paniikkihäiriö vielä tuon ikäisenä. Minun äitini on 51 vuotias ja hänellä todettiin kanssa muutama viikko sitten ph. Hän sai lääkkeet ja nyk kaikki rupeaa olemaan ennallaan.
Uniapneasta en oikein usko olevan kyse, koska ennen näitä terveysongelmia nukahdin alle minuutissa ja heräsin aamulla virkeänä heräilemättä välillä kertaakaan --- tämä siis koko elämäni tähänastinen ensimmäinen unettomuusjakso: 1,5 vuotta nyt. En uskalla nukahtaa, ja jos nukunkin, heräilen tunnin välein, milloin säpsähtäen, milloin omituisiin tykytykaiin, milloin käsi puutuneena milloin mihinkin.
Parhaiten nukun junassa tai julkisessa tilassa. Yksin nukkumista pelkään --- ja tietysti lapsettomana ja puolisottomana asun yksin. Jos kuukahdan, kukaan ei huomaa -- sitäkin pelkään:-)
Löysin muuten niskasta kohdan, jota painamalla kielen saa vihdoin tuntumaan normaalilta. Siis ilmeisesti tuo kielen "kummallinen olotila" johtuu niskoista. Kielessä ei aina ole tuntoa. Mutta ne niskat on ja pysyy jumissa kun jännitän niitä jatkuvasti...
Kts. hakusanalla Trottl mitä hän on aiheesta keksinyt.
Hei!
Muuten hyvä teoria, mutta syön magnesiumia poreena sekä aamulla että illalla jo nyt. Olen syönyt yli vuoden, joten epäilen, ettei se ole siitä kiinni.
Kiitos kuitenkin vastauksesta!
Kiinnostaisi millaista annosta käytät? Luitko ne Trottlin jutut? Normaaleilla ylläpitoannoksilla ( jotka on tarkoitettu terveille ja oireettomille ennaltaehkäisyksi ) ei vielä välttämättä huomaa mitään.
Itse huomasin jotain vasta siinä vaiheessa kun otin 750 mg/vrk. Kokeile vaikka kertaalleen 1500mg/vrk jotain B-vitamiinia imeytymisen edistämiseksi esim. Befoli x 2.
En tietenkään yritä väittää että biologialla ratkaistaan moniulotteista broblematiikkaa, mutta helpotusta oireistoon voipi tulla.
Ja Trottl: n kirjoitukset kannattaa katsoa läpi. nimellä löytyy koko satsi hausta.